Lue keskustelun säännöt.
Ei mitään fiiliksiä omaa miestä kohtaan, neuvoja? Ajatuksia?
02.03.2025 |
Ollaan oltu yli 15v yhdessä. Liitto on ollut vaikea. Osittain varmasti myös itsestäni johtuen, mutta miehen epäkypsyys on vaikuttanut suhteeseen erittäin negatiivisesti. Mies on yrittänyt muuttaa tapojaan ja tottakai on vähän kasvanutkin näiden vuosien aikana, mutta tie ei ole ollut helppo. Hän haluaisi yrittää jatkaa liittoa, mutta itse koen aina vaan pettyväni uudelleen mieheen. Toisaalta en tiedä vaadinko liikaa. En vaan koe että mies toisi minulle mitään lisäarvoa elämään. En koe että hänen kanssaan kasvan mitenkään ihmisenä, esim että voisin ihailla ja ottaa mallia hänestä jossain asiassa. Hän ei koskaan keksi mitään erityistä, ihan pieniäkin asioita, esim että ehdottaisi vapaapäivänä/lomilla että tehtäisiin jotain kivaa, miettisi jotain ruokaa tms, puhumattakaan arjen sujuvuudesta, metatöistä jne. Tosi paljon koen että jää minun vastuulleni. Joudun sanomaan ja muistuttamaan häntä asioista ja siitäkin olen saanut vuosien varrella niin paljon paskaa niskaani. Vaikka jos en joskus jotain esim lasten asioita muista, niin ne unohtuu.
Viime yönä näin unta että erosin miehestäni, ja tapasin uuden miehen kenen kanssa oli vaan tosi helppo olla. Hänellä oli fiksuja ajatuksia jne. Aamulla vaan ahdisti se, että mitä ihmettä teen, kun mies ehdottomasti sitä mieltä että haluaa vielä yrittää ja mä mietin et miten ihmeessä voisin ihailla miestäni, kun en näe mitään posiitivista. Ja kun hän koskettaakin niin se lähinnä ärsyttää.
Ajatuksia?
Kommentit (164)
Vierailija kirjoitti:
Mitäs jos menisit terapiaan. Siellä ehkä selviäisi, miksi olet päätynyt yhteen hänen kanssaan (lapsuuskoti?) ja kasvaisit ehkä jättämään hänet. Miestä et luultavasti pysty ihailemaan, ellei mies kasvata itseään henkisesti.
Olen käynyt terapiassa ja tiedän kyllä syyt miksi olen päätynyt mieheni kanssa yhteen. T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs jos menisit terapiaan. Siellä ehkä selviäisi, miksi olet päätynyt yhteen hänen kanssaan (lapsuuskoti?) ja kasvaisit ehkä jättämään hänet. Miestä et luultavasti pysty ihailemaan, ellei mies kasvata itseään henkisesti.
Mitäs jos mies menisi terapiaan.
No ei ole mennyt ja tuskin tulee menemään.
Ap ei häntä pysty sinne lähettämään, koska siellä pitää tehdä itse töitä oman kasvunsa eteen ja kaivautua epämiellyttäviin asioihin ja tuntemuksiin. Sitä paitsi ap on ihan yhtä lailla terapian tarpeessa ja hänen kanssaan olisi saavutettavissa tuloksia.
Ehkä paras erota jos miehesi on sinusta vastenmielinen eikä tuo mitään hyvää suhteeseen.
Itsellänikin on perässävedettävä mies, mutta se sopii minulle. Minä nautin siitä, että saan tehdä päätökset, minne mennään lomalla, mitä tehdään, mitä on ruuaksi viikonloppuna jne. Mies hyväksyy päätökseni ja pitää niitä hyvinä. Itse en kestäisi miestä, jonka kanssa olisi jatkuvaa vääntämistä arkipäivän asioista, kaikki sujuu paremmin kun minä päätän ja mies tyytyy päätökseeni.
Vierailija kirjoitti:
Kumpi teillä hoitaa lapset? Millainen isä mies on? Onko mies yhtään kiinnostunut heistä vai olettaako että he kuuluvat vain äidille?
