Asia, joka jäi vaivaamaan päättyneessä parisuhteessa, tai liitossa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua jäi vaivaamaan toi ap, että miten ap on murehtinut sitä, että mies hylkäsi koiran, mutta ap ei siis ole yhtään murehtinut ja ihmetellyt sitä, että miten se sama mies kykeni hylkäämään ap:n.

 

Ap on kuitenkin aikuinen ihminen ja todennäköisesti itsekin ymmärsi, että suhteella ei ole tulevaisuutta. Eli kukaan ei varsinaisesti hylännyt ketään. Koiralla ei kuitenkaan ollut erossa osaa eikä arpaa, eli siksi ap ihmetteli, miksi miehensä ei tuntunut enää välittävän koirastaankaan. Tähän voi olla tietysti monia syitä, mitä tässä ei ole tullut esille.

Nimenomaan. Uskon, että meistä molemmat ymmärsivät, ettei suhteella ole mitään tulevaisuutta ja miehellä oli uusi kumppani hyvin pian eron jälkeen.

Sen takia luulin, että hän pääsi erosta yli nopeasti ja olisimme voineet olla ihan kaverillisissa väleissä. Enkä tarkoittanut koirankaan suhteen mitään lasten viikko-viikko järjestelyä, vaan mies olisi joskus voinut käydä moikkaamassa, ja silloin kun itse sairastuin, olisin toivonut, että koiralla olisi ollut tuttu ihminen ja paikka olla hoidossa. Ei pointti ollut jäädä roikkumaan mieheen.

Monihan kommentoi asiaa rationaalisesti ja järjellä, että se on vaan koira, esine, joka ostetaan rahalla. Tunnetasolla asiasta jäi kuitenkin jonnekin jälki, joka jäi vaivaamaan, jostain syystä. Eihän niille tunteille mitään voi. Tietenkin olin väärässä arvioni suhteen siitä, kuinka tärkeä koira miehelle oli. Miehen kanssa en ole ollut missään yhteyksissä enkä tekemisissä enää vuosikausiin. Ap

Mua on jäänyt mietityttämään, kun kerran 2kk tapailun jälkeen mies ilmoitti, ettei ole muodostunut syvempiä tunteita, että mitä sitten olisi pitänyt olla enemmän kun minun nähdäkseni meillä oli tosi kivaa yhdessä.

Ja kerran poikaystävä jätti 6kk seurustelun jälkeen kun kuulemma "ei enää tuntunut hyvältä" ja se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Että miten joillakin voi mieli muuttua noin nopeasti. Että mitä olisi vielä pitänyt olla enemmän?

Mua on jäänyt ihmetyttämään parissakin eri yli 2v kestäneessä suhteessa nuorena siis tyyliin 19 -26v, miten pian miehiltä lopahti seksuaalinen aktiivisuus, oma-aloitteisuus mihinkään juuri mihinkään fyysiseen hellittelyyn, lähelläinoloon ja minun hyvänä pitämiseen pikaisia pusuja lukuunottamatta, vaikka he olivat saaneet juuri sen kenet halusivat, terveen, kauniin, hyvävartaloisen ja virillin nuoren naisen. Ihmettelin myös miten haluttomia ja osaamattomia nämä miehet oli, vaikka olivat myös nuoria, terveitä hyvävartaloisia, liikunnallisia jne. Ymmärtäisin seksuaalisen mielenkiinnon lopahtamisen jos muukin kiinnostus olisi loppunut, mutta ei, kumpikin oli sitä mieltä että olen heidän "elämän nainen" ja toinen näistä oli ollut ihadtunut minuun koko nuoruutensa kun samalla kylällä asuttiin. Meillä meni ihan hyvin ja viijdyttiin yhdessä mutta molemmat torjuivat useita kertoja lähentely-yrirykseni millon milläkin verukkeella tai jo ennen kun edes ehdin vihjatakaan niin pakeni paikalta "kahvin keittoon keittiöön" ettei vaan tarvii vaivautua.  Tätä en koskaan ymmärtänyt. 1.jätti minut  toisen näistä jätin itse.

Vierailija kirjoitti:

Minua jäi ihmetyttämään miksi ex vei kaikki minun koruni? Vanhemmiltani perinnöksi jääneet sormukset, rippikoruni, armeijan tuntolevyni,jne.

Kai joku nainen osaa selittää miksi naiset ovat tuollaisia? 

