Nyt riittää lakot - Eroan PAMista
Joka kuukausi palkasta on vähennetty sievoinen summa PAMin jäsenmaksuun. Tänään maksettuja jäsenmaksuja käytetään lakkoilevien myyjien etc. lakkoavustuksiin ja ay-herrojen/rouvien hurjiin palkkoihin.
Itse en hyödy mitään. En mitään. Miksi?
Olen kaupassa, vaikkakin isossa, me emme ole lakon piirissä. Vain isot ruokakaupat on. Meillä ei normaalistikaan tehdä ylitöitä, tai vaihdeta paljoa vuoroja. Silti kärsimme lakoista nyt.
Jos tavoitellut palkankorotukset toteutuisi, meidän tiimistä vähennettäisiin taas varmaan yksi työntekijä, että muille saadaan maksettua. Jo edellisten korotusten jäljiltä tehdään me muut jo muutaman työntekijän työt omien lisäksi. Lisää ei ole palkattu, työvoima on työnantajalle ihan hullun kallista. Eli en hyödy edes palkankorotuksista, maksan sen terveydelläni tai jopa työpaikan menetyksellä.
Oravan pyörä kaupan alalla on ihan kestämätön, palkankorotukset jos laitetaan hintoihin, niin sama ongelma jatkuu, kaupan alalla ei ostovoima kasva heikentää muidenkin ostovoimaa. Pienemmät kaupan alan toimijat saattavat joutua laittamaan lapun luukulle. Pieniä yrittäjiä kuritetaan isojen kustannuksella. Kaupan ala ei ole yksipuolinen ja koostu vain K- ja S-ryhmistä.
Me ollaan totuttu liian hyvään, tarjolla on ostettavaksi asioita joka lähtöön, joita emme tarvitse. Jokaisen olisi aika tinkiä, ja myös muiden alojen tinkiä palkoistaan. Näin kärjistetysti.
Kommentit (158)
Häkämies kuulostaa vuohelta. Mäkättää.
"Jos tavoitellut palkankorotukset toteutuisi, meidän tiimistä vähennettäisiin taas varmaan yksi työntekijä"
Montako kymmentä tai sataa sinun tiimissä on?
Turha lakko tämä on siinä mielessä, että jatkossa vähemmästä porukasta revitään entistä enemmän irti.
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa kuulla kerrankin myös ahkeran työntekijän puoli asiasta, eivät vain mitään tukia nostelevan osa-aikaisen, joka mielestään ansaitsee täyden palkan.
🤣👏👏hyvä yritys herra kauppias👏👏🤣
Lakoissa ei ole kyse työntekijöiden oikeuksista, vaan siitä, että ay-liike on poliittisen vasemmiston hallussa ja tarkoitus on hyökätä hallitusta vastaan. Kyseessä on hyökkäys demokratiaa vastaan. Eivät nämä ay-pamput järjestä lakkoja, kun omat ovat hallitusvastuussa.
Et sä ap ole edes töissä. Olet peruskoulupoika joka jätettiin yksin kotiin kun vanhemnst lähti Lappiin. Nyt sua kiukuttaa kun paistopiste oli tyhjä ja lempilimu loppu.
Komppaan ap:tä. On ihan järjetöntä vaatia kymmenen prosentin korotusta tässä taloustilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Kieltäydyt varmaan myös tulevasta palkankorotuksestakin.
Miksi ihmeessä? Ne on typeriä yleissitovia, ettei ahkerat voi edes sopia paremmistnpalkoista, vaan joutuvat tyytymään liiton tasapalkkaan, jossa saikkusaikuttaja saa saman henkilö, joka tekee kahden edestä töitä.
Heti kun palkat vapautetaan, niin voin kieltäytyä ja mennä sopimaan omasta palkastani reilussa yhteishengessä yrittäjän kanssa. Sitä päivää odotellessa
Vierailija kirjoitti:
Kannattiko keikuttaa sitä persettä peruskoulussa opiskelun sijaan, olisit voinut saada paremman ammatin kuin kaupan myyjä
Kiinni jäit siis itse keikuttelusta, kun et ole tuon paremmin perillä yhteiskunnasta ja mitä kaupan ala pitää sisällään.
