Lue keskustelun säännöt.
Eikö ole tosi monimutkaista muuttaa avoliittoon, jos kummallakin on omistusasunto?
02.02.2025 |
Olen nelikymppinen lapseton sinkkunainen ja olen törmännyt siihen, että miehet hinkuvat avoliittoon muuttamista. Asun siis omistusasunnossa (kaksiossa) kaupungin keskustassa ja työpaikkani on ihan lähellä kävelymatkan päässä. Jos tapaisin miehen, jolla myös on pieni omistusasunto, niin kummankin pitäisi joko myydä oma asuntonsa tai laittaa se vuokralle ja sitten pitäisi etsiä uusi yhteinen vuokra-asunto sellaiselta paikalta, jossa kummallakin olisi kohtuullinen työmatka. Ja usein nykypäivänä vaaditaan vuokra-asunnoissa, että siinä pitää asua vähintään vuosi, ennen kuin voi irtisanoa sen. Mitäs sitten jos sukset menevät ristiin heti alussa, niin onpa kiva siinä sitten kahdestaan sinnitellä vuokrasopimuksen loppuun asti. Itselläni on siis niin pieni asunto, että tässä ei voi asua kahta aikuista. Ja kun itse kärsin unettomuudesta, niin sen yhteisen asunnon pitäisi olla kolmio, sillä tarvitsen oman makuuhuoneen, jossa nukkua. Niissäkin on korkea vuokra, joten suoraan sanottuna ei sekään edullista ole.
Helppoahan se olisi, jos kummallakin olisi vuokra-asunnot, niin sitten vaan irtisanoo sen ja vuokraa uuden.
Kommentit (39)
Älä ainakaan myy asuntoasi. Luulen että haluat vielä muuttaa erilleen nukkumisongelmqn takia. Mies taitaa vain etsiä jotain naista tekemään kotityöt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"...itse kärsin unettomuudesta..."
Tuossa olennaisin kohta aloittajan ongelmaa. Eli kun päässä on ongelmaa, niin kaikki on vaikeaa ja mahdotonta.
Kuinka yksinkertaista täällä onkaan ajatuksen virta. Suurin osa ihmisistä kärsii unettomuudesta jossain kohtaa elämää. Naisilla vaihdevuodet ja sitten vanhuusaika miehillä sekä naisilla on usein haastavimmat ajat monille. On muuten pirullinen vaiva ja saattaa alkaa yhtäkkiä.
Itse en ole ikinä tykännyt nukkua toisen vieressä. Parisuhde on itselleni aika paljon muutakin kuin nukkumista. Harmi, että osalla ei ole. Toisen vieressä voi kyllä loikoilla alkuillan tai viikonloppu aamun.
Vierailija kirjoitti:
No jos on noin hankalaa, niin sitte ei muuta yhteen. Ei se sen kummempaa.
Sitä minäkin, miksi kaikesta tehdä jotain Amerikan asiaa?
LouLou kirjoitti:
Tai mitä sitten, jos miehellä, joka asuu vaikka Vantaan Tikkurilassa, on 10-vuotias lapsi vuoroviikoin ja lapsen äiti asuu myös samalla alueella, tapaa Helsingin Pasilassa asuvan naisen, jolla on 8-vuotias lapsi vuoroviikoin ja lapsen isä asuu myös lähellä, niin jos he haluavat muuttaa yhteen, niin jompikumpi lapsi siinä kuitenkin kärsii, kun joutuu vaihtamaan koulua ja luopumaan vuoroviikkosysteemistä. Eikö se tunnu aika itselläältä, että vanhempi ajattelee vain itseään tuossa tilanteessa, että kun "mä haluan asua yhdessä kumppanin kanssa".
Juu onhan se nyt täysin mahdoton tilanne, että vuoroviikkokodit ovat 10 min junamatkan päässä toisistaan. Siinähän menee koko elämä täysin sekaisin.
Pienempi panostus se vuoden vuokran puolikas on jos haluaa parin kuukauden päästä tehdä Eikut, kuin asunnon virhemyynti ja uuden ostokulut.
Eli jos nyt ihan pakko on jossain välissä yhteen muuttaa, niin yhteinen vuokra-asunto on ratkaisu, ja oma(t) myydään vasta kun on vähintään se vuosi tai parikin asuttu oikeasti yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No itse ajattelisin, että muutetaan toisen asuntoon ja toisen asunto menee vuokralle.
Yleensä yksin asuvalla ihmisellä on joko yksiö tai pieni kaksio. Ap kirjoitti, että hän tarvitsee oman makuuhuoneen unettomuuden takia
Vierailija kirjoitti:
Asutaan jommankumman luona vuorotellen, niin kauan kuin mahdollista.
Viikko-viikko-systeemi.
Ihan lapsetkaan kun eivät aikuisten mukaan siitä lainkaan kärsi!
