Lue keskustelun säännöt.
Elämää rajoittavat teinit
30.01.2025 |
Uudella kumppanilla on kotonaan kaksi teiniä tai myöhäisteiniä joka toinen viikko. Näinä viikkoina ollaan sitten joko töissä tai kotona, parisuhteelle ei silloin ole aikaa.
Olen aiemminkin ollut parisuhteessa yhteishuoltajan kanssa, mutta koskaan ennen eivät tämän lapset ole muodostaneet tällaista muuria väliimme. Mahtaakohan tällainen olla kovinkin yleistä, vai olenko onnistunut löytämään yksisarvisen?
Kommentit (57)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viitisen vuotta sitten, kun asuin vielä kotona nuoremman sisarukseni kanssa, niin meidän piti suorastaan rohkaista ja kannustaa äitiä uuteen suhteeseen. Jouduimme tolkuttamaan, että pärjäämme kyllä ilman äidin jatkuvaa passausta ja läsnäoloa ja että parin vuoden kuluttua olet joka tapauksessa yksin.
Olisi tuntunut kovin pahalta äidin puolesta, jos hän olisi uhrannut oman parisuhteensa ja hyvinvointinsa meidän, melkein aikuisten lasten vuoksi.
-Neea
Vierailija kirjoitti:
Viitisen vuotta sitten, kun asuin vielä kotona nuoremman sisarukseni kanssa, niin meidän piti suorastaan rohkaista ja kannustaa äitiä uuteen suhteeseen. Jouduimme tolkuttamaan, että pärjäämme kyllä ilman äidin jatkuvaa passausta ja läsnäoloa ja että parin vuoden kuluttua olet joka tapauksessa yksin.
Olisi tuntunut kovin pahalta äidin puolesta, jos hän olisi uhrannut oman parisuhteensa ja hyvinvointinsa meidän, melkein aikuisten lasten vuoksi.
-Neea
Kiva kuulla. Itsellä päinvastanen kokemus. Jatkuvan passaamisen, pojat olivat kuin isänsä ja vähentyminen ei ollut vaihtoehto vaan ajauduin epäsuosioon.
Mulla on kaveri, joka ei osaa luopua lapsesta huolehtimisesta ja hänen kanssaan kaveeraamisesta. Pari vanhinta pääsivät livahtamaan maailmalle kuin epähuomiossa, mutta kesällä 18 täyttävästä kuopuksesta pidetään huolta kuin tämä olisi vasta täyttämässä 12.
Me ollaan jokainen oman taustamme kasvatteja. Omat vanhempani ja isovanhempani ovat aina puhuneet sukulaisten ja ystävien uusperheiden lapsista heidän lapsina, erottelematta biologisia suhteita. Meidän lähipiirissä näitä perheitä siis oli muutamia.
Sittemmin omalla kohdallani ensimmäinen perinteinen ydinperhe päättyi eroon. Aikani siinä palloilin itsekseni, sitten tapasin nykyisen mieheni, jolla oli kaksi lasta aiemmesta liitosta. Tuon oman taustani vuoksi ajattelin, että nämä nyt kuuluu tähän pakettiin. Mitään varsinaista äiti-roolia en ottanut. Olin ehkä enemmän sellainen arkivanhempi, joka hoiti ruuat kaappiin ja pyykit puhtaiksi. Alusta asti on kaikki lapset meillä olleet samalla viivalla ja ei ole eroteltu, kuka on kenenkin biologisesti.
Lapset on kaikkinjonisoja, osa jo aikuisia. Kotoa muuttaneet on kuitenkin on molemmat sanoneet, että olin omana itsenäninjust paras versio siinä meidän perheyksikössä. Lämmitti toki. Ja arjessa lämmittää se, kun käyvät meillä ja joskus vierailujen välissä viestitellään.
Että ei uusperhe ja puolison lapset aiemmasta suhteesta ole aina vaan ikävä asia ja taakka. Minä sain ja saan edelleen tältä meidän perheeltä paljon. Tätä toista avioliittoa on kestänyt nyt toistakymmentä vuotta ja se on sisältänyt neljä teini-ikää.
En ole mikään pyhimys, kyllä minuakin ketuttaa, kuten jokaista vanhempaa joskus. Mutta mitäpä jos katsottaisiin joskus sen oman kuplan ulkopuolelta? Elämä voi olla siellä äärettömän rikasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaveri on seurustellut jo viisi vuotta eikä ole esitellyt lapsiaan ystävättärelleen.
Lapset ovat hänellä joka toinen viikonloppu.
