Lue keskustelun säännöt.
Kun kavereiden nuorena tehdyt lapset kasvavat ja kavereilla alkaa menetetyn nuoruuden eläminen nelikymppisenä.
09.02.2025 |
Omassa kaveripiirissäni on tehty lapset ikään kuin kahdessa aallossa. Osa teki lapset kaksikymppisenä ja osa kolmekymmpisenä tai vanhempana. Eli osalla on nyt nelikymppisenä pienet lapset kotona ja osalla lapset alkavat itsenäistyä. Tämä itsenäistyvien lasten myötä saavutettu uusi vapauden huuma on jotenkin raskasta. Näiden kavereiden kanssa pitäisi yhtäkkiä lähteä joka viikonloppu baariin ja viikollakin yksille. Olen itse ehtinyt baareja koluta läpi ihan riittävästi ja nykyisin nautin rauhallisesta perhe-elämästä kotona. Haluan pitää kaverihin yhteyttä ja heitä nähdä, mutta johonkin baariin lähteminen ei kiinnosta enää ollenkaan eikä siihen ole omassa elämäntilanteessani oikein aikaa tai energiaakaan.
Onko muilla kokemuksia tästä haasteesta, kun kavereiden kesken eletään täysin eri elämänvaihetta?
Kommentit (154)
Eikä ne sun nelikymppiset kaverit siis halua nähdä muualla kuin baarissa? Ehkä vika on kaveripiirissä? Mä olen tämmöinen nuorena lisääntynyt ja nyt kun lapset on isoja (eivät ihan aikuisia vielä kuitenkaan), niin mä ramppaisin mielelläni kaikenmaailman joogaretriiteissä, taideviikonlopuissa tai jossain muissa vastaavissa. Baarissa en käy kuin kerran vuoteen, jos sitäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meitä rasittaa kaveriporukassa ne nelikymppiset, joilla nyt lapset on pieniä, sitä jatkuvaa valitusta ei jaksasi kuunnella, aina niitä väsyttää. Kun me, joilla lapset on isoja, mennään porukalla reissuun, ne änkeää mukaan ja kun ohjelmassa ei ole pienille lapsille sopivaa, ne valittaa kun niitten pitää jäädä lasten kanssa hotellille. Ei me viitsitä leikkipuistoja kieltää teinien kanssa. Ja teinit vihaa kun ne aina reissussa vinkuu teiniä vahtimaan niitten lapsia, me on sanottu, että jokainen vahtii omat lapsensa, se ei ole lomailevien teinien tehtävä.
En oo koskaan nähnyt tai kuullut, että pikkulapsiperheet lähtisi jollain isommalla ystäväporukalla lomamatkalle lapset mukanaan. Varsinkin vielä nelikymppisenä lapsiperhearkea elävien osalta tuntuu niin vaikealta sopia että edes kerran kesässä saisi jossain ohi mennen
Kait tää sitten on vaan niin ystäväpiiri ja varmaan myös varallisuus kysymys. Mun olisi itse vaikeaa kuvitella lähteväni matkalle porukassa, jossa osa tulisi pikkulasten kanssa, osa teinien, osa pelkkien aikuisten kesken. Liian monimuotoinen porukka että tuossa saataisiin mitään yhteistä kaikkia miellyttävää tekemistä ja aikataulua aikaiseksi. Ehkä korkeintaan jos nyt lomat ois samaan aikaan ja päädyttäisiin useamman tuttava perheen porukalla samoille suunnille ikään kuin sattumalta ja jokainen menisi miten tykkäisi ja ehkä parina iltana tapaisi. Tuota tosin en laskisi edes yhdessä reissaamiseksi.
Ei tässä ole kyse siitä minkä ikäisenä on tehnyt lapset vaan siitä mitä ihminen haluaa tehdä vapaudellaan. Monet käy baareissa kilistelemässä läpi pikkulapsiajan, koska pitävät siitä. Eikä se ole riippuvaista iästä.
Olen saanut lapseni nuorena. Kun hän oli pieni ja sain vapaa-aikaa yksin, käytin sen käymällä pitkällä juoksulenkillä, nukkumalla ja katsomalla sarjoja, joita hänen nähden ei voi katsoa. Nyt kun lapsi on isompi ja vapauteni lisääntyy koko ajan, käyn juoksemassa ja katson minua kiinnostavia sarjoja. Olen lähes 40v nyt.
Monet ikäiseni ovat kyllä myös henkisesti todella mummoja jo nyt. En oikeasti ymmärrä, mikä saa jonkun kuvittelemaan, että oltaisiin jo niin vanhoja, että ei voida tehdä mitään.
