Suomen F35 hävittäjähankinnat ovat suuri virhe?
Äskettäin USA:ssa putosi yksi F35, tuhoutuen liekkimeressä, ja Youtubevideossa mainittiin sen koneen (tuhoutumisen) hinnan olleen n. 81 miljoona taalaa.
Vaikuttaa siltä että Suomen tilaamien koneiden hinta taitaa nousta vielä suuremmaksi jos koneita tilataan 64 ja lasku on 7-10 miljardia, kuten pikaisen googletuksen perusteella näyttäisi olevan, (korjatkaa jos tieto on väärä), jolloin yhden koneen hinta olisi väistämättä yhdeksännumeroinen.
Nykysodankäynnissä kuitenkin droonit, ja etenkin tulevaisuudessa nimenomaan kaikki muutkin miehittämättömät lentotaisteluvälineet tulevat todennäköisesti olemaan ratkaisevassa roolissa, ei miehitetyt perinteiset hävittäjätlentokoneet joiden lentäjien kouluttaminenkin on pitkä ja vaativa prosessi.
Noiden järjettömän hintaisten, käytännössä varsin helposti tuhottavien ja tuhoutuvien muutaman kymmenen hävittäjän hinnalla (yli 7000 000 000 eurollla) olisi saatu hankittua satoja tuhansia tai jopa miljoona droonia tai esim. aivan järjetön määrä tykistön ammuksia tai ohjuksia tai ohjusjärjestelmiä. Miettikääpä sitä.
Esim. Ukrainan sodassa hävittäjäkoneiden merkitys näyttää olevan varsin vähäinen mm. droonien, tykistön, ohjusten jne. merkitykseen verrattuna.
Kommentit (120)
Vierailija kirjoitti:
Harmittaako, kun emme ostaneet taivaalta putoavia SU-57-koneita?
No ihan vi...ti😁
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, ehdottomasti olisi pitänyt ostaa Suhoi-hävittäjiä. Parasta A-luokkaa ystävälliseltä naapurilta.
Miksei Gripeneitä ja läheisempää yhteistyötä Ruotsiin? Ja säästyneet rahat drooneihin?
Neuvostoliitto oli aikoinaan huolissaan Suomen puolustuksesta. Jopa niin huolissaan että "myi" meille ajan parasta kalustoa, MIGgejä.
Olivat siis huolissaan pystymmekö puolustautumaan lännestä tulevaa hyökkäystä vastaan. Tässä oli ideana se ettei suomesta puolestaan päästä hyökkäämään neukkulaan, siksi suomen puolustusta piti vahvistaa.
Tai näin olen antanut itseni ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, ehdottomasti olisi pitänyt ostaa Suhoi-hävittäjiä. Parasta A-luokkaa ystävälliseltä naapurilta.
Miksei vaikka Nissaneita, kun ilmeisesti sillä ei ole tässä keskustelussa mitään merkitystä minkä vaihtoehtojen välillä palloteltiin?
Vierailija kirjoitti:
Neuvostoliitto oli aikoinaan huolissaan Suomen puolustuksesta. Jopa niin huolissaan että "myi" meille ajan parasta kalustoa, MIGgejä.
Olivat siis huolissaan pystymmekö puolustautumaan lännestä tulevaa hyökkäystä vastaan. Tässä oli ideana se ettei suomesta puolestaan päästä hyökkäämään neukkulaan, siksi suomen puolustusta piti vahvistaa.
Tai näin olen antanut itseni ymmärtää.
Kekkosen punainen linja oli yhteisissä sotaharjoituksissa. Niitä ei tehty kummankaan kylmän sodan osapuolen kanssa. Nykyään samaa viisautta on kai turha toivoa.
Vierailija kirjoitti:
Harmittaako, kun emme ostaneet taivaalta putoavia SU-57-koneita?
Kerrotko vähän tarkemmin, tietääkseni Suhoi ei ollut edes ehdolla? Useita moderneja, laadukkaita ja toimintavarmoja eurooppalaisia vaihtoehtoja sen sijaan oli.
Kai te häivehävittäjien ylistäjät tajuatte, ettei häiveominaisuudet auta piiloutumisessa matalataajuustutkalta?
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa miten itänaapuri tuhoaa F-35:n? Jotta se voidaan tuhota, se pitää havaita. Tähän ei Mordorin örkit poysty, koska kone on häivekone, eikä näy heidän vanhoissa tutkissa ja kohta niillä ei ole niitäkään kun Ukraina tuhoaa niitä pikkuhiljaa.
Lähinnä huolestuttaa siviiliajan ongelmat. Sotilaat lentokentillä tulevat törmäilemään noihin koneisiin, kun niitä ei vaan yksinkertaisesti näe..
PS. Häiveominaisuudet eivät tarkoita näkymättömyyttä. Ei edes tutkassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa miten itänaapuri tuhoaa F-35:n? Jotta se voidaan tuhota, se pitää havaita. Tähän ei Mordorin örkit poysty, koska kone on häivekone, eikä näy heidän vanhoissa tutkissa ja kohta niillä ei ole niitäkään kun Ukraina tuhoaa niitä pikkuhiljaa.
Häivekone? Nyt oikeasti. Esitteet on luettu, mutta faktat jääneet tarkastamatta. Maailmassa ei ole yhtään hävittäjää, joka pystyisi modernin ilmapuolustuksen läpäisemään. Ei kummankaan puolin.
