Lue keskustelun säännöt.
Kävin tänään vauvan kanssa muskarissa
Muut muskarilaiset tuntuvat tuntevan toisensa. Kyselevät missä se-ja-se on. Yritän päästä mukaan yhteyteen muiden kanssa, ei onnistu. Lähtiessä joku toinen uusi tyyppi sanoo muille heipat. Hänelle vastataan iloisesti. Sitten kun itse lähden vauvan kanssa sanon "moikka" kuuluvasti ja kukaan ei edes noteeraa. Ryhmän vetäjä taas tuntuu jotenkin säälivän yksinäisyyttäni.
Sitten taas joku sukulainen, tuttu tai neuvolan terkka kyselee ohimennen joko mulla on muita äitikavereita. Kärsin itse kiusaamisesta päiväkodissa ja koulussa yli kymmenen vuotta. Vissiin se "leima" on siirtymässä lapseen kun muut lapset tuntuvat tulevan lapsen lähelle ja yrittävät viedä lapselta lelua tai häiriköivät.
Mitään näistä asioista ei tietenkään ole muiden mielestä edes olemassa. Mieheni sanoi, että hän voi opettaa taitoja joilla puolustan itseäni. Kyse ei saakeli ole siitä, koska osaan puolustaa itseäni vaan että miten v***ssa pääsen tästä leimasta eroon?! Olen aina joko vain ylenkatsottu tai kiusattu ja tuollainen huomiotta jättäminen, paska kohtelu, tuijotus yms. ei lopu koskaan ja silti pitäisi olla SOSIAALINEN!!!! En minä yksin voi sitä olla!!!
Kommentit (285)
Tervetuloa naisten maailmaan. Naiset osaavat henkisen väkivallan todella hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kyllä joo joku oikea ystäväkin olemassa ja netin hyvänpäiväntuttuja. Lähinnä ottaa päähän kun teen ilmeisesti jotain väärin jo olemassaoloni suhteen. Koko ajan pitäisi olla sekä rajoista tarkka että rento. Aina on nuo jotkut mammat joilla on koko elämä ollut sitä sopivaa sosiaalisuutta ilman kiusaamustaustaa niin heille kaikki ei ole niin karseaa h***ettiä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa naisten maailmaan. Naiset osaavat henkisen väkivallan todella hyvin.
Olihan tätä aikanaan joukkuelajin piirissäkin, koulussa, töissä jne. Ei tämä minulle mitään uutta ole. En tajua kuitenkaan mitä teen väärin. On minulla ollut joskus naispuolisia kavereita joista lähes kaikki hylkäsivät tai kohtelivat paskasti.
Mutta miksi joillekin sanotaan se moi ja minulle ei mitään...? Miksi vauvaani tullaan härkkimään?
ap
Toi koko ns. Äitikaverien tyrkyttäminen on ihan sairasta, minä en todellakaan halua mitään äitikavereita jotka jauhavat omista lapsistaan. Ihan riittää normaalit kaverit vaikka minulla lapsi onkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa naisten maailmaan. Naiset osaavat henkisen väkivallan todella hyvin.
Olihan tätä aikanaan joukkuelajin piirissäkin, koulussa, töissä jne. Ei tämä minulle mitään uutta ole. En tajua kuitenkaan mitä teen väärin. On minulla ollut joskus naispuolisia kavereita joista lähes kaikki hylkäsivät tai kohtelivat paskasti.
Mutta miksi joillekin sanotaan se moi ja minulle ei mitään...? Miksi vauvaani tullaan härkkimään?
ap
Jos kaikki kohtelevat sinua kuin pskaa niin oletko koskaan miettinyt omaa käyttäytymistäsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kuin minun suustani, kun olin jo nyt isomman lapsen kanssa vauvamuskarissa :) Minulle ei puhuttu ja pienellä paikkakunnalla muut äidit tunsivat toisensa hyvin. Me muutimme vasta aikuisiällä tänne ja ei ole oikein tuttuja. Raskastahan tuo aika on, mutta selviät siitä, usko pois <3 Olin myös hyvin yksinäinen, kun lapsi oli vauva. Edelleen sillä tavoin yksinäinen, että "äitipiireihin" en ole päässyt, mutta en kyllä haluakaan. Jos ovat niin huonoja lämpiämään muille niin saavat olla keskenään. Töissä on mukavia ihmisiä ja joskus käydään kahvilla, se riittää minulle.
Sama kokemus tosta täydestä ohittamisesta, mutta pääsin siitä yli kun ymmärsin, että en itsekään pidä muista äideistä. Et sinä varmaan haluaisi olla niiden tiettyjen mammojen kaveri. Kannattaa keskittyä vaan lapseen siellä muskarissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko nepsy? Mua kans vierastetaan ja ohitetaan, vaikuttaisi liittyvän nepsypiirteisiini. En ole ns samalla aaltopituudella muiden kanssa.
Ap, olet vielä uusi ja muut keskenään tuttuja. Kun käyt pari kertaa, tutustutte puolin ja toisin. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin jälkikäteen ja nuo vaiheet kokeneena sanoisin, että surkein yhdistävä tekijä kaverisuhteissa on äitiys. Niitä äitejäkin on kaikenmoisia ja aika usein ne naiset, jotka näkevät äitikaverit ja sen vauvan ympärillä touhuamisen elämää suurempana juttuna ovat kerta kaikkiaan täysin vältettävää seuraa normaaleille ihmisille. Ystävyyden tulisi perustua ihan muuhun kuin siihen, että elämässä on hetken alle 3-vuotias lapsi.
