Mikä sai teidät varmaksi siitä, että haluat /et halua lapsia?

Sairastuin jo parikymppisenä kilpirauhasen vajaatoimintaan (sukuvika). Olo ei ollut hyvä lääkityksestä huolimatta ja vasta kolmikymppisenä sain sopivat lääkkeet. En ole silti koskaan kokenut olevani hyvässä kunnossa, minulla on vaikeuksia kuntoilla ja palautua. Oma terveydentilani ei siis houkuttanut hankkimaan lapsia, enkä olisi halunnut, että lapset perivät tämän saman vaivan jo nuorina. Lisäksi maailma on kyllä kääntynyt ihan ylösalaisin; monellakin tavalla en olisi halunnut, että omat lapset kasvavat tällaisessa maailmassa.

Meillä on 5 kummilasta, heidän kanssaan on hauska touhuta ja heidän kehitystään seurata :)

Halusin kokea elämässäni mahdollisimman paljon asioita, joten pidin lasten hankkimista selviönä.

Vierailija kirjoitti:

Näin kotona, sukulaisten kotona ja kaverien kotona kuinka valtavia ongelmia vanhemmat saavat kehiteltyä itselleen, lapsistaan. Lisäksi näin että kaunotar voi mennä ihan pilolle kun saa lapsen. Isossa suvussamme oli tuolloin aika paljon lapsettomia nuoria pariskuntia, he olivat aina hyvällä tuulella.

Et sitten kypsynyt tuosta. Ehkä ne ongelmat eivät niistä lapsista johtuneetkaan, vaan ehkäpä vanhempien välisestä kommunikaatiosta tms. Jokainen kaunotarkin vanhenee. Nuorilla pareilla on kuherrusaikansa. Turha jäädä noihin kiinni. Elämä menee eteenpäin ja paljon menettää, jos ei lapsia hanki. 

Olen aina pitänyt lapsista ja halunnut niitä. Minulla oli hyvä suhde isovanhempiini ja varmaan se oli yksi syy, että halusin tehdä omista vanhemmistanikin isovanhempia. Ihanaa on ollut, vaikka rankkaakin välillä. Todellista elämää ihmeellisyyksineen. 

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan halunnut lapsia,  enkä todellakaan lapsia hankkinut vain siksi, srttä "se nyt vain kuuluu asiaan". Ei siihen sen kummempaa ahaa-elämystä tarvittu.

 

N50

Vaatii rohkeutta mennä omaa tietään, kun massat menevät toiseen suuntaan.

 Oon vaan aina tiennyt etten halua lapsia. Oon nyt 34, enkä halua niitä vieläkään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Halusin elämältäni niin paljon muuta, sellaista mitä en lapsiperhe-elämässä olisi voinut toteuttaa.

Aika moni väittää ettei lapsen saanti estä mitään... eikä muuta elämää mitenkään. Ne onkin ehkä enimmäkseen miehiä. 

Olen nainen ja ihmettelen tätä aina, mitä muka lasten saanti estää? Kännäystä? Baarissa juoksemista yhden illan juttujen perässä? Meillä ei ole ainakaan estänyt yhtään mitään. (reissuja, töitä ym.) Päinvastoin, elämään on tullut paljon sellaisia upeita elämyksiä, joihin ei olisi tullut hakeuduttua ilman lapsia. Tästä oli tutkimuskin, lapselliset aikuiset kokevat itsensä onnellisemmaksi ja olevansa tyytyväisempiä elämäänsä kuin lapsettomat. (En kaiva linkkiä, oli esillä ihan suomalaisessa lehdistössä.)

No mulla on kolme hevosta ja käyn ihan palkkatöissä. Päivät menee töissä ja sitten töiden jälkeen hevosten kanssa touhutessa. Miten tähän kuvioon saisi mahdutettua lapsen tai lapsia? Ei mulla olisi aikaa lapselle.

