Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vertaistukea vanhojen vanhempien hoitamiseen!
Tämä on kauhean raskas ja pitkä elämänvaihe ja sekin tuntuu kauhealta, kun tietää mihin tämä sitten lopulta loppuu. Tuntuu kauhealta kun rakkaat vanhemmat voivat yhä huonommin. Tietenkin menneisyyden kipupisteetkin ja lapsuuden ei niin ihanat hetket nousevat välillä mieleen ja tunteet ovat kurjia ja välillä katkeria. Toivoisin vanhemmilta sitä lämpöä ja henkistä tukea kuten nuorena, mutta sitä ei tietenkään enää saa. Joskus näen välähdyksen niistä entisistä vanhemmistani ja se tekee oloni vain surullisemmaksi. Omakin vanheneminen tuntuu tosi kurjalta juuri nyt, tuntuu että tässä mennään vaan surkeuden kautta hautaan.
Olen keski-ikäinen kolmen lapsen yksinhuoltajaäiti, eli juuri tällainen kuormamuuli, joka yksin kannattelee koko rapistuvaa Suomea tekemällä töitä ja hoitamalla kaikki. (Ja tietysti Suomen nuoret miehet vielä ovat sitä mieltä että lisää vaan taakkaa naisille...) Ystäväni sanovat, että minun pitäisi sanoa vain jämäkästi ei. Mutta mitä sekin sitten muka tarkoittaisi? Että jättäisin vanhemmat ilman apua, vai lapset vai työni? Tilanne on kestänyt niin kauan ja on niin vaikea, että kaikki yhteiskunnan tarjoamat avut on katsottu, eli käytännön apuja ei ole tästä enempää saatavissa tällä hetkellä. Olen reipas ja jaksava, eikä minua haittaa tehdä konkreettisia asioita, kuten käydä kaupassa tai hoitaa sairaita, mutta henkinen puoli uuvuttaa tosi paljon. Haluaisin omaan elämääni joskus jotain onnea ja hauskuutta, mutta en ehdi enkä jaksa muuta kuin tehdä töitä ja hoitaa ihmisiä.
Tiedän että voin periaatteessa heittää hanskat naulaan ja jättää kaikki ihmiset oman onnensa nojaan, mutta ei se minua tekisi onnelliseksi vaan entistä onnettomammaksi. Lakikin siinä jo tulisi vastaan, jos jättäisin heitteille lapset ja vanhukset. Miten te muut pärjäätte, joilla on tällaista, ja mistä saatte voimaa jaksaa?
Kommentit (92)
Olen vähän vastaavassa tilanteessa kuin ap, mutta minulla on enää isä hoidettavana. Isä asuu kahden tunnin ajomatkan päässä, joten en todellakaan voi auttaa häntä joka päivä. Onneksi hän on muuttanut eräänlaiseen palvelutaloon, johon voi ostaa palveluja. Isä venkoili pitkään, eikä suostunut hankkimaan kotiapua, koska aikoo hoitaa itse asiat. Hän on viranomaisten mielestä liian hyväkuntoinen, koska hänen päänsä pelaa, niin hyvinvointialueelta ei tipu kotihoitoa. Kun sitten tarpeeksi pitkään kuuntelin sitä "hoidan itse asiat" -mantraa ja näin todellisen tilanteen eli mitään ei tapahtunut, koti oli kuin kaatopaikka, isä ei huolehtinut hygienistaan, ei ruokailusta yms, niin ihan väkisillä sain väännettyä, että saatiin sovittua, että yksityinen palveluntuottaja käy viikon välein huolehtimassa arjen perusasiat, mm. siivous, pyykkäys, kaupassakäynti. Ruoka tulee lämpimänä paikallisesta ateriapalvelusta. Käyn sitten 1-2 kertaa kuukaudessa hoitamassa muut akuutit asiat ja nyt on vireillä pankkiasioiden siirtäminen minulle. Siinä sivussa pitäisi vielä hoitaa oma perhe ja käydä töissä kokopäiväisesti. Minulla ei ole sisaruksia tai muita sukulaisia apuna, niin aika toivoton olo on välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samassa tilanteessa. Ikää 50, kahden teinin yksinhuoltaja, ja 78- ja 80-vuotiaiden 170 km päässä asuvien vanhempieni ainoa lapsi ja auttaja.
