Lue keskustelun säännöt.
Kun kavereiden nuorena tehdyt lapset kasvavat ja kavereilla alkaa menetetyn nuoruuden eläminen nelikymppisenä.
09.02.2025 |
Omassa kaveripiirissäni on tehty lapset ikään kuin kahdessa aallossa. Osa teki lapset kaksikymppisenä ja osa kolmekymmpisenä tai vanhempana. Eli osalla on nyt nelikymppisenä pienet lapset kotona ja osalla lapset alkavat itsenäistyä. Tämä itsenäistyvien lasten myötä saavutettu uusi vapauden huuma on jotenkin raskasta. Näiden kavereiden kanssa pitäisi yhtäkkiä lähteä joka viikonloppu baariin ja viikollakin yksille. Olen itse ehtinyt baareja koluta läpi ihan riittävästi ja nykyisin nautin rauhallisesta perhe-elämästä kotona. Haluan pitää kaverihin yhteyttä ja heitä nähdä, mutta johonkin baariin lähteminen ei kiinnosta enää ollenkaan eikä siihen ole omassa elämäntilanteessani oikein aikaa tai energiaakaan.
Onko muilla kokemuksia tästä haasteesta, kun kavereiden kesken eletään täysin eri elämänvaihetta?
Kommentit (154)
Mun lähipiirissä nää nelikymppiset joiden lapset alkaa hiljalleen aikuistua taas on jotain ihan henkisiksi mummoiksi menneitä. Siis ei mitään pahaa siinä jos ei mitkään nuorisohumputtelut kiinnosta, mutta tuntuu niin omituiselta kun sellaset 40-45 vuotiaat hokee sitä kuinka "mä oon niin vanha". Yhdellä mm. jatkuva hokeminen että kun pitäisi sitä ja tätä saada aikaiseksi mutta ei tän ikäisenä enää jaksa. 43-vuotias perusterve nainen kyseessä.
Pari sellaista uudestaan teiniksikin taantunutta on tullut vastaan. Ihmiset ovat erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun lähipiirissä nää nelikymppiset joiden lapset alkaa hiljalleen aikuistua taas on jotain ihan henkisiksi mummoiksi menneitä. Siis ei mitään pahaa siinä jos ei mitkään nuorisohumputtelut kiinnosta, mutta tuntuu niin omituiselta kun sellaset 40-45 vuotiaat hokee sitä kuinka "mä oon niin vanha". Yhdellä mm. jatkuva hokeminen että kun pitäisi sitä ja tätä saada aikaiseksi mutta ei tän ikäisenä enää jaksa. 43-vuotias perusterve nainen kyseessä.
Pari sellaista uudestaan teiniksikin taantunutta on tullut vastaan. Ihmiset ovat erilaisia.
Tämä on totta. Yksi ystävistäni tuli mummoksi 43-vuotiaana ja nyt on puheissaan aina vain mummo sitä ja tätä. Korostaa siis miten vanha on ja mummoihminen. Hänen äitinsäkin on vielä työelämässä kun siinä suvussa ovat saaneet lapset aina tosi nuorina. Mitä äitiään olen tavannut niin nykyisin tämä tuntuu nuorekkaammalta kuin tyttärensä. Toisesta ääripäästä toinen ystäväni sai lapsensa vasta juuri ennen kuin täytti 40v. Lisäksi lapsettomat ja sekä valtaosa tuli vanhemmiksi yli 30-vuotiaina.
Ystäväpiirinä on muotoutunut aivan viime vuosina taas uudelleen koska elämäntilanteemme on muuttuneet monilla. Osa eronnut ja saattavat elää pikkulapsiarkea uudelleen. Ensimmäiset kuolleet ja yhdestä tullut mummo tosiaan ja osa kolmannessa miehessä ja osa ikisinkkuja. Lapsettomia ja lapsellisia. Jotkut repäisseet ja muuttaneet hyvinkin kauas. Tilalle tullut uusia ystäviä joiden elämäntilanne kohtaa omaani paremmin ja näemme usein. Vanhat ystäväni ovat paljolti olleet jopa niitä teini-iän ja nuoren aikuisiän vuosilta joten eipä ihme että muutosta tapahtuu. Käymme edelleen vaikka kahvilassa tai syömässä joskus mutta tapaamiset monen osalta harvemmin kuin ennen. Eikä siinä mitään ihmeellistä mielestäni. Viinilasillisen tai muun juoman äärellä näemme kuitenkin oikeastaan vain kesäisin.
