Ihan ihme touhua täällä päivystyksessä. Eikö prosessia voi nopeuttaa?
Ensin jonotaan hoitajan arviointii.
sitten jonotetaan tutkimuksiin.
sitten jonotetaan lääkärille.
sitten jonotetaan uusiin tutkimuksiin.
sitten pitää mennä uudestaan päivystykseen. Nyt jonotetaan hoitajan arviointiin. Sen jälkeen varmaan taas lääkärille.
ihan oikeesti? Kuka tämän on suunnitellut?
Kommentit (310)
Minä kanssa ihmettelin tämän UMPILISÄKKEEN tulehduksen kanssa painineen ulinaa. Luulisi nyt järkikin sanovan, että edelle leikkurissa menee todella paljon vakavia leikkauksia. Onnettomuuksia, vuotoja ja jne. jossa henki on kiinni minuuteista. Jotenkin välillä tuntuu, ettei monikaan ymmärrä sitä, mikä on kiireellinen tapaus.
Moni valitettavasti tulee päivystykseen eli ensiapuun silloinkin kun asia ei sitä vaadi. Toisaalta taas halutaan sellaisia tutkimuksia tai hoitoa, jota ensiapu ei tarjoa. Tullaan jopa psykoterapia lausuntoja hakemaan, kun on paha olo ja halutaan hoitoa. Potilaat ei myöskään ymmärrä, että ensiavussa tehdään ensiapu ja oikea hoito (jos vaiva sitä vaatii) tulee muualta.
Ps. Se tosiaan on umpilisäke. Ei umpisuoli.
Terveyskeskukset ovat työntekijöitään varten eikä potilaita varten. Sama tilanne muualla julkisella.
Orjiamme olette. Mitä pidempi kärsimys teille, sen parempi meille.
-SDP
Päivystyksen istuva potilas ei saa kokonaiskuvaa tilanteesta. Odotushuone voi olla hyvinkin tyhjä mutta siellä voi olla viisi toista kautta ambulanssilla tullutta sydäninfarktia, puukotettua tahi muuta oikeasti kiireellistä ennen sinua.
Digi, digi. Päivystykseen pitäisi voida ilmoittautua kotona. Saisi jonotusnumeron ja arvioidun kellonajan jolloin pitää olla päivystyksessä. Kaikki muukin olisi helppo jonoututtaa sitten.
Vierailija kirjoitti:
2000 hoitovirhettä vuodessa.
Taitaa olla pelkkä jäävuoren huippu.
Köyhillä on aikaa jonotella, hautaan.
Hypokondrikoille oma päivystysluukku, joku robotti mille voivat luetella sen päivän vaivoja kun on taas luettu wikipediaa yö ja oireita riittää.
Voi nopeuttaa jos menet yksityislääkärille ja hän tekee konsultoinnin ja lähetteen sairaalaan. Silloin tämä sairaanhoitajan alkukartoitus jää pois.
Vierailija kirjoitti:
Su.oja värillä jonojen ohi.
Paperittomana pääsee kanssa, olen testannut.
Vierailija kirjoitti:
Lääkärit pelkäävät antaa lähetettä jossain herran pelossa. Jos ihmisellä on toistuvasti esimerkiksi reuman tai jonkun muun melko selvästi oireilevan sairauden oireita niin eikö sinne kokeisiin ja tutkimuksiin vaan suoraan voi laittaa sen lähetteen?
Luulisi tulevan kalliimmaksi juoksuttaa potilasta siellä terveyskeskuksessa/ päivystyksessä jopa vuosien ajan. Siellä he sitten jonottavat taas parin kuukauden päästä saman ongelman takia kun sitä tutkimuslähetettä ja asianmukaista hoitoa ei edes tarjota.
Buranareseptin kirjoittajia ja potilaita turhaan juoksuttavia lääkäreitä pidän puoskareina.
Lääkäreille pitäisi asettaa potilastyytyväisyyteen ja tutkimukseen pääsyyn sidottu palkkausjärjestelmä joka voisi myös pienentyä mikäli samat potilaat joutuvat juoksemaan saman asian takia puheillansa.
Aamen!
Prosessit on suunniteltu hoitavan laitoksen näkökulmasta eikä asiakkaan näkökulmasta. Asiakkailla on aikaa jonotella ja odotella, henkilökunnalla ei. Kaikkein pahinta noissa on, että koskaan ei voi tiettä, kuinka kauan pitää vielä odottaa ja kuinka monta vaihetta prosessissa vielä on. Parin tunnin odotus on paljon siedettävämpää, jos tietää sen vievän pari tuntia. Jos se on jotain tunnin ja viiden tunnin väliltä, se on kamalaa.
En ole koskaan ymmärtänyt, miksei voisi olla näyttöjä, josta näkee arvioidun vastaanottoajan seuraavina jonossa oleville, vaikka viidelle seuraavalle. Sen perusteella voisi arvioida omaakin vuoroa. Ja oikea vastaus ole, ettei pysty arvioimaan. Kyllä pystyy. Tietotekniikalle aivan älyttömän yksinkertainen ongelma. Ja arvoita voi aina muuttaa ja päivittää, jos tulee yllätyksiä väliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Su.oja värillä jonojen ohi.