Oliko päihdeongelmainen tai muu pummi, joka tuhlaa rahansa heti? Tuollaiset yrittävät saada rahaa esimerkiksi varastamalla tavaraa vaikka läheisiltään myytäväksi tai vaihdettavaksi.

Aikoinaan avopuolisoni petti minua ja ilmoitti että nyt on varmaan parempi erota, no toki olisin itsekin lähtenyt. En olisi voinut olla pettävän ihmisen kanssa. Tiedän että jän jäi sitten kuitenkin kaipaamaan minua, ihan niin kuin minäkin kaipasin häntä.

Ilmeisesti hän rillutteli vapaana muutamia vuosia ja sitten otti jonkun daamin joka oli ihan minun kopio ainakin äkkiä katsottuna. Jopa miehen äiti sotki kerran meidät kun olimme kuullemma kaukaa katsottuna niin saman näköisiä, tätä samaa sanoi moni muu, vielä vuosikymmenenkin kälkeen eräs ystäväni muistuttaa minua siitä että siinä xxxx:n muijassa ja sinussa on hyvin paljon samaa, jopa puhetyylikin sekä tietynlainen "topakkuus" ulkonäön lisäksi.

Sitten he ottivat samanlaisen koiran kuin mitä meillä oli suunnitteilla. Näin eräässä tilanteessa huomattavasti paljon myöhemmin tämän daamin kaulassa samanlaisen hopeisen korun kuin mitä exäni osti minulle. Heillä oli ikkunassa samanlainen koriste kuin meillä. Olisipa hauska tietää oliko exälläni presiis sellainen jääpuku kuin minkälaisen hän halusi minun kanssa ollessani. 

Tiedän monia ihmisiä, niin miehiä kuin naisia, että eron jälkeen pariudutaan sen rakastamansa exän kopion kanssa. Eteenkin ne jotka ovat jääneet kaipaamaan sitä exää. Etditään uudesta suhteesta korvike sille menetetylle. Tämä voi tapahtua ihan tiedostamattakin.  

Pahoittelen heti alkuun negatiivista kommenttiani, muuta erään keski-iässä 8kk seurustelusuhteen jälkeen ihmettelin miten hemmetin pihalla 2x naimisissa ollut mies jolla lapsiakin, voi olla siitä miten parisuhteessa eletään. Siitä miten syntyy hyvä aikuisten ihmisten luottavainen suhde jossa molemmat viihtyy ja tuntee olonsa turvalliseksi, hyväksytyksi ja tasavertaiseksi. Sekä siitä miten käsittämättömän lapsellinen, henkisesti lapsen tasolle, voi olla aikuinen mies jäänyt. 

Vierailija kirjoitti:

Minua jäi ihmetyttämään miksi ex vei kaikki minun koruni? Vanhemmiltani perinnöksi jääneet sormukset, rippikoruni, armeijan tuntolevyni,jne.

Kai joku nainen osaa selittää miksi naiset ovat tuollaisia? 

Jos ei ollut vahinko, eli pakkasi raivopäissään vahingossa ne eikä sitten viitsinyt palauttaa, niin veikkaan että on ottanut ne muistoksi. 

Mietippä tätä siitä näkökulmasta, että jätitkö sinä hänet, ottiko ne säilytyääkseen jotain sinussa? Muistoja.

Se, että mies halusi minut, näki vaivaa pitkäänkin piirittämällä, mutta kun sai, hyvin nopeasti muutamassa kuukaudessa ne omat kaverit, sukulaiset, tutut, peli- ja työkaverit meni aina edelleni. Vaikka hän sanoi useasti rakastavansa minua ja että on ylpeä siitä että vihdoin sai minut, kehui kauniiksi jne, mutta millon mikäkin asia ja meno meni aina etusijalle, minut, minun tahtotilani, toiveeni ja tunteeni hän sivuutti kuin olisin ollut hänelle todellakin täysin toisarvoinen asia. 

Tuon tajuaminen (vaikka yritin kuinka kieltää ja sivuuttaa sen olemassaolon, selitellä sitä nuoruuden ja tyhmyyden piikkiin )  oli musertavaa, koska itse asetin hänet aina etusijalle. Mikään ei mennyt hänen edelleen, hän oli tärkein ja kaikki muu olisi saanut jäädä tarpeen vaatiessa. 

Tästä on iät ja ajat emmekä valitettavasti jääneet yhteen, vieläkin tunnen piiki sielussani kun tuken sivuutetuksi esim töissä tai ystävyyssuhteissa, palaan vieläkin siihen samaan tunteeseen.