Vierailija kirjoitti:
No kai sä nyt välillä voit käydä tuulettumassa? En tajua näitä, jotka lasten hankkimisen jälkeen lopettavat oman elämän.
Niin minä ainakin haluan viettää iltaisin aikaa huoneessa, jossa joukko randomeita juo olutta.
Kaverilla 3-vuotias poika. Minulla ei ole parisuhdetta tai lapsia. Harvoin näen häntä. 😔
Olen 44v, kun lapseni täysi-ikäistyy. Mitä "menetettyä nuoruutta" on, kun saa lapsensa 26-vuotiaana? Eli aika kaukana mistään teini-äiti -iästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu. Mulla ei ole lapsia, mut oon kokenut joissain kaverisuhteisssa sen, että ensin haluttiin eristäytyä kotipiiriin lasten kanssa ja lasten kasvettua on hirveä vimma bilettää ( mitä näin aikuinen vapauteen tottunut yksineläjä ei sitäkään tajua).
Vierailija kirjoitti:
Juu. Mulla ei ole lapsia, mut oon kokenut joissain kaverisuhteisssa sen, että ensin haluttiin eristäytyä kotipiiriin lasten kanssa ja lasten kasvettua on hirveä vimma bilettää ( mitä näin aikuinen vapauteen tottunut yksineläjä ei sitäkään tajua).
Joo, toiset taas säilyttää sen oman elämän läpi lapsiperheajan, eikä tule niin tarvetta hirmu bilevaiheelle kun lapset kasvaa. Toisaalta jollekin sellaista ei tule koskaan. Niin me ollaan erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain lapset parikymppisenä ja se oli ihaninta aikaa elämässä, nyt he ovat lähes aikuisia ja usein tulee kommenttia että on kiva kun olet noinkin nuori ja sun kanssa voi tehdä mitä vain. Aika iso ero on ajatuksissa ja kunnossa jos vertaa vaikkapa 40 v ja 60 v ja miten sen nuorten kanssa viettää. En koe menettäneeni nuoruutta, ennätti siinä muutaman vuoden rillutella ennenkuin se unelmien prinssi tuli kohdalle.
Ei pieni ikäero tarkoita automaattisesti valtavaa ymmärrystä ja sielujen sympatiaa lapsen ja vanhemman välillä. Äitini on minua 25 vuotta vanhempi ja ikäero on tuntunut aina lähemmäs 100 vuodelta.
Ystäväni äiti oli lähemmäs 40 v. kun ystäväni syntyi heidän perheensä kuopukseksi. Ystäväni oli äitinsä kanssa läheisempi kuin minä oman äitini kanssa. Monet illat vieton heillä, kun omassa kodissa oli raskas ilmapiiri.
Itse huomannut saman. Oma äiti 40 mut saadessaan ja yli 80 nyt.Luulen et ero liittyy siihenkin, että vanhempana lapsen saavat on tietyllä tapaa modetnimpia naisia asenteiltaan, perinteisemmät saa lapset nuorempina.
Vierailija kirjoitti:
Olen 44v, kun lapseni täysi-ikäistyy. Mitä "menetettyä nuoruutta" on, kun saa lapsensa 26-vuotiaana? Eli aika kaukana mistään teini-äiti -iästä.
Samaa mietin, sain esikoisen 25v. Ehdin viettää aikaa railakkaasti viisi vuotta opiskelijaelämää ennen sitä. Koen olevani vaan onnekas kun löysin sopivan miehen jo nuorella iällä. Toki on kiva olla myös suht nuori ja vireä vielä sitten kun lapset on isoja, mutta en kyllä mitään nuoruuden hullutuksia enää kaipaa. Voihan sitä tietty joskus bilettää ja mennä vaikka festareille (tosin teltan sijaan mökki- tai hotellimajoitus kiitos), matkailla jne., mutta ei se mitään nuoruuden perään haikailua ole, ihan vaan elämästä nauttimista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin ihmeen vanhanaikaista ajattelua täällä, että biletys olisi jotenkin iästä kiinni. Ei se ainakaan isoissa kaupungeissa ole, kyllä siellä yöelämässä näkee kaikkia ikäluokkia 18-75. Keski-ikäiset bilettäjät on erittäin yleinen näky.