Tavarat nyssykät tarpeelliset mukaan.
Niin voi elää esim 15 vuotta vaivatta.
Systemaattisesti viikko-viikko.
Avain kaulaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
LouLou kirjoitti:
Tai mitä sitten, jos miehellä, joka asuu vaikka Vantaan Tikkurilassa, on 10-vuotias lapsi vuoroviikoin ja lapsen äiti asuu myös samalla alueella, tapaa Helsingin Pasilassa asuvan naisen, jolla on 8-vuotias lapsi vuoroviikoin ja lapsen isä asuu myös lähellä, niin jos he haluavat muuttaa yhteen, niin jompikumpi lapsi siinä kuitenkin kärsii, kun joutuu vaihtamaan koulua ja luopumaan vuoroviikkosysteemistä. Eikö se tunnu aika itselläältä, että vanhempi ajattelee vain itseään tuossa tilanteessa, että kun "mä haluan asua yhdessä kumppanin kanssa".
Juu onhan se nyt täysin mahdoton tilanne, että vuoroviikkokodit ovat 10 min junamatkan päässä toisistaan. Siinähän menee koko elämä täysin sekaisin.
No eiköhän tämä ollut vaan esimerkki. Sitä paitsi menee siinä enemmän aikaa kuin se 10min junamatka, kun on kävellen siirtymiset koulusta/kodista juna-asemalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asutaan jommankumman luona vuorotellen, niin kauan kuin mahdollista.
Viikko-viikko-systeemi.
Ihan lapsetkaan kun eivät aikuisten mukaan siitä lainkaan kärsi!
Tavarat nyssykät tarpeelliset mukaan.
Niin voi elää esim 15 vuotta vaivatta.
Systemaattisesti viikko-viikko.
Avain kaulaan.
No me ollaan eletty niin kohta 10 v. Hyvin sujuu. Ei se ole mikään parisuhteen mittari asutaanko yhdessä vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"...itse kärsin unettomuudesta..."
Tuossa olennaisin kohta aloittajan ongelmaa. Eli kun päässä on ongelmaa, niin kaikki on vaikeaa ja mahdotonta.
Housuissas se ongelma on!
"Kansainvälinen luokitus (ICSD 1997) jakaa unihäiriöt sekundaarisiin unihäiriöihin, dyssomnioihin ja parasomnioihin. ICD-10-tautiluokituksen (STAKES 1998) mukaan dyssomniat jakautuvat karkeasti neurologisiin (elimelliset unihäiriöt, G47) ja psykiatrisiin häiriöihin (ei-elimelliset unihäiriöt, F51). Elimellisistä unihäiriöistä tunnetuin on uniapneaoireyhtymä. Muita elimellisiä unihäiriöitä ovat mm. uni-valverytmin häiriöt, unen alkamisen ja ylläpitämisen häiriö, liikaunisuus, narkolepsia ja katapleksia."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
LouLou kirjoitti:
Tai mitä sitten, jos miehellä, joka asuu vaikka Vantaan Tikkurilassa, on 10-vuotias lapsi vuoroviikoin ja lapsen äiti asuu myös samalla alueella, tapaa Helsingin Pasilassa asuvan naisen, jolla on 8-vuotias lapsi vuoroviikoin ja lapsen isä asuu myös lähellä, niin jos he haluavat muuttaa yhteen, niin jompikumpi lapsi siinä kuitenkin kärsii, kun joutuu vaihtamaan koulua ja luopumaan vuoroviikkosysteemistä. Eikö se tunnu aika itselläältä, että vanhempi ajattelee vain itseään tuossa tilanteessa, että kun "mä haluan asua yhdessä kumppanin kanssa".
Juu onhan se nyt täysin mahdoton tilanne, että vuoroviikkokodit ovat 10 min junamatkan päässä toisistaan. Siinähän menee koko elämä täysin sekaisin.
No eiköhän tämä ollut vaan esimerkki. Sitä paitsi menee siinä enemmän aikaa kuin se 10min junam
No kun tuo esimerkki nimenomaan oli täysin järjetön. Harvoin ne erovanhemmat muutenkaan asuvat vierekkäisissä taloissa. Niin kauan kun pysytään pääkaupunkiseudulla, jossa hyvät yhteydet, ei tuo matka ole kouluikäisille mikään ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten aikaisessa vaiheessa näitä yhteenmuuttoja oikein suunnitellaan? Kun kirjoitit, että "mitäs jos sukset menee ristiin heti alussa", tuli vaikutelma, että melkein tapailuvaiheessa. Ehkä kannattaa seurustella sen verran pitkään, että on ehditty viettää pitempiä aikoja yhdessä jomman kumman luona ja suhde muutenkin syventynyt, ja sitten vasta miettiä yhteenmuuttoa ja tarvitseeko sellaista edes.