No lähinnä se että miten keski-ikäinen mies ei osaa suunnitella elämäänsä viikkoa pidemmälle, ei ole munaa pitää kiinni tehdyistä päätöksista ja sovituista asioista, vaan sinkoilee sinne ja tänne yrittäen miellyttää kaikkia, paitsi omaa seurustelukumppaniaan. 

Miten voi elää niin että vähän väliä joku asia muuttuu hänen toimestaan, eli häneen ei voinut luottaa hetkeäkään että yhdessä suunnitellut jutut toteutuisivat. 

Sitä ihmettelen yhä että miten mies luulee tekevänsä naiseen vaikutuksen oikein vanhoillissovinistisilla ja naisia vähättelevillä jutuillaan. Oli kyllä hiton urpo ihan hukassa.

Vierailija kirjoitti:

Mua on jäänyt mietityttämään, kun kerran 2kk tapailun jälkeen mies ilmoitti, ettei ole muodostunut syvempiä tunteita, että mitä sitten olisi pitänyt olla enemmän kun minun nähdäkseni meillä oli tosi kivaa yhdessä.

Ja kerran poikaystävä jätti 6kk seurustelun jälkeen kun kuulemma "ei enää tuntunut hyvältä" ja se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Että miten joillakin voi mieli muuttua noin nopeasti. Että mitä olisi vielä pitänyt olla enemmän?

Mun mielestä on ihan hyvä, että sanoo jo alkuvaiheessa, jos ei tunne mitään. Ei sinun olisikaan tarvinnut olla mitään enemmän, ette vain olleet sopivia.

Montaa yksityäistä asiaa ja miten missäkin tilanteessa toimi (tai ei toiminut). Miksi teki ne valinnat ja päätökset mitä teki. Miksi hänen sanat ja teot eivät korreloineet toisiinsa siinä kuinka sanoi rakastavansa minua, osti lahjoja, oli hiukan mustasukkainen ja joskus huolissaan siitä että jättäisin hänet ym ym josta päättelin hänen oikeasti halunneen minut ja haluavan olla kanssani. Sitten aivan toisessa hetkessä toimi ihan kuin olisin käytännössä yhdentekevä tai ainakaan ei välittänyt mielipiteestäni eikä siitä mitä häneltä toivoin. Viina vei miestä kuin litran mittaa. Hänen kohtelunsa minua kohtaan oli hyvin ristiriitaista. 

Eromme jälkeenkin monen monituiset asiat jäivät vaivaamaan. Emme ole koskaan puhuneet asioista. Olen täysin varma että hänkin selvittäisi joitakin asioita mielellään mitä silloin tapahtui ja tiesinkin että jotkut jutut jäibät vaivaamaan jäntä. 

Toivon hartaasti että vielä jonain päivänä voisimme kertoa toisillemme rehellisesti ja häpeämättä mitä tunsimme ja miksi toimittiin niin kuin toimittiin. 

Olen oppinut pitkän elämäni aikana sen että kaikki miehet eivät ole seksuaalisesti kovin halukkaita ja osalle nuoristakin (tyyliin 20-30 v) riittää kassien tyhjennys 2-3 vk välein. 

Nuorena elin avoliitossakin tällaisen kanssa, rakastin häntä muuten ja hänkin taisi rakastaa minua.

Mutta sitä en vieläkään ymmärrä miksi miestä kiusaannuttaa tai jotenkin ärsyttää se että kun oma rakas, jota usein kehui kauniiksi ja jonka hän itse nimenomaan halusi, osoittaa seksuaalista halua häntä kohtaan. En ymmärrä. Eikö jokainen niin mies kuin nainen halua olla haluttu myös seksuaalisesti eteenkin nuorempana (ellei sitten ole joku todella poikkeava persoona)

Kuulin muutamankin kerran hänen sanovan kiukkuisella äänellä minua lapselliseksi kun olen "aina" hänen munissaan kiinni. Hän torjui lähentely-yritykseni usein tai ihan vaan vaivihkaa siirtymällä fyysisesti pois lähettyviltäni huomatessaan että alan lähentyä häntä tai kertomalla jo etukäteen miten väsynyt on tai selkä on kipeä tai päätä särkee tms, etten vaan tee edes aloitetta.

Mitä enemmän yritin ängätä hänen lähelleen hän loittoni, siis myös emotionaalisesti.

