Mies haluaisi keskustella niin, että kumpikin pitää puheenvuoron ja toinen saa aloittaa puhumaan vasta kun toinen lopettaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minuutin munakello ja vuoron vaihto. Tai miehen vaihto.

:D

 

Taitaa olla ihan omasta takaatomppeliukolla  se minuutin muna(kello)

Miehet eivät monasti edes hyvin pitkään aikaan, siis vaikka vuosiin, ilmaise mielipidettään, mutta sitten kun se tarve tulee on monasti seurauksena pitkä juurtajaksain läpi käyty selitys. 

No sinäpä et jaksanut edes aloittajan selkeästi kirjoittamaa yrittää ymmärtää, vaan teit heti hätäiset johtopäätökset, jotka pitkäsanaisesti perustelet. Erittäin usein näin toimii monet ihmiset, sukupuoli ei ole olennainen.

Apn mies siis haluaa hallita koko kommunikaatiota ja katsoo, että hänen itsensä ei tarvitse noudattaa niitä sääntöjä, jotka on yksipuolisesti vaatinut.

Se, että kuunnellaan loppuun mitä toinen sanoo ilman välihuuteluita on tärkeää ja kunnioittavaa. Se, että toinen pitää monologeja ja kun toinen vastaa, aletaan puhua päälle tai jopa poistutaan paikalta, jotta toisen on juostava perään saadakseen sanoa vastineensa on kusipäisyyttä.

Minä antaisin miehen pitää monologinsa, vastaisin "ymmärrän" ja poistuisin paikalta. Koska minähän ymmärrän. Sanoilla tai asialla ei ole merkitystä, kun toinen on päättänyt tehdä kommunikaatiostamme valtataistelun. Eroon tämän ymmärtäminen luonnollisesti johtaisi.

Päällepuhujat ovat todella persiistä, mutta niin ovat jaarittelijatkin, jotka eivät pääse itse asiaan.

Et sitten ole oppinut normaalin keskustelun periaatetta, jonka mukaan puhutaan vuorotellen?

Meillä on töissä muutama tuollainen, jotka pahimmillaan puhuvat vuorotellen. Teen välillä muistiinpanoja ja sitten pidän, oman monologini:

"Tässä tulikin monta hyvää kommentoitavaa asiaa, mulla olisi tässä viisi asiaa edellisiin liittyen." Ja sitten ne viisi asiaa putkeen. Onhan tuo hieman rasittava tapa keskustella, varsinkin kun välillä oma vastaus on johonkin 10 minuuttia sitten keskusteluun, mutta minkäs teet.

Huvittavimpia tässä on tilanteet, joissa monologin pitäjät ovat 10 minuuttia paasanneet, että pitäisi tehdä asia x. Ja sitten kun saa vihdoin puheenvuoron, voi todeta, että tätähän toivottiin jo marraskuussa ja se on muuten ensi viikolla valmis.

Koko keskustelu oli siis turha, mutta kun ei saanut keskeyttää.

Vierailija kirjoitti:

Et sitten ole oppinut normaalin keskustelun periaatetta, jonka mukaan puhutaan vuorotellen?

Itse aina limoitun kun pääsen oikein huutamaan päälle. Kehitysvammaisten asuntolassa huudan kovaa, että haluan syödä paljon hyvää ruokaa. Sellaista kuin pizza, hampurilaiset, makkara, paistetut kananmunat, juusto, kinkku ja ennen kaikkea lihaa. Huudan kovaa, kiroilen, uhkailen, riehun, ruokalassa heittelen tuoleja, rikon ikkunoita, hakkaan nyrkeillä ovia, uhkailen hoitajia, rikon ja heittelen tavaroita, lyön toisia asukkaita, menen toisten asukkaiden huoneisiin rikkomaan tavaroita ja koko ajan kovaa huudan. Yölläkin huudan, riehun, hakkaan asukkaiden ovia nyrkeillä kun en pääse huoneisiin kun ovet ovat lukossa ja käyn yöhoitajan kimppuun huutaen, että tapan kaikki. Olen monta kertaa repinyt hoitajia tukasta ja lyönyt niitä, heitellyt hoitajia tavaroilla ja uhannut tappaa kaikki hoitajat ja asukkaat. Yritän sytyttää asuntolan tuleen, riehun, rikon ikkunoita, heittelen tuoleja ruokalassa ja usein heittelen ruoatkin lattialle. Miksi minulle ei tehdä omia ruokia, vaikka olen jo yli 3 vuotta koko ajan huutanut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai liitossaan epäonnistuneet haluavat, ettei muillakaan liitto kestä. 

 

Meillä ei kyllä mokomaan kaadu. Täytyyhän nyt olla jotain oikeita syitä edes. Se antaa periksi, joka sen voi tehdä ja ei mua ainakaan ole se mitenkään vahingoittanut, kun ei se puoliso mikään hirviö ole. Loppujen lopuksi saattaakin huomata, että itse on ollut väärässä, vaikka ensin ei tuntunut niin. Eli toinen onkin, ei pelkästään ollut oikeassa vaan jopa kärsinyt sua. Mitäs sitten tehdään. 

