Mikä siinä painonhallinnassa on niin vaikeaa?
Tämä on ihan aito kysymys. Itse olen normaalipainoinen ja ollut sitä koko ikäni. Olen nyt keski-ikäinen. Paino on kyllä noussut nuoruusvuosista, mutta olen edelleen hoikka ja hoikkana aion pysyä. Miksi niin monet päästää itsensä lihomaan ihan järkyttävään kuntoon? Miksi ihmiset ei osaa ottaa itseään niskasta kiinni?
Kommentit (1029)
Vierailija kirjoitti:
Ystävälläni on kaksoset, ei identtiset. Molempia ruokittiin pullosta vastasyntyneestä lähtien samoin ruokamäärin, myöhemmin samat annokset kiinteää ruokaa jne. Jo yksi vuotiaana toinen kaksosista, se joka vielä oli aktiivisempi liikkumaan, painoi lähes kaksi kiloa sisartaan enemmän. Aikuisena toinen on normaalipainoinen ja toinen kymmeniä kiloja pullukkaisempi. Koko perhe on muuten normaalipainoinen, jopa laihoja ollut koko elämänsä osa sisaruksista. Perheen äiti totesi jo kaksosten ollessa lapsia, että nyt hän näkee omin silmin sen, kuinka toinen lihoo merkittävästi samalla ruualla ja toinen pysyy hoikkana vaikka syö yhtä paljon ja liikkuu vähemmän. Perhe on aina syönyt kevyehköä arkiruokaa, paljon kasviksia ja hedelmiä. Terveydestä on pidetty huolta, joten mistään varsinaisesta sairaudesta kuten kilpirauhasen vajaatoiminta tms ei ole kyse. Eikä tämä ainut tapaus ole, laihojen ihmisten on vain vaikea kuvitella että toisille hoikkana pysyminen e
Tottakai, mutta se on jännä, että 80-luvusta noiden hoikkana helposti pysyvien määrä on todella radikaalisti vähentynyt. Mikähän siinä on?
Käytän 2+5 systeemiä painon hallintaan. 2 päivää syön normaali annoksia ja 5 päivää kevyemmin. Ekaksi laihdutin tällä systeemillä muutaman kilon syömällä vielä pienempiä annoksia kuin nyt. Toimii minulla.
Olen alle 40v mies, enkä koskaan ole ollut ylipainoinen. Käytän ruokaan rahaa vähän päälle 200 € kuussa. Tienaan jotakuinkin mediaanin ja koen, ettei todellakaan ole juurikaan varaa käyttää enempää rahaa ruokaan. Paljonko te ylipainoiset käytätte ruokaan rahaa? Ja miten teillä on siihen varaa? Haluan tähän vastauksen!

Jaa, ei mulla olisi varaa käyttää yli 200e kuussa pelkkään omaan ruokaani kuten sulla..
T. Lihava
Vierailija kirjoitti:
Olen uusi ketjussa, enkä ole ketjua lukenut - ja täydellisen epätoivoinen. Olen ollut koko elämäni bmi 22-23, mutta paino lähti nousemaan 50-vuotiaana. Nyt bmi on 26, ja yhä ylös päin mennään.
En aio lähteä kitudieetille, koska sellaista en pysty loppuelämää ylläpitämään, mutta olen kokeillut x, y ja z, joista sanotaan, että pienet asiat auttavat - ja mikään ei auta. Ei hissin vaihtaminen portaisiin, ei leivän poistaminen, ei kasvisten lisääminen, ei pätkäpaasto, you name it.
Olen ihan epätoivoinen. Ensimmäiset 50 vuotta painonhallinta oli helppoa, yksi kaks mikään vanha jippo ei toimi. Ihan oikeasti: miten tämä on niin vaikeaa?
(Minulla on ollut 3 v hormonilaastari. Kilpirauhasen vajaatoiminta on ollut 15 vuotta, mutta se ei alun perinkään jostanut painoa, ja lääkitys on ok).
