Mitkä asiat ajoivat sinut pettämiseen?
En halua moralisoida täällä ketään, haluaisin vaan kuulla teidän tarinan. Olen 46V N ja kahden lapsen äiti. Olen edelleen parisuhteessa, mutta päädyin laivalla 30v miehen kanssa sänkyyn ja ollaan sen jälkeen tapailtu muutamia kertoja. Syy miksi ajauduin tähän on pitkä parisuhde, mikä on johtanut seksittömyyteen ja ehkä myös perus arkeen. Mies ei myöskään ikinä ehdottele seksiä. Itse kyllästyin ehdottelujen jälkeen enää edes vaivautua.
Kommentit (91)
Pari kuukautta sitten olin tuttavaperheen luona yökylässä ja illan mittaan humaltunut rouva alkoi omasta aloitteestaan ottamaan suihin sohvalla istuessani. Nähdäkseni tämä munan imeminen oli se ratkaiseva tekijä. Jos ei olisi ottanut munaa suuhun, niin tuskin mitään muutakaan nussimiseen ja/tai pettämiseen vivahtavaa olisi tapahtunut.
Minulla on ns. vakiosuhde vieraassa kaupungissa. Vieras mies on minua 13 v nuorempi, hänkin varattu. Tätä järjestelyä kestänyt nyt kolmen vuoden ajan. Tapaamme epäsäännöllisesti, yleensä hotellissa, mutta muutaman kerran heidän asunnollakin kun vaimo ollut matkoilla. Kemia toimii, ja teemme asentoja ja muuta mitä emme omien kumppaniemme kanssa tee. Seksi on hyvin tyydyttävää ja intohimoista, vähän tuhmaakin
Ihmisroskat pettää, kunnolliset ottaa eron jos ei ole tyytyväinen parisuhteeseen. Eikä siihen ole mitään poikkeussääntöjä.
Vierailija kirjoitti:
Pari kuukautta sitten olin tuttavaperheen luona yökylässä ja illan mittaan humaltunut rouva alkoi omasta aloitteestaan ottamaan suihin sohvalla istuessani. Nähdäkseni tämä munan imeminen oli se ratkaiseva tekijä. Jos ei olisi ottanut munaa suuhun, niin tuskin mitään muutakaan nussimiseen ja/tai pettämiseen vivahtavaa olisi tapahtunut.
Mitäs rouva sitten kun humala oli ensimmäisestä huulihoidosta helpottanut, katuiko vai halusiko lisää? Tietääkö ukkonsa?
en päässyt suhteesta muuten eroon. Edes pyyntö suhteen lopettamiseen ei mennyt miehelle perille. Pettäminen meni.
tuosta syystä en koskaan moralisoi pettäjiä, koska ne ihmiset, jotka eivät ole pettämiseen johtaneen parisuhteen osapuolia, eivät vaan mitenkään voi tajuta kaikki siihen vaikuttavia asioita.
Tää on niin puuduttavaa, seksiä, seksiä ja aina vaan seksiä ja sen puutetta. Kyllä on aivoköyhää toisten ihmisten elämä, ei ihme että miten maailma makaa tällä hetkellä, kun kaikki järjellinen toiminta on ilmeisesti ihmisaivoista kadonnut, ja eletään pinnallista elämää, jossa aivotoiminta on vaihtunut alapään toimintaan, pelkästään. Järkyttävää, ihmisistä on tullut elukoita .
En mitään syytä tarvinnut. Lämpenin kapakassa miehelle ja lähdin hänen kämpilleen panemaan.
nautin seikkailista ja vieraasta tuntemattomista miehistä. minulla tulee mm. matkustelun takia mahdollisuuksia salaa treffata, ja joskus komean miehen salakohtaaminen johtaa esim. hotellihuoneeseen tai laivanhytiin saakka. moraalinvartijat erikseen, mutta salaisissa tapaamiseissa on ihan erilainen tunnelma ja joskus kemiaiden kolahtaessa se seksin määrä ja laatu ollut uskomattoman nautinnallista, orgasmit mielettömiä.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisroskat pettää, kunnolliset ottaa eron jos ei ole tyytyväinen parisuhteeseen. Eikä siihen ole mitään poikkeussääntöjä.
Osalle seksihommat on kiva harraste ja nautinnon lähde myös ilman mitään tunnesuhdetta tai syvempää sitoumusta. Ja kun kaksi tälläistä satunnaisesti kohtaa, niin yleensä kukaan ulkopuolinen ei kärsi. Ja jos kaksi tälläistä on keskenään syvässä ja sitoutuneessa tunnesuhteessa, niin ei siinä toisen menoja kytäjä ja lasketa, kun seksi ei ole mikään kuolemanvakava juttu.
Seela Sella osoittaa tässä vähän aikuisempaa perspektiiviä omasta nuoruudestaan. Ottakaa oppia, pipoa löysemmälle.
https://www.eeva.fi/jutut/seela-sella
Lainaus jutusta:
Puolisoni Elis Sella oli viisas ihminen. Olin nuoresta pitäen vauhdikas töissäni ja ihmissuhteissani: kohelsin, menin ja tulin. Vaikka minussa oli kestämistä, Elis antoi minulle tilaa.
Kiitos hänen, lapsillamme Arielilla ja Ilanalla oli hyvä ja turvallinen koti, vaikken pullantuoksuinen äiti ollutkaan.