Näin pienestä pitäen, mitä se on, kun ei ole haluttu lapsia ja millaista vihaa siitä seuraa, kun niitä on kuitenkin tehty. En ikinä olisi voinut saattaa maailmaan lasta olematta 100% varma, että sellaisen haluan. Halusin myös käsitellä omat traumani ensin toisin kuin edeltävät sukupolvet. Siinä onkin mennyt koko aikuisikä eikä nyt neljänkympin korvilla edelleenkään tunnu siltä, että haluan lapsia. Inhoan yli kaiken ajatusta, että joku toinen olisi minusta riippuvainen. Sairastuin myös fyysisesti jo parikymppisenä ja olen kiitollinen, ettei ole muita huollettavia, hyvä kun saan itsestäni joten kuten huolehdittua. Ihan suoraan sanottuna myöskin, kun piti pienestä pitäen leikkiä pikkuaikuista ja aina ajatella muita ja koittaa kannatella näitä emotionaalisesti - nyt olen itsekäs ja haluan loppuelämäni keskittyä itseeni, en antaa itsestäni toisille enempää kuin jaksan.

Vierailija kirjoitti:

 Oon vaan aina tiennyt etten halua lapsia. Oon nyt 34, enkä halua niitä vieläkään. 

Miltä se tuntuu kun sinun valintaasi kyseenalaistetaan? Oletko joutunut kohtaamaan sitä?

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut koskaan semmoista varmuutta. Ei vaan koskaan ollut sellaista oloa, että täytyisi saada lapsia, ja siinä sitten meni lapsentekoikä ohi. Sitten vaan kun ikää oli jo jotain 40, niin todettiin, että me näköjään ei hankittu lapsia, ei haluttu tarpeeksi. Minusta se on ihan hyvä niin, että jos ei kerran tunne mitään erityistä tarvetta lapsia tehdä, jättää tekemättä. Mutta ei meillä ollut missään vaiheessa myös mitään ehdottomasti ei lapsia -juttua, ja jos vahinkoraskaus olisi alkanut, lapsi olisi ehdottomasti pidetty.

Oikea valinta tuossa tilanteessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin kotona, sukulaisten kotona ja kaverien kotona kuinka valtavia ongelmia vanhemmat saavat kehiteltyä itselleen, lapsistaan. Lisäksi näin että kaunotar voi mennä ihan pilolle kun saa lapsen. Isossa suvussamme oli tuolloin aika paljon lapsettomia nuoria pariskuntia, he olivat aina hyvällä tuulella.

Et sitten kypsynyt tuosta. Ehkä ne ongelmat eivät niistä lapsista johtuneetkaan, vaan ehkäpä vanhempien välisestä kommunikaatiosta tms. Jokainen kaunotarkin vanhenee. Nuorilla pareilla on kuherrusaikansa. Turha jäädä noihin kiinni. Elämä menee eteenpäin ja paljon menettää, jos ei lapsia hanki. 

Menettää ainakin hyvät yöunet.

Mulla on ikäni ollut kamppailua äitini kanssa. Hän on viikkojen mykkäkouluja pitävä syyllistävä marttyyri, joka on halunnut pompottaa perhettä juuri kuten tahtoo.

Sillä perusteella olin varma, että en ikinä halua lapsia. Tai jos, niin niiden on oltava poikia, ettei tulisi äiti-tytärsuhdetta.

Tavattuani mieheni melko nopeaan tuli kuitenkin oli, että hänen kanssaan olisi nasta perustaa perhe.

Meillä on kolme tytärtä ja 6 lastenlasta ja erinomaiset läheiset välit heihin kaikkiin. Olen niin onnellinen ja helpottunut siitä, että omien vanhempien virheitä ei tarvitse toistaa elämässään.

Ei tarvitse kuin katsoa mitä tahansa lapsiperhettä ja mitä kiirettä, stressiä sekä rasitusta se on parisuhteelle. Tämän osaa nähdä jo hyvin nuorena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin kotona, sukulaisten kotona ja kaverien kotona kuinka valtavia ongelmia vanhemmat saavat kehiteltyä itselleen, lapsistaan. Lisäksi näin että kaunotar voi mennä ihan pilolle kun saa lapsen. Isossa suvussamme oli tuolloin aika paljon lapsettomia nuoria pariskuntia, he olivat aina hyvällä tuulella.

Et sitten kypsynyt tuosta. Ehkä ne ongelmat eivät niistä lapsista johtuneetkaan, vaan ehkäpä vanhempien välisestä kommunikaatiosta tms. Jokainen kaunotarkin vanhenee. Nuorilla pareilla on kuherrusaikansa. Turha jäädä noihin kiinni. Elämä menee eteenpäin ja paljon menettää, jos ei lapsia hanki. 

Juuri tuolla asenteella ne ongelmaperheet syntyvät: "lapsia vaan lisää ihan sama mikä tilanne kotona" 

Misery loves company - sanonta kuuluu.