Sama tilanne. Olen vähän vanhemmilta naisilta kuullut, että tämä painohyppäys tasoittuu muutaman vuoden kuluttua ja paino asettuu uudelle tasolle, joka lie jossain bmi 27:n tienoilla. Toisaalta taas yli 60-vuotiaat naiset ovat terveimpiä juuri sillä bmi:llä, eli kroppa saattaa olla tässäkin asiassa viisaampi kuin ihmiset tajuavatkaan. Ehkä tämä on vaikeaa siksi, ettei sen kuulukaan onnistua?
Mua huvittaa katsoa nuoria kollegoja jotka ovat siis ylipainoisia mutta heidän lounas eväät koostuvat lähinnä pikanuudeleista, kaurapuurosta ja pilttisoseista. Itse syön kunnon lounaan (kanaa, lihaa, kalaa ym.) vihanneksineen, välipan ja päivällisen. Mietin vaan että miten voi olla ylipainoinen jos syö pelkkää kaurapuuroa ja nuudeleita.. vai alkaako mässäily iltaisin?
Mulla on koko ajan ruoka mielessä. Aikainen aamu juuri herättyä on ainoa hetki jolloin ruuan ajatteleminen tuntuu pahalta, mutta kunhan olen ollut noin tunnin hereillä, niin ruoka on mielessä nukahtamiseen saakka. Mä en osaa lopettaa syömistä luonnostaan, vaan mun pitää joka kerta koettaa arvioida, että olenko syönyt sopivasti, koska mä en tunne itseäni kylläiseksi ikinä. Joskus testasin että miten paljon voin syödä ja meni sellaiset 16 palaa pizzaa Raxissa, sen lisäksi toki söin myös ensin hiukka salaattia ja jälkkäriksi jäätelöä. Pöydästä noustessa mulla on aina olo, että en ole tyytyväinen ja mietin, että pitäisikö vielä vähän syödä.
Yleensä mä rajoitan syömistäni tietoisesti koko ajan, että en lihoisi. Viime viikonloppuna tein poikkeuksen, kun en aina jaksa. Söin kymmenen karjalanpiirakkaa juuston kera ja jälkkäriksi kaksi isoa korvapuustia. Tämä siis oli ns. välipala, koska söin myös kaksi ateriaa ja illalla vielä suklaata. Siihen nähden että mä söisin joka päivä tälleen jos voisin, niin on minusta ihan hyvä suoritus, että olen vain ylipainoinen, en lihava. Olisi ihanaa olla joskus kylläinen.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on koko ajan ruoka mielessä. Aikainen aamu juuri herättyä on ainoa hetki jolloin ruuan ajatteleminen tuntuu pahalta, mutta kunhan olen ollut noin tunnin hereillä, niin ruoka on mielessä nukahtamiseen saakka. Mä en osaa lopettaa syömistä luonnostaan, vaan mun pitää joka kerta koettaa arvioida, että olenko syönyt sopivasti, koska mä en tunne itseäni kylläiseksi ikinä. Joskus testasin että miten paljon voin syödä ja meni sellaiset 16 palaa pizzaa Raxissa, sen lisäksi toki söin myös ensin hiukka salaattia ja jälkkäriksi jäätelöä. Pöydästä noustessa mulla on aina olo, että en ole tyytyväinen ja mietin, että pitäisikö vielä vähän syödä.
Yleensä mä rajoitan syömistäni tietoisesti koko ajan, että en lihoisi. Viime viikonloppuna tein poikkeuksen, kun en aina jaksa. Söin kymmenen karjalanpiirakkaa juuston kera ja jälkkäriksi kaksi isoa korvapuustia. Tämä siis oli ns. välipala, koska söin myös kaksi ateriaa ja illalla
Olisit kylläinen, jos söisit oikeaa ruokaa.
