Lue keskustelun säännöt.
Vuosi erosta enkä yhtään toipunut
27.02.2025 |
Tuntuu että shokkivaihe on vasta hieman takana, edelleen hallitsemattomia itkuja tulee lähes päivittäin. Arki on päivä kerrallaan selviytymistä. Ei ole auttanut terapia, ei lääkitys, ei mukava tekeminen, ei mikään. Tätäkö loppuelämä on?
Kommentit (68)
1,5v mennyt enkä ole pystynyt ollenkaan jatkamaan elämää. Eroon johtaneet tapahtumat pyörii päässä loppumattomana kelana ja jokainen päivä on selviytymistaistelua. Tuntuu että elämä on pilalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarviit vaan päästä taas munan päälle. Kyllä se siitä taas lähtee!!
No, mikäli vielä vuosi eron jälkeen, elät jossain kovassa erotuskassa, jotain on pahasti pielessä.
Muutoin loppuelämäsi tulee menemään päin persettä, et kykene töihin, et uuteen miessuhteeseen, et minkälaiseen normaaleihin ihmisuhteisiin.
Hae apua.
- psyk.sairaanhoitaja
Ap, ei sinua kukaan ulkopuolinen tuolta pelasta. Eikä voi auttaa, ellet itse tee itsesi eteen mitään.
Aviero, vaikka se rankka onkin, on vain yksi tapahtuma elämässä.
Myös kuolema erottaa ihmisiä toisistaan. Ja sekin pitää kestää.
Olet liiaksi käpertynyt itseesi. Eikö sinulla ollut muuta elämää olleenkaan, kuin vain ainostaan se aviliitto.
Aloitus on trolli!
Öitä kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Malttia, rakkaat ihmiset. Erot on erilaisia eikä sille voi määritellä mitään aikarajaa, koska on toipunut. Eikä sitä prosessia voi pakottaa, tai hoputtaa väkisin.
Luulin tavanneeni elämäni miehen 2022. Kaikki tuntui jotenkin uudelta, erilaiselta ja olin varma, että tässä se nyt on. Ympärillä tutut, kaverit ja serkukset olivat perustaneet perheitä ja menneet elämässä eteenpäin. Itse koin, että olin ikäänkuin elämässäni jäänyt pysäkille odottamaan enkä päässyt eteenpäin, kunnes tapasin tuon miehen. Otin riskejä viedäkseni omaa uraani eteenpäin ja samoin sanoin miehelle, että olen hänen tukena myös, jos hän haluaa vielä opiskella, edetä urallaan jne. Ajattelin, että asiat lähtee nousuun meille molemmille, ollaan yhdessä ja tulevaisuus on valoisa. Ehkä rakennetaan talo yhdessä, muodostetaan perhe, eletään onnellisina. Se oli ensimmäinen kerta, kun vakavissani aikuisella iällä pohdin, suunnittelin ja harkitsin näitä asioita.
No, eihän se mennyt lainkaan niin. Säästän tässä muutamia yksityiskohtia, mutta tiemme erkanivat ja sitten yhtenivät jälleen sattumanvaraisen ja romanttisen elokuvan veroisen käänteen kautta. Mies pyysi uutta mahdollisuutta, jonka annoin ja se uusi mahdollisuus laittoi oman sydämen aivan säpäleiksi. Sen suhteen loppu särki jotain sisälläni eikä siihen tuntunut auttavan aika. Uusien miesten tapailu ei myöskään korjannut mitään ja siitä tuli vain jotenkin likainen olo.
Nyt on ollut muutamia parempia päiviä. Olo tuntuu taas välillä, vähäsen, jo omalta itseltäni. Vaikka en uskonut toipuvani tästä koskaan, ehkä valo vielä voittaa.