Vierailija kirjoitti:
En osaa neuvoa, mutta onhan se luksusta kun lapset muuttavst omilleen ja itse on vasta nelikymppinen. Ihanaa saada käyttää aikaa itseensä, käydä salilla, jäädä kaupungille töiden jälkeen, tehdä halutessa pidempi työpäivä, nukkua viikonloppuna niin pitkään kuin haluaa, syödä mitä haluaa ja milloin haluaa jne.
Olisi kamalaa, jos vielä olisi jotain kymmenen vuotiaita lapsia huollettavana
Kamalaa vain siksi, että olet jo käynyt sen läpi. Tosin ei kymppivuotiaat estä mainitsemiasi asioita. Ehkä parivuotiaiden kanssa olisi enemmän haastetta.
Iästä riippumatta juttu on niin, että jos on suht nuoria lapsia huollettavana, ei aikaa kerta kaikkiaan riitä samalla tavalla kavereiden kanssa vietettäväksi kuin jos huollettavia ei ole.
Ei se nelikymppinen äippä skippaa yöhön asti bilettämistä ikänsä takia, vaan koska valvominen ja darrapäivä ei sovi elämäntilanteeseen. Mutta ihan yhtä huonosti se aika riittää hänellä joogaretriittiin.
Kertoo kyllä paljon, eikä mitään hyvää, jos tätä selittää sheimaamalla kavereiden runsaampaa vapaa-aikaa menetetyn nuoruuden viettämiseksi. Sama tyyppi lie sheimannut aikaisemmin kaverinsa perhekiireitä, kun on itse riekkunut siellä baareissa tai rampannut niissä joogajutuissa.
On ihana asia, jos omaan elämänkaareen mahtuu lapsijakso, jolloin keskitytään omaan perheeseen ja pienokaisten kasvattamiseen. Eri ihmisillä se osuu eri kohtaan aikuisuutta, mutta tyyli on vapaa. On myös ihanaa, ettei lasten kasvatus täytä ihmisen koko aikuisuutta, vaan kaikkinehtivöt vuorollaan muutakin, paljonkin. Jos ajatellaan aikuisuus suunnilleen 18 ikävuodesta 60-vuotiaaksi, sitä on jokaisella yli 40 vuotta. Siitä puolet omaa aikaa ja puolet lapsiperheaikaa. Eikö ole mahtavaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa neuvoa, mutta onhan se luksusta kun lapset muuttavst omilleen ja itse on vasta nelikymppinen. Ihanaa saada käyttää aikaa itseensä, käydä salilla, jäädä kaupungille töiden jälkeen, tehdä halutessa pidempi työpäivä, nukkua viikonloppuna niin pitkään kuin haluaa, syödä mitä haluaa ja milloin haluaa jne.
Olisi kamalaa, jos vielä olisi jotain kymmenen vuotiaita lapsia huollettavana
Kamalaa vain siksi, että olet jo käynyt sen läpi. Tosin ei kymppivuotiaat estä mainitsemiasi asioita. Ehkä parivuotiaiden kanssa olisi enemmän haastetta.
Aika monet jutut noista estää. Niillä kymppivuotiailla on usein esim. harrastuksia eikä vanhemmat voi elää vain itselleen. Pitää olla fiksut ruoka-ajat ja lapsi pitää ruokkia terveellisesti. Viikonloppuna voi nukkua pitkään. Mutta muut noista on aika vaikea säännöllisesti yhdistää hyvää vanhemmuuteen.
Onhan 10v vielä hyvin pieni lapsi, jonka kanssa on ihanaa viettää aikaa. Tuon ikäisen tarpeet menevät vielä ilman muuta aikuisten tarpeiden edelle. Esimerkiksi töistä on lähdettävä joka päivä niin, että lapset saavat ruokaa ajallaan ja yksin kotona vietettävä aika koulun jälkeen on riittävän lyhyt.
Tuo aika, jolloin lapset ovat ensisijaisia, on vain pieni osa ihmisen aikuisuudesta. Se tuo vaihtelua elämään ja jaksottaa elämää mukavasti. Antaa monipuolista näkökulmaa.
On hyvin narsistinen näkökulma hahmottaa elämä vain itsensä kautta niin, että jos itse valvoi koliikkivauvan kanssa 31-vuotiaana, niin luulee asian liittyvän juuri 31 vuoden ikään eikä vauvan syntymään. Toisille vauvavuosi koittaa 24-vuotiaana ja joillekin vasta 44-vuotiaana. Vuoden se silti vie jokaiselta. Kannattaa suhtautua tähän elämän moninaisuuteen iloisen uteliaasti ja hyväksyä se, että eri vaiheissa on aikaa eri asioille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tuo mitään menetetyn nuoruuden elämistä ole, vaan ihan tavallista vapauden huumaa.
