Kurkkuani myöten täynnä kaveriin joka ei vastaa yhtään mitään meidän kutsuihin
Kesällä kutsuttu yhteiseen tekemiseen - eivät vastaa mitään. Varmaan kolme kutsua laitettiin.
Talvelle kutsuttu yhteiseen juttuun, taas ei tule vastaus ja myöhemmin ohimennen tulee vastaus😳 että eivät pääse. Perheen isäntä ei edes tiedä, kun myöhemmin puhuimme, että heitä on kutsuttu.
Lisäksi pyydetty lapsiaan yhteiseen joulutekemiseen, ei vastata.
Aivan helvetin epäkunnioittavaa käytöstä! En halua olla kaveria tälläisen kanssa, joka ei ikinä ole kohdellut meitä ikinä mitenkään kunnioittavasti.
Kommentit (156)
Lopeta kutsuminen. Yksinkertaista. Vai eikö tellä ole muista kavereita?
Hänellä on aikaa tavata yhteistä kaverimme ja hänen lastaan treffien merkeissä, mennä ulkoilemaan useaan kertaan viikossa, pyöriä harrastuksissa, kutsua vain heitä heille, sun muuta. Minä sit kakkos-kolmoskaverina odottelen sopivaa aikaa kertoa näitä pieniä asioitani!
Voisitko sinä kertoa, mikä tämä pakkomielle olla juuri jonkun sellaisen kaveri, jota selkeästi ei kiinnosta ystävyys kanssasi?
Ei sen suoremmin kuin jättämällä toistuvasti vastaamatta kutsuun voi kertoa, että kutsut eivät kiinnosta. Miksi niitä sitten haluaa edes lähettää??
Itselleni riittäisi yksi kutsu, johon ei vastata mitään, jotta ymmärtäisin, että toista ei kutsuni kiinnosta.
Tuo perhe ilahtuu, kun sinulta ei tule jatkuvasti vaatimuksia tehdä sitä tai tätä yhdessä. Tai oikeastaan he eivät edes huomaa, että viestitulva loppui, he elävät omaa hyvää elämäänsä oikeiden ystäviensä kanssa yhdessä suunnitellen, neuvotellen ja järjestellen matkoja ja tekemisiä sen sijaan, että joku päättäisi puolestaan, mitä tehdään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakkaa kutsumasta, poista elämästäsi ja unohda. So simple.
Nyt alamme aktiivisesti näin toimia. Paras oli tuo kun kutsuttu heidät lomalle ja perheen isä ei edes tiedä tästä. Esittääkö, vai onko puoliso joku narsisti, joka päättää aivan kaikesta heidän tekemisestään?!
Anna ihmisten viettää lomansa rauhassa. Kukaan ei halua lomalleen mitään ulkopuolisen järjestämää ohjelmaa.
Taidat ollakin sama, jolla oli täällä joskus syksyllä (?) ketju samasta aiheesta. Silloin olit kutsunut ystäväperheen lomamatkalle, tarjoutunut maksamaan reissun ja ystävä oli luvannut palata asiaan, mutta ei koskaan niin tehnyt?
Jätä jo nuo ihmiset rauhaan, ellet vain päästäsi keksi näitä tarinoita.
Vierailija kirjoitti:
Itselleni riittäisi yksi kutsu, johon ei vastata mitään, jotta ymmärtäisin, että toista ei kutsuni kiinnosta.
Yhden perusteella nyt ei kannattaisi vielä päätelmiä tehdä.
Itselläni on ollut todella kuormittava elämäntilanne, jolloin olin jo aikalailla loppuunpalamisen partaalla. Silloin tuntui oikeasti todella ylivoimaiselta vastata kenenkään viesteihin.
Tommosesta täydellisestä vastaamattomuudesta tulee fiilis, että ei niitä kiinnosta olla teidän kanssa ja pitävän tuollaista hiljaisuutta kohteliaampana tapana ilmaista asia.
Jos heitä kiinnostaisi, niin vastaisivat vaikka ajankohta ei sopisi ja jollekin aktiviteetille voisivat ehdottaa muuta ajankohtaa.
Ite ainakin noilta osin siivoaisin ihmiset pois elämästäni. Jos kyselee kuulumisia vastaisin tai jossain nähtäisiin juttelisin, mutta mitään yhteistä en ehdottaisi.

Tuo ystäväperhe on siivonnut ap:n perheineen pois elämästään, ap vain ei suostu sitä hyväksymään. Hän on jäänyt jumiin siihen tunteeseen jonka saa, kun voi yrittää määrätä tuttavaperheen lomavietot ja viikonlopputekemiset. Se ei enää onnistu, mutta yritys tuntuu olevan kova samoin kuin oletus siitä, että kyllä niitä vielä kaduttaa.
Onhan toi huonoa käytöstä. Mutta nelikymppisetkin on nykyään niin estyneitä ja kompleksisia, ettei osata edes vastata ei kiitos.