Kun lapset oli pieniä, mies jätti tosi paljon minulle eikä ottanut vastuuta. Tästä riideltiin paljon ja jos olisin yhtä viisas kuin nyt en ikinä olisi jäänyt suhteeseen. Nyt on ottanut paremmin vastuuta ja hoitaa esim ison osan lasten harrastusjutuista, silti tosi paljon asioita jää minulle. Ei osaa itse esim keksiä tekemistä lasten kanssa, paitsi joskus harvoin kun sattuu olemaan sillä fiiliksellä. Sellainen että lähtisi oma-aloitteisesti lasten kanssa puistoon, pelaamaan jalkapalloa tms, ei vaan tapahdu. Kasvatuskin on vähän niin ja näin, ei osaa olla johdonmukainen. Tästäkin tulee riitaa ja hän loukkaantuu kun puutun hänen tapaan kasvattaa vaikka siinä ei ole mitään järkeä. T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaavasta suhteesta lähteneenä, en voi muuta kuin suositella eroa. Nyt olen ollut uudessa unesi kaltaisessa suhteessa jo reilusti yli kymmenen vuotta, ja monesti olen kiittänyt itseäni siitä, että aikanaan uskalsin lähteä.
On niin helppoa olla, kun rinnalla on ihminen joka osaa keskustella ja kuunnella, ymmärtää minua, ei väännä riitaa mistään, ja ottaa myös vastuuta arjessa, sekä silloin tällöin ilahduttaa pienillä asioilla.
Kiitos vastauksesta. Näitä juttuja olen lukenut, mutta silti mies on saanut minut ajattelemaan että minussa on yhtä lailla vikaa, ja kai nyt itsekin tajuan että en ole täydellinen. Sanon kyllä rumasti miehelleni välillä asioista, mutta olen niin kyllästynyt kun täysin samoista asioista pitää vääntää vuositolkulla. Miksi mies ei opi mitään? Otetaan esimerkiksi perheen päivällisen valmistus. Tästä ollaan puhuttu, jauhettu triljoona kertaa että se ei ole reilua että se on aina minun vastuullani. Mies on luvannut ottaa vastuuta, hän tekee kerran ruoan ja siihen se sitten jääkin. Koko keskustelu unohtuu kokonaan?!
Juu, ymmärrän täysin. Tuo oli ihan älyttömän turhauttavaa omassakin aiemmassa suhteessa, että vaikka kuinka yritettiin keskustella, niin joko toinen ei ymmärtänyt yhtään, tai sitten sovittiin että asiat muuttuu, mutta ei kuitenkaan muuttunut. Vuodesta toiseen samojen asioiden kanssa vääntämistä.
Enkä minäkään todellakaan täydellinen ollut, enkä ole vieläkään. Eron jälkeen tein kuitenkin paljon työtä itseni kanssa, ja mietin mitä olisin voinut tehdä paremmin, ja millainen haluaisin olla mahdollisessa seuraavassa suhteessa. Aiemman suhteen dynamiikka oli vaan niin vääristynyt ja urautunut, että siinä oli älyttömän vaikeaa kasvaa ihmisenä, ja olla sellainen ihminen kuin olisi halunnut.
Kukaan ei tietenkään voi luvata, että kaikilla käy yhtä hyvä tuuri, että oikeasti löytyy tuollainen mies, jonka minä myöhemmin löysin, ja josta en olisi aiemmin edes osannut unelmoida. Itse kuitenkin koin, että eron jälkeen sinkkunakin oli niin paljon parempi olla kuin tuossa aiemmassa suhteessa, ja pystyin tosiaan kehittymään ihmisenä enemmän sellaiseksi kuin halusin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin 25-vuotias vastavalmistunut, tai siis ensimmäisessä ammattini työpaikassa. Jos olisin jäänyt sen hetkisen kihlatun kanssa yhteen, olisin ihan eri ihminen tänään.
Olisin jäänyt perus rivityöntekijäksi. Eksä ei kannustanut, sparrannut, ollut kiinnostunut tai osoittanut olevansa ylpeä. Sain hänen jälkeensä toisenlaista seuraa, joka laittoi itsetuntoni kohdilleen ja aloin uskoa itseeni. Sain "tasoiseni" miehen ja uralla etenin tavalla, jota en aiemmin olisi osannut kuvitellakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaavasta suhteesta lähteneenä, en voi muuta kuin suositella eroa. Nyt olen ollut uudessa unesi kaltaisessa suhteessa jo reilusti yli kymmenen vuotta, ja monesti olen kiittänyt itseäni siitä, että aikanaan uskalsin lähteä.
On niin helppoa olla, kun rinnalla on ihminen joka osaa keskustella ja kuunnella, ymmärtää minua, ei väännä riitaa mistään, ja ottaa myös vastuuta arjessa, sekä silloin tällöin ilahduttaa pienillä asioilla.
