Oliko Pekka-pojan tarina huijaus?
Julkaisu Pekka-pojan kuolemasta leviää somessa kaupunginjohtaja: Ei ole tietoa, että olisi tapahtunut
Vantaan kaupunki on selvittänyt sosiaali
Kommentit (703)
Lahjoitetut rahat menivät siis kahden aikuisen tileille, joista toinen oli keski-ikäinen mies nimeltä Pekka ja toinen Pekan puoliso, jota nainen väitti teini-ikäisen Pekan tädiksi, mutta joka todellisuudessa oli naisen oma äiti.
IS:n on nähnyt sähköpostiviestin, jossa nainen kiittää rahaa lahjoittanutta ihmistä sähköpostitse. Viestissä nainen kiittää, että kiusattu Pekka-poika saa apua ja että lahjoitukset ovat lisänneet pojan itsevarmuutta.
Kun kuvitteellisesta Pekasta tehtiin somejulkaisu, jossa pojan kerrottiin kuolleen, nainen kertoo sanoneensa järjestölle, ettei halua sellaista.
Yritin siinä vaiheessa jo peruutella asiaa. Minun ei todellakaan ollut tarkoitus viedä tätä tällaiseen pisteeseen.
Olisi jo siinä vaiheessa pitänyt kertoa kaikki.
Nainen kertoo aikovansa palauttaa jokaisen sentin järjestön tilille perjantain aikana.
Hyväntekeväisyysyhdistys Apuna ry julkaisi tiistaina tekstin, jossa kerrottiin nuoresta koulukiusatusta Pekka-pojasta, joka olisi tehnyt itsemurhan. Julkaisu sai runsaasti huomiota sosiaalisessa mediassa. Yhdistys kertoi antaneensa apua Pekalle lahjoitusten kautta.
Onpa yllättävää että juutalainen asialla.
Tämä huijaukseen liittyvistä henkilöistä tiedetään
Pekka: Teini-ikäisen Pekan kerrottiin kärsineen koulukiusaamisesta Vantaalla ja sittemmin tehneen itsemurhan. Apuna ry:n suljetussa ryhmässä oli aiemmin julkaistu päivitys kiusatusta pojasta, jolle pyydettiin apua. Todellisuudessa Pekka on keski-ikäinen mies, jolla on rikostaustaa ja joka asuu Lahdessa. IS kävi hänen ovellaan.
Täti: Apuna ry välitti auttajille Pekan tädin yhteystiedot avustusrahojen maksamiseen. Todellisuudessa tätiä ei ollut olemassa vaan täti on nainen, joka asuu yllämainitun Pekan kanssa samassa asunnossa ja on tämän puoliso.
Äiti: Apuna ry:n välittämien tietojen mukaan Pekan äiti olisi Niina. Tällä nimellä on myös lähetetty auttajille kiitossähköposteja. Yllämainittu täti väittää, että Niina olisi hänen tyttärensä ja huijauksen suunnittelija. Tädin mukaan Niina ei olisi tyttären oikea nimi. Niina viestitti torstaina medialle pyytävänsä anteeksi. IS tavoitti myöhemmin Niinan eli äidin, joka väittää huijanneensa rahaa useita kertoja Apunan kautta, myös mm. 1-vuotiaan tytön hautajaiskuluihin.
Apuna ry:n edustaja Heidi Jaari: On torstaina ilmoittanut joutuneensa huijauksen uhriksi. Apunasta kerrottiin IS:lle, että Pekka-tapauksesta on tehty rikosilmoitus, ja myös poliisi tiedotti esitutkinnasta.
Joko tuo Pekka on ehdolla perssujen kansa edustajaksi? Olis sopivat meriitit.
Mutta olisi voinut olla totta koska sananvapaus.
Vierailija kirjoitti:
Joko tuo Pekka on ehdolla perssujen kansa edustajaksi? Olis sopivat meriitit.
Ministeriainesta tuo Pekka-poika. Onko jo listoilla?
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei kysynyt mitään dokumentteja ikinä. Siitä tuli niin helppoa, vaikka se on väärin, mutta liian helppoa.
Mistä keksit tarinat huijausten taustalla?
Päästäni, somesta, netistä. Tai sitten jonkun muun tarinoista.
Nainen uskoo saaneensa huijauksilla joitain tuhansia euroja. Hän kertoo käyttäneensä rahoja moneen asiaan.
Mitä haluaisit sanoa ihmisille, joilta olet huijannut rahaa?
Olen oikeasti pahoillani, koska kun en ole konkreettisesti ajatellut koko asiaa. En tiedä miten selittäisin. En ole ajatellut sitä niin.
Nainen sanoo, että hän aikoo tehdä poliisin kanssa yhteistyötä. Helsingin poliisilaitos on aloittanut esiselvityksen Apuna ry:n Anteeksi Pekka -kampanjasta. Ketään ei tässä vaiheessa epäillä rikoksesta.
Nainen väittää, ettei osaa kertoa, kuinka paljon hän sai rahaa Pekka-lahjoitusten kautta. Rahat menivät hänen äitinsä ja tämän aviomiehen tilille, josta
Tuokin on tosi epämääräistä tuon naisen kertoma. Ihan kuin hän ei oikeasti kuitenkaan olisi tehnyt sitä, kun ei tunnu kauheasti edes tietävän asiasta.
Ihan selvää on se, että Apuna ry:n tyypit ovat mukana jutussa, koska 1. Kaikki muutkin epäselvyydet, väärinkäytökset ja laiminlyönnit yhdistyksen toiminnassa. 2. Mikäli avustusjärjestön on tarkoitus kanavoida apua sitä tarvitseville, yhdistyksellä on todella tarkka seula väärinkäytöksien varalta ja mitä uskomattomammalta tarina kuulostaa, sitä tarkempaan syyniin se joutuu. -> On päästetty läpi todella mielikuvitusrikkaita ja epäuskottavia tarinoita / itse kynäilty niitä.
