Lue keskustelun säännöt.
Mikä sai teidät varmaksi siitä, että haluat /et halua lapsia?
25.02.2025 |
Haluttaisiin kuulla teidän kokemuksia asiasta puolesta ja vastaan, koska käydään asiaa läpi miehen kanssa. Yhteiseloa takana kymmenen vuotta, joista naimisissa olemme olleet yli puolet ajasta ja taloudellinen vakaus on saavutettu, mutta ainoa mikä alkaa hidastaa on ikä. M37 ja N35
Kommentit (114)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halusin elämältäni niin paljon muuta, sellaista mitä en lapsiperhe-elämässä olisi voinut toteuttaa.
Aika moni väittää ettei lapsen saanti estä mitään... eikä muuta elämää mitenkään. Ne onkin ehkä enimmäkseen miehiä.
Olen nainen ja ihmettelen tätä aina, mitä muka lasten saanti estää? Kännäystä? Baarissa juoksemista yhden illan juttujen perässä? Meillä ei ole ainakaan estänyt yhtään mitään. (reissuja, töitä ym.) Päinvastoin, elämään on tullut paljon sellaisia upeita elämyksiä, joihin ei olisi tullut hakeuduttua ilman lapsia. Tästä oli tutkimuskin, lapselliset aikuiset kokevat itsensä onnellisemmaksi ja olevansa tyytyväisempiä elämäänsä kuin lapsettomat. (En kaiva linkkiä, oli esillä ihan suomalaisessa lehdistössä.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei oikeastaan ollut koskaan vauvakuumetta tai sellaista varmuutta siitä, että haluaa lapsen. En koskaan erityisemmin ollut lapsista edes pitänyt. Miehen kanssa kuitenkin juteltiin ja pohdittiin asiaa (oltiin oltu jo monta vuotta yhdessä) ja päädyttiin, että lapsi saa tulla. Sain esikoisen ollessani 32vuotias ja on kyllä ollut ihanin asia mitä voi elämässään saada. Nyt on jo toinenkin lapsi jo meillä ja kahteen siis myös saa jäädäkin. Toisesta oli jo ihan se kuuluisa vauvakuumekin.
Vaikka lasten kanssa on välillä rankkaa ja varsinkin ulkopuolisten silmiin pikkulapsiarki voi näyttää kaamealta, niin ollaan kyllä silti molemmat sitä mieltä, että eletään elämämme onnellisinta aikaa.
Niin ja haluan lisätä, että olin lähes kolmekymppiseksi vela. Siis sanoin aina, etten ikinä halua lapsia. Sitten aloin miettiä, että ehkä sittenkin..
Vierailija kirjoitti:
Ei oikeastaan ollut koskaan vauvakuumetta tai sellaista varmuutta siitä, että haluaa lapsen. En koskaan erityisemmin ollut lapsista edes pitänyt. Miehen kanssa kuitenkin juteltiin ja pohdittiin asiaa (oltiin oltu jo monta vuotta yhdessä) ja päädyttiin, että lapsi saa tulla. Sain esikoisen ollessani 32vuotias ja on kyllä ollut ihanin asia mitä voi elämässään saada. Nyt on jo toinenkin lapsi jo meillä ja kahteen siis myös saa jäädäkin. Toisesta oli jo ihan se kuuluisa vauvakuumekin.
Vaikka lasten kanssa on välillä rankkaa ja varsinkin ulkopuolisten silmiin pikkulapsiarki voi näyttää kaamealta, niin ollaan kyllä silti molemmat sitä mieltä, että eletään elämämme onnellisinta aikaa.
Meillä kanssa ollaan todettu kumpikin että eletään elämämme parasta aikaa (kaksi lasta). Ja ehdottomasti hauskinta!
Vierailija kirjoitti:
Elämä oli ihan kivaa ennen lapsia, mutta ajastaan kaikki alkoi tuntua vähän laimealta. Ajatus siitä että olisin 10-30v kuluttua lapseton tuntui ankealta. Sain lapset hieman alle 30v.
Kaikille jotka pelkää (tulevaisuutta, maailman tilannetta tai muuta) niin kannattaa miettiä onko järkeä jättää elämättä, koska jotain voi joskus tapahtua. Yleensä sitä kadutaan vanhana, mitä ei nuorena uskallettu toteuttaa. Koskee ihan muitakin osa-alueita
Olen samaa mieltä. Kyllä elämä kantaa.
