Oliko Pekka-pojan tarina huijaus?
Julkaisu Pekka-pojan kuolemasta leviää somessa kaupunginjohtaja: Ei ole tietoa, että olisi tapahtunut
Vantaan kaupunki on selvittänyt sosiaali
Kommentit (703)
"Joo ja vaadittiin myös vahvaa tunnistautumista videopeleihin. :) Sehän olisikin helppo toteuttaa, varsinkin kun suurin osa verkossa olevista peleistä ei ole kotimaisia. Tähän mitkään kansainväliset tahot lähtisi, tai edes teknisistä syistä voisi lähteä mukaan, eli ei Suomea nyt voida oikeen kansainvälisestä verkosta eristääkään."
Ai että tää mulla mennyt ohi 🤣🤣 jollain mennyt nyt aidanseipäät ja puurot ihan huolella sekaisin. Kolme sanaa; ei ole mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Miksi Heidi piileskelee eikä meinannut millään tulla kertomaan asian todellista laitaa?? Luulisi että heti olisi halunnut tulla puhdistamaan oman ja yrityksen maineen.
Toivottavasti asia tutkitaan perinpohjaisesti. Luulisi Heidin tekevän rikosilmoituksen jolloin todelliset syylliset pääsevät vastaamaan teoistaan ja oma maine puhdistuu.
Mikäli hän ei tee rikoisilmoitusta, asiasta voi jokainen vetää johtopäätöksensä
Hänen piti ensin ehtiä laatimaan Pekan äidin viesti? Mutta kuka on Pekan äiti, kun ei ole Pekkaa? Eikö silloin puhuttaisi vaan naisesta, joka huijasi avustusrahoja eikä Pekan äidistä. Kusettajalla taitaa nyt olla pasmat vähän sekaisin eikä osaa ajatella loogisesti.
Mitä siellä HS jutussa kerrotaan tästä alla olevassa lainauksessa kerrotusta muusta kirjeenvaihdosta, joka alkoi tammikuussa?
HS kävi läpi myös muuta Jaarin ja äidin viestinvaihtoa, joka alkoi jo tammikuussa. Jaari sanoi HS:lle, ettei ollut tarkistanut Pekan äitinä esiintyvän henkilön taustoja.
En jaksa uskoa, että kovin montaa kuukautta Heidi olisi osannut ennakoida sitä, että joutuu selittämään tämän tarinan todenpitävyyttä, joten voiko oikeasti olla että joku järjetöön kuulumaton, ulkopuolinen ihminen olisi huijannut järjestöä? Toisaalta se, mikä pistää miettimään, on tämän tapahtumasarjan aikajana: tammi-helmikuu välillä kaikki viesteissä tapahtuneet asiat olisi pojalle ehtineet sattua, ja vielä niin, että äidin kanssa kirjeenvaihto olisi aloitettu vasta tammikuussa?..
Vierailija kirjoitti:
Ainakin ennen Apuna ry toimi niin että lahjoittaja sai apua hakeneen yhteystiedot. Avustus meni suoraan apua hakeneelle eikä raha kulkenut Apuna:n kautta. Itse lähetin postissa lahjakortteja. Apuna:lta tuli vain avustettavien yhteystiedot.
Kai sinä nyt hyvä ihminen tajuat, että niitä "avustettavia" ei ole koskaan ollut olemassakaan! Ihan keksittyjä hahmoja huijauksia varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja Pekan äiti on Heidi itse koska keksi tämän koko tarinan alunperinkin. Nyt kyllä on keksitty keino pelastaa oma nahkansa ja uhriutua.
Jep, todella ihmneellistä että äiti nyt näin nopeasti ottaa yhteyttä. Voisi verrata tuota "Pekan äidin kirjoittamaa" tekstiä Heidi Jaarin kirjoittamiin teksteihin, voi löytyä palon samoja maneereita.
Hieman ontuu tuo logiikka. Miten Pekan äiti voi kirjoittaa pahoitteluviestin, kun Pekkaa ei ole edes olemassa?
Vierailija kirjoitti:
Mitä siellä HS jutussa kerrotaan tästä alla olevassa lainauksessa kerrotusta muusta kirjeenvaihdosta, joka alkoi tammikuussa?
HS kävi läpi myös muuta Jaarin ja äidin viestinvaihtoa, joka alkoi jo tammikuussa. Jaari sanoi HS:lle, ettei ollut tarkistanut Pekan äitinä esiintyvän henkilön taustoja.
En jaksa uskoa, että kovin montaa kuukautta Heidi olisi osannut ennakoida sitä, että joutuu selittämään tämän tarinan todenpitävyyttä, joten voiko oikeasti olla että joku järjetöön kuulumaton, ulkopuolinen ihminen olisi huijannut järjestöä? Toisaalta se, mikä pistää miettimään, on tämän tapahtumasarjan aikajana: tammi-helmikuu välillä kaikki viesteissä tapahtuneet asiat olisi pojalle ehtineet sattua, ja vielä niin, että äidin kanssa kirjeenvaihto olisi aloitettu vasta tammikuussa?..
Niin. Jos on joku ulkopuolinen, hän löytynee. Jos ei löydy, ei ole. Voihan se huijaus mennä niin, että itse laatii viestejä yhdistykselle, joista sitten tehdään avustuspyyntöjä. Pysyy itselläkin paremmin muistissa homma ja viesteistä voi ottaa kaappauksia.
Vierailija kirjoitti:
onko siis joku keksinyt tämän tarinan kusettaakseen apuna ry:tä vai apuna ry keksinyt tämän tarinan itse?
