Onko sinulla mielestäsi hyvä resilienssi?

Resilienssi on siinä mielessä hölmö ilmiö ettei sitä voi varsinaisesti mitata tai verrata ihmisten kesken, ainoastaan resilienssin kokemusta. Jotenkin ärsyttävä muotitermi. 

Tuollahan se ketjussa pari sivua sitten oli se resilienssin määritelmä. Siinä oli molemmat mainittu, eli se on niitä (1)voimavaroja jotka auttavat (2)vastoinkäymisissä. Eli ennen mitään vastoinkäymisiä on aika vaikea sanoa onko resilienssiä vai ei, mutta toki voi ennustaa sen verran, että hyvän lapsuuden elänyt todennäköisesti on saanut enemmän resilienssiä kuin huonon lapsuuden elänyt. Esimerkiksi.

Mutta sekään ei taas tarkoita, että ensimmäinen olisi itse jotenkin saavuttanut sen resilienssin, vaan se on kehittynyt lähinnä olosuhteiden johdosta. Eli huonoa resilienssiä ei tarvitse hävetä, koska se yleensä johtuu itsestä riippumattomista syistä, kuten huonosta lapsuudesta joka on muokannut ajattelumaailman pessimistiseksi ja hermoston yliherkäksi.

Vierailija kirjoitti:

Tuollahan se ketjussa pari sivua sitten oli se resilienssin määritelmä. Siinä oli molemmat mainittu, eli se on niitä (1)voimavaroja jotka auttavat (2)vastoinkäymisissä. Eli ennen mitään vastoinkäymisiä on aika vaikea sanoa onko resilienssiä vai ei, mutta toki voi ennustaa sen verran, että hyvän lapsuuden elänyt todennäköisesti on saanut enemmän resilienssiä kuin huonon lapsuuden elänyt. Esimerkiksi.

Mutta sekään ei taas tarkoita, että ensimmäinen olisi itse jotenkin saavuttanut sen resilienssin, vaan se on kehittynyt lähinnä olosuhteiden johdosta. Eli huonoa resilienssiä ei tarvitse hävetä, koska se yleensä johtuu itsestä riippumattomista syistä, kuten huonosta lapsuudesta joka on muokannut ajattelumaailman pessimistiseksi ja hermoston yliherkäksi.

Ei kai kukaan ole väittänytkään että resilienssi olisi vain ja ainoastaan itse hankittua?

Erittäin hyvä sellainen. Vakavasti sairaanakin keskityn iloon elämässä. Ei oikein jaksa ymmärtää ihmisten valitusta ihan kaikesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollahan se ketjussa pari sivua sitten oli se resilienssin määritelmä. Siinä oli molemmat mainittu, eli se on niitä (1)voimavaroja jotka auttavat (2)vastoinkäymisissä. Eli ennen mitään vastoinkäymisiä on aika vaikea sanoa onko resilienssiä vai ei, mutta toki voi ennustaa sen verran, että hyvän lapsuuden elänyt todennäköisesti on saanut enemmän resilienssiä kuin huonon lapsuuden elänyt. Esimerkiksi.

Mutta sekään ei taas tarkoita, että ensimmäinen olisi itse jotenkin saavuttanut sen resilienssin, vaan se on kehittynyt lähinnä olosuhteiden johdosta. Eli huonoa resilienssiä ei tarvitse hävetä, koska se yleensä johtuu itsestä riippumattomista syistä, kuten huonosta lapsuudesta joka on muokannut ajattelumaailman pessimistiseksi ja hermoston yliherkäksi.

Ei kai kukaan ole väittänytkään että resilienssi olisi vain ja ainoastaan itse hankittua?

Ei ehkä olekaan, mutta ajattelin sen tarkentaa tuohon, jos jollain olisi sen takia tarve väittää vastaan, kun kokee että siitä syyllistetään että on päähänpotkittu ja siksi herkkänä.

Ei ole. 

Vierailija kirjoitti:

Tuollahan se ketjussa pari sivua sitten oli se resilienssin määritelmä. Siinä oli molemmat mainittu, eli se on niitä (1)voimavaroja jotka auttavat (2)vastoinkäymisissä. Eli ennen mitään vastoinkäymisiä on aika vaikea sanoa onko resilienssiä vai ei, mutta toki voi ennustaa sen verran, että hyvän lapsuuden elänyt todennäköisesti on saanut enemmän resilienssiä kuin huonon lapsuuden elänyt. Esimerkiksi.

