Lue keskustelun säännöt.
Vertaistukea vanhojen vanhempien hoitamiseen!
Tämä on kauhean raskas ja pitkä elämänvaihe ja sekin tuntuu kauhealta, kun tietää mihin tämä sitten lopulta loppuu. Tuntuu kauhealta kun rakkaat vanhemmat voivat yhä huonommin. Tietenkin menneisyyden kipupisteetkin ja lapsuuden ei niin ihanat hetket nousevat välillä mieleen ja tunteet ovat kurjia ja välillä katkeria. Toivoisin vanhemmilta sitä lämpöä ja henkistä tukea kuten nuorena, mutta sitä ei tietenkään enää saa. Joskus näen välähdyksen niistä entisistä vanhemmistani ja se tekee oloni vain surullisemmaksi. Omakin vanheneminen tuntuu tosi kurjalta juuri nyt, tuntuu että tässä mennään vaan surkeuden kautta hautaan.
Olen keski-ikäinen kolmen lapsen yksinhuoltajaäiti, eli juuri tällainen kuormamuuli, joka yksin kannattelee koko rapistuvaa Suomea tekemällä töitä ja hoitamalla kaikki. (Ja tietysti Suomen nuoret miehet vielä ovat sitä mieltä että lisää vaan taakkaa naisille...) Ystäväni sanovat, että minun pitäisi sanoa vain jämäkästi ei. Mutta mitä sekin sitten muka tarkoittaisi? Että jättäisin vanhemmat ilman apua, vai lapset vai työni? Tilanne on kestänyt niin kauan ja on niin vaikea, että kaikki yhteiskunnan tarjoamat avut on katsottu, eli käytännön apuja ei ole tästä enempää saatavissa tällä hetkellä. Olen reipas ja jaksava, eikä minua haittaa tehdä konkreettisia asioita, kuten käydä kaupassa tai hoitaa sairaita, mutta henkinen puoli uuvuttaa tosi paljon. Haluaisin omaan elämääni joskus jotain onnea ja hauskuutta, mutta en ehdi enkä jaksa muuta kuin tehdä töitä ja hoitaa ihmisiä.
Tiedän että voin periaatteessa heittää hanskat naulaan ja jättää kaikki ihmiset oman onnensa nojaan, mutta ei se minua tekisi onnelliseksi vaan entistä onnettomammaksi. Lakikin siinä jo tulisi vastaan, jos jättäisin heitteille lapset ja vanhukset. Miten te muut pärjäätte, joilla on tällaista, ja mistä saatte voimaa jaksaa?
Kommentit (92)
Vierailija kirjoitti:
Jos asutaan omassa talossa, se myydään ja käytetään rahat palvelujen hankintaan.
Jos vanhus ei suostu ottamaan vieraita ihmisiä kotiinsa, niin olkoon sitten omillaan. On nöyrryttävä kun on sen aika.
Mutta kun ne monet ei nöyrry. Monet niistä päättää lähteä vain jalat edellä siitä rakkaasta talostaan. Joten vaihtoehdoiksi jää katsella sivusta, kun yrittävät kaikkine sairauksineen ja heiveöisinä pärjätä, tai mennä ja nuorempana ja vahvempana auttaa. Jos ei auta, niin ei ne valita, ei ne pyydä apua. Ne vaan raukat sitten yrittää pärjätä ja mun ainakin käy sääliksi semmoista, kun esim. ihan kumaraan painunut, hitaasti kävelevä äiti vaikka leikkaa isoa ruohikkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samassa tilanteessa. Ikää 50, kahden teinin yksinhuoltaja, ja 78- ja 80-vuotiaiden 170 km päässä asuvien vanhempieni ainoa lapsi ja auttaja.
Eihän tästä tosiaan oikein ulospääsyä ole, kun ei ensinnäkään vanhemmat ole vielä siinä kunnossa että mitään hoivakoteja edes harkittaisiin, pärjäävät ihan perushyvin keskenään arjessa mutta tarvii kyllä säännöllisesti apua esim. lumenluonnit, puutarhatyöt, isompien ostoksien haku autolla, netissä asioiden hoitaminen, isommat siivoukset, palaneiden lamppujen vaihto, pienet remppahommat jne. Eivät he edes pyydä sitä apua, eivät haluaisi olla vaivaksi, mutta ne asiat jäisi sitten vaan hoitamatta jos en auttaisi.
