Millä kotimainen vaateteollisuus saataisiin nousuun?
Yksi kerrallaan kotimaiset pienet ja isommat vaate/muotibrändit ilmoittavat mittavista talousvaikeuksistaan ja lopettamisesta.
Mitä sun mielestä olisi pitänyt tehdä toisin? Olisiko yrityksen voinut pelastaa jokin?
Kommentit (1946)
Ongelmana on se, että tehdään vaan sitä trikootunikaa.
On paljon kalliimpaa tehdä vaatteita, joissa olisi useita saumoja ja joka istuisi paremmin valitulle vartalotyypille.
Mieluummin kaikki samaan muottiin.
On myös jonkinlainen oletus, ettei suomalainen voisi pitää mistään romanttisesta. Skandinaavista mustuutta ja läpsäytettyjä väripilkkuja sen olla pitää.
Tuo em. on totta, ison kokoisia vaatteissa korostuu enemmän vartalon muoto. Mutta sama (pienemmässä mittakaavassa) pätee myös pienemmissä vaatteissa: osa xs kokoisistakin omaa isomman pepun/ rinnat/ mahan mitä toiset. Mutta pienten ihmisten kohdalla puhutan sentistä parista, kun isompien kohdalla kyse voi olla kymmentä tai kahdestakymmenestä sentistä.
Jos jollain vaikka vyötäröstä sopivat farkut 'roikkuvat' sentin pepusta =asiaa ei huomaa, vs. kookkammalla ihmisellä, jonka vyötäröstä sopivat farkut roikkuvat 10cm pepun kohdalla.
Joka tapauksessa jokaiselle hyvin istuvaa vaatetta (olkoon koko sitten xs tai xxxl) on vaikea tehdä, mutta isommissa vaatteissa vs. pienempiin ne 'epäistuvuudet' korostuvat koska mittasuhde on laajempi.
Monesti myös pikä ja hoikka ei löydä istuvia vaatteita, koska lahkeissa ja hihoissa loppuu pituudet, paidat on napaitoja jne. Ehkä yritysten kannattaisi (kuten osa jo tekeekin) valmistaa enmmän ns. "long/normal/short" mallistoja erikseen?
Yksi hyvä asia olisi myös se, että mallit pysysivät pitenmpään samanlaisina? Hieman kuin Leviksen 501, asiakas jo vuosikymmenet on tiennyt oman kokonsa ko. mallissa. Nykyään jos ostaa vaikka perus t-paidan (ja vaikka huomioisi onko oversize vai ihonmyötäinen) voi yleensä M kokoa käyttävlle S koko olla liian suuri, ja toisessa L koko liian pieni, pahimmillaan jopa saman merkin(!) vaatteissa.
Minä ainaki suosisin merkkiä, jolla vaatteiden koko ns. "vakioitu", jos ostaa puseron tietää että siinä koko pysyy aina samana, vaikka ehkä hihan mitta/ kaulus/ paidan pituus/ hihan leveys jne. vähän muuttuisikin. Nykyään kun ei koskaan tiedä onko 'sama' paita enemmän mallia laatikko vai makkarankuori, mikä johtaa turhautumiseen ja nettiostoksissa turhiin palautuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Joka toinen valittaa täällä jostakin muodottomista trikootunikoista ja isoista värikkäistä kuvioista, että suomalainen suunnittelu muka olisi vain tällaista.
On varmasti yrityksiä, jotka tekevät tällaisia vaatteita pääasiassa, mutta hyvänen aika, onhan suomalainen vaatesuunnittelu nyt todella paljon jotakin ihan muutakin! Tsekatkaa nyt vaikka Nouki tai Uhana.
Ja sitten ne, jotka valittavat etteivät löydä yksivärisiä, asiallisia "toimistovaatteita" - Minusta Voglia ja Andiata ja Luhdan Ril's ovat ihan alansa huippuja tässä, todella klassisia ja ajattomia, kauniita vaatteita.