Eihän tästä tosiaan oikein ulospääsyä ole, kun ei ensinnäkään vanhemmat ole vielä siinä kunnossa että mitään hoivakoteja edes harkittaisiin, pärjäävät ihan perushyvin keskenään arjessa mutta tarvii kyllä säännöllisesti apua esim. lumenluonnit, puutarhatyöt, isompien ostoksien haku autolla, netissä asioiden hoitaminen, isommat siivoukset, palaneiden lamppujen vaihto, pienet remppahommat jne. Eivät he edes pyydä sitä apua, eivät haluaisi olla vaivaksi, mutta ne asiat jäisi sitten vaan hoitamatta jos en auttaisi.
Ja mielelläni sinänsä autankin, mun vanhemmat on olleet todella hyviä vanhempia, sen oivaltaa varsinkin kun lukee täältä millaisia monien 1970-luvulla syntyneide
Miksi tämä viesti saa alapeukkua? Voisiko joku perustella, miten voi olla kenenkäån velvoite käydä tekemässä turhia kotitöitä 170 kilometrin päästä, kun koko asia ratkeaisi muuttamalla asuntoon, jossa ei tarvitse tehdä remontteja, piha- ja lumitöitä?
Hoidan lapsenlapsia. Miksi jättäisin heidät ja hoitaisin vanhusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettele tiivistämään, saatanan ap
Me vanhemmat tädit ollaan totuttu tällaiseen pidempään muotoon, ei ole pakko lukea jos ei jaksa eikä sinulla taida olla muutenkaan tähän aiheeseen sanottavaa.
Tiedän että olette tottuneet femioksennukseen tekstin muodossa.
Vierailija kirjoitti:
Hoidan lapsenlapsia. Miksi jättäisin heidät ja hoitaisin vanhusta.
Lapset pärjäävät aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi, en tarkoita tätä keskustelua, jotkut kannattavat trumppia, tuota vanhaa ukkoa ja samaan aikaan ruikuttavat samanikäisistä suhteellisen terveistä, pärjäävistä, asiansa hoitavista vanhemmistaan mikä taakka nuo vanhukset on.
Täällä yksi, mulla vaan siinä mielessä helpompi tilanne, että olen lapseton vanhapiika itse. Mulle jotenkin, surullista kyllä, vanhojen vanhempien hoitaminen on tuonut jopa tarkoituksentunteen elämääni. Olen onnellisempi sen kanssa kuin ilman sitä.
Tunsin elämäni niin yksinäiseksi, tyhjäksi ja tarkoituksettomaksi jostain 40 ikävuodesta eteenpäin, kun vastoin tahtoani olin puolisoton ja lapseton, ne muutama ystäväkin olivat muuttaneet kauas maailmalle niin että olin ihan yksin. Mietin koiran ottoakin, mutta tajusin, että minä olen niin yksinäinen etten voi edes ottaa koiraa, koska sille ei olisi yhtään hoitajaa jos joskus mun tarvii esim. mennä työmatkalle tai duunin iltatilaisuuteen, tai jos vaikka sairastun.
No, nyt mun elämässä on merkityksen tunnetta. Olen sentään avuksi jollekin, saan palvella jotakin, vanhempiani. Ennen tuntui, että kulutan vaan täällä happea ihan turhaan, ilman että minusta on iloa tai hyötyä kellekään. Onhan se raskasta nähdä rakkaiden vanhempien haurastuvan ja taantuvan henkisesti, mutta silti kokonaisvaikutus mun hyvinvointiin on positiivinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on sinulle sina hyvä vaihtoehto, ap:
Älkää passatko vanhempianne sellaisissa asioissa, mitä he pystyvät tekemään itse. Jos vanhus haluaa harrastaa puutarhanhoitoa, niin antakaa harrastaa, vaikka siihen menisi valtavasti aikaa. Mitä vähemmän vanhus liikkuu ja tekee itse, sitä nopeammin hänen fyysinen kuntonsa romahtaa.
Kotitöiden tekeminen on hyvää kuntoutusta. Sitten kun ei mitenkään enää pysty tekemään, on aika ostaa ulkopuolisia palveluita ja hyväksyä lopun lähentyminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on sinulle sina hyvä vaihtoehto, ap:
Anteeksi, siis tämä:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laki ei tule vastaan vanhempiesi kohdalla; sen edessä olet vastuussa ihan tasan alaikäisistä lapsistasi. Teet huoli-ilmoituksen, ja ilmoitat ettet jaksa vanhempiesi hoitamista enää.