Mikä on oikeaa ruokaa? Mä syön ihan tavallista ruokaa ja olen ollut tällainen jo lapsena. Ihan sama että syönkö karjalanpaistia vai pizzaa, sitä uppoaa uskomattomat määrät, jos en rajoita. Teininä mun herkkua oli ostaa paketillinen jauhelihaa, paistaa se ja maustaa grillimausteella ja syödä koulun jälkeen välipalaksi. Lisäksi mä mätän syödessä aina ensin puolikkaan lautasellisen kasviksia, että ne olevinaan täyttäisivät mun vatsaa... mutta ole hyvä ja kerro miten pääsen tästä ongelmasta, joka mulla on ollut noin 40 vuotta :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen alle 40v mies, enkä koskaan ole ollut ylipainoinen. Käytän ruokaan rahaa vähän päälle 200 € kuussa. Tienaan jotakuinkin mediaanin ja koen, ettei todellakaan ole juurikaan varaa käyttää enempää rahaa ruokaan. Paljonko te ylipainoiset käytätte ruokaan rahaa? Ja miten teillä on siihen varaa? Haluan tähän vastauksen!
Jaa, ei mulla olisi varaa käyttää yli 200e kuussa pelkkään omaan ruokaani kuten sulla..
T. Lihava
Miksi valehtelet? Onko tämä taas sitä jenkeistä kopioitua "no ku pikaruoka on terveellistä ruokaa halvempaa"-valehtelua. Oikeasti se pikaruoka on älyttömästi kalliimpaa kuin itse tehty. Minä syön halpaa pastaa, lihapataa, perunoita, riisiä, nuudeleita, wokkia, halpaa ruisleipää juustolla ja leikkeleellä, 1 kananmuna päivässä, salaatiksi halpismerkin majoneesisalaatti (esim. punajuurisalaatti) tai sit harvemmin niitä pieniä valmiita salaattisekoitus-pusseja, sillä itse kun tekisin oikeasti salaattia, ehtisi se mennä vanhaksi. En vain syö liikaa. Tämä muka liian vaikeaa? Jos ei käytä liikaa rahaa ruokaan, niin ei voi lihota! Näin se vain on! Vai ostatko sinä kaikella rahalla jotain halpoja sipsejä?! Mutta tosiasia on, että jos lihot, niin teet jotain väärin. Ja valehtelet siitä paljon käytät rahaa ruokaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen uusi ketjussa, enkä ole ketjua lukenut - ja täydellisen epätoivoinen. Olen ollut koko elämäni bmi 22-23, mutta paino lähti nousemaan 50-vuotiaana. Nyt bmi on 26, ja yhä ylös päin mennään.
En aio lähteä kitudieetille, koska sellaista en pysty loppuelämää ylläpitämään, mutta olen kokeillut x, y ja z, joista sanotaan, että pienet asiat auttavat - ja mikään ei auta. Ei hissin vaihtaminen portaisiin, ei leivän poistaminen, ei kasvisten lisääminen, ei pätkäpaasto, you name it.
Olen ihan epätoivoinen. Ensimmäiset 50 vuotta painonhallinta oli helppoa, yksi kaks mikään vanha jippo ei toimi. Ihan oikeasti: miten tämä on niin vaikeaa?
(Minulla on ollut 3 v hormonilaastari. Kilpirauhasen vajaatoiminta on ollut 15 vuotta, mutta se ei alun perinkään jostanut painoa, ja lääkitys on ok).
Tuossa iässä kehon koostumus on muuttunut jo radika
No, lihaskunto kuuluu sarjaan x, y ja z, joihin olen pyrkinyt vaikuttamaan. Etätöiden kahvitauoillla punnerran, kyykkään, joogaan ja heilun kahvakuulalla. Minulla on tosi vahva core.
Painonnousu ei johdu lihasten kasvamisesta, koska lähinnä keskityn ylläpitämään sitä, mitä minulla on ollut.
sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen uusi ketjussa, enkä ole ketjua lukenut - ja täydellisen epätoivoinen. Olen ollut koko elämäni bmi 22-23, mutta paino lähti nousemaan 50-vuotiaana. Nyt bmi on 26, ja yhä ylös päin mennään.