1. En ole kaupan myyjä, ollut kyllä, mutta nykyään ihan muuta muka "parempaa" mutta kaupan alalla.
2. Kaupan myyjä on erittäin hyvä ja tärkeä ammatti. Aliarvoatettu tosin. Jos ei ole myyjiä, ei ole kauppoja. Ei edes nettikauppoja.
3. Kaupan alalla sattuu työskentelemään muitakin kuin niitä kaupan myyjiä. Toiset ovat esim vaikka tiimipäälliköitä, ostopäälliköitä, asiantuntijoita, it-tyyppejä, ties mitä, ko.lafkoissa, mutta samaa Tessiä noudatetaan ihan hirmu pitkälle.
PS on EK:n lakeijapuolue. 50% sen äänestäjistä elää sosiaaliturvalla ja vain 25% on töissä esim. Mäkkärillä.
Loput 25% on persaukisia pk-yrittäjiä, joiden hommat kosahtaa kerran vuodessa verovilppiin ja konkurssiin.
Täyttä asiaa, ei välttämättä trolli. Vassarit alapeukuttaa.
Ap voit erota ihan rauhassa, ei liittoon ole pakko kuulua. Sinulle ei pitäisi kuulua sitten palkan korotukset, eikä muutkaan liiton kautta saadut työntekijöiden edut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kieltäydyt varmaan myös tulevasta palkankorotuksestakin.
Miksi ihmeessä? Ne on typeriä yleissitovia, ettei ahkerat voi edes sopia paremmistnpalkoista, vaan joutuvat tyytymään liiton tasapalkkaan, jossa saikkusaikuttaja saa saman henkilö, joka tekee kahden edestä töitä.
Heti kun palkat vapautetaan, niin voin kieltäytyä ja mennä sopimaan omasta palkastani reilussa yhteishengessä yrittäjän kanssa. Sitä päivää odotellessa
Yleissitovuus ei ole ikinä estänyt tekemästä parempaa diiliä.
Vierailija kirjoitti:
Komppaan ap:tä. On ihan järjetöntä vaatia kymmenen prosentin korotusta tässä taloustilanteessa.
Oishan voinut palkkakehitystä tehdä pitkälläkin aikavälillä samaan tahtiin kuin hinnatkin ovat nousseet elämisen kuluissa. Olisi voinut jättää osareiden tärkeän suojaosankin leikkaamatta. Sitä saa mitä tilaa kun ajaa työntekijät näin ahtaalle, joten itse en aio erota Pamista vaikka edut vaan huononee, sitähän tosin päättäjät haluaisi, että kassoihin kuulumattomat työntekijät saataisiin seuraavaksi paikallisen sopimisen kurjistamiksi.
Niin tai voisi tutustua Tokmanniin: omistaja miljonääri, myyjillä tonnin palkkoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kieltäydyt varmaan myös tulevasta palkankorotuksestakin.
Miksi ihmeessä? Ne on typeriä yleissitovia, ettei ahkerat voi edes sopia paremmistnpalkoista, vaan joutuvat tyytymään liiton tasapalkkaan, jossa saikkusaikuttaja saa saman henkilö, joka tekee kahden edestä töitä.
Heti kun palkat vapautetaan, niin voin kieltäytyä ja mennä sopimaan omasta palkastani reilussa yhteishengessä yrittäjän kanssa. Sitä päivää odotellessa
Tämä! Nimenomaan, uskoisin aika varmasti, että omakin palkka olisi parempi jos työnantaja ei saisi vedottua Tessiin. Korotuksia ei kuulemma ole, kun kaikki noudattaa Tessiä. Jaskan marjat, sillä kokemuksella ja tietämyksellä versus muihin, ket uttaa joka päivä töissä kun ei meinaa ehtiä omia töitä kun pitää neuvoa muita. Sen verran kiltti olen että neuvon, mutta silti aivoon se tekee kipeää ettei siitä makseta minulle sen enempää kuin sille kysyjällekään, joka saa aikaa 1/10 mitä itse.
Pam Pam Pamela, ai ku oot ihana.
Päincastoin. Estävät yhteiskuntaa taantumasta.