Mutta samaan aikaan myös ehdottomasti sitä mieltä, että ketään ei pidä vääntää hankkimaan lapsia (tai tekemään mitään muutakaan). Jokainen lapsi ansaitsee syntyä täysin haluttuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halusin elämältäni niin paljon muuta, sellaista mitä en lapsiperhe-elämässä olisi voinut toteuttaa.
Aika moni väittää ettei lapsen saanti estä mitään... eikä muuta elämää mitenkään. Ne onkin ehkä enimmäkseen miehiä.
Olen nainen ja ihmettelen tätä aina, mitä muka lasten saanti estää? Kännäystä? Baarissa juoksemista yhden illan juttujen perässä? Meillä ei ole ainakaan estänyt yhtään mitään. (reissuja, töitä ym.) Päinvastoin, elämään on tullut paljon sellaisia upeita elämyksiä, joihin ei olisi tullut hakeuduttua ilman lapsia. Tästä oli tutkimuskin, lapselliset aikuiset kokevat itsensä onnellisemmaksi ja olevansa tyytyväisempiä elämäänsä kuin lapsettomat. (En kaiva linkkiä, oli esillä ihan suomalaisessa lehdistössä.)
Minä kaivoin.
"Harvardin psykologian professorin Daniel Gilbertin mukaan onnelliset ihmiset ovat naimisissa, tienaavat vuodessa noin 38 000 eurosta (50 000 dollaria) 57 000 euroon (75 000 dollaria) ja ovat lapsettomia.
- Se on alamäkeä sen jälkeen, kun ihmiset hankkivat lapsia. Lapset eivät ole tie onneen, Gilbert kertoi konferenssissa Bostonissa viime viikolla."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halusin elämältäni niin paljon muuta, sellaista mitä en lapsiperhe-elämässä olisi voinut toteuttaa.
Aika moni väittää ettei lapsen saanti estä mitään... eikä muuta elämää mitenkään. Ne onkin ehkä enimmäkseen miehiä.
Olen nainen ja ihmettelen tätä aina, mitä muka lasten saanti estää? Kännäystä? Baarissa juoksemista yhden illan juttujen perässä? Meillä ei ole ainakaan estänyt yhtään mitään. (reissuja, töitä ym.) Päinvastoin, elämään on tullut paljon sellaisia upeita elämyksiä, joihin ei olisi tullut hakeuduttua ilman lapsia. Tästä oli tutkimuskin, lapselliset aikuiset kokevat itsensä onnellisemmaksi ja olevansa tyytyväisempiä elämäänsä kuin lapsettomat. (En kaiva linkkiä, oli esillä ihan suomalaisessa lehdistössä.)
Jos on toimiva ja tasa-arvoinen parisuhde niin eipä normaali lapsi hirveästi estä.
MUTTA aina on myös lapsia, jotka vaativat paljon läsnäoloa ja osallistumista.
Ja on pariskuntia, joissa molemmat tekevät 110% uraa ja harrastavat ja nautiskelevat jne. Kyllä tälläinen hyvin itsensä ympärillä pyörivä elämä järjellisesti ottaen muuttui, ja sen pitikin muuttua, kun tuli lapsia.
Onko se sitten menetys, riippuu ihmisestä. Lasten kanssa tulee niin paljon muuta. Minusta riski kannatti ottaa, mutta en pysty arvioimaan toisten riskiä täysin heitä tuntematta. Paljon riippuu parisuhteen laadusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halusin elämältäni niin paljon muuta, sellaista mitä en lapsiperhe-elämässä olisi voinut toteuttaa.
Aika moni väittää ettei lapsen saanti estä mitään... eikä muuta elämää mitenkään. Ne onkin ehkä enimmäkseen miehiä.
Olen nainen ja ihmettelen tätä aina, mitä muka lasten saanti estää? Kännäystä? Baarissa juoksemista yhden illan juttujen perässä? Meillä ei ole ainakaan estänyt yhtään mitään. (reissuja, töitä ym.) Päinvastoin, elämään on tullut paljon sellaisia upeita elämyksiä, joihin ei olisi tullut hakeuduttua ilman lapsia. Tästä oli tutkimuskin, lapselliset aikuiset kokevat itsensä onnellisemmaksi ja olevansa tyytyväisempiä elämäänsä kuin lapsettomat. (En kaiva linkkiä, oli esillä ihan suomalaisessa lehdistössä.)
