Ei mitään fiiliksiä omaa miestä kohtaan, neuvoja? Ajatuksia?
Ollaan oltu yli 15v yhdessä. Liitto on ollut vaikea. Osittain varmasti myös itsestäni johtuen, mutta miehen epäkypsyys on vaikuttanut suhteeseen erittäin negatiivisesti. Mies on yrittänyt muuttaa tapojaan ja tottakai on vähän kasvanutkin näiden vuosien aikana, mutta tie ei ole ollut helppo. Hän haluaisi yrittää jatkaa liittoa, mutta itse koen aina vaan pettyväni uudelleen mieheen. Toisaalta en tiedä vaadinko liikaa. En vaan koe että mies toisi minulle mitään lisäarvoa elämään. En koe että hänen kanssaan kasvan mitenkään ihmisenä, esim että voisin ihailla ja ottaa mallia hänestä jossain asiassa. Hän ei koskaan keksi mitään erityistä, ihan pieniäkin asioita, esim että ehdottaisi vapaapäivänä/lomilla että tehtäisiin jotain kivaa, miettisi jotain ruokaa tms, puhumattakaan arjen sujuvuudesta, metatöistä jne. Tosi paljon koen että jää minun vastuulleni. Joudun sanomaan ja muistuttamaan häntä asioista ja siitäkin olen saanut vuosien varrella niin paljon paskaa niskaani. Vaikka jos en joskus jotain esim lasten asioita muista, niin ne unohtuu.
Viime yönä näin unta että erosin miehestäni, ja tapasin uuden miehen kenen kanssa oli vaan tosi helppo olla. Hänellä oli fiksuja ajatuksia jne. Aamulla vaan ahdisti se, että mitä ihmettä teen, kun mies ehdottomasti sitä mieltä että haluaa vielä yrittää ja mä mietin et miten ihmeessä voisin ihailla miestäni, kun en näe mitään posiitivista. Ja kun hän koskettaakin niin se lähinnä ärsyttää.
Ajatuksia?
Kommentit (164)
Mitä tuossa on miettimistä? Ota ero.
Jos suhde tappaa tunteet ja elämänhalun, mitä sitä pitkittämään.
Jännä juttu kun ne miehet on niin hel..tin viallisia kaikki ja naiset täydellisiä, etäätä 30 % homoliitoista päättyy eroon, n 50 % heteroista ja 70 % lesboista
Ihmellistä, eikö totta. Ja
Oma elämäni koki aivan todella suuren muutoksen, kun sisäistin tämän totuuden, vaikka se oli hankalaa aluksi. Me naiset OLEMME yleisesti ottaen tyytymättömämpiä. Ja se ei ole usein välttämättä ollenkaan miesten syy. Ja se ei tee meistä huonompia ihmisinä.
Sit kun tämän tajuaa, alkaa kantaa vastuuta omasta elämästään ja tekemään valintoja, jotka tuo sitä onnea. Ei pahan olon ulkoistaminen muille.
Sinä et vaadi liikaa vaan se mies.
Hän haluaa hotellipalvelut ja runkkua ilmaiseksi. Vaadi ositus samalla.
https://aatos.app/avioero/?gad_source=1&gclid=Cj0KCQiAoJC-BhCSARIsAPhdf…
Vierailija kirjoitti:
Perus kaava. Ainahan se vika on miehessä ja vaatimukset osoitetaan miehelle. Itsessä vikaa "osittain", jos sitäkään.
Sit valitetaan ja uhkaillaan ja lopulta erotaan. Sama toistuu muiden kanssa.
Vika on miehessä.
Perusesimerkki siitä, miten mies kaasuvalottaa naisen epäilemään itseään ja kyselemään, onko hän kohtuuton.

Tuon valituksen sijaan olisit voinut kertoa, miten vika ei ole miehessä ja miten se on naisessa. Jos et pysty, voimme vapaasti jättää mielenilmauksesi omaan arvoonsa (nolla).