Olen ihmetellyt miten se on edes mahdollista etteivät vahingossakaan ole törmänneet.
En minä niitä lapsia kaipaa. Vaan sitä ihmistä, joka halusi alkaa kanssani parisuhteeseen ja johon olen rakastunut. En vaan tiedä, jaksanko odottaa.
Lapset, työ, oma aika, harrastukset, kaverit, liikunta, matkailu,...sitten ehkä minä. Ei tämä kovin itsetuntoa kohota.
Eli ongelma ei oikeastaan ole lapset vaan kaikki muu joka menee parisuhteen edelle.
Paitsi jos ne lapset ovat niin isoja, että kaiken järjen mukaan niitä pitäisi jo kiinnostaa ihan muut asiat kuin lapsuudenkoti ja oman vanhemman seura. Tai ainakin normaaleja nuoria kiinnostaa. Kirjoilla olevia mahdollisesti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleistä on. Siksi patchwork-jutut eivät usein toimi. Oma lapsi on aina oma, ja TÄRKEIN elämässä. Et sitä sitten tiennyt?
Mitä tarkoittaa patchwork-juttu. Non comprende.
Mitä kieltä on non comprende? Ei ainakaan italiaa tai espanjaa. Mikä sanassa patchwork on sinulle outoa?
Miten tilkkutäkki liittyy tähän? Miksi pitää käyttää epämääräisiä englanninkielisiä termejä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten tilkkutäkki liittyy tähän? Miksi pitää käyttää epämääräisiä englanninkielisiä termejä?
Tyhmä!
Ehdota kumppanillesi oikeaa kohtaamista nykyisen mallin sijaan.
Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toiset elää itselleen, toiset vain lastensa kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaveri on seurustellut jo viisi vuotta eikä ole esitellyt lapsiaan ystävättärelleen.
Lapset ovat hänellä joka toinen viikonloppu.
Olen ihmetellyt miten se on edes mahdollista etteivät vahingossakaan ole törmänneet.
En minä niitä lapsia kaipaa. Vaan sitä ihmistä, joka halusi alkaa kanssani parisuhteeseen ja johon olen rakastunut. En vaan tiedä, jaksanko odottaa.
Lapset, työ, oma aika, harrastukset, kaverit, liikunta, matkailu,...sitten ehkä minä. Ei tämä kovin itsetuntoa kohota.
Tuossa kuulostaa olevan ihan muu asia ongelma kuin ne lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaveri on seurustellut jo viisi vuotta eikä ole esitellyt lapsiaan ystävättärelleen.
Lapset ovat hänellä joka toinen viikonloppu.
Olen ihmetellyt miten se on edes mahdollista etteivät vahingossakaan ole törmänneet.
En minä niitä lapsia kaipaa. Vaan sitä ihmistä, joka halusi alkaa kanssani parisuhteeseen ja johon olen rakastunut. En vaan tiedä, jaksanko odottaa.
Lapset, työ, oma aika, harrastukset, kaverit, liikunta, matkailu,...sitten ehkä minä. Ei tämä kovin itsetuntoa kohota.
Tuossa kuulostaa olevan ihan muu asia ongelma kuin ne lapset.
Voi olla. Mutta jos ei olla rehellisiä, vaan käytetään niitä lapsia tekosyynä?
Musta oli kiva kun viime vuonna tapahtuneen eron jälkeen parikymppiset kotoa muuttaneet lapset alkoivat huolehtia, että miten iskä jaksaa, onko kavereita tai naisystävää. Ja tuntuivat aidosti ilahtuneilta, kun kerroin että olen tavannut kivan naisen, jonka kanssa seurustellaan.
M52
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan jokainen oman taustamme kasvatteja. Omat vanhempani ja isovanhempani ovat aina puhuneet sukulaisten ja ystävien uusperheiden lapsista heidän lapsina, erottelematta biologisia suhteita. Meidän lähipiirissä näitä perheitä siis oli muutamia.
Sittemmin omalla kohdallani ensimmäinen perinteinen ydinperhe päättyi eroon. Aikani siinä palloilin itsekseni, sitten tapasin nykyisen mieheni, jolla oli kaksi lasta aiemmesta liitosta. Tuon oman taustani vuoksi ajattelin, että nämä nyt kuuluu tähän pakettiin. Mitään varsinaista äiti-roolia en ottanut. Olin ehkä enemmän sellainen arkivanhempi, joka hoiti ruuat kaappiin ja pyykit puhtaiksi. Alusta asti on kaikki lapset meillä olleet samalla viivalla ja ei ole eroteltu, kuka on kenenkin biologisesti.