En aio lähteä kitudieetille, koska sellaista en pysty loppuelämää ylläpitämään, mutta olen kokeillut x, y ja z, joista sanotaan, että pienet asiat auttavat - ja mikään ei auta. Ei hissin vaihtaminen portaisiin, ei leivän poistaminen, ei kasvisten lisääminen, ei pätkäpaasto, you name it.
Olen ihan epätoivoinen. Ensimmäiset 50 vuotta painonhallinta oli helppoa, yksi kaks mikään vanha jippo ei toimi. Ihan oikeasti: miten tämä on niin vaikeaa?
(Minulla on ollut 3 v hormonilaastari. Kilpirauhasen vajaatoiminta on ollut 15 vuotta, mutta se ei alun perinkään jostanut painoa, ja lääkitys on ok).
Sama tilanne. Olen vähän vanhemmilta naisilta  
Olisipa helpotus, jos tähän tulee päätöspiste. Bmi 27 ei kuulosta liialliselta, vaika mieluummin olisin normaalipainon puolella. Mutta isommaksi en halua.
todella järkyttävä huomata taannoin, että 1,5 v sitten ostetut lasketteluhousut kiristää. Vaikka vuosi sitten tein isoimman elämäntapamuutoksen ikinä: triplasin kasvisten määrän, kun korvasin karkin syömisen kasviksilla. Tuntuu, ettei mistään ole mitään hyötyä.
sama
"No, lihaskunto kuuluu sarjaan x, y ja z, joihin olen pyrkinyt vaikuttamaan. Etätöiden kahvitauoillla punnerran, kyykkään, joogaan ja heilun kahvakuulalla. Minulla on tosi vahva core.
Painonnousu ei johdu lihasten kasvamisesta, koska lähinnä keskityn ylläpitämään sitä, mitä minulla on ollut."
Aa joo, sä oot myös näitä, joiden painonnousu on täysi mysteeri. Teitä on niin paljon, että ei tuohon ruoka voi olla syynä.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on oikeaa ruokaa? Mä syön ihan tavallista ruokaa ja olen ollut tällainen jo lapsena. Ihan sama että syönkö karjalanpaistia vai pizzaa, sitä uppoaa uskomattomat määrät, jos en rajoita. Teininä mun herkkua oli ostaa paketillinen jauhelihaa, paistaa se ja maustaa grillimausteella ja syödä koulun jälkeen välipalaksi. Lisäksi mä mätän syödessä aina ensin puolikkaan lautasellisen kasviksia, että ne olevinaan täyttäisivät mun vatsaa... mutta ole hyvä ja kerro miten pääsen tästä ongelmasta, joka mulla on ollut noin 40 vuotta :)
Miksi et yritä muuttaa suolistofloorakantaasi? Kuulostaa kyllä siltä, että syöt epäterveellisesti (minkä paino-obgelmasikin todistavat). Sanoisin, että lihat ja pizzat minimiin ja tilalle hapankaalia ja hernekeittoa. Siitä se lähtee!
Eipä kestä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen alle 40v mies, enkä koskaan ole ollut ylipainoinen. Käytän ruokaan rahaa vähän päälle 200 € kuussa. Tienaan jotakuinkin mediaanin ja koen, ettei todellakaan ole juurikaan varaa käyttää enempää rahaa ruokaan. Paljonko te ylipainoiset käytätte ruokaan rahaa? Ja miten teillä on siihen varaa? Haluan tähän vastauksen!
Jaa, ei mulla olisi varaa käyttää yli 200e kuussa pelkkään omaan ruokaani kuten sulla..
