Lapsi ilman vakituista työpaikkaa
Onko mitään järkeä tehdä lasta tilanteessa, jossa kummallakaan vanhemmalla ei ole vakituista työpaikkaa?
Kommentit (15)
"Lapsi ilman vakituista työpaikkaa" Suomessa ei lapset saa tehdä töitä!
Riippuu ihan tulevaisuuden näkymistä. Jos työllistyminen vakituiseen edellyttää alan vaihtoa, niin ainakin ne opinnot on järkevää starta ensin.
Mutta ei sitä loputtomasti voi lykätä ja elämässä voi myöhemminkin tapahtua mitä vaan muutoksia, joten joskus se riski pitää ottaa jos lapsia haluaa.
Harvalla lapsella on vakituista työpaikkaa 😁
Sain lapsen heti valmistumisen jälkeen. Olin siis vaihtanut alaa ja opiskellut uuden ammatin. Nyt jälkikäteen ajatellen olisi kannattanut hankkia uudelta alalta työkokemusta ennen lasta mutta biologinen kello tikitti. Olin ajatellut että olen kotona alle vuoden, mies jää vuorostaan kotiin ja haen töitä. Aika heikoilla olin työmarkkinoilla kun työkokemusta oli vain harjoitteluista ja ikää 40v. Palasin myyjäksi kun en uudelta alalta töitä saanut ja sillä tiellä ollut jo 4 vuotta. Koko ajan olen hakenut omalta alalta mutta se juna taisi jo mennä.
Meillä minulla ei ollut, mutta lopulta totesimme, että tuskin tulen naisena saamaankaan ainakaan ennen kuin on lapset tehty. Ennen toista lasta tein vielä kaksi puolen vuoden määräaikaista. Toisen lapsen jälkeen en ole saanut edes määräaikaisia enää...
Kun lapsi on alle kouluikäinen rahaa tuskin menee valtavasti, koska monet asiat voi ostaa käytettynä ja pienessäkin asunnossa elää hyvin.
Sitten kouluikäisenä alkaa tulla ympäristön painetta, kun pitäisi harrastaa jotain, koska kaikki kaverit harrastaa. Isoissa kaupungeissa hinnat ovat korkealla. Isompi asunto, jos lapsia useampi ja sitä mukaa kulut nousee.
Isoja säästöjä voi tulla niille, jotka uivat valtavirrasta poispäin ja uskaltavat elää eritavalla. Harrastaa jotain mikä ei maksa niin paljon ja muutenkin toimia toisin. Tarvitseeko kaikkien harrastaa samoja lajeja ja elää kopio elämää.
Älä tee lapsia, naapurin somali tekee sinunkin edestä. Kymmeniä.
Vierailija kirjoitti:
Kun lapsi on alle kouluikäinen rahaa tuskin menee valtavasti, koska monet asiat voi ostaa käytettynä ja pienessäkin asunnossa elää hyvin.
Sitten kouluikäisenä alkaa tulla ympäristön painetta, kun pitäisi harrastaa jotain, koska kaikki kaverit harrastaa. Isoissa kaupungeissa hinnat ovat korkealla. Isompi asunto, jos lapsia useampi ja sitä mukaa kulut nousee.
Isoja säästöjä voi tulla niille, jotka uivat valtavirrasta poispäin ja uskaltavat elää eritavalla. Harrastaa jotain mikä ei maksa niin paljon ja muutenkin toimia toisin. Tarvitseeko kaikkien harrastaa samoja lajeja ja elää kopio elämää.
Suurin osa lapsiperhe-elämän kuluista tulee juuri näistä erilaisista vaatimuksista. Lapselle ei riitä omatoiminen harrastaminen vaan pitää maksaa kalliista valmennuksesta. Lapsi ei voi itse kulke harrastuspaikalle vaan sitä varten tarvitaan henkilöauto ja kyyditys. Lapsi ei myöskään voi jakaa huonetta sisarusten kanssa vaan pitää olla oma huone. Jne.
Mene itse töihin ja anna lapsen elää lapsuus, menee töihin sitten myöhemmin.
Juu, se on työttömillekin kuuluva perusoikeus. Jos siltä tuntuu niin lisääntymään vaan
Vierailija kirjoitti:
No ei todellakaan ole. Vieläkö ajattelin yhden tukielätin työntää tähän ylikansoitettuun maailmaan? Käytä järkeä..
Jaaha, siellä viharikollinen yrittää estää toisten perus- ja ihmisoikeuksien toteutumasta sosiaalisella syrjinnällä. Menepä vankilaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun lapsi on alle kouluikäinen rahaa tuskin menee valtavasti, koska monet asiat voi ostaa käytettynä ja pienessäkin asunnossa elää hyvin.
Sitten kouluikäisenä alkaa tulla ympäristön painetta, kun pitäisi harrastaa jotain, koska kaikki kaverit harrastaa. Isoissa kaupungeissa hinnat ovat korkealla. Isompi asunto, jos lapsia useampi ja sitä mukaa kulut nousee.
Isoja säästöjä voi tulla niille, jotka uivat valtavirrasta poispäin ja uskaltavat elää eritavalla. Harrastaa jotain mikä ei maksa niin paljon ja muutenkin toimia toisin. Tarvitseeko kaikkien harrastaa samoja lajeja ja elää kopio elämää.
Suurin osa lapsiperhe-elämän kuluista tulee juuri näistä erilaisista vaatimuksista. Lapselle ei riitä omatoiminen harrastaminen vaan pitää maksaa kalliista valmennuksesta. Lapsi ei voi itse kulke harrastuspaikalle vaan sitä varten tarvitaan henkilöauto ja kyydity
Lapselle kannattaa opettaa pienestä pitäen oma identiteetti ja myös arvostamaan elämän yksinkertaisia iloja. Aamuin illoin voi rukoilla ja kiittää materiaalisen hyvän lisäksi rauhasta, ihanasta säästä, siitä että elämä on sopuisaa ja tervettä, jne. Lasta voi opettaa käyttämään mielikuvitustaan ja nauttimaan yhteiskunnan antimista, kuten kirjastosta, netistä, jne.
Jos tulevaisuuden näkymät ovat kuitenkin varsin vakaat niin tee ihmeessä. Itsekin sain vakituisen työn vasta kun olin saanut molemmat lapsemme ja miehellä sama juttu. Nyt yhteiset tulomme yli 100.000 euroa vuodessa.
Meillä oli aikanaan vakituiset työpaikat molemmilla lapset hankittaessa, mutta eipä ole enää kummallakaan.
No ei todellakaan ole. Vieläkö ajattelin yhden tukielätin työntää tähän ylikansoitettuun maailmaan? Käytä järkeä..