"Miltä kuulostaa helsinkiläisen Iida Perttulan, 27, elämä: kohta kaksi korkeakoulututkintoa, oma lakitoimisto, lapsi"

Toisaalla lukee että opiskelee oikeuspsykologiaa ja toisaalla että psykologiaa. Kaksi ihan eri asiaa. Mitä se oikein opiskelee? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei elämä oo mikään suoritus. 

Mut jos haluu ja pystyy tehdä asioita, ni saako?

Mutta kun ei pysty. Käyttäisi aikansa lapsensa kanssa eikä töissä ja opiskelussa samaan aikaan. Taas yksi lapsi jonka vanhemmmat (ainakiin toinen niistä) ei ole tippaakaan kiinnostunut lapsestaan. Lapsen pitäisi saada viettää aikaa vanhempiensa kanssa joka päivä.

Yleensää noiden "menestyjien" lapset on täysin rikki siinä vaiheessa kun ne on täysi-ikäisiä. Kun omilla vanhemmilla ei koskaan ollut aikaa eikä kiinnostusta lapsuudessa omaan lapseensa

 

Hohhoijaa, taas joku elämäänsä katkeroitunut mamma tilittää ja haukkuu muita. Omaan elämäänsä tyytyväiset ihmiset ei lyttää muita. 

 

En tiedä missä todellisuudessa sinä oikein elät, Suomessa on aina tehty töitä ja hyväosaisuus periytyy lapsille. Mistähän sinä noita faktojasi oikein revit. 

Vierailija kirjoitti:

Suoritustahti myös saattaa kertoa siitä, että oman alan työkokemusta ei ole juurikaan ehtinyt kertyä opintojen ohessa ja näin ollen voi hyvinkin olla, että yrittäjäksi ryhtyminen on ollut enemmänkin pakon sanelema juttu kun oman alan työpaikkaa ei ole löytynyt.

Et edes jaksanut lukea lyhyttä artikkelia mutta tulet tänne mutuilemaan? Artikkelissa lukee ihan selvästi että teki alan töitä koko opiskeluajan. 

 

Hyvä suoritus, näillä nuorilla pää raksuttaa. He osaavat ja kykenevät viemään omia ja yhteisiä asioita eteenpäin.

Mies ollut mahdollistajana.

Monesti unohtuu moni asia näistä jutuista, perhe  yms.

Mun käsittääkseni tuo on nykyää enemmän sääntö kuin poikkeus että alle 30-vuotiaana on ihmisillä 2 korkeakoulututkintoa ja joillakin joka ammatillinen tutkinto siihen päälle, monella on jo oma asunto ja sijoitusasunto ja ainakin yksi lapsi. Jos on terve nuori, jolla on tavallinen koti ja työssäkäyvät vanhemmat, eikä elämässä ole suuria traumoja, tuohon yltää helposti. Mä olen itse 1970-luvulla syntyny ja jo silloin mun äidillä oli 27-vuotiaana oma talo, oma kesämökki, hän oli sekä merkonomi että fil.kand. ja kaksi lasta. Isäni eli äitini silloinen mies (nyt jo RIP) oli rakentanut kaksi omakotitaloa 29-vuotiaana ja perustanut yrityksen, hänellä oli opistotason tutkinto. Ihmiset eivät siihen aikaan velttoilleet vaan tekivät töitä tavoitteidensa eteen. Mun molemmat vanhemmat oli pienituloisista maalaistaloista kotoisin. Ihan samanlaisia oli mun kavereiden vanhemmat, harvemmin siellä päihdeongelmaisia tai työttömiä oli.

Vierailija kirjoitti:

sama toteamus kun monella muullakin, katsotaan missä kuosissa on 15v päästä. Alle kolmekymppisenä on helppoa tehdä kaikkea mahdollista ja jännästi pärjää 5h yöunillakin. Lasku tulee kyllä perästä vaikka kuinka kuvittelisi olevan erilainen kun muut.  Ihan itsekin koettu tämä. Eikä silleen yrittäjyys ja omien toiveiden toteuttaminen on hyvä juttu, tästä tuplatutkinto, superäiti ja harrastan sitä/tätä kuviosta moni saattaa kuvitella että se on se normaali mihin kaikkien kuuluu pyrkiä ja sitten ihmetellä kun ei jaksakaan.

Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää, että ihmiset on erilaisia? 

Jaha taas tälläinen privosoiva uutinen tehty. Ootetaan oikeen että suutu jo

Vierailija kirjoitti:

Mies ollut mahdollistajana.

Monesti unohtuu moni asia näistä jutuista, perhe  yms.

Itsestään selvää että lapsen isäkin osallistuu. Haloo nyt on vuosi 2025, ei lasten hoitaminen ja kasvattaminen ole pelkästään naisten juttu. 

Joo, esim. todistisvalinnassa oikikseen riittää lyhyt matikka. Oikiksessa ei tarvitse matikkapäätä mutta sinnikäs pitää olla. 

Onpa negatiivista kommentointia. Hienon suorituksen tehnyt ja onnea jatkoon valitsemallaan tiellä.

Itse suoritin aikoinaan lääkiksen opintoja ja synnytin ensimmäisen vuoden kesällä kaksoset. Päätin että en välivuotta pidä, vaan jatkan suoraan, oli kuinka rankkaa tahansa. Onneksi oli hyvä tukiverkko, muuten ei olisi onnistunut. Ehkä nyt jälkikäteen mietittynä, juuri tuolloin 26v:nä oli kova tarve todistaa että pystyn saamaan sekä lääkärin uran että olemaan myös äiti, ystävä ja puoliso. Näin 12v myöhemmin, tekisin tod näk toisin (enkä varmaan muuta jaksaisikaan), mutta en kadu, nyt elän perheeni kanssa elämäni parasta aikaa

Itsellä sama tilanne päällä kuin Iidalla koska menestyjä!

Poistoon tälläinen oksettava omakehuketju

Kyllä naamasta näkee, että välillä on kovillekin ottanut, ei siis millään pahalla. Mutta toisaalta, onhan tuo hieno saavutus, vaikka joskus kannattaakin hetkeksi pysähtyä. Kaikki eivät kuitenkaan pala yhtä helposti loppuun, varsinkaan jos tekevät vain sitä mistä pitävät.

Itselläkin 27-vuotiaana oli jo kaksi lasta, aviomies, velaton ok-talo, ja olin maisteri hyväpalkkaisessa työssä. Yrittäjäksi tosin en haluaisi, kun nyt on niin hyvä työ. Enkä kyllä opiskelisi toista maisteriakaan. Töitä olen tehnyt ammattikoulusta valmistumisen jälkeen ihan vakituisesti koko ajan duunarina, kunnes menin oman uuden alan töihin yliopiston aikana, ja siihen pari vauvavuotta myös. Turvaverkkoakaan ei ole täällä missä asutaan, mutta naapurikaupungissa kuitenkin. En koe, että olisin ollut missään kohtaa lähellä palaa loppuun, mutta kun toinen lapsi nukkuikin huonosti, se alkoikin ihmeesti verottaa omaa jaksamista. Välillä oli myös huono omatunto siitä, että kulutan lasteni lapsuutta omaan uraan ja opiskeluun. Ja se jäätävä tyhjyys, kun kaikki olikin saavutettu (perhe, ura, talo jne), eikä tarvinnut suorittaa sataa asiaa samaan aikaan. No, kun siitä selvisi, niin elämä onnkin nyt oikein mukavaa, mutta vaati paljon opettelua suorittajaluonteelta.

Mun mielestä on omituista, että jotkut kutsuvat suorittajaksi täysin tuntematonta ihmistä. Ihmisiä on erilaisia, ja toisilla ihmisillä täytyy aina olla jotain puuhailtavaa, kun se vaan kuuluu siihen luonteeseen. Mullakin on kaksi tutkintoa, vaikka en ole samalla tavalla menestynyt kuin Iida, niin mulla on aina joku tavoite, mitä kohti mä työskentelen, ja se voi vaikuttaa siltä, että mä yrittäisin hirveästi suorittaa elämää. Mutta mun mielestä se on vaan kivaa käydä jollain uudella avoimen yliopiston kurssilla, käydä salilla, suunnitella ja toteuttaa jotain uutta bisnesideaa jne.