Mutta sekään ei taas tarkoita, että ensimmäinen olisi itse jotenkin saavuttanut sen resilienssin, vaan se on kehittynyt lähinnä olosuhteiden johdosta. Eli huonoa resilienssiä ei tarvitse hävetä, koska se yleensä johtuu itsestä riippumattomista syistä, kuten huonosta lapsuudesta joka on muokannut ajattelumaailman pessimistiseksi ja hermoston yliherkäksi.

Ei tarvitse hävetä ei, varsinkin kun resilienssiään voi kehittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On. Elämässäni on kaikki hyvin tai ainakin, minulla oli turvallinen ja hyvä lapsuus, olen tehnyt asioita mitä olen halunnut ja onnistunut. Olen yrittänyt myös olla optimistinen elämän suhteen.

Jäi epäselväksi onko sitä sinun resilienssiäsi edes koeteltu eli tiedätkö edes, onko se hyvä vai ei? Nimittäin jos elämässäsi on tähän mennessä ollut lähinnä asioita mitä olet halunnut ja missä olet onnistunut, niin et voi sitä tietää. 

Resilienssi ei ole sama kuin vastoinkäymiset. Resilienssi koostuu nimenomaan niistä suojaavista tekijöistä mitkä auttavat selviytymään. Esimerkiksi hyvän lapsuuden kokeneilla ihmisillä on usein parempi resilienssi.

Joo, mutta jos ei ole kokenut niitä vastoinkäymisiä, niin ei voi tietää, miten niistä selviäisi. 

Resilienssihän alkaa kehittyä jo hyvin pienenä, ihan jo fyysisestikin, liittyen siihen miten vauva tai pieni lapsi kokee esimerkiksi saamansa hoivan, turvallisuuden, kiintymyksen ja tarpeisiin vastaamisen. Resilienssi kehittyy läpi lapsuuden ja nuoruuden ja siihen vaikuttaa niin moni asia. Hyvin paljon riippuu kasvuolosuhteista ja siitä ilmapiiristä ja ympäristöstä missä ihminen kasvaa lapsesta nuoreksi ja edelleen aikuiseksi. Toki aikuisenakin ympäristö ja ulkoiset tekijät vaikuttaa edelleen resilienssiin.

Oma resilienssini on mielestäni hyvä, totta kai elämä tuntuu joskus enemmän rämpimiseltä, mutta silloinkin elämässä tuntuu edelleen olevan hyviäkin asioita. Yleisesti elämä tuntuu mahdollisuudelta, vaikka joskus onkin enemmän stressiä ja huolia, suruakin, mutta sellaista se vaan on. Itse en käytä käsitettä että joku selviytyy vastoinkäymisistä. Mikä ihme sen selviytymisen vaihtoehto edes olisi? Niin se elämä vaan kummasti jatkuu aina vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On. Elämässäni on kaikki hyvin tai ainakin, minulla oli turvallinen ja hyvä lapsuus, olen tehnyt asioita mitä olen halunnut ja onnistunut. Olen yrittänyt myös olla optimistinen elämän suhteen.

Jäi epäselväksi onko sitä sinun resilienssiäsi edes koeteltu eli tiedätkö edes, onko se hyvä vai ei? Nimittäin jos elämässäsi on tähän mennessä ollut lähinnä asioita mitä olet halunnut ja missä olet onnistunut, niin et voi sitä tietää. 

Resilienssi ei ole sama kuin vastoinkäymiset. Resilienssi koostuu nimenomaan niistä suojaavista tekijöistä mitkä auttavat selviytymään. Esimerkiksi hyvän lapsuuden kokeneilla ihmisillä on usein parempi resilienssi.