Minä kaivoin.
"Harvardin psykologian professorin Daniel Gilbertin mukaan onnelliset ihmiset ovat naimisissa, tienaavat vuodessa noin 38 000 eurosta (50 000 dollaria) 57 000 euroon (75 000 dollaria) ja ovat lapsettomia.
- Se on alamäkeä sen jälkeen, kun ihmiset hankkivat lapsia. Lapset eivät ole tie onneen, Gilbert kertoi konferenssissa Bostonissa viime viikolla."
Joo. Tämä Yhdysvalloissa. Lapsiperheiden tyytyväisyys riippuu vahvasti myös siitä, millaisia palveluita ympäröivä yhteiskunta tarjoaa. (En jaksa kaivaa lähdettä mutta löytyy jostain kehityspsykologian oppikirjoista.)
Sitten on sellainen tulos, että onnellisimpia ovat ne, jotka ovat vapaaehtoisesti lapsettomia SEKÄ ne, joilla on toivottuja lapsia. Kiteyttäen onnellisuus liittyy siihen, että ei toimi vastoin tahtoaan.
Siksi kannatan tätä ap:n ajatusta miettiä mitä he oikeasti haluavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan tietoisesti päättänyt asiaa, mutta mitään vauvakuumetta ei oo ikinä ollu. Tosin oon hoitanu sisaruksiani jo lapsena/teininä, ja siitä suoraa päiväkotiin töihin, ni ehkä siinä on lapsia ihan riittämiin 😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oikeastaan ollut koskaan vauvakuumetta tai sellaista varmuutta siitä, että haluaa lapsen. En koskaan erityisemmin ollut lapsista edes pitänyt. Miehen kanssa kuitenkin juteltiin ja pohdittiin asiaa (oltiin oltu jo monta vuotta yhdessä) ja päädyttiin, että lapsi saa tulla. Sain esikoisen ollessani 32vuotias ja on kyllä ollut ihanin asia mitä voi elämässään saada. Nyt on jo toinenkin lapsi jo meillä ja kahteen siis myös saa jäädäkin. Toisesta oli jo ihan se kuuluisa vauvakuumekin.
Vaikka lasten kanssa on välillä rankkaa ja varsinkin ulkopuolisten silmiin pikkulapsiarki voi näyttää kaamealta, niin ollaan kyllä silti molemmat sitä mieltä, että eletään elämämme onnellisinta aikaa.Niin ja haluan lisätä, että olin lähes kolmekymppiseksi vela. Siis sanoin aina, etten ikinä halua lapsia. Sitten aloin miettiä, että ehkä sittenkin..
Niin ja haluan lisätä, että olin lähes kuuskymppiseksi vela. Siis sanoin aina, etten ikinä halua lapsia. Sitten aloin miettiä, että ehkä sittenkin..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oikeastaan ollut koskaan vauvakuumetta tai sellaista varmuutta siitä, että haluaa lapsen. En koskaan erityisemmin ollut lapsista edes pitänyt. Miehen kanssa kuitenkin juteltiin ja pohdittiin asiaa (oltiin oltu jo monta vuotta yhdessä) ja päädyttiin, että lapsi saa tulla. Sain esikoisen ollessani 32vuotias ja on kyllä ollut ihanin asia mitä voi elämässään saada. Nyt on jo toinenkin lapsi jo meillä ja kahteen siis myös saa jäädäkin. Toisesta oli jo ihan se kuuluisa vauvakuumekin.
Vaikka lasten kanssa on välillä rankkaa ja varsinkin ulkopuolisten silmiin pikkulapsiarki voi näyttää kaamealta, niin ollaan kyllä silti molemmat sitä mieltä, että eletään elämämme onnellisinta aikaa.Niin ja haluan lisätä, että olin lähes kolmekymppiseksi vela. Siis sanoin aina, etten ikinä halua lapsia. Sitten aloin miettiä, että ehk
En minä tarkoittanut, etteikö joku voisi olla ihan onnellinen ilman lapsia koko elämäänsä tai tyytyväinen päätöksestään olla vela. En mene ikinä sanomaan velalle, että "kyllä sunkin mieli muuttuu", koska itseäni ärsytti aivan valtavasti kun minulle sanottiin niin. Vaikka nyt sitten olenkin yksi niistä, jonka mieli muuttui. Ei kenenkään velan nyt tarvi noin raivokkaasti vetää hernettä nenukkaan. Varmasti olisin onnellinen myös ilman lapsiani, koska enhän silloin tietäisi heistä mitään tai tästä elämästä. Mutta nyt kun minulla on heidät. niin olen heistä ja tästä perheestä maailman onnellisin.