Lapset on kaikkinjonisoja, osa jo aikuisia. Kotoa muuttaneet on kuitenkin on molemmat sanoneet, että olin omana itsenäninjust paras versio siinä meidän perheyksikössä. Lämmitti toki. Ja ar
Tässä ei varmaan olekaan ongelmana se, mistä aloittaja puhuu. Sun uusi puoliso arvostaa ja huomioi sinuakin.
Tinderissäkin näkyy välillä näitä miehiä, joiden profiilissa korostetaan ykkösasiana isyyttä. Kuvat lasten kanssa ja biotekstissä jotakin tyyliin "Ylpeä isä kahdelle maailman ihanimmalle pojalle. Lapset tulee aina ykkösenä". Ja mitään muuta itsestä ei suurinpiirtein kerrota.
Rastiin menee. En hae mitään "isukkia" vaan miestä itselleni. Itselläni on myös lapsia ja tuon esiin sen ns.perustietokohdassa, mutta olen myös paljon muuta kuin "äityli" ja niillä puolilla haen parisuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Nainen, jolla on lapsia: Danger, red flag, stay away!!!
Älä siis astu miinaan, vaan valitse lapseton nainen.
Been there, done that. Älä sinä mokaa.
Onko sinulla paljonkin vaikeuksia löytää suomenkielisiä vastineita englanninkielisille ilmaisuille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi edes aloitatte parisuhteen, jos ette halua siihen panostaa tai siihen ei ole ylipäätään aikaa? Tosi itsekästä raukkamaista sitä toista osapuolta kohtaan.
Kyllä, minun sydämeni on särkynyt.
T. Kesäkissa
Tätä mäkin ihmettelen. Jos tietää, että oma lapsi on aina ykkönen ja kaiken edellä, samalla kuvittelee, että se kumppani voidaan ottaa käyttöön kun sattuu huvittamaan tai on aikaa, ja olla välittämättä hänen tarpeistaan sillon kun ei ole aikaa tai huvita, miksi edes lähteä suhteeseen? Tää on lähinnä julmaa leikkimistä toisen tunteilla.
Kannattaa rajoittaa tapailusuhteeseen. Nähdään seksin ja pienen yhdessäolon merkeissä, kun siihen järjestyy aikaa.
Näin homma toimii minun ja treffimiehen välillä, varmasti muillakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi edes aloitatte parisuhteen, jos ette halua siihen panostaa tai siihen ei ole ylipäätään aikaa? Tosi itsekästä raukkamaista sitä toista osapuolta kohtaan.
Kyllä, minun sydämeni on särkynyt.
T. Kesäkissa
Tätä mäkin ihmettelen. Jos tietää, että oma lapsi on aina ykkönen ja kaiken edellä, samalla kuvittelee, että se kumppani voidaan ottaa käyttöön kun sattuu huvittamaan tai on aikaa, ja olla välittämättä hänen tarpeistaan sillon kun ei ole aikaa tai huvita, miksi edes lähteä suhteeseen? Tää on lähinnä julmaa leikkimistä toisen tunteilla.
Kannattaa rajoittaa tapailusuhteeseen. Nähdään seksin ja pienen yhdessäolon merkeissä, kun siihen järjestyy aikaa.
Näin homma toimii minun ja treffimiehen välillä, varmasti muillakin.
EI riitä minulle, että nähdään kerta pari kahteen viikkoon, koska silloin yhdessäoloaika kuluu pitkälti alastomina sängyssä. Haluan suhteelta muutakin kuin seksiä ja päivällisseuraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viitisen vuotta sitten, kun asuin vielä kotona nuoremman sisarukseni kanssa, niin meidän piti suorastaan rohkaista ja kannustaa äitiä uuteen suhteeseen. Jouduimme tolkuttamaan, että pärjäämme kyllä ilman äidin jatkuvaa passausta ja läsnäoloa ja että parin vuoden kuluttua olet joka tapauksessa yksin.
Olisi tuntunut kovin pahalta äidin puolesta, jos hän olisi uhrannut oman parisuhteensa ja hyvinvointinsa meidän, melkein aikuisten lasten vuoksi.
-Neea
Kiva kuulla. Itsellä päinvastanen kokemus. Jatkuvan passaamisen, pojat olivat kuin isänsä ja vähentyminen ei ollut vaihtoehto vaan ajauduin epäsuosioon.
Olette venhempina yhdessä opettaneet heille että sinun roolisi perheessä on tuo.
Jotain työtähän tuo lienee