Ehkä Iida suorittaa elämäänsä. En tiedä, koska en tunne häntä. Tai ehkä hän vaan nauttii elämästä, joka on täynnä positiivisia haasteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi monta tutkintoa?

Taitaa olla sellainen instituutioissa menestyjä. Oikistaustalla voisi yrittää jo ihan täysillä, mutta sitten alkoikin tehdä mieli julkiselle sektorille...

Kyseessä oli oikeuspsykologia eli täydentää hyvin sitä oikeustieteellisen tutkintoa.

Valmistuuko tuosta psykologiksi? 

Vierailija kirjoitti:

Mä arvostan tuollaisia ihmisiä, jotka (Perttulaa lainaten) "haluavat oikikseen ja pääsevät". Itselläni on niin surkea matikka, että siinä voi korkeakoulut unohtaa. Vaikka miten yritin ja kaikessa muussa olin 9 oppilas, reputin matikat täysin. Vanhempani omaavat hyvät matemaattiset taidot, mutta minulla niitä ei ole.

Kouluttauduin silti parille duunarialalle, joista toinen vei mielenterveyden, vapaa-ajan sekä palautumisen mahdollisuudet hirveällä johtamispolitiikalla, toinen on unelmieni työ mutta perusbruttopalkka 1800e, vaikka kausityönjohtajana kesäisin olinkin.

Luulin myöskin tehneeni hyvän miesvalinnan sillä, että maksamme kaiken jämptisti puoliksi emmekä ole riippuvaisia toisistamme, ja yhteistä eloa olikin takana 8 vuotta sekä yhteinen maksettu asentu ennen kuin edes perhettä alettiin perustaa, mutta sitten määräaikaista työtäni ei jatkettukaan ja raskauduin juuri ennen sitä (en kerennyt edes sanoa tyäönantajalle s

Hae oikeustieteelliseen, matikkaa ei tarvi osata eikä tarvi tehdä ilmaisia harjoitteluja, harjoittelijoillekin maksetaan palkkaa. 

Jaha noustaan taas muiden yläpuolelle. Katsokaa kuinka menestynyt ja parempi ihminen olen kuin te muut

Vierailija kirjoitti:

Ei ne oikeuspsykologian perusopinnot (ja päälle mahdolliset aineopinnot) ole mikään tutkinto. 

"Ensi vuonna Perttula valmistuu psykologiksi"

Toivottavasti ei tule pettymystä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä naamasta näkee, että välillä on kovillekin ottanut, ei siis millään pahalla. Mutta toisaalta, onhan tuo hieno saavutus, vaikka joskus kannattaakin hetkeksi pysähtyä. Kaikki eivät kuitenkaan pala yhtä helposti loppuun, varsinkaan jos tekevät vain sitä mistä pitävät.

Itselläkin 27-vuotiaana oli jo kaksi lasta, aviomies, velaton ok-talo, ja olin maisteri hyväpalkkaisessa työssä. Yrittäjäksi tosin en haluaisi, kun nyt on niin hyvä työ. Enkä kyllä opiskelisi toista maisteriakaan. Töitä olen tehnyt ammattikoulusta valmistumisen jälkeen ihan vakituisesti koko ajan duunarina, kunnes menin oman uuden alan töihin yliopiston aikana, ja siihen pari vauvavuotta myös. Turvaverkkoakaan ei ole täällä missä asutaan, mutta naapurikaupungissa kuitenkin. En koe, että olisin ollut missään kohtaa lähellä palaa loppuun, mutta kun toinen lapsi nukkuikin huonosti, se alkoikin ihmeesti verottaa omaa jaksamista. Välillä oli myös huono omatunto siitä,

Nainen saa pelattua elämän läpi 30 v mennessä ei yllätä.