Olin kova tyttö ihastumaan erityisesti nuorena ja hullaannuin herkästi vielä aikuisenakin. Liitossamme oli pettämistä ja mustasukkaisuutta. Ne eivät kuitenkaan rikkoneet välejämme.
Ajattelen, että pettämisestä tehdään usein turhan suuri numero. Mokomille syrjähypyille ei tarvitsisi antaa niin paljon painoarvoa, sillä yleensä ne eivät merkitse mitään. Hetkelliset hullaantumiset ovat eri asia kuin halu elää toisen kanssa."
vaimo on päässyt rupsahtamaan ja muutenkin aina suu allapäin, haluan iloa ja eloa elämääni ja saan sitä toisten naisten kanssa
Seksi loppui jo parin vuoden suhteen jälkeen. Jotain pikaseksiä oli harvakseltaan. Mies vain haukkui läskiksi. Baarista löytyi mies jolle kelpasin. Kehui upeaksi ja silminnähden piti muodoistani. Ei ollut kiinnostunut, olinko sheivannut vai en. Hyväili, kosketti ja ronskisti sanottuna antoi kunnon kyytiä, mitä erityisesti olin kaivannut. Muutaman kerran jälkeen katumus iski ja peräännyin. Reilun vuoden jaksoin kulissia, ennen kuin erottiin. Olin silloin kolmekymppinen.
Vierailija kirjoitti:
en päässyt suhteesta muuten eroon. Edes pyyntö suhteen lopettamiseen ei mennyt miehelle perille. Pettäminen meni.
tuosta syystä en koskaan moralisoi pettäjiä, koska ne ihmiset, jotka eivät ole pettämiseen johtaneen parisuhteen osapuolia, eivät vaan mitenkään voi tajuta kaikki siihen vaikuttavia asioita.
Nainen voi erota myös itse, ei siihen miestä tarvita. nim. Moralisoija
Nautimme molemmat suhteen alkuvuodet anaaliseksistä. Erityisen tärkeää minulle. Sitten puoliso yksipuolisesti, ilmeisesti ihan minun kiusakseni ilmoitti ettei siitä enää pidäkään. No, haen sitä muualta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisroskat pettää, kunnolliset ottaa eron jos ei ole tyytyväinen parisuhteeseen. Eikä siihen ole mitään poikkeussääntöjä.
Osalle seksihommat on kiva harraste ja nautinnon lähde myös ilman mitään tunnesuhdetta tai syvempää sitoumusta. Ja kun kaksi tälläistä satunnaisesti kohtaa, niin yleensä kukaan ulkopuolinen ei kärsi. Ja jos kaksi tälläistä on keskenään syvässä ja sitoutuneessa tunnesuhteessa, niin ei siinä toisen menoja kytäjä ja lasketa, kun seksi ei ole mikään kuolemanvakava juttu.
Seela Sella osoittaa tässä vähän aikuisempaa perspektiiviä omasta nuoruudestaan. Ottakaa oppia, pipoa löysemmälle.
https://www.eeva.fi/jutut/seela-sella
Lainaus jutusta:
Puolisoni Elis Sella oli viisas ihminen. Olin nuoresta pitäen vauhdikas töissäni ja ihmissuhteissani: kohelsin, menin
V*ttu että osaa jotkut olla pihalla kun lumiukot. Ei sitten mietitä esim. tauteja tai muuta? Lisäksi se, että sen puolison kanssa nimenomaan sovitaan asiat, että onko ok vai ei, ja pitäydytään niissä ok asioissa, tai erotaan. Mikä siinä on niin vaikeeta?
Hienoa Seela Sella, hän on ihana muutenkin. Kyllä se vaan on kutkuttavaa kun on näitä salaisuuksia ;) Tänään salatapaaminen nuoren ihanan miehen kaa, tulisit jo ;)
Tarjolla oli nuorta ja kiihkeää. Ei tarvinnut edes kahdesti miettiä
-M56
Ai muutkin harrastaa matkaseksiä :) Jännästi piristää matkatyötä ;) Tampereelle vielä ennen kesää sovittiin jo seuraava reissu...;) Ihanaaa oli ;) N49
niin vanha juttu uskaltaa täällä "tunnustaa". vastaus kysymykseen, että mieheni ajoi :D Hän nimittäin antoi oli autossa kuskina, ja heitti minut siihen "kokouspaikkaan".
Eipä olllut se aamupäivä palaveria ei.... pikkuvaimolla oli muuta puuhaa. enkä kadu, päinvastoin!
Mies istui päivät pitkät katselemassa redditissä tyttöjen kuvia. Mä en ollut kun suu pöydän alla ja aina vertaili mua niihin. Opiskelimme, ja viikot oltiin koulun kampuksella. Mulla kotimatka oli pitkä, joten jäin yleensä koululle viikonlopuiksi. Jos laitoin perjantaina (siis ihan vaikka aamupäivällä. Ei oltu samalla luokalla) viestiä, että pitäiskö tehdä jotain yhdessä viikonloppuna niin vastaus oli "oon jo junassa matkalla porukoille". Olin itse vähän huonossa jamassa, siksi jäinkin ihan liian pitkäksi aikaa. Lopulta sain tarvitsemaani huomiota toiselta luokkakaverilta ja päädyttiin sänkyyn.
Aika säännöllisesti vehtaan yhden 34 vuotiaan miehen kanssa. Mies työmatkoilla usein ja olen tuonut miehen joskus aviovuoteeseemme myös, se oli kiihottava kokemus kun tiesi miten syntistä se on. N48