Itsellä kun olen koko ikäni elänyt lapsettomana sinkkuna, oli eka biletysvaihe opiskelijana. Sitten kun opinnot oli ohi, tuntui että ei enää voisi vähempää kiinnostaa bilettäminen ja yöelämä. Meni parikymmentä vuotta ilman edes pubissa käymistä, saati yökerhoissa. Minäkin taisin noina vuosina joillekin saarnata, miten on lapsellista jos vielä kolmenkympin jälkeen kiinnostaa biletys. Enpä vaan tiennyt, että 45-vuotiaana itseänikin alkoi kiinnostaa taas :D Ja hauskempaakin se on nyt kuin nuorena, kun ei tule sekoiltua samalla tapaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lähipiirissä nää nelikymppiset joiden lapset alkaa hiljalleen aikuistua taas on jotain ihan henkisiksi mummoiksi menneitä. Siis ei mitään pahaa siinä jos ei mitkään nuorisohumputtelut kiinnosta, mutta tuntuu niin omituiselta kun sellaset 40-45 vuotiaat hokee sitä kuinka "mä oon niin vanha". Yhdellä mm. jatkuva hokeminen että kun pitäisi sitä ja tätä saada aikaiseksi mutta ei tän ikäisenä enää jaksa. 43-vuotias perusterve nainen kyseessä.
Pari sellaista uudestaan teiniksikin taantunutta on tullut vastaan. Ihmiset ovat erilaisia.
Tämä on totta. Yksi ystävistäni tuli mummoksi 43-vuotiaana ja nyt on puheissaan aina vain mummo sitä ja tätä. Korostaa siis miten vanha on ja mummoihminen. Hänen äitinsäkin on vielä työelämässä kun siinä suvussa ovat saaneet lapset aina tosi nuorina. Mitä äitiään olen tavannut niin nykyisin tämä tuntuu nuorekkaammalta kuin t
Mä joku aika sitten todistin pientä riidan alkua tähän liittyen. Yksi tällainen mummoutunut aloitti lauseensa jotenkin "mekin aletaan olla näin vanhoja..." ja eräs ääntä korottamalla keskeytti, että minä en ainakaan mikään vanhus vielä ole, vaan parasta aikaa elämästäni elävä aikuinen. Meni tunteisiin kun tuota mummon leimaa ruvettiin jo muillekin ikätovereille lätkäisemään. :-D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meitä rasittaa kaveriporukassa ne nelikymppiset, joilla nyt lapset on pieniä, sitä jatkuvaa valitusta ei jaksasi kuunnella, aina niitä väsyttää. Kun me, joilla lapset on isoja, mennään porukalla reissuun, ne änkeää mukaan ja kun ohjelmassa ei ole pienille lapsille sopivaa, ne valittaa kun niitten pitää jäädä lasten kanssa hotellille. Ei me viitsitä leikkipuistoja kieltää teinien kanssa. Ja teinit vihaa kun ne aina reissussa vinkuu teiniä vahtimaan niitten lapsia, me on sanottu, että jokainen vahtii omat lapsensa, se ei ole lomailevien teinien tehtävä.
Vierailija kirjoitti:
Olen 44v, kun lapseni täysi-ikäistyy. Mitä "menetettyä nuoruutta" on, kun saa lapsensa 26-vuotiaana? Eli aika kaukana mistään teini-äiti -iästä.
No jos 26v saa lapsen niin sen on tehnyt 25 vuotiaana ja usein on niin, että suhde on alkanut jo 3-7v aikaisemmin, eli ollaan sen ensimmäisen kumppanin kanssa aloitettu se "kodin leikkiminen" joskus 18-22v paikkeilla ja silloin se nuoruus jää kyllä elämättä, näin se vain on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun tekee/saa lapset nuorena, on mahdollisuus saada lapsenlapsiakin silloin kun ei ole jo haudassa tai niin vanha, ettei jaksa niitten kanssa olla. Minä sain lapset nuorena, mutta siltikin kävi niin, että tulin mummuksi vasta 64 v. Rakkaita ovat lapsenlapset, mutta en millään jaksaisi niitä hoitaa nyt kun ikää on jo 70 v.