Joku kusetti Apuna ry.tä
Kyllä tää on melkeinpä alhaisin mahdollinen tapa huijata ihmisiä, lapsen kärsimys. Täytyy olla todella pimeä ihminen että lähtee tuollaiseen.
En usko, että kukaan olisi niin tyhmä, että julkaisisi tällaista tarkistamatta tietoja. Joten ry:n tyypit olivat mukana.
Näitä "järjestöjä" syntyy kuin sieniä sateella, selvästi tuottoisaa. En anna senttiäkään mihinkään en täällä enkä maailmalla. Joku suku elää paksusti, kun pressa käy kaffittelemassa🤔
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
onko siis joku keksinyt tämän tarinan kusettaakseen apuna ry:tä vai apuna ry keksinyt tämän tarinan itse?
Joku kusetti Apuna ry.tä
Ainoa kusettaja tässä on Apuna ry.
Vierailija kirjoitti:
En usko, että kukaan olisi niin tyhmä, että julkaisisi tällaista tarkistamatta tietoja. Joten ry:n tyypit olivat mukana.
Itse tässä mietin eniten sitä, että jos ryhmä ei ollut mukana, niin miksi tuntuu että kaikkia heitä on äärimmäisen vaikea tällä hetkellä tavoittaa? Jos minua huijattaisiin vastaavassa tilanteessa, haluaisin aivan takuuvarmasti puhdistaa oman maineeni ja jos en olisi antamassa medialle haastatteluja niin varmaan minut löytäisi printtailemassa kadunvarsiin todisteita syyttömyydestäni. Syytön järjestö tietäisi tasan, ettei heillä ole mitään salattavaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka daijuja nää muijat on? Eikö tullu mieleen et nykyään kaiken voi selvittää, kaikesta jää jälki jne. Keski-ikäset tädit lähti säätämään, tässä lopputulos
Täytyy kyllä sanoa, että reilusti lahjoittajia typerämpiä ovat nämä huijarit. Mitä ihmettä ne on oikein kuvitelleet?
Sanotaanhan, että ahneella on paskane loppu, nää kusetukset pitäisi ymmärtää lopettaa ajoissa ja pitää riittävän pieninä. Mutta kai se on vaikeaa, kun vastikkeetonta rahaa tulee ovista ja ikkunoista.
Tässä taas yksi syy miksi olen aina pitänyt hyväntekeväisyyttä k*setuksena ja siellä toimivat ihmiset muutenkin haluavat monesti vain kiillottaa omaa sädekehäänsä. En luota yhtään hyväntekeväisyysjärjestöihin, enkä niiden työntekijöihin.
Vierailija kirjoitti:
Täyttä kusetusta edelleen, uskoisin. Todella keinotekoisen oloinen tuo anteeksipyyntöviesti. Yleensä kiinnijääneet huijarit ovat todella vähäsanaisia eivätkä ole pahoillaan mistään, kun ei ole omatuntoa.
Kuulostaa siltä, että yritetään vaan sitä, ettei enempää kaivettaisi juttua auki.

Se on kyllä auttamatta myöhäistä jo. Ainakin rahankeräysrikos on sellainen, joka poliisilla on velvollisuus oma-aloitteisesti tutkia epäilyn tultua tietoon, vaikka kukaan vahinkoa kärsinyt ei vaatisi huijareille rangaistusta. Siinä samalla paljastuu kyllä väistämättä myös petokset, tai ainakin suuri joukko niitä.
Kävikö tässä niin, että keksittiin liian koskettava ja iso juttu, että se ei enää pysynytkään suljetun FB-ryhmällä sisällä, vaan lähti leviämään Apuna ry:n somen ulkopuolelle. Kävi työtapaturma ja tilanne ei ole enää hallittavissa. On selvää, että media ja lopulta myös viranomaiset kaivavat tämän pohjia myöten.
Rahankeräysrikokseksihan on tuo meni .. huijattiin ihmisiltä rahoja sympatioiden varjolla.
Vierailija kirjoitti:
Tässä taas yksi syy miksi olen aina pitänyt hyväntekeväisyyttä k*setuksena ja siellä toimivat ihmiset muutenkin haluavat monesti vain kiillottaa omaa sädekehäänsä. En luota yhtään hyväntekeväisyysjärjestöihin, enkä niiden työntekijöihin.
Olen itse vapaaehtoinen tunnetussa järjestössä, ja mulle on täysin ok lahjoittaako joku vai ei, se on vapaaehtoista. Mutta sitä ihmettelen, että miksi haukut hyväntekeväisyysjärjestöjä? Tuo Apuna ry ei ole sellainen. Ei ole keräyslupia, eikä vapaaehtoisia, vaan pieni piiri joka puuhailee omiaan.
Järjestöissä on monesti juuri sen verran työntekijöitä, että rahaliikenne ja muu pakollinen tulee hoidettua. Mielestäni palkkatyötä tekevä ihminen ei ole mikään sädekehän kiillottaja, vaan ihminen joka ansaitsee elantonsa. Vai oletko itse niin varakas ettei tarvitse tehdä töitä? Sitten ne vapaaehtoiset. Moni jota tunnen, on itse joskus saanut apua ja haluaa siksi auttaa. Ei ne vapaaehtoiset koe olevansa kenenkään yläpuolella, vaan haluavat auttaa muita vaikeissa tilanteissa, kun moni tietää millaista se on kun tarvii joskus apua.
Tämä keissi itsessään on tosi outo, mutta perinteisen hyväntekeväisyyden kanssa sillä ei julkisuudessa olleiden tietojen perusteella ole juuri yhteistä.