Mietin usein että olikohan hänellä joku trauma taustalla seksuaalisuuden suhteen. Oliko joku tehnyt hänelle lapsena jotain sopimatonta. Tätä korreloi myös se että hän oli seksuaalisesti melko häveliäs muihin ikäisiinsä nähden. Seksi kiinnosti häntä vain kun oli ottanut alkoholia, akti sujui lähes aina vain peiton alla samalla kaavalla vaikka hän oli kuitenkin minua 3v vanhempi ja paikallisesti naistennaurattajan maineessa ja tiedän että hänellä oli aiempia suhteita ja yksittäisiä kännipanoja useitakin. Eli olisi pitänyt oppia jotain muutakin. Tajusin vasta vuosikymmenen päästä, että hänen minua ennen ollut tyttöystävä petti häntä ja kun erosivat, se nainen naitatutti itseään aivan jokaisella kylän kundilla, siis niilläkin joita ylernsä kukaan muu ei olisi koskenut pitkällä tikullakaan. Eli hänelläkin taisi olla seksuaalinen patouma jota purki koska ei saanut tarpeekseen (tai mitään) tuolta minun exältäni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä, että ymmärtäisin tuonkin, jos koira ei olisi ollut miehelle kovin tärkeä, mutta oli ihan pennun ensihetkistä lähtien läsnä ja jatkuvasti puhui, miten tärkeä koira hänelle on. Ehkä tämä on tyhmä asia, mutta en voi sille mitään, että se vaan jäi vaivaamaan. Ap

Häh. Sua jäi vaivaamaan se, että mies hylkäsi koiran, mutta sua ei yhtään vaivannut se, miten mies kykeni sut hylkäämään????

 

Joo, tajuan, että kun erotaan, niin se ero ja kaikki siihen liittyvä pitää prosessoida erillään eikä meistä kumpikaan olisi sitä suhdetta halunnut jatkaa. Mieskin löysi uuden naisen hyvin pian, mutta tuosta tuli melkein enemmän suru kuin mistään muusta, kun sitä en ymmärtänyt. Koirahan oli tyystin viaton meidän suhteen asioihin. 

Miehen olisi pitänyt maksaa sulle puolet koiran hinnasta. 

Vierailija kirjoitti:

Mua on jäänyt ihmetyttämään parissakin eri yli 2v kestäneessä suhteessa nuorena siis tyyliin 19 -26v, miten pian miehiltä lopahti seksuaalinen aktiivisuus, oma-aloitteisuus mihinkään juuri mihinkään fyysiseen hellittelyyn, lähelläinoloon ja minun hyvänä pitämiseen pikaisia pusuja lukuunottamatta, vaikka he olivat saaneet juuri sen kenet halusivat, terveen, kauniin, hyvävartaloisen ja virillin nuoren naisen. Ihmettelin myös miten haluttomia ja osaamattomia nämä miehet oli, vaikka olivat myös nuoria, terveitä hyvävartaloisia, liikunnallisia jne. Ymmärtäisin seksuaalisen mielenkiinnon lopahtamisen jos muukin kiinnostus olisi loppunut, mutta ei, kumpikin oli sitä mieltä että olen heidän "elämän nainen" ja toinen näistä oli ollut ihadtunut minuun koko nuoruutensa kun samalla kylällä asuttiin. Meillä meni ihan hyvin ja viijdyttiin yhdessä mutta molemmat torjuivat useita kertoja lähentely-yrirykseni millon milläkin verukkeella tai jo ennen kun edes e

Saalistusvietti. Sai mitä halusi, ja sitten uutta matoa koukkuun.

Miten aloitekyvytön ja haluton alle kolmekymppinen terve mies oli. Luuliko se helvetti että jään seksuaslisrsti aktiivisena nuorena naisena suhteeseen, mennään naimisiin ja saadaan lapset, ihmisen kanssa jolla ei ole mitään tunneälyä, ei halua (viitseliäisyyttä) kosketella, halailla, olla lähekkäin siis antaa mitään läheisyyttä toiselle. Ihan helvetin itsekeskeinen ja tunnevammainen ihminen. En voisi kuvitella että olisin jäänyt hänen kanssa suhteeseen. Hän oli muutenkin vain laastsri.

Tämä oli jo toinen peräkkäinen hyvin matalalibidoinen miesystävä nuorena. Jaksan edelleen ihmetellä miksi minun kohdalle onkaan sattunut näitä "en pysty en kykene en jaksa ei huvita" tyyppejä jotka luulee että se vehje kuluu siitä jos sitä käyttäs muuhunkuin pissaamiseen. Miten rasittavaa se naisen rakastelu ja sängyssä vaakatasossa toisen hellittely oikein on. Voisko joku kertoo?