Tasa-arvoinen riitely vaatisikin sen, että molemmat on täysin samalla tasolla (mistä.silloin edes riitaa tulisi?). Mutta kyllä se äärimmäisen harvoin on niin, vaan toinen saattaa olla ihan suoraan sanottuna huonompi. Niin kuin urheiluottelussa. Mitä siitä tulee jos ei pysty häviämään? 

Jos kumpi tahansa silloin ajattelee itseään niin seuraavaa matsia ei tule, sillä rakkaudessa

 

Ei yritystä tarvitse lopettaa, jos se ei ole kannattava. Se loppuu. 

Jos mä edelleen pystyn jatkamaan yritystäni, niin millä mittarilla sanot, ettei se ole kannattava? 

En saa tarpeeksi voittoa?

Sensuuri iski taas

Sopikaa uusia ehtoja. Jos miehen on vaikea puhua niin, että joku keskeyttää, sopikaa puheenvuoron pituudeksi tietty aika ja harjoittelette sitä ajastimen kanssa. 

Olette tottuneet molemmat erilaiseen keskustelukulttuurin, joten jos aiotte pärjätä keskenänne on pakko tulla vähän vastaan. Molemmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai liitossaan epäonnistuneet haluavat, ettei muillakaan liitto kestä. 

 

Meillä ei kyllä mokomaan kaadu. Täytyyhän nyt olla jotain oikeita syitä edes. Se antaa periksi, joka sen voi tehdä ja ei mua ainakaan ole se mitenkään vahingoittanut, kun ei se puoliso mikään hirviö ole. Loppujen lopuksi saattaakin huomata, että itse on ollut väärässä, vaikka ensin ei tuntunut niin. Eli toinen onkin, ei pelkästään ollut oikeassa vaan jopa kärsinyt sua. Mitäs sitten tehdään. 

Tasa-arvoinen riitely vaatisikin sen, että molemmat on täysin samalla tasolla (mistä.silloin edes riitaa tulisi?). Mutta kyllä se äärimmäisen harvoin on niin, vaan toinen saattaa olla ihan suoraan sanottuna huonompi. Niin kuin urheiluottelussa. Mitä siitä tulee jos ei pysty häviämään? 

Jos kumpi tahansa silloin ajattelee itseään niin seuraavaa matsia ei tule, sillä rakkaudessa

 

Ihan totta, että yksinkin voi elää. Mutta yksin ei voi jakaa rakkautta. Eli sitä varten on pakko olla yritys. Sano sä sitä tekohengittämiseksi. Väittäisin, että vaikka vähän joutuis ottaa lisähappea, niin aika äkkiä sitä alkaa hengittää taas ite tai sitten tosiaan kuolee. Jos se on sulle parempi kuin sun sanoin tekohengittäminen, niin ole hyvä, kukaan ei sua estä olemasta yksin. 

Yleensä tuollaiset puheenvuorojen sääntöjen laatijat eivät itse kykene noudattamaan niitä ollenkaan.

Tiedän jokusen, joka:

- Haluaa lyhyitä loogisia puheenvuoroja, mielellään yhden lauseen mittaisia. Itse harrastavat pitkiä polveilevia monologeja, joissa pääsevät asiaan ehkä neljännessä virkkeessä ja joiden asian pystyn itse jälkikäteen tiivistämään lauseeseen.

- on sitä mieltä, että toisen puheenvuoroa ei saa keskeyttää. Itse keskeyttävät toisen herkästi kolmannen sanan kohdalla, eivätkä todellakaan malta kuunnella.

- Vaativat todisteita väitteille. Kun niitä antaa, eivät jaksa kuunnella. Tai eivät osaa perustella omia väitteitään: "Mun mielestä kuu on juustoa."

Aina jaksaa ihmetyttää, miten te naiset kehtaatte tuhlata aikaanne tuollaisiin sekopäämiehiin

Vierailija kirjoitti:

Aina jaksaa ihmetyttää, miten te naiset kehtaatte tuhlata aikaanne tuollaisiin sekopäämiehiin

Monikin asia taitaa ihmetyttää...

Eroa. Samantien.

Minä yritin säätää lyhyen aikaa huonosti sosialisoituneen autistimiehen kanssa. Jos yritin puhua yhtään mistään, hän otti automaattisesti sellaisen asenteen että epäilee kaikkea mitä sanon kuin en tietäisi mistä puhun. Siis ihan tavallisista asioista jotka jokainen aikuinen ihminen joka ei elä jossain rinnakkaistodellisuudessa tietää, ja myös niistä aiheista joihin itse erikoistun. Hän itse ei kuitenkaan vaivautunut perehtymään omalla ajallaan yhtään mihinkään eikä siten omannut mielipidettä oikeastaan mistään, vaan vaati että minä joko lähetän kesken keskustelun hänelle nettilinkin hänelle mieluisasta lähteestä todisteeksi tai että lopetan puhumisen siksi aikaa kun hän itse googlettaa ja lukee aiheesta. Hän ei ymmärtänyt kun selitin miten hänen tyylinsä tappaa koko keskustelun. Jos ei tiedä niin ei siinä hetkessä tarvitse muodostaa mielipidettään ja kommentoida oikeastaan mitään, kuuntelee vaan, ja jos asia on merkityksellinen ja kiinnostaa niin voi tehdä ne omat taustatutkimukset omalla ajallaan, niin on sitten ensikerralla sivistyneempi ja omaa jopa mielipiteen.