Jos oikeasti ollaan ystäviä, tiedetään nämä rajoitteet ja toisen viestintätavat.Ymmärretään siis, että nyt on tämmöinen jakso. Silloin ihan ok olla jaksamatta. Esim. itse olen huono vastailemaan joihinkin wa-ketjujen "ihana päivä tänään suukot teille kaikille murut" tai "hyvää nimipäivää" saattaa mennä multa ohi, kun en nyt jaksa ja kerkiä. Samoin en osallistu siihen showhun kun sovitaan päivämäärää tai ravintolaa 7 naisen kesken. Kaikki tietää tämän ja on iloisia, kun kuitenkin järjestän itseni sinne, minne muut on sopineet ja joskus myös jaan jotain omaa juttua, kuten uusi työpaikka tm
Mutta jos vieraammalle laittaisin kutsun, johon ei koskaan vastattaisi, en kehtaisi edes laittaa uutta kutsua. Kyllä olettaisin, että ehdotukseni ei kiinnosta ja odottaisin, tuleeko sieltä koskaan mitään yhteydenottoa tai kutsua.
Ja tosiaan se, että toistuvasti ei vastaa, on kyllä niin selvä viesti, että en ymmärrä, miten se ei mene perille.
Ap, teepäs niin, että et ota tähän kaveriisi mitään yhteyttä. Pistä ylös päivämäärä, milloin viimeksi olette jutelleet tai viestitelleet. Voit sitten antaa viikkojen kulua ja katsoa, ottaako hän itse yhteyttä. Jos ei ota yhteyttä puoleen vuoteen, niin kannattaa unohtaa. Ymmärrän kyllä sen, että jos ei ole muita henkilöitä kaveriksi/ystäväksi tuosta vaan, niin on helpompi suuntautua tähän, joka jo on, vaikkakin vähän nihkeä.
Mulla on sellainen pulma, että kaverilleni ei sovi esimerkiksi kolmeen perättäiseen kertaan kun jotain aktiviteettia ehdotan. Itse sanoisin, jos minulle ei sopisi, että mites vaikka seuraavana päivänä. Mutta hän ei tätä tee. Kyllähän siitä vähän sellainen fiilis tulee, että hän on tärkeämpi minulle kuin minä hänelle. Tosin hänellä on enemmän seuraa muista aikuisista perheenjäsenistään kuin minulla. Saas nähdä, kun vanhempaa ikäpolvea hänellä poistuu, niin jääkö sitten enemmän aikaa minulle. Aina välistä teen sitä, etten ota yhteyttä muutamaan viikkoon, niin häneltä saattaa tulla treffausehdotus.
Vierailija kirjoitti:
Tälläinen kaveri mulla. Ei ole pariin vuoteen enää ollut ystävä tämän toimintansa takia Eniten loukkaa typerä pikkujuttu, mutta meille ei KOSKAAN laita Facessa tykkäyksiä, mutta puolitutulle jota haukkuu minulle, hänen pärstän kuvia käy siellä rakastamassa.vaikka ei käytä Facea. Että sellainen 2-naamainen..
Se varmasti haukkuu sinua sille. Et tiedä millaiset heidän välinsä on oikeasti. Ehkäpä hän sillä haukkumisella hakee vain reaktiota sinulta jotta voisi kehittää siitä jotain juttua mitä levittää eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tommosesta täydellisestä vastaamattomuudesta tulee fiilis, että ei niitä kiinnosta olla teidän kanssa ja pitävän tuollaista hiljaisuutta kohteliaampana tapana ilmaista asia.
Jos heitä kiinnostaisi, niin vastaisivat vaikka ajankohta ei sopisi ja jollekin aktiviteetille voisivat ehdottaa muuta ajankohtaa.
Ite ainakin noilta osin siivoaisin ihmiset pois elämästäni. Jos kyselee kuulumisia vastaisin tai jossain nähtäisiin juttelisin, mutta mitään yhteistä en ehdottaisi.
Tuo ystäväperhe on siivonnut ap:n perheineen pois elämästään, ap vain ei suostu sitä hyväksymään. Hän on jäänyt jumiin siihen tunteeseen jonka saa, kun voi yrittää määrätä tuttavaperheen lomavietot ja viikonlopputekemiset. Se ei enää onnistu, mutta yritys tuntuu olevan kova samoin kuin oletus siitä, että kyllä niitä vielä kaduttaa.
Höpö höpö. Kyllä tämä ystäväperhe on se, joka pommittaa Ap:ta. Kas kun Apn pitää suostua heidän jokaiseen oikkuunsa, mutta Ap:n perheelle ei tarvitse edes vastata (!!) yhtään mitään. Ap ei ole pommittanut heitä. Älä keksi ja vääristele näitä asioita.