No ei tullut koskaan tunnetta haluta lapsia. En minä sitä mitenkään päättänyt, mutta biologinen kello ei alkanut koskaan soittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin kotona, sukulaisten kotona ja kaverien kotona kuinka valtavia ongelmia vanhemmat saavat kehiteltyä itselleen, lapsistaan. Lisäksi näin että kaunotar voi mennä ihan pilolle kun saa lapsen. Isossa suvussamme oli tuolloin aika paljon lapsettomia nuoria pariskuntia, he olivat aina hyvällä tuulella.
Tiesin jo 16-vuotiaana että halusin lapsen, tai oikeastaan halusin perheen. En osaa sanoa miksi, ehkäpä siksi koska en lapsena saanut kokea ydinperhettä. Nyt elän ruuhkavuosia kahden lapsen kanssa ydinperheenä ja onhan tämä todella rankkaa. Toisaalta hirveän antoisaa, lapsilta saa pyyteetöntä rakkautta ja tuntee olevansa parempi ihminen kuin oikeasti onkaan. Omat ikäiseni lapsettomat tuntuvat olevan aika yksinäisiä, tukeutuvat lapsuudenperheeseen. Itsekin olisin kyllä todella yksinäinen ilman perhettä.
Lapset kyllä estävät tekemästä noin kaiken mitä haluan. Toki isommat lapset vähemmän, tai silloin lapsen voi jättää yksin vaikka lenkin tai kun käy salilla tms ajaksi. En voi myöskään katsoa telkkarista mitä haluan, lukea tai olla rauhassa kotona. Lapset myös pakottavat pitämään lomat tietttyyn aikaan, pitäisin muuten touko- ja syyskuussa ja lähtisin reissuun. En myöskään voi matkustella kuten haluaisin lasten takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halusin elämältäni niin paljon muuta, sellaista mitä en lapsiperhe-elämässä olisi voinut toteuttaa.
Aika moni väittää ettei lapsen saanti estä mitään... eikä muuta elämää mitenkään. Ne onkin ehkä enimmäkseen miehiä.
Olen nainen ja ihmettelen tätä aina, mitä muka lasten saanti estää? Kännäystä? Baarissa juoksemista yhden illan juttujen perässä? Meillä ei ole ainakaan estänyt yhtään mitään. (reissuja, töitä ym.) Päinvastoin, elämään on tullut paljon sellaisia upeita elämyksiä, joihin ei olisi tullut hakeuduttua ilman lapsia. Tästä oli tutkimuskin, lapselliset aikuiset kokevat itsensä onnellisemmaksi ja olevansa tyytyväisempiä elämäänsä kuin lapsettomat. (En kaiva linkkiä, oli esillä ihan suomalaisessa lehdistössä.)
Nukkumista ja laiskottelua työviikon päälle. Omaa rauhaa. Siinä ja siinä, että jaksan asua täysipäisen miehen kanssa, mutta muita en kotiini kaipaa. Olen rauhaa rakastava introvertti, joka väsyy muista ihmisistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halusin elämältäni niin paljon muuta, sellaista mitä en lapsiperhe-elämässä olisi voinut toteuttaa.
Aika moni väittää ettei lapsen saanti estä mitään... eikä muuta elämää mitenkään. Ne onkin ehkä enimmäkseen miehiä.
Olen nainen ja ihmettelen tätä aina, mitä muka lasten saanti estää? Kännäystä? Baarissa juoksemista yhden illan juttujen perässä? Meillä ei ole ainakaan estänyt yhtään mitään. (reissuja, töitä ym.) Päinvastoin, elämään on tullut paljon sellaisia upeita elämyksiä, joihin ei olisi tullut hakeuduttua ilman lapsia. Tästä oli tutkimuskin, lapselliset aikuiset kokevat itsensä onnellisemmaksi ja olevansa tyytyväisempiä elämäänsä kuin lapsettomat. (En kaiva linkkiä, oli esillä ihan suomalaisessa lehdistössä.)