Joo, mutta jos ei ole kokenut niitä vastoinkäymisiä, niin ei voi tietää

Ehkä kaikki ihmiset ei ajattele vastoinkäymisistä samalla tavalla. Se mikä on yhdelle vastoinkäyminen ei toiselle välttämättä olekaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti joo. Oikeastaan oma lapsuuteni on ollut aika samanlainen kuin mitä muillakin täällä, kaikin tavoin hyvä ja onnellinen. Minulla on ollut hyvät vanhemmat, isovanhemmat ja muita läheisiä, kavereita, koulu on sujunut hyvin ja olen saanut harrastaa varmaan kaikkea sitä mitä olen halunnut ja se on mahdollistettu minulle. Olen saanut tukea ja kannustusta, minut on hyväksytty sellaisena kuin olen, minulla on ollut hyviä kavereita ja ystäviä. Tietty toisinaan oli myös erimielisyyksiä, draamaa kaverien kesken, läheisten menetyksiä, pelottavia asioita, menetyksiä, vaikeita tunteita, mutta kokonaisuudessaan lapsuudessa ja nuoruudessa asiat oli hyvin. Tämä kaikki antoi lapsuudesta asti sellaisen perushyvän itsetunnon sekä luottamuksen siihen että elämä kantaa aina kuitenkin, vaikka mitä tapahtuisi.

Tämän tunteen elämän kantamisesta ja jatkumisesta olen tiedostanut, vaikka en oikeastaan ole aja

Niin sulla ei edes ole ollut mitään oikeita vaikeuksia.

Näin. Et voi tietää millainen sun resilienssi on jos et ole kohdannut vastoinkäymisiä vaan elämä on ollut helppo ja hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Resilienssiä ei oikeastaan voi arvioida kukaan muu kuin henkilö itse, koska kukaan muu ei tunne tämän elämän kokonaisuutta samalla tavalla. Vaikka jonkun elämä vaikuttaisi ulospäin helpolta, ei se välttämättä ole sitä.

Totta, resilienssistä puhuttaessa ei yleensä huomioida tätä.

Ei ole hyvä resilienssi. 

Luonteen ja temperamentin puolesta on. Olen harvinaisen sisukas taistelija ja optimisti/realisti. Turvaverkot kuitenkin puuttuvat ja tapahtumat ovat olleet rankkoja.

Resilienssi on jokaisella eri eri tapahtumissa, koska yksi resilienssin osatekijä on tapahtuman luonne/merkitys. Sama ihminen omaa eri resilienssin työttömyydelle kuin läheisen kuolemalle.

Resilienssi käsitteenä palautuu itävaltalaiseen neurologiin Viktor Frankliin ja toiseen maailmansotaan. Frankl joutui sodan aikana useille keskitysleireille, mutta kykeni järkyttävistä kokemuksista huolimatta jatkamaan sodan jälkeen aktiivista elämää.

Vierailija kirjoitti:

Resilienssi käsitteenä palautuu itävaltalaiseen neurologiin Viktor Frankliin ja toiseen maailmansotaan. Frankl joutui sodan aikana useille keskitysleireille, mutta kykeni järkyttävistä kokemuksista huolimatta jatkamaan sodan jälkeen aktiivista elämää.

Tämä omakohtainen kokemus sai hänet kiinnostumaan siitä, miksi monet keskitysleirien vangeista pystyivät vapauduttuaan jatkamaan tasapainoista elämää, kun taas osa ei näistä kokemuksista toipunut.

Mulla oli lasinen lapsuus,isä joi ja oli väkivaltainen,muutin 15v.pois kotoa.Äitini oli masentunut ja nalkutti tai mökötti.Lapsuutta varjosti jatkuva pelko väkivallasta ja jatkuva syyttely/alistaminen.Omaa tahtoa ei saanut olla,siitä tuli turpaan.Helluntalaisuus astui meidän elämään kun olin yläasteella.Heikko itsetunto altisti sitä kautta tulevalle kuralle ja aiheutti lisää syyllisyytä. Teininä sairastuin syömishäiriöön.Työpaikoilla koin kiusaamista ja vähättelyä,kiitos vain ihana kasvatusala.

22v löysin miehen ja sitten tuli terveyshuolia ja sitä myöden keskenmenoja.Toinen lapseni syntyi 3kk etuajassa ja oli puoli vuotta teholla.Tuo kokemus on ollut elämäni suurin kriisi,tähän asti.

Parisuhteessa on ollut suuria vaikeuksia mutta yhdessä ollaan oltu 25v.