Kiitos vastauksesta. Näitä juttuja olen lukenut, mutta silti mies on saanut minut ajattelemaan että minussa on yhtä lailla vikaa, ja kai nyt itsekin tajuan että en ole täydellinen. Sanon kyllä rumasti miehelleni välillä asioista, mutta olen niin kyllästynyt kun täysin samoista asioista pitää vääntää vuositolkulla. Miksi mies ei opi mitään? Otetaan esimerkiksi perheen päivällisen valmistus. Tästä ollaan puhuttu, jauhettu tr
Minulla on ihan vastaavaa, kuin sinulla ap. Olen nyt risteyskohdassa ja en tiedä miten jatkaa.
Eniten rasittaa miehen negatiivisuus ja epäkypsyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä paras erota jos miehesi on sinusta vastenmielinen eikä tuo mitään hyvää suhteeseen.
Itsellänikin on perässävedettävä mies, mutta se sopii minulle. Minä nautin siitä, että saan tehdä päätökset, minne mennään lomalla, mitä tehdään, mitä on ruuaksi viikonloppuna jne. Mies hyväksyy päätökseni ja pitää niitä hyvinä. Itse en kestäisi miestä, jonka kanssa olisi jatkuvaa vääntämistä arkipäivän asioista, kaikki sujuu paremmin kun minä päätän ja mies tyytyy päätökseeni.
Mutta miehesi hyväksyy päätöksesi. Esim minun kohdalla mies vain empi ja näytti hapanta naamaa. Suhteen lopulla jopa kylmästi kieltäytyi eikä mitään selitystä.
Kerro heti miehellesi, että pääsee tuollaisesta kusipäästä irti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs jos menisit terapiaan. Siellä ehkä selviäisi, miksi olet päätynyt yhteen hänen kanssaan (lapsuuskoti?) ja kasvaisit ehkä jättämään hänet. Miestä et luultavasti pysty ihailemaan, ellei mies kasvata itseään henkisesti.
Mitäs jos mies menisi terapiaan.
No ei ole mennyt ja tuskin tulee menemään.
Ap ei häntä pysty sinne lähettämään, koska siellä pitää tehdä itse töitä oman kasvunsa eteen ja kaivautua epämiellyttäviin asioihin ja tuntemuksiin. Sitä paitsi ap on ihan yhtä lailla terapian tarpeessa ja hänen kanssaan olisi saavutettavissa tuloksia.
Mies on ollut terapiassa ja olemme olleet parisuhdeterapiassakin, mutta se on ollut yhtä tyhjän kanssa. Tuntui siltä että mies vain kiillotti omaa kuvaansa siellä ja minulle tuli olo sielläkin ettei minua kuultu, enkä edes oikein osannut tuoda omaa näkemystäni esille, joten asiat jäi pitkälti miehen tuomien asioiden varaan. Omasta terapiasta mies toi vain sellaisia asioita esille jossa minä näytin huonolta, kuinka terapeuttikin sanoi sitä ja tätä ja tuota. Hän siis ei vaan osaa mennä itseensä eikä pysty näkemään asioita minun kannaltani.
Sen jälkeen olen tosiaan paljon tähän self-helpiin tutustunut ja ymmärtänyt monia asioita mitkä olleet pielessä alusta asti. Ihan lähtien siitä että minua ei ole kuultu, enkä ole voinut olla koskaan oikein rehellinen, koska mies ei kestä sitä. Lisäksi riitatilanteissa mies on manipulatiivinen, vääristelee jne. Yleensä kaikki asiat jotka tuon esille jää käsittelemättä. T. Ap
Jaahas. Päivän trollaus taas. Avaukseen saatu melkein kaikki stereotypiat muovailtua sisään.
Oma vastuu tietenkin loistaa poissaolollaan.
Taitaa olla tarinatrollin näppikseltä. 😉
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko mies rikas vai mikä on syynä että et ole jättänyt sitä jo? Varsinkin kun ihan kaikki me tiedämme kuinka olematon naisten erokynnys on nykypäivänä
Ap, miehesi voi olla (lievä) narsisti. He keskittyvät terapiassa kiillottamaan itseään sen sijaan, että oppisivat jotain tai edes haluaisivat ottaa mitään. Heidän kanssaan ei saa mitään selvitettyä ikinä ja luistavat vastuista. He eivät kehity henkisesti ja muuttuvat vain pahemmiksi. Jättävät asiat kumppanin hoidettavaksi ja kumppani on väsynyt suhteeseen eikä tunne olevansa suhteessa toisen aikuisen kanssa.