Pahimmillaan bilettävät lastensa ja heidän kavereidensa kanssa! Varsinkin maaseudulla törmää tähän ilmiöön. Luulen että siitä on haittaa sekä äidille että tyttärelle, puhumattakaan siitä jos lähtee poikansa ja hänen kavereidensa kanssa viihteelle. :O
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa neuvoa, mutta onhan se luksusta kun lapset muuttavst omilleen ja itse on vasta nelikymppinen. Ihanaa saada käyttää aikaa itseensä, käydä salilla, jäädä kaupungille töiden jälkeen, tehdä halutessa pidempi työpäivä, nukkua viikonloppuna niin pitkään kuin haluaa, syödä mitä haluaa ja milloin haluaa jne.
Olisi kamalaa, jos vielä olisi jotain kymmenen vuotiaita lapsia huollettavana
Toiset nauttivat tuosta vapaudesta nuoruudessaan ja keskittyvät myöhemmin hyvillä mielin vanhemmuuteen, ei ole kaipuuta vapauteen kun sitä on koettu riittämiin jo nuorena.
Kyllähän nelikymppisetkin vanhemmat kaipaavat omaa aikaa. Osa jopa enemmän kuin nuoret. Eikä tuo aiempi puhunut vapaudenkaipuusta. Tein itsekin nuorena lapset enkä silloin kaivannut vapautta. En myöskään lasten kasvettua, mutta pakko myöntää itsekin, että onhan tämä omalla tavallaan myös upeaa, kun nelikymppisenä on muuttaneet lapset omilleen ja jää aikaa omiin juttuihin. Ihan samahan teilläkin on edessä sitten kuusikymppisenä. Lapset muuttaa pois kotoa ja jää taas aikaa omille jutuille.
Vierailija kirjoitti:
Pahimmillaan bilettävät lastensa ja heidän kavereidensa kanssa! Varsinkin maaseudulla törmää tähän ilmiöön. Luulen että siitä on haittaa sekä äidille että tyttärelle, puhumattakaan siitä jos lähtee poikansa ja hänen kavereidensa kanssa viihteelle. :O
Ne on siinä vaiheessa aikuisia ne lapset. Tuskin siitä mitään haittaa on kenellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo mitään menetetyn nuoruuden elämistä ole, vaan ihan tavallista vapauden huumaa.
Jostain syystä en ole tuntenut itseäni mitenkään kahlituksi puolisoni ja lapsemme kautta. Lapsen poismuutto on ollut toisaalta haikeaa ja toisaalta ilahduttavaa, kun lapsi menee elämässään eteenpäin.
Työelämä rajoittaa huomattavasti enemmän kuin perhe.
Vierailija kirjoitti:
Pahimmillaan bilettävät lastensa ja heidän kavereidensa kanssa! Varsinkin maaseudulla törmää tähän ilmiöön. Luulen että siitä on haittaa sekä äidille että tyttärelle, puhumattakaan siitä jos lähtee poikansa ja hänen kavereidensa kanssa viihteelle. :O
Muutettiin nuorina aikuisina töiden perässä uudelle teolisuuspaikakunnalle ja meno baarissa oli juuri tuo. Siellä oli lapset ja vanhemmat (jopa isovanhemmat) bilettämässä. Oli outoa 🤣
Nyt kun oma lapsi on jo aikuinen, niin totesi että on hienoa kun omat vanhemmat eivät juo... monen kaverin eroperheen vanhemmalla on jonkinasteinen alkoholiongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahimmillaan bilettävät lastensa ja heidän kavereidensa kanssa! Varsinkin maaseudulla törmää tähän ilmiöön. Luulen että siitä on haittaa sekä äidille että tyttärelle, puhumattakaan siitä jos lähtee poikansa ja hänen kavereidensa kanssa viihteelle. :O
Muutettiin nuorina aikuisina töiden perässä uudelle teolisuuspaikakunnalle ja meno baarissa oli juuri tuo. Siellä oli lapset ja vanhemmat (jopa isovanhemmat) bilettämässä. Oli outoa 🤣
Nyt kun oma lapsi on jo aikuinen, niin totesi että on hienoa kun omat vanhemmat eivät juo... monen kaverin eroperheen vanhemmalla on jonkinasteinen alkoholiongelma.
Sukulaisperheen äiti biletti teinien kanssa ja kuvitteli olevansa jotenkin cool ja nuorekas. Olen saman ikäinen kuin yksi perheen lapsista ja asuttiin samassa kaupungissa. Kukaan meidän ikäisistä ei pitänyt tätä naista coolina tai nuorekkaana vaan lähinnä säälittävänä vanhuksena. Tälle sukulaispojalle ja äidilleen naurettiin kyllä selän takana ja paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa neuvoa, mutta onhan se luksusta kun lapset muuttavst omilleen ja itse on vasta nelikymppinen. Ihanaa saada käyttää aikaa itseensä, käydä salilla, jäädä kaupungille töiden jälkeen, tehdä halutessa pidempi työpäivä, nukkua viikonloppuna niin pitkään kuin haluaa, syödä mitä haluaa ja milloin haluaa jne.