Nämä kun kirjoittaa tähän niin tuntuu melko kurjalta elämä.Hävettää oma huonommuus.Koen silti elämäni mielekkääksi,koen iloa ja onnellisuutta lapsistani ja kodista.Työpaikka on henkireikä.Terveys on keski-iässä myös suuri plussa.

Ei mulla varmasti paras resilienssi ole,mutta olen selvinnyt ilman päihteitä,lääkitystä tai pitkiä saikkuja.En kauheasti puhu ongelmistani ihmisille koska koen ettei monellakaan ole hyvät tarkoitusperät elämässä.Yhdelle tai kahdelle ystävälle olen opetellut puhumaan heti kun joku asia painaa.Resilienssiksi lasken myös empatian toisia ihmisiä kohtaan.Itse en ainakaan koskaan työpaikkakiusaa,nuoret haluan ottaa siipieni suojaan erityisesti työelämässä.Olen myös katkaissut väkivallan kierteen,omia lapsiani en ole hakannut enkä alistanut.Mykkäkoulua inhoan vieläkin,se on vahva aggression muoto jota en siedä elämässäni enää yhtään.



Se mikä ei tapa,rikkoo ja repii hajalle.Samaksi, siloiseksi ja ehyeksi et sitä enää ikinä saa, mutta miten saat sen toimivaksi on sitä resilienssiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti joo. Oikeastaan oma lapsuuteni on ollut aika samanlainen kuin mitä muillakin täällä, kaikin tavoin hyvä ja onnellinen. Minulla on ollut hyvät vanhemmat, isovanhemmat ja muita läheisiä, kavereita, koulu on sujunut hyvin ja olen saanut harrastaa varmaan kaikkea sitä mitä olen halunnut ja se on mahdollistettu minulle. Olen saanut tukea ja kannustusta, minut on hyväksytty sellaisena kuin olen, minulla on ollut hyviä kavereita ja ystäviä. Tietty toisinaan oli myös erimielisyyksiä, draamaa kaverien kesken, läheisten menetyksiä, pelottavia asioita, menetyksiä, vaikeita tunteita, mutta kokonaisuudessaan lapsuudessa ja nuoruudessa asiat oli hyvin. Tämä kaikki antoi lapsuudesta asti sellaisen perushyvän itsetunnon sekä luottamuksen siihen että elämä kantaa aina kuitenkin, vaikka mitä tapahtuisi.

Tämän tunteen elämän kantamisesta ja jatkumi

Näin. Et voi tietää millainen sun resilienssi on jos et ole kohdannut vastoinkäymisiä vaan elämä on ollut helppo ja hyvä.

Sekö ei ole vastoinkäyminen jos puolet perheestä kuolee?

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti joo. Oikeastaan oma lapsuuteni on ollut aika samanlainen kuin mitä muillakin täällä, kaikin tavoin hyvä ja onnellinen. Minulla on ollut hyvät vanhemmat, isovanhemmat ja muita läheisiä, kavereita, koulu on sujunut hyvin ja olen saanut harrastaa varmaan kaikkea sitä mitä olen halunnut ja se on mahdollistettu minulle. Olen saanut tukea ja kannustusta, minut on hyväksytty sellaisena kuin olen, minulla on ollut hyviä kavereita ja ystäviä. Tietty toisinaan oli myös erimielisyyksiä, draamaa kaverien kesken, läheisten menetyksiä, pelottavia asioita, menetyksiä, vaikeita tunteita, mutta kokonaisuudessaan lapsuudessa ja nuoruudessa asiat oli hyvin. Tämä kaikki antoi lapsuudesta asti sellaisen perushyvän itsetunnon sekä luottamuksen siihen että elämä kantaa aina kuitenkin, vaikka mitä tapahtuisi.

Tämän tunteen elämän kantamisesta ja jatkumisesta olen tiedostanut, vaikka en oikeastaan ole ajatellut resilienssiä itsessään. Silloinkin, kun me

Kukaan läheisensä oikeasti menettänyt ihminen ei mene kouluun heti kuoleman tapauksen jälkeen tai käy missään tanssi tunneilla. Rakkaan läheisen poismenon jälkeen keskitytään surutyöhön.

Puhutaan suomenkieltä, se on sietokyky kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Kyllä, minulla on hyvä sietokyky.