Jos tuo pätee, juokse, äläkä ihmettele paikoillasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, miehesi voi olla (lievä) narsisti. He keskittyvät terapiassa kiillottamaan itseään sen sijaan, että oppisivat jotain tai edes haluaisivat ottaa mitään. Heidän kanssaan ei saa mitään selvitettyä ikinä ja luistavat vastuista. He eivät kehity henkisesti ja muuttuvat vain pahemmiksi. Jättävät asiat kumppanin hoidettavaksi ja kumppani on väsynyt suhteeseen eikä tunne olevansa suhteessa toisen aikuisen kanssa.
Jos tuo pätee, juokse, äläkä ihmettele paikoillasi.
He saavat myös itsesi epäilemään itseäsi ja kyseenalaistamaan, oletko itse liian vaativa tai irti realiteeteista.
Jos nyt tapasit miehesi, seurustelisitko hänen kanssaan yhden illan, viikon, kuukauden vai vuoden?
Terapeuttisi ei ole voimauttanut sinua? Joo, ei minullakaan aiemmat, mutta kun hain terapeutin, joka oli erikoistunut narsisteihin, alkoi tapahtua. Lisäksi psykiatri aktiivisesti kannustaa minua pitämään puoliani ja ajattelemaam itseäni eikä pelkää sanoa suoraan, jos joku on paska minua kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei hänellä ollut mitään haluja tehdä yhdessä mitään. Ei yhdessä kotona. Ei reissuja, ei tapahtumia. Kieltäytyi vain ja menin yksin.
Tää on ihan hirveä tilanne jossa itsekin olen ollut. Tunsin itseni niin yksinäiseksi. Toinen halusi olla vaan tietokoneen ääressä. Kotityötkin jäi mun vastuulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hänellä ollut mitään haluja tehdä yhdessä mitään. Ei yhdessä kotona. Ei reissuja, ei tapahtumia. Kieltäytyi vain ja menin yksin.
Tää on ihan hirveä tilanne jossa itsekin olen ollut. Tunsin itseni niin yksinäiseksi. Toinen halusi olla vaan tietokoneen ääressä. Kotityötkin jäi mun vastuulle.
Moni pelkää ihan turhaan lähteä. Yksinkin on paljon parempaa kuin tuollaisen suhteen sitomana.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä paras erota jos miehesi on sinusta vastenmielinen eikä tuo mitään hyvää suhteeseen.
Itsellänikin on perässävedettävä mies, mutta se sopii minulle. Minä nautin siitä, että saan tehdä päätökset, minne mennään lomalla, mitä tehdään, mitä on ruuaksi viikonloppuna jne. Mies hyväksyy päätökseni ja pitää niitä hyvinä. Itse en kestäisi miestä, jonka kanssa olisi jatkuvaa vääntämistä arkipäivän asioista, kaikki sujuu paremmin kun minä päätän ja mies tyytyy päätökseeni.
Siis kun tätä olen juuri miettinyt! Kestäisin myös miehen joka olisi sellainen kiltti perässävedettävä joka juurikin pitäisi ideoitani hyvinä ja olisi jopa aidosti kiitollinen siitä että suunnittelen ja mietin asioita! En siis ole rehellisesti luonteeltani sellainen joka tykkää määrätä ja päättää kaikesta.
Mutta siis kun mies on vaan niin hiton vaikea! Tää on yksi asia josta tullut riitaa ja josta olen joutunut sanomaan. Kun keksin ja käytän aikaa jonkun tekemisen suunnitteluun, niin sitten alkaa hanttiin pistäminen miehen suunnalta. Hän haluaisi päättää asioista mutta ei tarjoa mitään vaihtoehtoa?! Minulle olisi ihana jos hän miettisi ja suunnittelisi esim perheen lomamatkan joskus tai vaikka ihan mitä viikonloppuna tehdään, syödään tms, mutta ei, hän ei oma-aloitteisesti suunnittele mitään, korkeintaan että katsotaan joku leffa ja sitäkin vaan joskus tosi harvoin. T. Ap
Perus kaava. Ainahan se vika on miehessä ja vaatimukset osoitetaan miehelle. Itsessä vikaa "osittain", jos sitäkään.
Sit valitetaan ja uhkaillaan ja lopulta erotaan. Sama toistuu muiden kanssa.
Vika on miehessä.
Pelkkä tiedostaminen ei riitä vaan on otettava elämään uudet toimintamallit. Jaksat siis katsella isäsi toisintoa syystä:......?
Miehiä todella harvoin kiinnostaa kasvaa henkisesti. Et edes pidä hänestä. Hän on kasvusi este.
Itse jätin vastaavan juuri ennen lastenhankintaa. En ikinä saanut lapsia, mutten ole katunut kertaakaan, että lähdin kehityksen jarrun luota.