Jätä rauhassa. Tuo on kuitenkin se kaava millä valtaosa suhteista etenee. Usein kyse vain erilaisista ihmisistä ja ymmärtämättömyydestä. Ei syyllisistä.

Se on sinussakin. Kyvyttömyys ottaa vastuu edes omasta elämästäsi saati puolet perheen vastuista. Ja siksi sinä yksin jäätkin.

Olen nainen. Laitatko mielipiteeni miesten syyksi?

Olen nainen, elänyt vuosikymmeniä samassa liitossa jo. Ensimmäisessä sellaisessa.
Hyvin samanlaisessa tilanteessa täälläkin ja ero on mielessä jatkuvasti.
Kaikki jää mun harteille ja mies ihan tyytyväisenä sanoo, jos mainitsen asioista, että on helpompaa kun sä teet ja tee sä kun osaat paremmin. Näistä on keskusteltu sen sata kertaa ja riidelty tuhannesti, mutta mikään ei muutu.
Mitään aitoa keskusteluakaan ei kuitenkaan koskaan tule, mies toistaa samat fraasit siitä kuinka haluaa yrittää ja kuinka haluaa olla mun kanssa. Kaipa haluaa, kun vapaamatkustajana kaikki vain on valmiina, eikä tarvitse päätään vaivata millään muulla kuin töihin menolla. Tähän väliin tulee joku besserwisser kohta selittämään kuinka mies tekee töitä ja maksaa. Kun edes olisi niin, mä teen enemmän töitä, kovapalkkaisemmassa työssä ja maksan enemmän perheen menoista.
Lapsiin miehellä on todella pinnallinen suhde ja lapset sen tiedostavat. Lapset ovat jo lukiossa ja näkevät isänsä puutteet varsin selkeästi ja näkevät myös sen, kuinka uupunut olen. En halua nuoriani vastuuttaa perheen tilanteesta liikaa, tekevät sovitut kotityöt ja muuten keskittyvät kouluun, urheiluun ja kavereihin. En halua, että joutuvat kantamaan vastuuta isänsä edesottamuksista tai kannattelemaan minua.
Haluaisin joskus, että minua huomioitaisiin myös, että mullekin olisi ruoka laitettuna joskus, sängyssä puhtaat lakanat vaihdettuna, että voisin käydä lenkillä tai uimassa ja tulla kotiin miettimättä, että siellä odottaa taas pyykkikasa/tiskipöytä täynnä likaisia astioita/you name it. Tai mies odottaa jonkun oman asiansa kanssa, joka pitää hoitaa heti.
Tai mitä hittoa! Kirjoitan päivänselvistä, kaikille aikuisille kuuluvista tehtävistä suurenakin huomionosoituksena. Hyvin on näköjään avioliitto mieheni kanssa saanut minusta ohjelmoitua pelkän äitihahmon ja työmuurahaisen. Osaanko edes kuvitella miltä oikeat huomionosoitukset tuntuisivat, miltä tuntuisikaan olla aidosti rakastettu ja saada itsekin huolenpitoa osakseen. En tiedä, mutta kyyneleet tulevat silmiin kun yritän kuvitella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perus kaava. Ainahan se vika on miehessä ja vaatimukset osoitetaan miehelle. Itsessä vikaa "osittain", jos sitäkään.
Sit valitetaan ja uhkaillaan ja lopulta erotaan. Sama toistuu muiden kanssa.
Vika on miehessä.
Tuon valituksen sijaan olisit voinut kertoa, miten vika ei ole miehessä ja miten se on naisessa. Jos et pysty, voimme vapaasti jättää mielenilmauksesi omaan arvoonsa (nolla).
Jätä rauhassa. Tuo on kuitenkin se kaava millä valtaosa suhteista etenee. Usein kyse vain erilaisista ihmisistä ja ymmärtämättömyydestä. Ei syyllisistä.
