Onko täällä joku kokenut jonkinlaisen shokin, kun muuttanut vilkkaasta isosta kaupungista miehen pakottamana maaseudulle omakotitaloon?

Olisin itse eronnut, jos mut oltais pakotettu lasten kanssa syrjäseudulle asumaan.

Olen lukenut nuorena äitini päiväkirjoja salaa, niin siellä purkautuu: itki kaikki päivät yksin asunnossa, kun me lapset oltiin koulussa. Kaikki ihmissuhteet jäi kaupunkiin. t.ap

Suomessa on olemassa erilaisia maaseutuja. On olemassa etelän ns. sivistynyttä maaseutua ja sitten on esim. pohjoisen raamattuvyöhykkeen maaseutua. Jälkimmäisessä eläminen oli äärimmäisen raskasta, enkä voisi enää kuvitella muuttavani maalle muuta kuin korkeintaan Etelä-Suomessa.

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut nuorena äitini päiväkirjoja salaa, niin siellä purkautuu: itki kaikki päivät yksin asunnossa, kun me lapset oltiin koulussa. Kaikki ihmissuhteet jäi kaupunkiin. t.ap

Eli saamaton uhriutuja. Miksei hakenut uusia ihmissuhteita? Ja miksi edes muutti? Ihan samoin olisi käynyt jos olisi muuttanut mille tahansa uudelle paikkakunnalle, oli sitten kaupunki tai maaseutu.

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut nuorena äitini päiväkirjoja salaa, niin siellä purkautuu: itki kaikki päivät yksin asunnossa, kun me lapset oltiin koulussa. Kaikki ihmissuhteet jäi kaupunkiin. t.ap

Minun äitini katui miesvalintaansa. Äiti oli opiskellut ja työskenellyt Helsingissä muutettuaan maalta. Oli sopeutunut nopeasti kaupunkilaiselämään ja ystäväpiiri oli laaja. Isäni vaati muuttoa omaan lapsuudenkotiin rintamamiestaloon maatilalle, jossa asui myös isoisäni. Äitini rooliksi jäi huolehtia kaikesta kotitaloudessa ja kävi vielä palkkatöissä. Isäni viljeli maata, ja lepposteli vapaa-ajan. Mitään sosiaalista elämää ei enää ollut, ja katkeruus alkoi pikkuhiljaa purkautua meihin lapsiin.

En suostunut muuttamaan. Sanoin että mies voi muuttaa ihan yksinään. 

Aseellako se joku mies jossain on pakottanut muuttamaan? Jos ei kiinnosta, ei ole pakko muuttaa.

Pyytämänä vai pakottamana?

Meillä meni niin että minä halusin asumaan täysin maalle, mies taas omakotitaloalueelle. Mies ajatteli että maalla on kauheaa, pimeää ja yksinäistä. Muutettiin testimielessä vuokralle ihan maaseudulle, 3km lähinaapuriin. Ja mies ihastui paikkaan 😊 Onneksi, koska minä en oktalueelle muuttaisi koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Sama pätee lapsiin, aika törkeetä pakottaa pois ihmisten ilmoilta kun lapsella on muutenkin niin rajattu mahdollisuus kulkea mihinkään omatoimisesti, kun pyöräilymatka lähimpään kaupunkiin kohtuuton. 

Me muutettiin varhaisteini-ikäisten kanssa.  Koulubussilla pääsivät kouluun ja takaisin. 

Vanhemmat päättää asumisratkaisut, eivät lapset, mutta tottakai tuo sinetöi myös sen että me vanhemmat kuskattiin mukisematta lapsia sinne kaupunkiin, harrastuksiin ym. Ja kun ikää heille tuli, saivat mopot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maaseudulla minäkin kasvoin, mutta en tunnista tuollaista. Hyvin olen elämässä pärjännyt, vaikka käytännössä koko ikäni olen asunut maaseudulla ja hyvin ovat pärjänneet nekin ikätoverini, jotka myös jäivät maaseudulle asumaan ja joihin olen jotain yhteyttä pitänyt. 

Varmasti osa maaseudun asukkaista on syrjäytyneitä alkoholisteja, mutta tuskinpa niistä kaupungissakaan on pulaa.

Kaupungissa on varaa valita seura, maaseudulla olet joko yksin tai muutaman kylän nuoren kanssa. Pahimmillaan nuoria ei ole lainkaan useiden kilometrien säteellä. Aikuiset voivat toki asua missä lystää, mutta lapsia pitäisi ajatella ja kysyä heiltäkin mielipide.