Noi ei ole Suomessa valmistettuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaavoitus kuntoon ja edes kohtuuhyvät materiaalit. Näillä pääsee jo pitkälle. Suominainen haluaa riittävän pitkät hihat sekä paidanhelman (ei mitään leveitä napapaitoja, kiitos) ja kaula-aukot kuntoon eli semmoinen sopiva välimalli "kuristuskauluksen" ja napaan asti vilauttavan v-aukon välille. Housuihin myös järkevyyttä eli enemmän tilaa taka- kuin etupuolelle ja lahkeen pituus riittävän pitkäksi (lahkeita voi aina lyhehtää).
Mä en oo ilmeisesti suominainen, kun tykkään 3/4 hihoista ja pienestä kaula-aukosta. Lahkeiden lyhennys yleensä muuttaa housut epäistuvimmiksi. Tätä joutui ennen pillifarkkuja tekemään paljon.
Mullekin kelpaa 3/4 hihat. Ei pelkästään niitä, mutta välillä.
Ja sitten en tykkää niistä isoista kaula-aukoista mitä monet valmistajat harrastaa. Sopiva on paras. Ei ihan kurkun ympärille mutta ei myöskään puoleen rintaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa vaatteita mitkä valmistetaan Suomessa?
North outdoor, ruskovilla, svala, kuoma ja sievi tulee ainakin mieleen.
North Outdoor antaa sen kuvan, että sen vaatteet valmistetaan Suomessa. Mutta ei valmisteta kaikkia. Iso osa valmistetaan Kiinassa ja niiden laatu on ainakin aivan pskaa. Itselläni paritkin merinovillahousut. Toiset vanhemma, ihan ok kunnossa vielä paitsi että ihmeellisiä langanpurkaumia kankaassa. Tilasin toiset, muka samanlaiset, laatu aivan kuraa, nyppyyntyivät kahdessa viikossa. Molemmat Made in China.
Ei suomalainen työvoima ole noin kovin kallista. Keiteleellä ommeltiin viime vuosiin saakka markettifarkkuja, joiden hinta oli noin 70 euroa. Ei paha.
Ompelu siellä loppui osaavan työvoiman puutteeseen.
Ompelu lopulta ei maksa kovin paljon, mutta se että saa brändättyä ihmisten tietoisuuteen, että nämä markettifarkut on oikeasti ommeltu Suomessa, maksaa. Suurin osa ihmisistä on kanoja, jotka ostavat sen tuotteen, jonka kuva ensimmäisenä ruudulle lävähtää.
Jos ei nyt puhuta valmistusmaista ja materiaaleista, vaan ihan suunnittelusta. Miksi sieltä ostamani vaate istuu yleensä erittäin hyvin päällä ja näyttää ihan perustyylikkäältä? Miten h&m sen tekee?
Enkä usko, etteikö Suomesta löytyisi lahjakkaita vaatteiden suunnittelijoita? Ovatko he vain häipyneet juuri sinne h&m:ään etc.
Suomessa pitäisi panostaa LAATUUN, ja niin että se vaate todella kestää ja on hintansa arvoinen. Esim. erään 'kukkakuviostaan' tutun merkin laatu on dropannut, ei todellakaan vastaa enää hintaansa.
Ja laadulla tarkoitan niin materiaaleja, ompelun jälkeä, kuin mallistoa myös. Hinnalla ei ole kaikille väliä, ja ihan tavallinen duunarikin mielellään panostaa enemmän vaatteeseen, jos tietää että rahalle saa vastinetta.
Suomessa myydään esim. kalliita luksusveneitä, joiden ostajakunta on rajattua, mutta veneitä jonotetaan koko ajan koska ovat LAADUKKAITA.
