Mitä muutoksia oikeasti voi tehdä, kun ei jaksa mitään muuta kuin hoitaa työn ja lapsen?
Minulla on päiväkoti-ikäinen lapsi. Ja käyn töissä, työ on koulutukseni mukaista, teen sitä 80 % työajalla, työmatkoihin menee pari tuntia päivässä. Olen uupunut, en ole pitkään aikaan jaksanut yhtään mitään muuta kuin rahan takia pakollisen työn ja sitten hoitaa lapseni. Ne kaksi asiaa vie aivan kaikki mehut. Olen iltaisin aivan puolikuollut väsymyksestä. En ole pariin vuoteen ehtinyt enkä jaksanut tavata ystäviä. En ole lapsen syntymän jälkeen päässyt harrastuksiini, koska ei ole ketään tuttua, joka välillä hoitaisi lasta. Enkä edes jaksaisi harrastaa, vaan jos saisin parin tunnin tauon niin haluaisin vain nukkua. Rahan takia on pakko käydä töissä, pomo ei myönnä lyhempää työaikaa eikä palkattomia vapaita ja minun alalla työhön liittyy palavereita ym eri puolilla kaupunkia ja lähikaupunkeja, niin työmatka on pakosti sen noin tunnin suuntaansa. Mitä muutoksia oikeasti tässä voisi tehdä, ettei pala ihan täysin loppuun?
Kommentit (125)
Ap tekee nyt tavallista lyhyempiä työpäiviä ja sanoo, että työpäivät vie hänestä kaikki mehut. Sitten hänelle ehdotetaan, että tee kuule vielä pidempiä työpäiviä. 🤔
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teetkö 80% työaikaa 5 päivänä viikossa? Jos niin koita vaihtaa se 4 päivään jos mahdollista. Näin sulla on on 4 pidempää päivää, mutta heti 2h viikossa "extraa" kun et ole työmatkalla. Lisäksi voit sen yhden uuden päivän (jos ei kerta tukiverkostoa ole) laittaa lapsen 8-15 välillä hoitoon päiväkotiin ja itse hengähtää tai mitä sitten sinä aikana haluatkaan tehdä 😊
Kukas sitä lasta hoitaa, kun ap on pidemmän päivän töissä?
Päiväkoti hoitaa
Ei välttämättä hoida. Ei ole mikään automaatio, että päiväkoti on auki tarpeeksi pitkään. Ja ap jo kertoi, ettei haluaisi vaihtaa lapsen päiväkotia, koska nykyisessä homma toimii hyvin ja muutokset tekisivät arjesta vielä entistä kuormittavampaa.
Vierailija kirjoitti:
Ap tekee nyt tavallista lyhyempiä työpäiviä ja sanoo, että työpäivät vie hänestä kaikki mehut. Sitten hänelle ehdotetaan, että tee kuule vielä pidempiä työpäiviä. 🤔
Perusav. Ei lueta yhtään, mitä kerrotaan ja hymiöiden kera tarjoillaan ratkaisuja jotka ovat hölmöläisen peiton korjauksen kanssa samaa luokkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teetkö 80% työaikaa 5 päivänä viikossa? Jos niin koita vaihtaa se 4 päivään jos mahdollista. Näin sulla on on 4 pidempää päivää, mutta heti 2h viikossa "extraa" kun et ole työmatkalla. Lisäksi voit sen yhden uuden päivän (jos ei kerta tukiverkostoa ole) laittaa lapsen 8-15 välillä hoitoon päiväkotiin ja itse hengähtää tai mitä sitten sinä aikana haluatkaan tehdä 😊
Kukas sitä lasta hoitaa, kun ap on pidemmän päivän töissä?
Päiväkoti hoitaa
Miten? Jos oleteteaan, että ap:n lapsen päiväkoti menee kiinni klo 17 (aika tyypillistä) ja ap pääsee pitkän työpäivänsä jälkeen hakemaan lasta klo 18, niin se päiväkotirakennusko lasta hoitaa sen viimeisen tunnin, kun hoitajien työaika on päättynyt?