Eivät vastaa kun v a j a kki huutaa
Vierailija kirjoitti:
Tälläinen kaveri mulla. Ei ole pariin vuoteen enää ollut ystävä tämän toimintansa takia Eniten loukkaa typerä pikkujuttu, mutta meille ei KOSKAAN laita Facessa tykkäyksiä, mutta puolitutulle jota haukkuu minulle, hänen pärstän kuvia käy siellä rakastamassa.vaikka ei käytä Facea. Että sellainen 2-naamainen..
Oikeastiko joku aikuinen ihminen laskee jotain Facebookin tykkäyksiä? Ihme että mulla on edes ystäviä kun en ole koko Facebookissa tykkäilemässä?
Vierailija kirjoitti:
Onhan toi huonoa käytöstä. Mutta nelikymppisetkin on nykyään niin estyneitä ja kompleksisia, ettei osata edes vastata ei kiitos.
Blaa blaa, tuo on sanaton ei kiitos. Ei kenenkään ole pakko vastailla mitään vapaa-ajallaan. Ihmisten oma elämä.
Vierailija kirjoitti:
Näin kävi meille. Ns ystäväksi luultu perhe kutsui yli 20 poikaa synttäreille, kaikki muut naapurista, urheilujoukkueesta sun muualta, paitsi meidän poikaamme. Älykäs lapsemme kyllä ymmärtää Kiusaajat vanhemmat, kiusaaja lapsi.
Niin, vanhempien ystävät eivät automaattisesti ole myös lasten ystäviä. Vaikka perheissä olisi samanikäisiä lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Ap, teepäs niin, että et ota tähän kaveriisi mitään yhteyttä. Pistä ylös päivämäärä, milloin viimeksi olette jutelleet tai viestitelleet. Voit sitten antaa viikkojen kulua ja katsoa, ottaako hän itse yhteyttä. Jos ei ota yhteyttä puoleen vuoteen, niin kannattaa unohtaa. Ymmärrän kyllä sen, että jos ei ole muita henkilöitä kaveriksi/ystäväksi tuosta vaan, niin on helpompi suuntautua tähän, joka jo on, vaikkakin vähän nihkeä.
Mulla on sellainen pulma, että kaverilleni ei sovi esimerkiksi kolmeen perättäiseen kertaan kun jotain aktiviteettia ehdotan. Itse sanoisin, jos minulle ei sopisi, että mites vaikka seuraavana päivänä. Mutta hän ei tätä tee. Kyllähän siitä vähän sellainen fiilis tulee, että hän on tärkeämpi minulle kuin minä hänelle. Tosin hänellä on enemmän seuraa muista aikuisista perheenjäsenistään kuin minulla. Saas nähdä, kun vanhempaa ikäpolvea hänellä poistuu, niin jääkö sitten enemmän aikaa minull
Kiitos hyvästä neuvosta. Näin on tehtykin. Ei olla oltu sinne päin enää yhteyksissä, ja siihen se ystävyys sitten kuolee.
Lasten takia, kun lapset ovat hyviä ystäviä, lapsi pyytää muutaman kerran vuodessa jotain yhteistä tekemistä, ja niihinkään eivät koskaan vastaa, aina tulee jotain tekosyitä että joo, jos vain on aikaa - ja eivät koskaan aktiivisesti sovi ja varaa jotain ajoissa. On tehty sitten kaikkia näitä asioita muiden ystävien kanssa, kun tälle lapsen hyvän ystävän äidille ei mikään sovi.
Millä tavalla kutsuitte, kirjeellä, soitolla, sähköpostilla vai ? jotkut ei lue kirjeitä, puhelimeen ei vastata......
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tälläinen kaveri mulla. Ei ole pariin vuoteen enää ollut ystävä tämän toimintansa takia Eniten loukkaa typerä pikkujuttu, mutta meille ei KOSKAAN laita Facessa tykkäyksiä, mutta puolitutulle jota haukkuu minulle, hänen pärstän kuvia käy siellä rakastamassa.vaikka ei käytä Facea. Että sellainen 2-naamainen..
Oikeastiko joku aikuinen ihminen laskee jotain Facebookin tykkäyksiä? Ihme että mulla on edes ystäviä kun en ole koko Facebookissa tykkäilemässä?
Ei laske, mutta on täysin läpinäkyvää että tämä ns hyvä ystävä ignooraa meidät ihan täysin ja pommittaa saman alueen puolituttuja sydämillään
Miksi ei ymmärretä, että vastaamattomuus tarkoittaa, että älä ota meihin yhteyttä, olet rasittava enkä halua vastata sinulle edes kieltävästi?
Minulla saa olla muita kavereita, joiden kanssa on kiva olla. Jos se on sinulta pois, niin minä en ole vastuussa tunteistasi. Lakkaa pyytämästä, lakkaa vaatimasta, anna ihmisten elää omaa elämäänsä äläkä kuvittele, että sinulla on yksinoikeutta kenenkään aikaan.