T. Lihava
Miksi valehtelet? Onko tämä taas sitä jenkeistä kopioitua "no ku pikaruoka on terveellistä ruokaa halvempaa"-valehtelua. Oikeasti se pikaruoka on älyttömästi kalliimpaa kuin itse tehty. Minä syön halpaa pastaa, lihapataa, perunoita, riisiä, nuudeleita, wokkia, halpaa ruisleipää juustolla ja leikkeleellä, 1 kananmuna päivässä, salaatiksi halpismerkin majoneesisalaatti (esi
Hoh hoijaa, taas yksi. Kuule, syön aikalailla samaan tapaan kuin sinä. Tosin en ruisleipää, keliaakikko kun olen.
T. Lihava
Vierailija kirjoitti:
"No, lihaskunto kuuluu sarjaan x, y ja z, joihin olen pyrkinyt vaikuttamaan. Etätöiden kahvitauoillla punnerran, kyykkään, joogaan ja heilun kahvakuulalla. Minulla on tosi vahva core.
Painonnousu ei johdu lihasten kasvamisesta, koska lähinnä keskityn ylläpitämään sitä, mitä minulla on ollut."
Aa joo, sä oot myös näitä, joiden painonnousu on täysi mysteeri. Teitä on niin paljon, että ei tuohon ruoka voi olla syynä.
Ja sä oot taas yksi näitä, jotka kuvittelevat olevansa kovinkin viisaita kun on luettu vähän iltapaskan terveyssivuja.
Vierailija kirjoitti:
"No, lihaskunto kuuluu sarjaan x, y ja z, joihin olen pyrkinyt vaikuttamaan. Etätöiden kahvitauoillla punnerran, kyykkään, joogaan ja heilun kahvakuulalla. Minulla on tosi vahva core.
Painonnousu ei johdu lihasten kasvamisesta, koska lähinnä keskityn ylläpitämään sitä, mitä minulla on ollut."
Aa joo, sä oot myös näitä, joiden painonnousu on täysi mysteeri. Teitä on niin paljon, että ei tuohon ruoka voi olla syynä.
Kyllä, minulle on mysteeri. En voi ymmärtää, miksi paino nousee, jos tietoisesti yrittää estää painonnnousua, katsoo mitä syö, ja on tehnyt toimenpiteitä terveellisemmän syömisen puolesta. Ja av:lla aina vedotaan tutkimuksiin, ettei ikä hidasta aineenvaihduntaa. MIKSI paino sitten nousee?
Vierailija kirjoitti:
Minäkin luulin nuorena ja hoikkana (ja tyhmänä) että painonhallinta on helppoa koska se oli sitä minulle (silloin). On kuitenkin täysin eri asia pysyä samassa painossa missä on ollut koko ikänsä, kuin laihduttaa. Keho muistaa suurimman painon jossa se on ollut ja pyrkii aina siihen. Miksi sitten kerran lihoo, noh, esimerkiksi vaikea masennus ettei ole voimia välittää tai kilpirauhanen krakaa pahemman kerran. Itselleni kävi nuo molemmat.
Höpö höpö. Olin 17-18 -vuotiaana 20 kg painavampi. Aloin urheilla, myöhemmin ihan kilpaakin, ja syödä terveellisesti. Paino on pysynyt 50 kilossa jo 30 vuotta. Eikä ole ollut yhtään vaikeata, ei kieltämystä, ei kärvistelyä.
Liian vähän kiinnitetään huomiota siihen, että sillä todellakin on väliä MITÄ syö. Kalori on kalori tuli se pullasta tai porkkasta, mutta sokeri ja prosessoitu ruoka sekoittavat koko hormonitoiminnan. Nälkä ja mieliteot riivaavat, vaikka energiaa tulisi yli tarpeen.
Tuossa iässä kehon koostumus on muuttunut jo radikaalisti siitä, mitä se oli nuorena. Pitää alkaa aktiivisesti rakentaa ja ylläpitää lihaskuntoa. Lihakset kuluttaa kehossa eniten energiaa ja jos niitä ei ole, ei voi syödäkään juuri mitään.