Kyllä minä jaksan, mutta tämä tuntuu kurjalta. Vielä kurjemmalta tuntuisi hylätä vanhemmat. Tämä on se suruni ja olen varma että monet muutkin ovat saman tapaisessa tilanteessa. Halusin kysyä heiltä vertaistukea ja neuvoja, että miten he jaksavat.
Joudut luopumaan heistä. Se pitää tehdä ihmisarvoisesti. Tämä taas ei onnistu, jos tilanne päästetään eskaloitumaan ja kaadutte kaikki.
Ei tuohon vanhempien auttamiseen useimmat mitenkään kaadu. Se voi olla vähän raskaampi elämänvaihe, mutta useimmat siitä selviää. Itse hoisin vanhempani, nyt jo edesmenneitä, ja olen onnellinen että sen tein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se oli raskasta aikaa, kun vielä oli työelämässä ja piti hoitaa myös äidin asioita.
Kannataa mahdollisimman ajoissa ryhtyä ajamaan muuttoa helpompaan asuntomuotoon ja lähemmäksi julkisia palveluitna. Siivooja kannattaa palkata. Ei maksa omaisuuksia , jos vaikka kerran viikossa käydään siivoamassa jonkun firman tai kunnan palveluina.
Raha-asioissa valtakirjat asioiden hoitoon kuntoon, vaikka lähes kaikki kyllä käyttävät vanhuksensa pankkikorttia, vaikkei niin tietysti saisi tehdä. Jotkut sukulaiset käyttävät omiinkin ostoksiinsa, eli joku kontrolli pitäisi olla.
Usein vanhuksilla on rahaa, sitä pitäisi käyttää hänen tarpeisiinsa eikä säästää perinnöksi.
Eli kannattaa miettiä, minkä osan vanhuksen hoidosta hän voi maksaa itse, ja tärkein eli seuranpito ym jäisi sitten enimmäkseen omaiselle yksinäisyyden hoitoon..
Onkohan missään mitään "kunnan siivouksia" juurikaan. Kysyin kotikunnasta, jos nettoeläke on n. 1100 euroa ym muu varattomuus, voi saada palvelusetelin nutta eihän se ilmaista ole sittenkään.
Arvonlisäverottomana saa, jonkinlainen eru sekin. Ja kotitalousvähennyksen.
Yllättävän monella on harhainen kuvitelma, että 50 vuotiaalla on vielä 50 vuotta hyvää elämää edessä. Todellisuushan on juuri tämä, että moni on jo viimeistään tuossa 75 vuoden tienoilla hoitolaitos kunnossa. Vielä kun joutuu viiskymppisenä omien vanhempien omaishoitajaksi, niin seuraava etappi onkin se, että on itse hoitokodissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ruikuti, ruikuti, ruikuti, ruikuti, ruikuti ja ruikuti.
Ap
Sanoisin että aika harva on 75 v hoitokotikunnossa. Lähinnä joku aivoinfarkti rai alzheimer. Kyllä me kahdeksankymppiset tässä talossa ja suvussa ajamme autoa, pärjäilemme.
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi, mulla vaan siinä mielessä helpompi tilanne, että olen lapseton vanhapiika itse. Mulle jotenkin, surullista kyllä, vanhojen vanhempien hoitaminen on tuonut jopa tarkoituksentunteen elämääni. Olen onnellisempi sen kanssa kuin ilman sitä.
Tunsin elämäni niin yksinäiseksi, tyhjäksi ja tarkoituksettomaksi jostain 40 ikävuodesta eteenpäin, kun vastoin tahtoani olin puolisoton ja lapseton, ne muutama ystäväkin olivat muuttaneet kauas maailmalle niin että olin ihan yksin. Mietin koiran ottoakin, mutta tajusin, että minä olen niin yksinäinen etten voi edes ottaa koiraa, koska sille ei olisi yhtään hoitajaa jos joskus mun tarvii esim. mennä työmatkalle tai duunin iltatilaisuuteen, tai jos vaikka sairastun.
No, nyt mun elämässä on merkityksen tunnetta. Olen sentään avuksi jollekin, saan palvella jotakin, vanhempiani. Ennen tuntui, että kulutan vaan täällä happea ihan turhaan, ilman että minusta on iloa tai hyötyä kel
Olisi ehkä sitten kannattanut opiskella lähihoitajaksi ja mennä töihin hoitamaan vanhuksia. Silloin tuollaisesta, jota nyt tekee orjana ilmaiseksi saisi edes palkkaa ja sitä onnellisuuden ja tarkoituksellisuuden tunnetta ihan palkkatyön kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Miksi vanhempasi eivät muuta kerrostaloon? On sulaa hulluutta asua talossa, jonka hoitamiseen eivät voimat riitä.