Paperittomana pääsee kanssa, olen testannut.
Paikkakuntalaisena ei pääse koska ulkopaikkakuntalaisen/ ulkomaalaisen hoidosta voidaan lähettää isompi lasku muualle, joka tietää tuloja kyseisen paikkakunnan terveydenhuollolle.
Juuri oli ylellä? Juttu miten turistien hoito Ivalossa? tuokin rahaa paikkakunnalle, koska lasku lähtee muualle.
Siksi turistit saavat parempaa hoitoa ja paikallisten hoitoonpääsyä rajoitetaan. Kannattaa siis mennä isommissa vaivoissa ja tutkimuksen tarpeessa vaikka lapin reissulle...
Kaikkein vaikein vaihe on kuitenkin saada joku vastaamaan soittopyyntöön. Pari viikkoa yrittänyt, ei ensimmäistäkään puhelua ole tullut. Pääkallokeli ja pitäisi lähteä pyöräilemään terveyskeskukseen jotta saa reseptin.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein vaikein vaihe on kuitenkin saada joku vastaamaan soittopyyntöön. Pari viikkoa yrittänyt, ei ensimmäistäkään puhelua ole tullut. Pääkallokeli ja pitäisi lähteä pyöräilemään terveyskeskukseen jotta saa reseptin.
Tuo takaisinsoittojärjestelmä on aivan älytön systeemi. Sekin on suunniteltu vain hoitavan laitoksen näkökulmasta eikä asiakasta ole ajateltu ollenkaan. Asiakas ei välttämättä pysty vastaamaan, kun soitetaan takaisin. Syitä voi olla monia. Sitten joutuu taas jonon hännille. Tuskin siinä edes säästää kovin paljon, jos ei vastata heti vaan soitetaan takaisin.
Sellainen yksityinen firma, joka menee samaan systeemiin, karkottaa asiakkaat. Minä en ole hetkeäkään sellaisen firman asiakas, jossa ei vastata puhelimeen, kun soitan sinne. Ymmärrän, että joskus voi olla ruukaa ja voi joutua jonottamaan, mutta takaisinsoittoa ei ikinä. Soitan juuri silloin, kun haluan hoitaa asiani ja minulla on aikaa siihen, ja odotan, että yritys, jolle maksan palveluista, hoitaa asiani juuri silloin eikä silloin kuin heille sopii.
Vierailija kirjoitti:
Digi, digi. Päivystykseen pitäisi voida ilmoittautua kotona. Saisi jonotusnumeron ja arvioidun kellonajan jolloin pitää olla päivystyksessä. Kaikki muukin olisi helppo jonoututtaa sitten.
Niinhän sinne voi ilmoittautua jo kotona.... Soitat päivystysapunumeroon siitä se lähtee. Näin minulle kävi kerran. Sh sanoi puhelimessa, että kirjaa sinut jo sisään, joten olet jo jonossa, voit odotella kotona 1,5 tuntia ja alkaa sitten tulemaan tänne, ei kannata tulla aikaisemmin, kun meillä on hirveä ruuhka ja kaikki paikat varattuja. Jos oireet pahenee, nin sitten lähdet tulemaan heti.
Siksi en käykkään lääkärissä. Ajan kanssa ne vaivat poistuu ja jos ei poistu niin hitaasti hautaan.
Umpilisäkkeitä ei tosiaan automaattisesti enää leikata vaan tiedetään että osa tulehduksista hoituu ihan antibioottihoidollakin. Leikkaukseen liittyy aina riski joten ei niitä lämpimikseen lähdetä tekemään vaan kuvannetaan ja otetaan labroja että tiedetään, onko osittain puhjennut tai miten paha tulehdus siellä meneillään.
Yksi helppo ja toimiva ratkaisu voisi olla se, että on ns. "oikea päivystys" vakavammille jutuille, ja sitten toinen "ei vakaville" tapauksille.
Monestihan tilanne on se, ettei ilta-/yöaikaan tai viikonloppuisin apua saa muualta kun päivystyksestä. Tuolla sitten on rintarinnan sydänkohtauksen saaneet (menevät toki jonossa edelle) ja pienehkön haavan tikkausta odottavat ym.
Olisi hyvä jos olisi toinen kaista "pikkuvaivoille", hieman kuin 24/7 auki oleva terveyskeskus.
Ja sitten on ne mummot joita ei saada muualle kun hoitopaikoissa ei ole tilaa, nuo pitäisi EHDOTTOMASTI saada muualle. Voisi olla vaikka joku "konttimajoitus" sairaalan läheisyydessä, mihin heidät siirrettäisiin ja pidettäisiin siellä, jotta päivystksen vuoteet vapautuisivat. Ja sakkomaksut jokaisesta jota ei tietyssä ajassa saada siirretyksi pois hoitokotiin tmv. mikä tuplaantuisi aiba vuorokauden vaihtuessa -> etteivät jäisi tuonne roikkumaan vaan pitäisi nopsaan saada eteenpäin.