Vierailija kirjoitti:
Kun tekee/saa lapset nuorena, on mahdollisuus saada lapsenlapsiakin silloin kun ei ole jo haudassa tai niin vanha, ettei jaksa niitten kanssa olla. Minä sain lapset nuorena, mutta siltikin kävi niin, että tulin mummuksi vasta 64 v. Rakkaita ovat lapsenlapset, mutta en millään jaksaisi niitä hoitaa nyt kun ikää on jo 70 v.
Mitä vidun baskaa suollat. Aloimme seurustella 20-vuotiaina, saimme esikoisen 24-vuotiaina, nuoruutta elimme 14 v - 24 v, sitten olimme nuoripari, joilla oli oma koti ostettuna ja yksi lapsi. Jätitkö sinä elämän kun aloit seurustelua tai/ja odotitko vain kotona ennen kuin aloit seurustella? Hul luko sinä olet?
Kavereiden näkeminen ainoastaan baareissa, kun musiikki pauhaa täysillä, niin ettei omaa ääntänsä kuule... on kyllä mystinen kuvio, mitä sieltä haetaan? Nuorena oli ok, kun kavereita näki muutenkin ja oman siipan etsintä oli täydessä vauhdissa.
Aikuisena ja parisuhteessa ko. meno ei ole kiinnostanut enää yhtään.
Työkaverin eläkejuhlissa olin itse n. 40+ iässä juhlien jatkoilla baarissa. Viihdyin noin tunnin. Siellä tuntuivat olevan liikkeellä joko eronneet tai karanneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu. Mulla ei ole lapsia, mut oon kokenut joissain kaverisuhteisssa sen, että ensin haluttiin eristäytyä kotipiiriin lasten kanssa ja lasten kasvettua on hirveä vimma bilettää ( mitä näin aikuinen vapauteen tottunut yksineläjä ei sitäkään tajua).
Joo, toiset taas säilyttää sen oman elämän läpi lapsiperheajan, eikä tule niin tarvetta hirmu bilevaiheelle kun lapset kasvaa. Toisaalta jollekin sellaista ei tule koskaan. Niin me ollaan erilaisia.
"Oma elämä" on kyllä mystinen käsite... Eikö se ole sitä elämää mitä elää? Vai onko jossain joku rinnakkaistodellisuus jossa haluaisi olla?
Vierailija kirjoitti:
Meitä rasittaa kaveriporukassa ne nelikymppiset, joilla nyt lapset on pieniä, sitä jatkuvaa valitusta ei jaksasi kuunnella, aina niitä väsyttää. Kun me, joilla lapset on isoja, mennään porukalla reissuun, ne änkeää mukaan ja kun ohjelmassa ei ole pienille lapsille sopivaa, ne valittaa kun niitten pitää jäädä lasten kanssa hotellille. Ei me viitsitä leikkipuistoja kieltää teinien kanssa. Ja teinit vihaa kun ne aina reissussa vinkuu teiniä vahtimaan niitten lapsia, me on sanottu, että jokainen vahtii omat lapsensa, se ei ole lomailevien teinien tehtävä.
En oo koskaan nähnyt tai kuullut, että pikkulapsiperheet lähtisi jollain isommalla ystäväporukalla lomamatkalle lapset mukanaan. Varsinkin vielä nelikymppisenä lapsiperhearkea elävien osalta tuntuu niin vaikealta sopia että edes kerran kesässä saisi jossain ohi mennen nähtyä.
Kukaan aikuinen täysjärkinen ihminen, jolla on se kuuluisa "oma elämä", ei kyllä mihinkään baareihin jatkuvasti kaipaa. Jos ei vapaa-ajaltaan muuta osaa kaivata, voisi ruveta vähän miettimään sitä elämäänsä. Ei ole kaikki muumit laaksossa, jos baarit ja biletys on se juttu.
Eikä välttämättä bilettäjä missään elämän vaiheessa.