Vierailija kirjoitti:
Miten aikaisessa vaiheessa näitä yhteenmuuttoja oikein suunnitellaan? Kun kirjoitit, että "mitäs jos sukset menee ristiin heti alussa", tuli vaikutelma, että melkein tapailuvaiheessa. Ehkä kannattaa seurustella sen verran pitkään, että on ehditty viettää pitempiä aikoja yhdessä jomman kumman luona ja suhde muutenkin syventynyt, ja sitten vasta miettiä yhteenmuuttoa ja tarvitseeko sellaista edes.
Niin se on hyvä idea, että ap asuu omassa ja mies omassa asunnossa. Vuoroin viettää vapaa-aikaa ap:n ja vuoroin miehen asunnolla. Yöksi omaan kämppään nukkumaan nukkumaanmenoaikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"...itse kärsin unettomuudesta..."
Tuossa olennaisin kohta aloittajan ongelmaa. Eli kun päässä on ongelmaa, niin kaikki on vaikeaa ja mahdotonta.
Kuinka yksinkertaista täällä onkaan ajatuksen virta. Suurin osa ihmisistä kärsii unettomuudesta jossain kohtaa elämää. Naisilla vaihdevuodet ja sitten vanhuusaika miehillä sekä naisilla on usein haastavimmat ajat monille. On muuten pirullinen vaiva ja saattaa alkaa yhtäkkiä.
Itse en ole ikinä tykännyt nukkua toisen vieressä. Parisuhde on itselleni aika paljon muutakin kuin nukkumista. Harmi, että osalla ei ole. Toisen vieressä voi kyllä loikoilla alkuillan tai viikonloppu aamun.
Tässä ei nyt ollutkaan kyse tilapäisestä unettomuudesta. Omien havaintojeni mukaan pitkittyneet uniongelmat kytkeytyy tosi usein muihin mt-ongelmiin, jotka puolestaan aiheuttaa omia lisähaasteitaan parisuhteessa elämiseen.
Vierailija kirjoitti:
No itse ajattelisin, että muutetaan toisen asuntoon ja toisen asunto menee vuokralle. Jos asunnot samantasoisia, niin vuokratuotto ja yhteisen asunnon kulut kaikki puoliksi. Jos on kovin eritasoiset, niin sitten menee vähän hankalammaksi.
Missään nimessä oman asunnon vuokratuotot eivät mene puoliksi. Asunto kuluu käytössä kait yleensä remppaa tehdään vuokralaisten välissä. Kuvitteletko, että se osapuoli, joka ei omista vuokrattua asuntoa suostuisi maksamaan rempatkin puoliksi. Noin naiivi ei saa olla.
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että miehille se yhdessä asuminen on jotenkin tärkeämpää kuin naisille. Siinä on kai jokin pelko taustalla, menettämisen pelko, kontrollin tarve - tai molemmat.
Pildee, kodinhoitaja/siivooja ja kokki samassa paketissa lisää miehen elämänlaatua kummasti. Naiset vielä hölmöinä usein suostuu maksamaan yksin pienemmistä tuloista koko arjen pyörittämisen eli miehelle yhteenmuutosta on huomattavaa taloudellistakin etua. Naisen kannalta yhteenmuutosta on yleensä vain ja ainoastaan haittaa.
Onhan tää oikeesti mahdollinen ongelma. Itsekin miettinyt asiaa alustavasti, kun eronneena 40-vuotiaana tapaillut miehiä, jotka myös asuvat eronneina yksin omakotitalossa. Olen jopa vertaillut (salaa) talojamme. Esim. tyyliin mulla kivemmat sisustusratkaisut ja pohja sekä parempi sijainti, miehellä isompi autotalli, ja järvi lähempänä. Onneksi yhteenmuuton ongelma on ratkennut itsestään, kun on erottu. Mutta siis tunnistan mahdollisen ongelman 2 talouden yhdistämisessä, varsinkin kun elettyä elämää on jo paljon takana. Nuorena yhteenmuutto oli helpompaa, kun kumpikaan ei omistanut mitään, eikä ollut lapsia.
Ja helpompi se on myös rikkaan ja köyhän muuttaa yhteen, kun on selvää, että se köyhä muuttaa sen rikkaan luo. Ainoa vaan, ettei se rikas saa olla kitupiikki.
Vuokraavat ylimääräisen asunnon määräaikaiseti jollekulle
Elämä on täsmälleen niin vaikeaa kuin vaikeaksi sen itse tekee.
Tuossa tilanteessa on olemassa paljon yksinkertaisia ratkaisuja sitäkin vaihtoehtoa ajatellen, että tulisi yhteisiä lapsia. Ja kyllä, nelikymppinen voi vielä hyvinkin saada lapsia, ihan itse tekemällä vaikka olisi nainen.