Mies on usein täysi nolla älyltään ja vuorovaikutustaidoiltaan. 200 sanan sanavarasto ei mahdollista miehen henkistä kypsymistä ja itsereflektiota. Mies jää lapsen tasolle.
Ei ihme jos aikuinen nainen väsyy ikuiseen miesvauvaan. Sellainen mies ei ole edes seksuaalisesti haluttava.
Vaikka kulttuuri on täysin eri, tämä video on täynnä tärkeää asiaa naisille (toki miehillekin, jotta voivat hahmottaa, millainen on hyvä mies)
Vierailija kirjoitti:
Perus kaava. Ainahan se vika on miehessä ja vaatimukset osoitetaan miehelle. Itsessä vikaa "osittain", jos sitäkään.
Sit valitetaan ja uhkaillaan ja lopulta erotaan. Sama toistuu muiden kanssa.
Vika on miehessä.
Uhriutuja. 🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perus kaava. Ainahan se vika on miehessä ja vaatimukset osoitetaan miehelle. Itsessä vikaa "osittain", jos sitäkään.
Sit valitetaan ja uhkaillaan ja lopulta erotaan. Sama toistuu muiden kanssa.
Vika on miehessä.
Tuon valituksen sijaan olisit voinut kertoa, miten vika ei ole miehessä ja miten se on naisessa. Jos et pysty, voimme vapaasti jättää mielenilmauksesi omaan arvoonsa (nolla).
Jätä rauhassa. Tuo on kuitenkin se kaava millä valtaosa suhteista etenee. Usein kyse vain erilaisista ihmisistä ja ymmärtämättömyydestä. Ei syyllisistä.
Mies on usein täysi nolla älyltään ja vuorovaikutustaidoiltaan. 200 sanan sanavarasto ei mahdollista miehen henkistä kypsymistä ja itsereflektiot
Katso peiliin ja lue huolella mitä kirjoitat. Sinäkö olet ihan unelmakumppani taas.. Voi hyvänen aika sentään.
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu kun ne miehet on niin hel..tin viallisia kaikki ja naiset täydellisiä, etäätä 30 % homoliitoista päättyy eroon, n 50 % heteroista ja 70 % lesboista
Ihmellistä, eikö totta. Ja
Oma elämäni koki aivan todella suuren muutoksen, kun sisäistin tämän totuuden, vaikka se oli hankalaa aluksi. Me naiset OLEMME yleisesti ottaen tyytymättömämpiä. Ja se ei ole usein välttämättä ollenkaan miesten syy. Ja se ei tee meistä huonompia ihmisinä.
Sit kun tämän tajuaa, alkaa kantaa vastuuta omasta elämästään ja tekemään valintoja, jotka tuo sitä onnea. Ei pahan olon ulkoistaminen muille.
Olisko jotain tilastoa siitä, kuinka moni homopari ylipäätään solmii liiton ja monogaamisen suhteen? Käsittääkseni moni homo on aika promiskuiteettinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perus kaava. Ainahan se vika on miehessä ja vaatimukset osoitetaan miehelle. Itsessä vikaa "osittain", jos sitäkään.
Sit valitetaan ja uhkaillaan ja lopulta erotaan. Sama toistuu muiden kanssa.
Vika on miehessä.
Perusesimerkki siitä, miten mies kaasuvalottaa naisen epäilemään itseään ja kyselemään, onko hän kohtuuton.
Olen nainen. Laitatko mielipiteeni miesten syyksi?
Sinä olet naista esittävä veeti. (Huono)
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu kun ne miehet on niin hel..tin viallisia kaikki ja naiset täydellisiä, etäätä 30 % homoliitoista päättyy eroon, n 50 % heteroista ja 70 % lesboista
Ihmellistä, eikö totta. Ja
Oma elämäni koki aivan todella suuren muutoksen, kun sisäistin tämän totuuden, vaikka se oli hankalaa aluksi. Me naiset OLEMME yleisesti ottaen tyytymättömämpiä. Ja se ei ole usein välttämättä ollenkaan miesten syy. Ja se ei tee meistä huonompia ihmisinä.