Lunta voi talvella sataa vaikka joka päivä. Ei kerta kaikkiaan voi odottaa, että lapset hoitavat lumityöt. Jos vanhemmillasi ei ole varaa ostaa näitä palveluja, heidän tehtävä on muuttaa asuntoon, jossa taloyhtiö hoitaa ne. Älä ole liian kiltti."
Omasta mielestään heidän voimat riittää talon ja pihan hoitamiseen. Kerrostaloja suorastaan vihaavat, ovat aina vihanneet. Maalta kotoisin molemmat, opiskeluaikana kerrostaloissa ja sitten kun oman talon rakensivat päättivät ettei mene ikinä äitini sanoin "niihin kamaliin kolhooseihin, joissa on yhteistiloja".
Varaa niillä todellakin olisi, isäni eläke on reilusti isompi kuin mun palkka. Mutta eivät siis mielestään tarvi mitään palveluita - vielä. Per
Voisi esitellä erilaisia asumismuotoja ja miten kerrostaloissa *nykyään * eletään. Neukkukuutioiden aika meni jo.
Jos tämä ei kelpaa niin olkoot ilman.
Itselläni on varmaan edessä tuo, että joko joudun tästä vanhempani kotiorjuudesta pian itse johonkin laitokseen tai kovin montaa vuotta itselleni ja omalle elämälleni ei tästä pääsemisen jälkeen enää jää. Kumpikin vanhempani sairastui vakavasti 50/50+- ikäisenä. Itselläni on tuohon alle 10 vuotta aikaa ja riskit omalle vakavalle sairastumiselle erittäin suuret. Toisaalta nykyiset diagnoosini ovat jo sellaiset, että tarvitsisin itse sen avun itselleni kun voin monella tavalla pahoin.
Siihen on hyvät syyt, että mielenterveysongelmaiselle autismikirjolaiselle lähihoitajuus ei ole hyvä vaihtoehto, jos noihin hommiin edes pääsekään, mutta niin vaan joudun tällaisena ihmisenä toimimaan vanhempani kotiorjana, käytännössä omaishoitajana. Omassa lapsuudessani ei näitä erityislapsia diagnosoitu kuten nykyään, mutta sellainen kuitenkin olen omassa lapsuudessani ollut, eikä kukaan tuomitse, jos nämä eivät pysty käytännössä lähihoitajan tai kodinhoitajana töitä tekemään varsinkaan orjana.
Neljäkymppinen autismikirjolla oleva mm.kovasta ahdistuksesta, paniikista, masennuksesta, sosiaalisten tilanteiden pelosta, aistiyliherkkyyksistä ja traumoista kärsivä sinkku vela vaan pakotettuna vanhan, sairaan ja vihaisen vanhempansa kotiorjaksi ja käytännössä omaishoitajaksi. Mikäänhän ei voi mennä pieleen? Olen vaan niin vihainen, väsynyt, pettynyt ja ties mitä, että tämä meni näin. En halua tätä, en jaksa tätä, enkä pysty tähän millään tavalla, mutta on vaan pakko.
Alue: Aihe vapaa
Kyllä se oli raskasta aikaa, kun vielä oli työelämässä ja piti hoitaa myös äidin asioita.
Kannataa mahdollisimman ajoissa ryhtyä ajamaan muuttoa helpompaan asuntomuotoon ja lähemmäksi julkisia palveluitna. Siivooja kannattaa palkata. Ei maksa omaisuuksia , jos vaikka kerran viikossa käydään siivoamassa jonkun firman tai kunnan palveluina.
Raha-asioissa valtakirjat asioiden hoitoon kuntoon, vaikka lähes kaikki kyllä käyttävät vanhuksensa pankkikorttia, vaikkei niin tietysti saisi tehdä. Jotkut sukulaiset käyttävät omiinkin ostoksiinsa, eli joku kontrolli pitäisi olla.
Usein vanhuksilla on rahaa, sitä pitäisi käyttää hänen tarpeisiinsa eikä säästää perinnöksi.
Eli kannattaa miettiä, minkä osan vanhuksen hoidosta hän voi maksaa itse, ja tärkein eli seuranpito ym jäisi sitten enimmäkseen omaiselle yksinäisyyden hoitoon..