Elämä tuntuu läheisen menetyksen jälkeen epätodelliselta

Mulla oli vahva tunteettomuuden tunne. Mikään ei tuntunut oikein miltään.

Tämän vuoksi ketään ei kannata pitää läheisenä.

Vierailija kirjoitti:

Tämän vuoksi ketään ei kannata pitää läheisenä.

Etenkään persuja. Kuolkoot pois

Lämmin osanotto suruusi. Ajan myötä suru muuttuu muistoiksi. 

Vierailija kirjoitti:

Tämän vuoksi ketään ei kannata pitää läheisenä.

Juu ei. Omat vanhemmat, sisarukset, puoliso ja lapsethan eivät ole läheisiä.

Elämäsi ei koskaan enää ole tavallista, koska menetyksesi on jättänyt sinuun jäljen.

Toisaalta olet harvinaisen epäkypsä ihminen kun et ole osannut ajatella että jokainen meistä kuolee joskus ja että me kaikki menetämme toisemme. Ennen kuin sisäistät sen ja hyväksyt kuoleman, et pääse tasapainoon surussasi.

Vierailija kirjoitti:

Lämmin osanotto suruusi. Ajan myötä suru muuttuu muistoiksi. 

Mitä tarkoitat? Eivät muistot voi korvata surua.

Vierailija kirjoitti:

Elämäsi ei koskaan enää ole tavallista, koska menetyksesi on jättänyt sinuun jäljen.

Toisaalta olet harvinaisen epäkypsä ihminen kun et ole osannut ajatella että jokainen meistä kuolee joskus ja että me kaikki menetämme toisemme. Ennen kuin sisäistät sen ja hyväksyt kuoleman, et pääse tasapainoon surussasi.

Itseasiassa elämä tuntuu hyvinkin tavalliselta läheisen kuoleman jälkeen. Maailma ei pysähtynytkään.

Minulla tuo on vasta edessä. Muutama kuukausi menee. Osanottoni sinulle. 💗

Kyllä elämä vielä tuntuu tavalliselta, siihen tottuu että tärkeä ihminen on poissa ja oma elämä jatkuu siitä huolimatta oli hän ollut miten iso osa elämääsi tahansa. Kriisi apua kannattaa hakea, aluksi tunteet ovat todella sekaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lämmin osanotto suruusi. Ajan myötä suru muuttuu muistoiksi. 

Mitä tarkoitat? Eivät muistot voi korvata surua.

Ainakin itse ymmärsin tuon ihan hyvin. Siten, että ajan myötä se suru ei välttämättä enää ole samanlaista kuin aluksi, vaan ne positiiviset muistot alkaa voittaa sen surun.

Esimerkiksi omien läheisteni kuolemasta on nyt jo vuosia ja nykyään en heitä ajatellessani ajattele enää aina heidän kuolemaansa ja sitä surua, vaan esimerkiksi hauskoja tapahtumia.

Epätodellinen olo läheisen menetyksen jälkeen on normaalia. Aivot ovat tavallaan hieman ylikierroksilla ja yrittävät sopeutua muutokseen. Sitten aikanaan helpottaa ja tulee muita asioita tilalle elämässä. Anna itsellesi aikaa. Osanottoni ja voimia sinulle. 

Lämmin osanotto sinulle .

Eka vuosi on aina pahin. Seuraava vuosi on jo helpompi. Suru kyllä muuttaa muotoaan, mutta kaipaus jää. Matkalle mahtuu myös yllätyksiä. Sitä luulee paketoineensa surun, kunnes se yhtäkkiä pyrkiikin esiin ihan tavallisena tiistaina. 

Itsellä auttoi, kun joskus ohimennen juttelin asiasta työkavereiden kanssa. Yllättävän monella olikin jo monta isoa surua takanaan. Ja nää työkamut olivat vaan yhä hengissä. Siihen jaksoin sitten itsekin uskoa. 

Sama. Täytyy vaan hyväksyä että elämässä alkoi uusi vaihe ja kaikki on muuttunut eikä mikään palaa entiselleen. Kuolema tulee lähemmäksi .Elämä on pienestä kiinni . Jotkin asiat menettää merkityksensä. Asioita järjestelee uuteen tärkeysjärjestykseen.Olo on totisempi ja ilo kadonnut.Huomista ei odota.

Alle 3 viikon sisällä tänä vuonna kuoli mun mies ja paras ystävä. Ystävä kuoli nyt viikonloppuna. Aika rajua on. Mutta tiedän että tästä selviää. Muutkin ovat selvinneet. Kyllähän tässä sellainen tunne on että ei tää voi olla totta. Olen käynyt työterveyden kautta psykologilla, mutta se on ihan typerää. Ei mitään hyötyä. Ystäville puhuminen on auttanut enemmän. 

Kyllä se tästä taas, kunhan jaksetaan surun läpi. 

Muistan tuon epätodellisen olon. Ensimmäinen vuosi on pahin. Minulla kesti melkein 3 vuotta ennen kuin elämä alkoi taas tuntua normaalilta ja että voisin vielä olla onnellinen.