Ihmettelen tuota kehotusta saikun hakemisesta. Saako sitä oikeasti noin vaan. Todennäköisesti lääkäri sanoo että sitä se on pienten lasten kanssa tai kehottaa harrastamaan liikuntaa ja syömään terveellisesti.
Hienoa, jaksat hoitaa työ ja lapsen! Voit olla ylpeä itsestäsi. Lapsi kasvaa ja nopeasti kaikki helpottuu. Älä vaadi itseltäsi liikaa. Mene ajoissa nukkumaan, syö terveellisesti. Omien harrastusten aika tulee kyllä vielä.
Vierailija kirjoitti:
Hoidan taaperoa kotona ja viime aikoina olen huomannut meneväni nukkumaan jo 21.00-21.30 ja olen silti aamuisin väsynyt kun taapero herättää siinä 07.00-07.30 ..
Veikkaan että johtuu siitä että täytyy olla koko päivä käytettävissä ja läsnä. Vie kaikki mehut. Kiireessä koitan sitten itseäni hoitaa samalla eli oma suihku, WC käynnit ja ruokailu. Joskus joutuu tinkimään.
Moni ei varmaan edes uskoisi että lapsen kanssa kotona on ihan kokopäivätyötä !!
Kuka sitä ei uskoisi? Valtavan raskasta ja sitovaa, ei mitään vaikeuksia uskoa vaikka olen lapseton.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tuota kehotusta saikun hakemisesta. Saako sitä oikeasti noin vaan. Todennäköisesti lääkäri sanoo että sitä se on pienten lasten kanssa tai kehottaa harrastamaan liikuntaa ja syömään terveellisesti.
Ei saikkua saa helposti todellakaan. Varsinkaan uupumuksen tai elämäntilanteen takia. Saikkua ehdottaa ne, jotka ei ole itse olleet samassa tilanteessa ja siten ei ymmärrä, että heidän ehdotus on ihan tuulesta temmattu ja lähes mahdoton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teetkö 80% työaikaa 5 päivänä viikossa? Jos niin koita vaihtaa se 4 päivään jos mahdollista. Näin sulla on on 4 pidempää päivää, mutta heti 2h viikossa "extraa" kun et ole työmatkalla. Lisäksi voit sen yhden uuden päivän (jos ei kerta tukiverkostoa ole) laittaa lapsen 8-15 välillä hoitoon päiväkotiin ja itse hengähtää tai mitä sitten sinä aikana haluatkaan tehdä 😊
Ratkaisu työmatkojen uuvuttavuuteen on tehdä vielä pidempi työpäivä ja olla vielä väsyneempi niillä työmatkoilla. Ja mites se lapsen hoito, kun työpäivä matkoineen venyy yli 10h mittaiseksi?
Ajattelin tässä rehellisesti sanottuna itseäni miten tilanteessa tekisin. Kun itselläni on päivökoti-ikäinen lapsi jolla kanssa nepsypiirteitä, mm siirtymä tilanteissa ja monissa muissa jutuissa, joten uskon voivani samaistua aloittamaan.
Tein myös 10-12h työpäiviä. Vaikka mun työmatkat oli yhteensä 20min (päiväkoti vain muutaman sadan metrin päässä töistä), niin päivän mitta olisi varmaan melko sama.
Itse arvostan yhtä "extravapaata" koska siitä voi saada enemmän irti kun 5 päivän parista tunnista. Itse olen työpäivien jälkeen sen verran kuitti etten kuitenkaan jaksa tehdä mitään extraa, joten samaan konkurssiin menisi se 2h lisää töitä päivään. Näin mahdollistan sitten sen lepohetken sille arkivapaalle milloin voi halutessaan tehdä (tai olla tekemättä mitään) kun ei ole sitä lastenhoitovelvoitetta päiväkotipäivän aikana
T se 4 päivästä viikkoa ehdottanut
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tuota kehotusta saikun hakemisesta. Saako sitä oikeasti noin vaan. Todennäköisesti lääkäri sanoo että sitä se on pienten lasten kanssa tai kehottaa harrastamaan liikuntaa ja syömään terveellisesti.