Anna aikaa. Mene useamman kerran. Odotatko liikaa liian pian? Tutustuminen vie aikaa. Pilaat kaiken itse, jos kiirehdit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa naisten maailmaan. Naiset osaavat henkisen väkivallan todella hyvin.
Olihan tätä aikanaan joukkuelajin piirissäkin, koulussa, töissä jne. Ei tämä minulle mitään uutta ole. En tajua kuitenkaan mitä teen väärin. On minulla ollut joskus naispuolisia kavereita joista lähes kaikki hylkäsivät tai kohtelivat paskasti.
Mutta miksi joillekin sanotaan se moi ja minulle ei mitään...? Miksi vauvaani tullaan härkkimään?
ap
Jos kaikki kohtelevat sinua kuin pskaa niin oletko koskaan miettinyt omaa käyttäytymistäsi?
Esimerkki: pidän juhlat, esim. omat syntymäpäiväni ja pyydän sinne kaverini. Lopulta vietän synttärini yksin. Jokainen ns. kaveri perui. Pidän näitä silti kavereina vuosia kun en halua hyväksyä totuutta. Lopulta jään melkein kokonaan yksin.
Pari vuotta sitten mm. pidin syntymäpäivät jolloin ex päätti lähteä juhlimaan omien kavereidensa kanssa hyläten minut syntymäpäivänäni. Kyselin silloiselta "hyvältä ystävältäni" joka asui lähellä olisiko hän seuranani synttäreillä. Suorastaan kerjäsin viestillä. Hän ei edes VASTANNUT mitään! Sitten myöhemmin sanoi, että ei jaksanut kun väsytti!
Jos ei minulla olisi tuota vauvaa, miestä ja sitä yhtä ystävää ja perhettä en jaksaisi enää...
ap
Eiköhän tommoiset ensi kerran vierastamiset selity sillä että suomalaiset ovat ylipäätään sosiaalisesti kömpelöitä. Ei uskalleta mitään vieraammalle sanoa ja takerrutaan tuttuihin ja turvallisiin. Usein ei edes ymmärretä huomioida vieraampaa vaan ohitetaan. Tuskin sinussa mitään vikaa on, ainakaan päälle näkyvää. Jatka käymistä siellä, kyllä ne siitä pehmenevät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tommoiset ensi kerran vierastamiset selity sillä että suomalaiset ovat ylipäätään sosiaalisesti kömpelöitä. Ei uskalleta mitään vieraammalle sanoa ja takerrutaan tuttuihin ja turvallisiin. Usein ei edes ymmärretä huomioida vieraampaa vaan ohitetaan. Tuskin sinussa mitään vikaa on, ainakaan päälle näkyvää. Jatka käymistä siellä, kyllä ne siitä pehmenevät.
Tämäpä juuri. Tuttu on turvallista.
Vierailija kirjoitti:
Näin jälkikäteen ja nuo vaiheet kokeneena sanoisin, että surkein yhdistävä tekijä kaverisuhteissa on äitiys. Niitä äitejäkin on kaikenmoisia ja aika usein ne naiset, jotka näkevät äitikaverit ja sen vauvan ympärillä touhuamisen elämää suurempana juttuna ovat kerta kaikkiaan täysin vältettävää seuraa normaaleille ihmisille. Ystävyyden tulisi perustua ihan muuhun kuin siihen, että elämässä on hetken alle 3-vuotias lapsi.
Ei kai noista muskareista mitään elämää suurempia ystäviä haeta vaan nimenomaan mammakavereita siihen hetkeen ja lyhyeen elämänvaiheeseen, jos nyt siis sitäkään siis haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tommoiset ensi kerran vierastamiset selity sillä että suomalaiset ovat ylipäätään sosiaalisesti kömpelöitä. Ei uskalleta mitään vieraammalle sanoa ja takerrutaan tuttuihin ja turvallisiin. Usein ei edes ymmärretä huomioida vieraampaa vaan ohitetaan. Tuskin sinussa mitään vikaa on, ainakaan päälle näkyvää. Jatka käymistä siellä, kyllä ne siitä pehmenevät.
Olen käynyt tuolla jo useamman kerran.
ap
Ei se helppoa ole. Mutta odotatko muilta vähän liikaa? Ja kun sinun odotuksesi ei täyty niin kaikki vanha paska vyöryy päälle. Aina ei ole kyse sinusta.
Vierailija kirjoitti:
Käy terapiassa käsittelemässä ongelmasi.
Ja ymmärrä, ettei kukaan sinua tuijota.
MIKÄ se ongelma siis on? Voitko selittää mikä asia pitää käsitellä ja muuttaa?
ap
Voi ap , aivan selvästi sinä tarvitset monen vuoden terapian. Itsetuntosi on nollassa ja sitä et myönnä. Millainen on geeniperimäsi? Onko sukulaisillasi tai vanhemmillasi samanlaista ongelmaa.
Minulla on läheinen,joka on pitkän elämän aika aina ollut kiusattu, ongelmien syy on aina muut. Minua ei ole ikinä kiusattu. Kukaan ei ole ikinä ollut syyllinen , jos minulla on ollut ylämäkeä. That is it!
Käy terapiassa käsittelemässä ongelmasi.
Ja ymmärrä, ettei kukaan sinua tuijota.