Kaikki pitää tilata netin kautta. Oon tilannut nellafiinalta ja melli ecodesing. Molemmat Suomessa valmistettuja. Housuja en ole vielä löytänyt hyviä, mutta lee cooper lähimpänä Suomea.
svala ja paapii mm myös Suomessa valmistettuja
ostan välillä kotimaista ja suosin kotimaista. vika on usein materiaalissa en osta tekokuitua, en pysty pitään. oon ostanu ivana helsingin,nanson jne. marimekon jos kuosi ei ole liian iso ja räikeävärinen.
toinen ongelma on usein väri ja kaavoitus. en halua räikeitä värejä enkä just tätikuvioo. harmaa,musta, sininen on hyvä perusväri esim.housuille ja paidoille. toivoisin että kuviot esim.mekoissa olis pienenpiä ja hillitympiä ei mitään marimekon iso kukka juttua,ei sovi kaikille jättikuosit. pieni kukkakuvio hillittynä sopii sirollekkin.
ruutukuosi hillityin värein on ok. käytän vaatteita normaali arjessa ja tykkään et neutraalit värit.vaaleanpunainen roosa ja vaaleansininen sopii myös suomalaiselle hyvin.aniliini ei sovi juuri kellekkään ja sitä on suomi tarjonnassa.
sammaleen vihreää, beigeä jne . värejä sopii yhdistellä vaatteisiin.
tunikat saisi olla ehkä hieman kapeampia eikä telttoja. telttakin voi sopia jollekkin mutta normaalivartaloinen haluaa hieman kapeamman malli.eli hiukan slimminpi mallisto vaihtoehto mukaan
Voisi jo lopettaa tämän hokemisen, että suomalaiset vaatesuunnittelijat tekevät kaikki värikkäitä trikootunikoita.
Eivät tee, ja jos yhtään vaivautuu googlailemaan ja katselemaan yritysten verkkokauppoja ja tarjontaa, niin helposti voi todeta tämän itsekin.
Minulla on kymmenen North Outdoorin yläosaa, joista osa on valmistettu Suomessa. Voglian ja Marimekon housut löytyy myös. Voglian T-paitoja olen ostanut neljä eri väreissä, koska ne ovat erittäin hyvälaatuisia. Saman merkin tunikaa pidin monta kesää. Nanson T-paita kestää myös. Jalassa on Suomessa suunnitellut, Virossa valmistetut kengät. Farkkuina käytän kotimaisia työhousuja. Nämä ovat luottovaatteitani. Ostin ne kaikki pienituloisena, köyhyysrajan alapuolella. Kun ostaa vähän ja käyttää vaatetta vuosia, voi ostaa parempaa.
Haluaisin kyllä hankkia enemmän kotimaisia vaatteita, mekkoja varsinkin, mutta kuosit ja värit ovat useimmiten kammottavia. Lisäksi on vaikea löytää merkkiä, joka tekisi vaatteita petite-mitoituksella. Usein näyttää siltä, että olen käynyt leikkimässä äidin vatekaapilla. Laatukin vaihtelee. Esim. Ivana Helsingin mekko oli kertakäyttöinen.
Vierailija kirjoitti:
Pitää olla yksilöllinen ja erottuva - niitä trikootunikoita tekee jo tosi moni firma.
Outi Les Pyy tästä joku aika sitten kirjoittikin: Kokovalikoima! Yhä enemmän on isokokoisia ihmisiä ja mielellään he vaatteita, myös kotimaisia merkkivaatteita, ostaisivat. Vaan kun ei ole kokoja. Monet kotimaiset yritykset tekevät korkeintaan L tai XL. Ja sinnikkäästi ja ilmeisen paljon tuotetaan kokoa S ja XS, ja ne ovat sitten aina viimeisenä alennusmyynnin alennusmyynnissä eli ei ole oikein kysyntää. Itsekin ihmettelen tätä, että miksi tehdään yhä paljon kokoa XS, kun ihan vain verkkokaupan selaajakin huomaa, ettei sille ole niin paljon kysyntää. Sen sijaan vaikka naisten kokoja 50-52 ei tee juuri kukaan. Pitäisi tajuta vastata kysyntään.