Olisi kamalaa, jos vielä olisi jotain kymmenen vuotiaita lapsia huollettavana
Kamalaa vain siksi, että olet jo käynyt sen läpi. Tosin ei kymppivuotiaat estä mainitsemiasi asioita. Ehkä parivuotiaiden kanssa olisi enemmän haastetta.
Niinpä. Tai jos noita kirjoittajan vapautensa pitämiä asioita on saanut tehdä vuodet 18-40, niin eipä niitä lapsen saadessaan välttämättä enää kaipaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa neuvoa, mutta onhan se luksusta kun lapset muuttavst omilleen ja itse on vasta nelikymppinen. Ihanaa saada käyttää aikaa itseensä, käydä salilla, jäädä kaupungille töiden jälkeen, tehdä halutessa pidempi työpäivä, nukkua viikonloppuna niin pitkään kuin haluaa, syödä mitä haluaa ja milloin haluaa jne.
Olisi kamalaa, jos vielä olisi jotain kymmenen vuotiaita lapsia huollettavana
Toiset nauttivat tuosta vapaudesta nuoruudessaan ja keskittyvät myöhemmin hyvillä mielin vanhemmuuteen, ei ole kaipuuta vapauteen kun sitä on koettu riittämiin jo nuorena.
Kyllähän nelikymppisetkin vanhemmat kaipaavat omaa aikaa. Osa jopa enemmän kuin nuoret. Eikä tuo aiempi puhunut vapaudenkaipuusta. Tein itsekin nuorena lapset enkä silloin kaivannut vapautta. En myöskään lasten kasvettua,
Se sama on meillä myös jo elettyä aikaa edelliset 20 vuotta.
Miksi tuosta puhutaan nuoruuden elämisenä? Ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita eri ikäisenä. Kaikki eivät koe missään elämöbvaiheessa baareissa roikkumista tai sitä perhe-elämää omaksi jutuksi.
Heidän näkökulmastaan sinä elät nyt parhaillaan itse sitä menetettyä nuoruutta, ja samalla menetät ilon siitä että on sekä vapautta että rahaa ja elämänkokemusta ja toisaalta vielä terveyttä ja jaksamista hyödyntää niitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 44v, kun lapseni täysi-ikäistyy. Mitä "menetettyä nuoruutta" on, kun saa lapsensa 26-vuotiaana? Eli aika kaukana mistään teini-äiti -iästä.
Samaa mietin, sain esikoisen 25v. Ehdin viettää aikaa railakkaasti viisi vuotta opiskelijaelämää ennen sitä. Koen olevani vaan onnekas kun löysin sopivan miehen jo nuorella iällä. Toki on kiva olla myös suht nuori ja vireä vielä sitten kun lapset on isoja, mutta en kyllä mitään nuoruuden hullutuksia enää kaipaa. Voihan sitä tietty joskus bilettää ja mennä vaikka festareille (tosin teltan sijaan mökki- tai hotellimajoitus kiitos), matkailla jne., mutta ei se mitään nuoruuden perään haikailua ole, ihan vaan elämästä nauttimista.
Jep. Itse olin jo kyllästynyt siihen "bile-elämään" tullessani raskaaksi.
Vauvavuoden aikana kävin kerran ulkona iltaelämässä lapsen ollessa isänsä kanssa, ja kaipasin vain kotiin vauvani luo.
Nyt kun tuo vauva on jo iso lapsi, ni ei ole ollut itselläni uutta "teinivaihetta" näköpiirissä. Enemmänkin käynyt mielessä, että olisiko liian suuri haave saada kokea tämä kaikki vielä toisen kerran.
Kauhean rajoittunut ajattelutapa, että nuoruuteen kuuluisi juuri vain niitä asioita, mitä itse teki nuorena, ja keski-ikään vain niitä, mitä itsellä on silloin meneillään.
Toisilla nuoruuteen kuuluu sadun kaltainen romanssi, naimisiin meneminen ja perheen perustaminen, ja sitten ollaan kolmekymppisenä lapsiperhe. Toisilla taas on se pitkitetty teinielämä, jossa biletetään 36-vuotiaana kaksikymppisten seassa kuin sanna ikään ja sitten ollaan ehkä nelikymppisenä pikkulapsiarjessa.
Aika rajoittunutta myös kutsua keski-ikäisen lapsensa jo kasvattaneen ihmisen vapautta muka menetetyn nuoruuden elämiseksi. Ei se ole sitä, vaan se on ihan oma elämänvaiheensa, jota nelikymppisenä lisääntyvä ei koe lainkaan.