Kyllä sitä saa, kun kertoo rehellisesti mikä on tilanne eikä usko heti kaikkea, mitä lääkäri sönköttää (jos kohdalle sattuu pässinpää, joka ei tajua, että työuupumus ei ole leikin asia).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tuota kehotusta saikun hakemisesta. Saako sitä oikeasti noin vaan. Todennäköisesti lääkäri sanoo että sitä se on pienten lasten kanssa tai kehottaa harrastamaan liikuntaa ja syömään terveellisesti.
Ei saikkua saa helposti todellakaan. Varsinkaan uupumuksen tai elämäntilanteen takia. Saikkua ehdottaa ne, jotka ei ole itse olleet samassa tilanteessa ja siten ei ymmärrä, että heidän ehdotus on ihan tuulesta temmattu ja lähes mahdoton.
Ei sitä helposti tarvitse saadakaan. Riittää, että saa, kun osaa tarpeeksi vaatia. Ei lääkärit mitään jumalia ole, joille ei voi sanoa vastaan. Tyhmempikin tajuaa, kun tarpeeksi rautalangasta vääntää, että kyse ei ole elämäntilanteesta, vaan ihan oikeasta sairaudesta, johon jopa kuolee ihmisiä vuosittain. Saikun ei pidä olla mikään peikko, jota uskalletaan vaatia vasta sitten, kun on tyyliin nukahtanut rattiin ja ajanut kolarin joutuen tehohoitoon tms. Jokainen täysipäinen ymmärtää, että uupumus on sairaus siinä missä norovirus ja keuhkokuumekin.
"Vuoropäiväkoti on eri asia. Niitä ei ole läheskään kaikilla paikkakunnilla. Enkä usko, että nepsylapselle sellainen ainakaan helpottaisi jo nyt kuormittavaa arkea"
Itse asun pikku kunnassa jossa on vain yksi päiväkoti. Siellä on samassa lakisääteinen vuorohoito jonka jokaisen kunnan on hoidettava jos on tarvetta. Itse olin yhdessä kohtaa kuntamme ainoa vuorohoidon tarvitsi ja, joten yksi hoitaja katsoi lapseni perään. Oma nepsyni oli tyytyväinen kun oli ainoa lapsi hoidossa 😊

Hitto, että nousee verenpaine aina kun näkee tuollaisen omahyväisen hymiön viestissä, jossa kuvitellaan, että kaikki lapset ovat samanlaisia kuin se oma mussukka. Voin kertoa, että eivät ole ja muutokset kuormittavat arkea entisestään.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tuota kehotusta saikun hakemisesta. Saako sitä oikeasti noin vaan. Todennäköisesti lääkäri sanoo että sitä se on pienten lasten kanssa tai kehottaa harrastamaan liikuntaa ja syömään terveellisesti.
Ihmetteletkö useinkin sitä, että ihmiset menevät lääkäriin, jos eivät ole työkykyisiä. Että, miten ihmeessä se Sirkkakin meni saikkua hakemaan, kun se katkaisi koipensa ja miten se Jormakin nyt ihan lääkäriin meni, kun sydämeen tuli rytmihäiriöitä. Eihän sitä saikkua ainakaan sillä saa, että av-palstalla ihmettelee mitä tehdä ja miten jaksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tuota kehotusta saikun hakemisesta. Saako sitä oikeasti noin vaan. Todennäköisesti lääkäri sanoo että sitä se on pienten lasten kanssa tai kehottaa harrastamaan liikuntaa ja syömään terveellisesti.
Ei saikkua saa helposti todellakaan. Varsinkaan uupumuksen tai elämäntilanteen takia. Saikkua ehdottaa ne, jotka ei ole itse olleet samassa tilanteessa ja siten ei ymmärrä, että heidän ehdotus on ihan tuulesta temmattu ja lähes mahdoton.