XS-kokoa tehdään toki liikaa, mutta heillekin halutaan tarjota, eikä tyyliin kolmea saman koon vaatetta ole järkevä tehdä vaan pitää tehdä monta. Kyllä kaikki tietämäni suomalaisvalmistajat ja -suunnittelijat tekee XXL-kokoa ja moni myös XXXL. Sen isompia ihmisiä lienee yhtä vähän tai vähemmän kuin XS ja sitä paitsi XS ei ole edes tosi pieni koko suomalaisilla vaan suomalaisten suunnittelemat on isoa kokoa. Ulkomaisista vaatteista olen M-kokoa ja suomaisittain S menee hyvin.
Minulle ei ole olennaista se, missä vaate on ommeltu tai mistä materiaali on kotoisin. Ymmärrän realiteetit. Jotakin Kiinaa nyt tietysti karsastan, mutta Viro tai muu Eurooppa on ihan ok, käy mulle.
Jos vaate on suunniteltu Suomessa ja takana on suomalainen yritys, niin pidän tuotetta suomalaisena.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa pitäisi panostaa LAATUUN, ja niin että se vaate todella kestää ja on hintansa arvoinen. Esim. erään 'kukkakuviostaan' tutun merkin laatu on dropannut, ei todellakaan vastaa enää hintaansa.
Ja laadulla tarkoitan niin materiaaleja, ompelun jälkeä, kuin mallistoa myös. Hinnalla ei ole kaikille väliä, ja ihan tavallinen duunarikin mielellään panostaa enemmän vaatteeseen, jos tietää että rahalle saa vastinetta.
Suomessa myydään esim. kalliita luksusveneitä, joiden ostajakunta on rajattua, mutta veneitä jonotetaan koko ajan koska ovat LAADUKKAITA.
Kohtuu hintaista veneitä ei sitten suomalaisia enää kannatakaan ostaa, koska puolalaiset tekee laadukkaampia halvemmalla.
Vierailija kirjoitti:
Voisi jo lopettaa tämän hokemisen, että suomalaiset vaatesuunnittelijat tekevät kaikki värikkäitä trikootunikoita.
Eivät tee, ja jos yhtään vaivautuu googlailemaan ja katselemaan yritysten verkkokauppoja ja tarjontaa, niin helposti voi todeta tämän itsekin.
Ainakin Nanso, Paapii, Marimekko, Ommellinen, muistuu nyt mieleen juurikin isojen ja räikeiden telttavaatteiden tekijöinä.
Vierailija kirjoitti:
Hintojen pitää laskea ja vaatteiden pitää näyttää hyvältä eikä miltään tarhantädin kirkuvankuvioisilta kaavuilta. Haluan hyvin istuvia klassisen näköisiä vaatteita.
Ei, vaan pikamuoti ja temutus tulee kieltää, mikä tasaa hintoja ylöspäin.
Kotimaista saa paljon muutakin kuin kuviokaapua, olet ajasta jäljessä kitinöinesi.
Vierailija kirjoitti:
Ei suomalainen työvoima ole noin kovin kallista. Keiteleellä ommeltiin viime vuosiin saakka markettifarkkuja, joiden hinta oli noin 70 euroa. Ei paha.
Ompelu siellä loppui osaavan työvoiman puutteeseen.
Ompelu lopulta ei maksa kovin paljon, mutta se että saa brändättyä ihmisten tietoisuuteen, että nämä markettifarkut on oikeasti ommeltu Suomessa, maksaa. Suurin osa ihmisistä on kanoja, jotka ostavat sen tuotteen, jonka kuva ensimmäisenä ruudulle lävähtää.
Voisi panostaa markkinointiin niin ehkä ihmiset tietäisivät, että Suomessa vielä valmistetaan vaatteita.
Suomalaiset kauppiaat ja yrittäjät on niin rahan ahneita että ei sitä saa nousuun mitenkään. Ei ole mitään järkeä ostaa vaatteista suomesta kun ne on todella huono laatuisia ja aivan järkyttävän kalliita. Kannattaa ostaa suoraa kiinasta missä ne tehdäänkin. Ei se vaate muutu suomalaiseksi kun se tuodaan ensin kiinasta Suomeen ja suomessa laitetaan pussiin missä se myydään. Eihän marimekkokaan ole enää suomalainen
Mitä sanoi?