Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tunne-elämältään lapsen tasoinen - ei niinkään epävakaa
27.02.2025 |
Muilla kokemuksia tällaisista aikuisista?Olen törmännyt heihin etenkin nykyisin hämmästyttävän paljon. Ulospäin mukavia ja ihan järkeviä ihmisiä, minun tietämäni akateemisia, jopa tohtoreita. Saattavat työskennellä ihmisten parissa, esim sosiaalialalla - tämä ehkä kärjistetyin esimerkki. Paremmin tutustuessa alkaa tulla esiin käsittämättömiä ajatuskulkuja. Kelailevat yhä vaikkapa lukion ns epäonnistumisia - takana siis myös hyvin sujuneet yliopisto-opinnot ja uraakin. Ja tämä kelailu on siis ihan tasoa masentaa ja tuottaa kärsimystä henkilölle. Omituisista tiggereistä käytös voi muuttua todella oudoksi. Vaikkapa joku (puolituttu) lapsi typeryyksissään sanoo hiukan loukkaavaan henkilökohtaisuuden, jonka normaali ihminen ohittaisi lapsellisuutena. Henkilö takertuu siihen, ja saattaa takanapäin vähätellä, ja jopa pilkata (!) ko lasta tämän ominaisuuksista ja heikkouksista. Ja ihan selkeästi tämä johtuu siitä sammakosta, joka lapsen suusta tuli. Esimerkkejä on loputtomasti, ja kaikki kuvastaa vaikeaa tunne-elämän keskeneräisyyttä. Mitä ihmettä tällainen on? Yleistä? Ei siis raivopäisyyttä tai harkitsemattomia tekoja kuten epävakailla, vaan lähinnä taantumista tunnepuolella ja alaikäistä ajatuskuviointia puheineen.
Kommentit (27)
Hyväksy, että ihmiset on erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minusta kuulosta mitenkään oudolta. Aikuinen voi loukkaantua lapsenkin puheista ja voi myös harmitella omaa menneisyyttään.
Minusta ap kuulostaa siltä, että vaatii kanssakulkijoiltaan täydellisyyttä. Olisit ap hieman armollisempi. Jokainen on kompleksinen ihminen, ei ikihymyilevä robotti.
En nyt yhtään tiedä onko tämä sama asia, mitä aloittaja hakee mutta..
Olen itse 44-vuotias nainen, ja koen itseni jääneen jonnekin teini-ikään henkisesti. Jos olen esim. samanikäisten työkavereideni kanssa, vaikuttavat he ikäiseltään ja viisailta ja jotenkin.. noh aikuiselta. Katson heitä tavallaan ylöspäin kuten lapsi aikuisia katsoo. Olen heidän seurassaan myös usein hiljaa, elleivät he kysy minulta jotain. En osaa puhua heidän kanssaan oikein mistään, ja tunnen oloni kuin lapseksi, joka ei halua häiritä aikuisten juttelua turhanpäiväisillä jutuilla. Ihan hämmästyn välillä, kun tajuan, että ei hitto, mehän ollaan kaikki samanikäisiä.
Samoin en koskaan ole halunnut lapsia, koska aina olen tuntenut itseni liian nuoreksi siihen. Kunnes tuossa 40-vuotta täytettyäni tajusin, että taitaakin olla jo myöhäistä. Mutta ei haittaa, ei minulla koskaan ole ollut vauvakuumetta.
En ole myöskään koskaan tiennyt mitä haluan tehdä "isona". Olen edelleen samassa ammatissa mihin hakeuduin reilu 20-vuotiaana, vain työpaikat ovat vaihtuneet ja nekin vain kaksi kertaa. En edes halua edetä urallani, en halua vastuuta, ja haluan, että työssä säilyvät samat rutiinit päivittäin.
En kuitenkaan käyttäydy kuten aloittajan kuvauksessa kerrottiin. Olen hyvin hillitty, hiljainen ja jos minua loukataan (oli se lapsi tai aikuinen), pidän tunteen visusti sisälläni. Päin vastoin, jos joku loukkaa minua, yleensä nauran tai hymyilen, kuten se ei tuntuisi missään.
Aloitin alkoholinkäytön 13-vuotiaana, ja join säännöllisesti viikonloppuisin aika reippaasti. En edes kehtaa sanoa kuinka monta vuotta.. Luin jostain, että kehittyvät aivot jäävät siihen ikään lopullisesti, missä iässä alkoholinkäyttö on alkanut.
En tiedä menikö tämä nyt hieman sivuraiteille, mutta otsikko vain kiinnitti huomioni, ja halusin jakaa oman kokemukseni :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Eivät ole, ja ihan puppua tuo suremattomuuskin. Sulla vaan on joku ihme pakkomielle levittää vihamielisiä valheita autisteista ihan minkä tahansa aasinsillan kautta.