Sit kun tämän tajuaa, alkaa kantaa vastuuta omasta elämästään ja tekemään valintoja, jotka tuo sitä onnea. Ei pahan olon ulkoistaminen muille.
Viimeinen rivi on täyttä asiaa. Kannetaan vastuu elämästä ja tehdään valintoja, joissa poistetaan elmästä sitä kurjentavat ja hidastavat tekijät, jotta voidaan elää omaa potentiaaliaan ja oman näköistä elämää. Jos se ankeuttaja on mies niin voi voi, se on sitten bye.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perus kaava. Ainahan se vika on miehessä ja vaatimukset osoitetaan miehelle. Itsessä vikaa "osittain", jos sitäkään.
Sit valitetaan ja uhkaillaan ja lopulta erotaan. Sama toistuu muiden kanssa.
Vika on miehessä.
Tuon valituksen sijaan olisit voinut kertoa, miten vika ei ole miehessä ja miten se on naisessa. Jos et pysty, voimme vapaasti jättää mielenilmauksesi omaan arvoonsa (nolla).
Jätä rauhassa. Tuo on kuitenkin se kaava millä valtaosa suhteista etenee. Usein kyse vain erilaisista ihmisistä ja ymmärtämättömyydestä. Ei syyllisistä.
Itse sinä etsit syyllisiä. Tässä ketjussa puhutaan siitä, jääkö ap suhteeseen vai ei. Ei olla ruotimassa, olisiko eron syy hänen huikentelevaisuutensa vai miehen ankeuttava luonne.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin samanlaisessa tilanteessa täälläkin ja ero on mielessä jatkuvasti.
Kaikki jää mun harteille ja mies ihan tyytyväisenä sanoo, jos mainitsen asioista, että on helpompaa kun sä teet ja tee sä kun osaat paremmin. Näistä on keskusteltu sen sata kertaa ja riidelty tuhannesti, mutta mikään ei muutu.
Mitään aitoa keskusteluakaan ei kuitenkaan koskaan tule, mies toistaa samat fraasit siitä kuinka haluaa yrittää ja kuinka haluaa olla mun kanssa. Kaipa haluaa, kun vapaamatkustajana kaikki vain on valmiina, eikä tarvitse päätään vaivata millään muulla kuin töihin menolla. Tähän väliin tulee joku besserwisser kohta selittämään kuinka mies tekee töitä ja maksaa. Kun edes olisi niin, mä teen enemmän töitä, kovapalkkaisemmassa työssä ja maksan enemmän perheen menoista.
Lapsiin miehellä on todella pinnallinen suhde ja lapset sen tiedostavat. Lapset ovat jo lukiossa ja näkevät isänsä puutteet varsin
Tilanteeseen on yksi syyllinen: sinä itse. Olet valinnut kelvottoman puolison ja nyt lapsesikin saavat kärsiä valinnastasi. Etkö kykene ottamaan vastuuta elämästäsi? Sen sijaan, että ryvet itsesäälissä ja näet syyn tilanteeseesi muissa, ota vastuu ja eroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perus kaava. Ainahan se vika on miehessä ja vaatimukset osoitetaan miehelle. Itsessä vikaa "osittain", jos sitäkään.
Sit valitetaan ja uhkaillaan ja lopulta erotaan. Sama toistuu muiden kanssa.
Vika on miehessä.
Perusesimerkki siitä, miten mies kaasuvalottaa naisen epäilemään itseään ja kyselemään, onko hän kohtuuton.
Olen nainen. Laitatko mielipiteeni miesten syyksi?
Ihan sama, mikä sinä olet. Tuo on kuitenkin perusesimerkki siitä, miten miehet kaasuvalottavat naisia uskomaan, että he vaativat liikaa ja olisi nyt vaan syytä jäädä tyytymään suhteeseen ankeuttajan kanssa ja unohtaa henkinen kasvu ja elämässä kehittyminen ja kaikki mukava muutenkin.