On aika vähäinen käsitys maailmasta, jos ei millään keksi mitä lasten saanti estää. No minäpä luettelen muutamia. Yli kymmenen vuoden opiskelut ja erikoistumisen vaikeaan työhön. Sen jälkeen sen työn tekemistä, opiskellen koko ajan lisää, myös ulkomailla. Siinä sivussa hoitaen rakasta ja aikaavievää harrastusta, johon kuluu sekä aikaa että rahaa. Okei, olisi ehkä voinut onnistua yhden terveen, vaivattoman lapsen kanssa, jos puolisokin olisi sitä halunnut, ja osallistunut 110 % lapsen hoitoon. Mutta jos mitään intoa ei lapsen saamiseen ollut, olisiko mielestäsi pitänyt ottaa riski, ja jos, niin minkä takia? Väitän, etten koskaan olisi saanut elää näin monipuolista, kiinnostavaa, kehittävää ja rikasta elämää jos olisin tehnyt lapsen vastoin tahtoani.
En ole koskaan halunnut lapsia, enkä todellakaan lapsia hankkinut vain siksi, srttä "se nyt vain kuuluu asiaan". Ei siihen sen kummempaa ahaa-elämystä tarvittu.
N50
Mä olen aina halunnut äidiksi. Tai varmaan ihan pienenä lapsena ajattelin, että kaikista tytöistä tulee isona äitejä. Ei mulla ole mitään sellaista, mistä tietäisin, että miksi haluan lapsia. Enemmänkin se on jokin perusasetus, mikä mussa ehkä on. Niin jotenkin toimitaan eliöinä ja sitä mä myös haluan. Koen, että mun elämästä puuttuu jotain ilman vanhemmuutta. Nyt kun mä kärsin lapsettomuudesta, niin kaipa se kertoo aika paljon siitä, että kaipaan sitä, että saisimme lapsia. Ei mun elämässä sinänsä ole mitään vikaa eli on ihana puoliso ja rakkaita ihmisiä ympärillä ja kivoja asioita, joita mä voin tehdä, mutta ehkä kaipaan, että elämässä olisi muutakin, jotain merkityksellisempää. Haluan myös kokea raskauden, imettää ja hoivata omia lapsia. Me mietitään puolisoni kanssa, millaista elämä olisi tässä hetkessä, jos meillä olisi lapsia ja mitä tekisimme ja minne menisimme niiden kanssa. Kyllä mä ymmärrän, että lapsen myötä menetän joitakin asioita, kuten sellaisen, että ei tarvitse jatkuvasti ajatella jotain toista ihmistä ja se oma rauha ja spontaanius, mutta uskon, että se lapsen saaminen lopulta on tärkeämpää kuin tuollaiset asiat. Niin ja tietysti halvemmalla ja helpommalla pääsee, mutta tuskin elämästä on tarkoitus selvitä mahdollisimman halvalla ja helpolla. Elämässä tärkeintä on lopulta muut ihmiset ja synnyttämällä niitä tähän maailmaan, saan niitä lisää. Ihana ajatus, että rakkauden ja läheisyyden määrä voisi vain kasvaa.
Mulle se on ollut lapsesta asti itsestään selvää, että minulla on joku päivä lapsia. En ole koskaan kyseenalaistanut asiaa. Nykyään minulla on viisi lasta. Olen 34v.
Ei oikeastaan ollut koskaan vauvakuumetta tai sellaista varmuutta siitä, että haluaa lapsen. En koskaan erityisemmin ollut lapsista edes pitänyt. Miehen kanssa kuitenkin juteltiin ja pohdittiin asiaa (oltiin oltu jo monta vuotta yhdessä) ja päädyttiin, että lapsi saa tulla. Sain esikoisen ollessani 32vuotias ja on kyllä ollut ihanin asia mitä voi elämässään saada. Nyt on jo toinenkin lapsi jo meillä ja kahteen siis myös saa jäädäkin. Toisesta oli jo ihan se kuuluisa vauvakuumekin.
Vaikka lasten kanssa on välillä rankkaa ja varsinkin ulkopuolisten silmiin pikkulapsiarki voi näyttää kaamealta, niin ollaan kyllä silti molemmat sitä mieltä, että eletään elämämme onnellisinta aikaa.