Miten risyiriitaisia puheita ja tekoja voi aikuisella miehellä olla.

Sanoo että on vähään tyytyväinen --> oikesti vinkuu ja valittaa joka asiasta, kritisoi kaikkea ja arvostelee muita ihmisiä ja muiden tekoja. Eli käytännössä on katkera joka ei ole mihinkään tyytväinen. 

Ei kykene itse keskustelemaan edes perusasioista jotka pitäisi jutella jo suhteen ensimmäisten kuukausien aikana --> paljon myöhemmin syyttää kumppania siitä että ei keskustella mistään

Hänelle kelpaa mikä vaan ruoka, kaikki käy paitsi 2 ruoka-ainetta jolle on allerginen --> oikeasti hemmetin kranttu ja tarkka syömisistään keski-ikäiseksi mieheksi, taisi olla ihan jotain neuroottisuutta sen kanssa mitä pystyy syömään. En ole ikinä törmännyt mieheen joka nirsoilee ihan tavallisten fuokien kanssa, voi syödä xxx tässä muodossa mutta ei toisessa muodossa. (Silmien pyörittelyä) 

Itse naljaili, kuittaili ja kiusoitteli muita kokoajan jollain ihan ärsyttävyyteen saakka (niin myös minua) --> itse ei kestänyt mitään pikku leikillistä vitsailuakaan jostain minkä koki loukkaavaksi. Oli kuin teinityttö joka pahoittaa mielensä milloin mistäkin. 

Nämä "tiitasoinnut" ihmetytti. Minun onneni oli ettei tämä suhde jatkunutkaan.

Miksi J..i asetit kaiken muun aina minun edelleni, vaikka sinä olit nimenomaan se joka halusit minut, sanoit rakastavasi, käyttäydyit muuten siten että rakastit minua niinkuin minä sinua, mutta kuitenkin lähes kaikki muu meni minun edelleni kerta toisensa jälkeen. Minä asetin sinut aina etusijalle, olit minulle tärkein elämässäni. H

Se jäi vaivaamaan, että mitään päätöstä tai keskustelua ei koskaan käyty. Mies vain häivytti itsensä uudelle työpaikkakunnalleen ja alkoi viettää siellä enemmän aikaa ja lopulta ei käynyt enää ollenkaan luonani. Sentään asuttiin yhdessä ja oltiin kihloissakin. Yksipuolisesti en saanut keskustelua aikaan enkä vastauksia edes viestittelemällä. Uusi nainen oli löytynyt.

Mietin vieläkin usein että tiesikö nykyinen vaimosi että olit pettämässä häntä vielä hetki ennen häitäsi. Vaistosiko hän, että odotat minua ja siksi yksipuolisesti vain hoiti hääjärjestelyt  ja vieläpä viime metreillä huijasi sinut väkisin alttarille kun huomasi että emmit. Tiesikö.... tai aavistiko hän että et halunnut hänen kanssaan naimisiin vaan minun?

Sitä ihmettelen usein että millanen parisuhde ja avioliitto on muodostunut kahden sellaisen ihmisen välille josta kumpikin kaipasi omaa exäänsä.

Sitä olen vuosikymmenet ihmetellyt miten hemmetin itsekeskeisiä miehet ovat.

Mulla ei ole oikeasti ollut koskaan sellaista parisuhdetta (siis pidempää jossa on jo oppinut toista tuntemaan), jossa mies osaisi ottaa ensisijaisesti muut, saati minut, huomioon tai osannut lähtökohtaisesti ajatella nokkaansa pidemmälle tekojensa tai tekemättä jättämistensä vaikutukset lähipiiriinsä, saati minuun. 

Asiat ajatellaan ja toteutetaan aina minä minä minä lähtöisesti ja sitten ollaan ihan ihmeissään ja/tai ärsyynnytään kun muut loukkaantuu, pettyy tai jopa suuttuu heidän päätöksistään. Ei osata tai ei ehkä myöskään haluta ajatella kumppanin etua / tahtotilaa tai sillä ei ole väliä. Ehkä ajatellaan aina oma tahto oma halu jne ensin ja sitten riitatilanne vaan sovitaan tai painetaan villaisella tai syytetään toista tiukkapipoksi tms ja jatketaan kun mitään ei olisi tapahtunut. 

Itselle kumppani on aina etusijalla ja aistin hyvin nopeasti jos hän ei pidä jostain päätöksestäni tai pyrin jo lähtökohtaisesti vältyämään niitä juttuja josta tiedän ettei kumppani pidä.