Vielä 80-90-luvuilla saattoi olla elävää elämää maaseudulla, mutta nykyään kahtiajako syvenee eikä täyspäisiä lapsia ja nuoria ole sitäkään vähää mitä ennen.

Kyllä se maaseutu jo 90-luvulla oli ihan samanlainen persläpi mitä nykyään. Just ei harrastuksia, samanikäisiä joku 5 ihmistä ja jos ne ei ota porukkaan niin yksin oot. Meillä vanhemmat kompensoi tätä perustamalla suurperheen. Arvatkaa moneenko sisarukseeni olen väleissä?Yhtä moneen kuin kotikylän ikäkavereihini. 

Puolustukseksi kerrottakoon että kaipaan kyllä kotiseutuni lenkkimaastoja ja luonnon rauhaa, että siellä on se oma viehätyksensä.

Miehen pakottamana??????????????????????????????????????????????????????????????

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut nuorena äitini päiväkirjoja salaa, niin siellä purkautuu: itki kaikki päivät yksin asunnossa, kun me lapset oltiin koulussa. Kaikki ihmissuhteet jäi kaupunkiin. t.ap

Eli saamaton uhriutuja. Miksei hakenut uusia ihmissuhteita? Ja miksi edes muutti? Ihan samoin olisi käynyt jos olisi muuttanut mille tahansa uudelle paikkakunnalle, oli sitten kaupunki tai maaseutu.

No sieltähän pesee. Mistä moinen vihamielisyys?

Vierailija kirjoitti:

No mies vaan osti talon sitä äidiltä kysymättä. Mekin jouduimme teineinä sinne muuttamaan, mutta muutettiin sitten muutaman vuoden kuluttua takaisin kaupunkiin. Äiti asuu yhä edelleen siellä talossa.

Eihän sitä olisi ollut pakko muuttaa. Äitisi olisi voinut erota.

Onko äitisi ulkomaalainen, thaimaalainen tai jostain muusta köyhästä maasta avioliiton myötä Suomeen muuttanut? Vai miten on joutunut noin alisteiseen asemaan?

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenut tämän shokin käänteisenä. Oli aikamoinen shokki tajuta muuttaneensa pois maaseudun sietämisen ja tyytymisen kulttuurista. Esim. jotain karseaa kyläläistä ei ole pakko vaan sietää vuodesta toiseen, koska asutte samassa kylässä tai että seuransa voi ihan oikeasti VALITA, eikä ole pakko tyytyä johonkin on-off-kaveri-kiusaajan seuraan! Pahinta pikkupaikkakunnilla ovat juorut, koska kylän kingi on se, joka tietää eniten juoruja, ja niitä perättömiä juoruja keksitään omasta päästä, koska paikkakunnalla ei tapahdu yhtään mitään.

10/5

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut nuorena äitini päiväkirjoja salaa, niin siellä purkautuu: itki kaikki päivät yksin asunnossa, kun me lapset oltiin koulussa. Kaikki ihmissuhteet jäi kaupunkiin. t.ap

Eli saamaton uhriutuja. Miksei hakenut uusia ihmissuhteita? Ja miksi edes muutti? Ihan samoin olisi käynyt jos olisi muuttanut mille tahansa uudelle paikkakunnalle, oli sitten kaupunki tai maaseutu.

No sieltähän pesee. Mistä moinen vihamielisyys?

Miten asia olisi muuttunut missään muuallakaan? Kaverit jäi jonnekin, istui 4-seinän sisällä itkien eikä tehnyt nähtävästi mitään saadakseen uusia ihmissuhteita? Ei kukaan hae kotoaan, ei edes tai varsinkaan kaupungissa. Eli ihan itsestä kiinni koko homma. Ei mitään vihamielisyyttä vaan realiteetti.

Kyllä se maaseutu jo 90-luvulla oli ihan samanlainen persläpi mitä nykyään. Just ei harrastuksia, samanikäisiä joku 5 ihmistä ja jos ne ei ota porukkaan niin yksin oot. Meillä vanhemmat kompensoi tätä perustamalla suurperheen. Arvatkaa moneenko sisarukseeni olen väleissä?Yhtä moneen kuin kotikylän ikäkavereihini

No tämä taitaa kertoa enemmän sinusta kuin varsinaisesti maaseudusta.