Ja sieltä!
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011065318.html
"Helsingin poliisi aloitti torstaina esiselvityksen koskien hyväntekeväisyysjärjestö Apuna ry:n aloittamaa kampanjaa, jossa nuoren Pekka-pojan perheelle kerättiin lahjoituksia.
Esiselvitystä johtava rikoskomisario Katariina Rinne kertoo, että pelkästään Helsingin poliisilaitokselle oli tehty torstaina sähköisesti viisi rikosilmoitusta".
Yhdistys on myös tutkittava. Viestintä ja rahaliikenne. Myös "Pekan" ja kumppaneiden viesti - ja rahaliikenne tutkittava. Tästä kehittyy vaikka mitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KOPIOITU APUNA RY FB KOMMENTEISTA:
juuri kaivelin vanhoja mobilepay maksuja. Mun avustukset on aina olleet 5-10 e .
Vuonna 21 ,vähän ennen kuin poistuin tuosta ryhmästä koska aloin epäilee, olen siis lähettänyt ryhmän pyyntöihin kaksi pientä rahalähetystä.Nyt siellä lukee toisessa vastaanottaja Pekka .
Juuh
Ilmoita poliisille tuo, niin voivat tutkia pidemältä ajalta tätä huijausta.
Rikosilmoituksen voi toki tehdä vaikka omakotitalon pihaan kutsumatta tulevasta tunkeutujasta, kotiruhan häirinnästä ainakin tutkimuksen tappo on 100% varmaa. Poliisilta tulee "Ei aihetta tutkia" palaute. Poliisi ei mitään pikkunäoertelyjä ennää ala tutkimaan, pihaan luvatta tulevan hakkaaminen saa vasta polliisin aktivoitumaan.
Mitä höpiset. Johan poliisi on ilmoittanut, että tutkii tätä asiaa ja rikosilmoituksia on tehty useita. Kun joku asia on tutkinnassa kaikki tieto on tärkeää. Eli kuinka kauan huijausta on tapahtunut ja ketkä ovat tekijöinä, tuo viittaisi että vuosia on sama kopla ja kuvio ollut. Eli olennaista tietoa poliisille.
Apina ry kerää banaaneja henkisesti köyhille. "Raha ei oo meidän valuuttaa!"
T: Urpo
Pakko itsekin kommentoida että nuo kiitosviestit näyttää olevan kuukkelikääntäjän tai ihan muuten vaan kuukkelin hengentuotosta. Enää puuttuu vaan "kiitos maailman eniten" joukosta :D
Vierailija kirjoitti:
Pakko itsekin kommentoida että nuo kiitosviestit näyttää olevan kuukkelikääntäjän tai ihan muuten vaan kuukkelin hengentuotosta. Enää puuttuu vaan "kiitos maailman eniten" joukosta :D
Näyttää siltä, että saman liioittelijan kynästä kuin avunpyynnötkin. Kaikki samaa tavaraa.
Paras lopputulema apunalle olisi jos poliisi tutkisi kaiken ja myöntäisi rahankeräysluvan jos edellytykset siihen täyttyy. Muutoin en näe että he voisivat enää toimia auttajina.. Liikaa sotkua nyt ja maine kokenut pahan kolauksen.
Toivottavasti selvitetään kunnolla, onko Jaarilla ja Memmulla sormensa pelissä näissä pekoissa ja muissa.
Hjallis se onnistuu haalimaan puolueeseensa omituista porukkaa.
Pelkästään katsomalla naisen instan näkee ettei ole joku hyväntekijä.
Vierailija kirjoitti:
Hjallis se onnistuu haalimaan puolueeseensa omituista porukkaa.
Onhan se itsekkin yhtä omituinen ja kiero.
Vierailija kirjoitti:
Nyt puhuu Pekka-tarinan keksinyt nainen myöntää huijanneensa useita kertoja aiemminkin
Huijauskertoja on naisen mukaan alle 10. Nainen väittää, ettei osaa kertoa, kuinka paljon hän sai rahaa Pekka-lahjoitusten kautta.
Ilta-Sanomat tavoitti naisen, joka kertoo olevansa Anteeksi Pekka -rahankeräysidean takana. Nainen sanoo keksineensä koko jutun päästään.
Naisen henkilöllisyys on Ilta-Sanomien tiedossa. IS ei ole pystynyt täysin vahvistamaan naisen kertomuksen todenperäisyyttä.
Nainen väittää huijanneensa rahaa useita kertoja hyväntekeväisyysjärjestö Apuna ry:n kautta ja saaneensa tuhansia euroja. Nainen muistelee, että ensimmäinen huijaus järjestön kautta tapahtui vuoden 2024 kesällä. Huijauskertoja on naisen mukaan alle 10.
Yhteensä muutamia [kertoja]. Liian monta.
Naisen mukaan huijaukset ovat tapahtuneet aina saman järjestön eli Apuna ry:n kautta.
Nainen antoi ensin ymmär
Tässä koitetaan vielä tehdä Damage controllia yhdistyksen puolelta, ettei tongittaisi enempää. Oikeasti tässä oli vasta jäävuoren huippu?
Somessa puhutaan Sipoolaisesta urheiluseurasta jonka tilille rahaa on ohjattu. Tosin mitään urheiluseuraa ei löydy varsinaisesti.
Mielenkiintoinen geissi! Liittyykö tytön kuolema Kakka-Pekan mopedi ajeluun ja siihen että silmälasit olivat sotkussa.