Kommunikaatiotaidot ovat ihmissuhteiden peruskivi. Jos se ei toimi, on turha edes yrittää mitään.

Vierailija kirjoitti:

Jos mies haluaa viittomalla keskeyttää sinut, niin sanot napakasti, että on sovittu, että saa puhua keskeyttämättä asiansa loppuun ja jos nyt sanot tähän jotain väliin, niin rikot omaa sääntöäsi. Teitkö niin huonot säännöt, ette voi itse pitää niistä kiinni?

Jos mies inttää jotain vastaan, niin ilmoita, että suostut keskustelemaan seuraavan kerran vasta sitten, kun mies on tarpeeksi aikuinen noudattamaan sääntöjään.

Naiset sanoo sellaisia asioita, ilman mitään aikomusta vastata sanomisistaan, että ihan hyvä se on jos jotain jää sanomatta. 

Vierailija kirjoitti:

Miehet eivät monasti edes hyvin pitkään aikaan, siis vaikka vuosiin, ilmaise mielipidettään, mutta sitten kun se tarve tulee on monasti seurauksena pitkä juurtajaksain läpi käyty selitys. 

No sinäpä et jaksanut edes aloittajan selkeästi kirjoittamaa yrittää ymmärtää, vaan teit heti hätäiset johtopäätökset, jotka pitkäsanaisesti perustelet. Erittäin usein näin toimii monet ihmiset, sukupuoli ei ole olennainen.

Apn mies siis haluaa hallita koko kommunikaatiota ja katsoo, että hänen itsensä ei tarvitse noudattaa niitä sääntöjä, jotka on yksipuolisesti vaatinut.

Se, että kuunnellaan loppuun mitä toinen sanoo ilman välihuuteluita on tärkeää ja kunnioittavaa. Se, että toinen pitää monologeja ja kun toinen vastaa, aletaan puhua päälle tai jopa poistutaan paikalta, jotta toisen on juostava perään saadakseen sanoa vastineensa on kusipäisyyttä.

Minä antaisin miehen pitää monologinsa, vastai

Hyvä, sitten voitkin ottaa jonkun hui-Jarin seuraavaksi. Ilmaisen perään kyllä löytyy.

Heh. Siis pitää pitkiä monologeja minuuttitolkulla ja toinen ei saa sanoa mitään. :D :D Aika kauhea juttu. Viittaaminenkin ärsyttää? Onko miehen aihe tylsä vai kiinnostava mistä puhuu. Mitä jos on eri mieltä, miksi ei saa sanoa mitään. Onpa hankalaa.

Jättääisin tuollaisen saarnaajan mölöttämään monologiaan itsekseen ja poistuisin toiseen huoneeseen.

Vierailija kirjoitti:

Eroa. Samantien.

 

Minä yritin säätää lyhyen aikaa huonosti sosialisoituneen autistimiehen kanssa. Jos yritin puhua yhtään mistään, hän otti automaattisesti sellaisen asenteen että epäilee kaikkea mitä sanon kuin en tietäisi mistä puhun. Siis ihan tavallisista asioista jotka jokainen aikuinen ihminen joka ei elä jossain rinnakkaistodellisuudessa tietää, ja myös niistä aiheista joihin itse erikoistun. Hän itse ei kuitenkaan vaivautunut perehtymään omalla ajallaan yhtään mihinkään eikä siten omannut mielipidettä oikeastaan mistään, vaan vaati että minä joko lähetän kesken keskustelun hänelle nettilinkin hänelle mieluisasta lähteestä todisteeksi tai että lopetan puhumisen siksi aikaa kun hän itse googlettaa ja lukee aiheesta. Hän ei ymmärtänyt kun selitin miten hänen tyylinsä tappaa koko keskustelun. Jos ei tiedä niin ei siinä hetkessä tarvitse muodostaa mielipidettään ja kommentoida oikeastaan mitään, kuunte

Totta. Osaa ei kai kiinnosta toisen sanomiset tai mielipiteet, vain omansa. Ehkä ne suhteet kosahtavat kasaan.

Mulla on 23vuotta onnellista liittoa takana. Paljon olen ihan vaan antanut periksi, mutta en tiedä onko siinä mitään oikeita menetyksiä vai onko se vaan omista vääristä tavoista ja ajatuksista ja ns oikeuksista luopumista. Oikeus ei ole kovin romanttinen sana. Ketjussa olevat minuuttikello ehdotukset on naurettavia. Elämä ja ihmissuhteet ei toimi noin. 

Suosittelen käyttämään enemmän sydäntä.

Onnea onnen tavoitteluunne!