Eihän sen tarvitsekaan, F35 hoitaa hommansa satojen kilometrien päästä, ei tarvitse mennä lähellekään mitään ilmapuolustusta.
Vierailija kirjoitti:
Kai te häivehävittäjien ylistäjät tajuatte, ettei häiveominaisuudet auta piiloutumisessa matalataajuustutkalta?
Ei ne tajua.
Häivekoneiden hyödyt tulee lähinnä ilmataisteluissa ja sellaisia tunnetusti nykyajan sodankäynnissä ei juurikaan käydä.
Toinen hyöty toki, jos vastapuoli on teknologian osalta puoli vuosisataa perässä, mutta sellaista tilannetta ei Suomen lähialueilla ole.
Iranin ilmatorjuntakyky on pääosin 60- ja 70-luvun teknologiaa eikä edes tuossa tapauksessa Israel luota koneidensa häiveominaisuuksiin vaan lentävät suosiolla tutkapeiton alapuolella.
Vierailija kirjoitti:
Suomen puolustamiseen F35 on ylivoimaisesti surkein vaihtoehto. Sen sijaan Yhdysvaltojen vasallivaltiona jenkkien kehitysmaissa aloittamien hyökkäyssotien tukemiseen se on paras valinta.
Nykytekniikalla häivekoneet muotoillaan niin kuin ne tällä hetkellä muotoillaan, mikä tarkoittaa myös äärimmäisen onnettomia lento-ominaisuuksia. F35 tarvitsee nousuun saman verran suoraa rataa, kuin matkustajalentokone. Lisäksi jenkkiteknologian säänkestävyyden varmaan tietää jokainen.
Ruotsista olisi saatu huomattavasti halvemmalla pohjoisen olosuhteisiin suunnitellut varmat koneet, joilla muuten lentoonlähtö ja laskeutuminen onnistuu tarvittaessa soratieltäkin ja nousuun riittää täydessä kuormassa 600 metriä. Lisäksi tuon koneen huolto onnistuu viiden hengen tiimiltä, myös maasto-olosuhteissa.
No, ei kelvannut vaan piti saada (paperilla) kivat lelut, joilla ei tositilanteessa tee yhtään mitään. Paitsi jos nämä kriisin sattuessa ehdit
Juu juu, turbiinit tykkää kovasti soratien kivistä.😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa miten itänaapuri tuhoaa F-35:n? Jotta se voidaan tuhota, se pitää havaita. Tähän ei Mordorin örkit poysty, koska kone on häivekone, eikä näy heidän vanhoissa tutkissa ja kohta niillä ei ole niitäkään kun Ukraina tuhoaa niitä pikkuhiljaa.
Häivekone? Nyt oikeasti. Esitteet on luettu, mutta faktat jääneet tarkastamatta. Maailmassa ei ole yhtään hävittäjää, joka pystyisi modernin ilmapuolustuksen läpäisemään. Ei kummankaan puolin.
Mutta Venäjällä ei ole modernia ilmapuolustusjärjestelmää.
Aika näyttää, mutta gripen olisi voinut olla hyvä vaihtoehto. Samalla olisimme päässeet varmasti mukaan myös koneen jatkokehitykseen, vaikka kyllähän Saabilla jo onkin yksikkö Suomessa. Säästyneet rahat olisi voitu käyttää uusien menetelmien kuten droonien hankintaan ja tutkimukseen. Tuo ala näyttää nyt kehittyvän huimasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa miten itänaapuri tuhoaa F-35:n? Jotta se voidaan tuhota, se pitää havaita. Tähän ei Mordorin örkit poysty, koska kone on häivekone, eikä näy heidän vanhoissa tutkissa ja kohta niillä ei ole niitäkään kun Ukraina tuhoaa niitä pikkuhiljaa.
Häivekone? Nyt oikeasti. Esitteet on luettu, mutta faktat jääneet tarkastamatta. Maailmassa ei ole yhtään hävittäjää, joka pystyisi modernin ilmapuolustuksen läpäisemään. Ei kummankaan puolin.
Hyvinhän nuo Israelin F-35 kävivät tusauttamassa iranilaiset S300/S400-patterit, lähietäisyydeltä eli Iranin ilmatilasta käsin. Nolla omaa konetta tappiona.
Alalla puhuvat "vakavasta maineen menetyksestä" koskien kaalimaalaista ohjuskalustoa.
Kallis mutta kova kone, koneen elinkaari on noin 40 vuotta, kyllä siinä mahdolliset lastentaudit karsitaan.
Rysyä ottaa vaan aivoon, että eivät ole suhoita jotka voisi nappia painamalla tuhota kentille. Kyllä niitä droonejakin Suomessa on ja koko ajan tulee lisää.
Vierailija kirjoitti:
Aika näyttää, mutta gripen olisi voinut olla hyvä vaihtoehto. Samalla olisimme päässeet varmasti mukaan myös koneen jatkokehitykseen, vaikka kyllähän Saabilla jo onkin yksikkö Suomessa. Säästyneet rahat olisi voitu käyttää uusien menetelmien kuten droonien hankintaan ja tutkimukseen. Tuo ala näyttää nyt kehittyvän huimasti.
Mitä rahaa siinä muka olisi säästetty kun budjetti oli naulattu ja julkinen jo tarjouspyyntövaiheessa.
Häivekone? Nyt oikeasti. Esitteet on luettu, mutta faktat jääneet tarkastamatta. Maailmassa ei ole yhtään hävittäjää, joka pystyisi modernin ilmapuolustuksen läpäisemään. Ei kummankaan puolin.