Montakos viikkoa olet itse ollut työuupumuksen tms. takia saikulla? Minä olen ollut 3kk ja lisää saan jos vain pyydän.
t. yksi näistä saikun ehdottajista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teetkö 80% työaikaa 5 päivänä viikossa? Jos niin koita vaihtaa se 4 päivään jos mahdollista. Näin sulla on on 4 pidempää päivää, mutta heti 2h viikossa "extraa" kun et ole työmatkalla. Lisäksi voit sen yhden uuden päivän (jos ei kerta tukiverkostoa ole) laittaa lapsen 8-15 välillä hoitoon päiväkotiin ja itse hengähtää tai mitä sitten sinä aikana haluatkaan tehdä 😊
Ratkaisu työmatkojen uuvuttavuuteen on tehdä vielä pidempi työpäivä ja olla vielä väsyneempi niillä työmatkoilla. Ja mites se lapsen hoito, kun työpäivä matkoineen venyy yli 10h mittaiseksi?
Ajattelin tässä rehellisesti sanottuna itseäni miten tilanteessa tekisin. Kun itselläni on päivökoti-ikäinen lapsi jolla kanssa nepsypiirteitä, mm siirtymä tilanteissa ja monissa muissa jutuissa, joten uskon voivani samaistua
Lisään vielä että sitä arkivapaata ei ole pakko lasta viedä päiväkotiin, mutta omalla kohdalla se yksi viikoittainen (tiedossa oleva) arkivapaa on antanut mahdollisuuden akkujen lataukselle. Jaksaa sitten vkl lapsen kanssa paremmin ja on parantanut omantunnon tuskia kun niinä 4 työpäivänä väsynyt ja ei jaksa tehdä mitään 😊
Vierailija kirjoitti:
Hoidan taaperoa kotona ja viime aikoina olen huomannut meneväni nukkumaan jo 21.00-21.30 ja olen silti aamuisin väsynyt kun taapero herättää siinä 07.00-07.30 ..
Veikkaan että johtuu siitä että täytyy olla koko päivä käytettävissä ja läsnä. Vie kaikki mehut. Kiireessä koitan sitten itseäni hoitaa samalla eli oma suihku, WC käynnit ja ruokailu. Joskus joutuu tinkimään.
Moni ei varmaan edes uskoisi että lapsen kanssa kotona on ihan kokopäivätyötä !!
Tsemppiä! Itse hoidan myös vauvaa (7kk) ja syksyllä syntyy toinen vauva... Odotan sitä kyllä innolla mutta kyllä kokopäiväinen lastenhoito käy työstä.
Teet lisää penskoja 4--7 lisää niin ei pääse uupumus iskemään. Et kerkeä turhia ajattelemaan.
- rintamalle tarvitaan verta puolustamaan Herroja.
Passi vAlmiina/ kok
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tuota kehotusta saikun hakemisesta. Saako sitä oikeasti noin vaan. Todennäköisesti lääkäri sanoo että sitä se on pienten lasten kanssa tai kehottaa harrastamaan liikuntaa ja syömään terveellisesti.
Ei saikkua saa helposti todellakaan. Varsinkaan uupumuksen tai elämäntilanteen takia. Saikkua ehdottaa ne, jotka ei ole itse olleet samassa tilanteessa ja siten ei ymmärrä, että heidän ehdotus on ihan tuulesta temmattu ja lähes mahdoton.
Onneksi sinä et ole päättämässä saako sitä vai ei. Hakeminen on toki eri asia kuin saaminen, mutta ei saikkua ainakaan siillä irtoa, ettei sitä edes yritä hakea, kun mammat sanoi, ettei kuitenkaan saa. Aikas moni suomalainen on oikeassa elämässä tälläkin hetkellä saikulla. Jopa uupumuksen takia. Sori siitä.
Vuoropäiväkoti on eri asia. Niitä ei ole läheskään kaikilla paikkakunnilla. Enkä usko, että nepsylapselle sellainen ainakaan helpottaisi jo nyt kuormittavaa arkea.