Ja mielelläni sinänsä autankin, mun vanhemmat on olleet todella hyviä vanhempia, sen oivaltaa varsinkin kun lukee täältä millaisia monien 1970-luvulla syntyneiden vanhemmat on ollut. Ei mitään sellaista kylmää ja tylyä meillä koskaan lapsuudessa. Koen velvoll
Tämä on se tilanne johon voin samaistua. Tuntuu että täällä kirjoittavat enimmäkseen sellaiset ihmiset, joilla ei ole tällaista tilannetta, tai jos on, he tuudittautuvat siihen, että joku muu kyllä hoitaa, ehkä perheen muut lapset tai joku. Olen tosi pahoillani tilanteestasi. Vastaavaa on tosi monilla ihmisillä ja tuntuu, että yhteistä on se, että on juuri tuollainen jotenkin edes hyvä ihminen kuten sinä. Minustakin on aivan selvää, ettei omia rakkaita ihmisiä voi jättää pulaan tai kurjaan tilanteeseen, jos voi mitenkään auttaa. Tämä on sitten joillekin aivan käsittämätöntä, en tiedä ovatko he kovempia ja kylmempiä vai eikö tällainen tilanne vain kosketa heitä eivätkä he voi sitä kuvitella. Tietysti omaishoitajat, jotka asuvat hoidettaviensa kanssa, ovat yksi todella raskaaseen tilanteeseen sidottu ihmisryhmä ja heitäkin on todella paljon tässä maassa. En tiedä myöskään millaisia rahatilanteita ihmisillä on, itselläni tai vanhemmillani ei ole todellakaan varaa mihinkään monen tunnin avustukseen, jossa on vielä joku kuntouttava otekin, ei sellaisia ole kunnallisella puolella tarjolla. Toivon että jaksat etsiä iloa jostakin elämässäsi ja tulevaisuuttahan ei voi tietää. Itse toivoisin juuri sitä, että olisi jokin apu sellaiseen todellisuuden hyväksymiseen ja siitä nouseva rauha ja iloa. Ehkä jos olisi uskovainen niin rukoilu auttaisi. Olen yrittänyt pitää kiitollisuuspäiväkirjaa, kuntoilla ja hoitaa itseäni minkä voin mutta välillä suru saa vallan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos asutaan omassa talossa, se myydään ja käytetään rahat palvelujen hankintaan.
Jos vanhus ei suostu ottamaan vieraita ihmisiä kotiinsa, niin olkoon sitten omillaan. On nöyrryttävä kun on sen aika.
Mutta kun ne monet ei nöyrry. Monet niistä päättää lähteä vain jalat edellä siitä rakkaasta talostaan. Joten vaihtoehdoiksi jää katsella sivusta, kun yrittävät kaikkine sairauksineen ja heiveöisinä pärjätä, tai mennä ja nuorempana ja vahvempana auttaa. Jos ei auta, niin ei ne valita, ei ne pyydä apua. Ne vaan raukat sitten yrittää pärjätä ja mun ainakin käy sääliksi semmoista, kun esim. ihan kumaraan painunut, hitaasti kävelevä äiti vaikka leikkaa isoa ruohikkoa.
Sääli sairastuttaa säälin kohteen ja säälijän. Jos autat säälistä, todennäköisesti pahennat tilannetta pitkällä tähtäimellä.
Ymmärräthän, että se äitisi on sen nurmikon valinnut ja halunnut. Sitäpaitsi liikunta pidentää elinikää. Mitä enemmän äitisi kävelee ja tekee, sitä paremmassa kunnossa hän pysyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samassa tilanteessa. Ikää 50, kahden teinin yksinhuoltaja, ja 78- ja 80-vuotiaiden 170 km päässä asuvien vanhempieni ainoa lapsi ja auttaja.
Eihän tästä tosiaan oikein ulospääsyä ole, kun ei ensinnäkään vanhemmat ole vielä siinä kunnossa että mitään hoivakoteja edes harkittaisiin, pärjäävät ihan perushyvin keskenään arjessa mutta tarvii kyllä säännöllisesti apua esim. lumenluonnit, puutarhatyöt, isompien ostoksien haku autolla, netissä asioiden hoitaminen, isommat siivoukset, palaneiden lamppujen vaihto, pienet remppahommat jne. Eivät he edes pyydä sitä apua, eivät haluaisi olla vaivaksi, mutta ne asiat jäisi sitten vaan hoitamatta jos en auttaisi.
Ja mielelläni sinänsä autankin, mun vanhemmat on olleet todella hyviä vanhempia, sen oivaltaa varsinkin kun lukee täältä millaisia monien 1970-luvulla syntyneiden vanhemmat on ollut. Ei mitään sellaista kylmää
Faktojen toteaminen on välittämistä. Oikeastiko katsot, että on perusoikeus juoksuttaa lapsia tekemään vanhempien lumityöt 170 kilometrin päästä? Siinähän ei ole järjen häivää.
Tilanne vain pahenee kun ikää tulee lisää. Se on vanhusten oma etu että muuttavat asuntoon, joka sopii heidän elämäntilanteeseen.
Toivon että kuolen ennenkuin tarvitsen lapsilta mitään. Olen 78, olen vielä itse se auttava osapuoli, katson lomilla lemmikit, lapsiakin vielä ihan äsken mutta nyt nuorinkin jo 15.
Onneksi asun kerrostalossa, ikkunanpesun olen jo vuosia ostanut. Joskus siivouksen. Sen saa ilman arvonlisäveroa.
No tää ei ollut vertaistukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toivon että kuolen ennenkuin tarvitsen lapsilta mitään. Olen 78, olen vielä itse se auttava osapuoli, katson lomilla lemmikit, lapsiakin vielä ihan äsken mutta nyt nuorinkin jo 15.
Onneksi asun kerrostalossa, ikkunanpesun olen jo vuosia ostanut. Joskus siivouksen. Sen saa ilman arvonlisäveroa.
No tää ei ollut vertaistukea.
Tämä on järkevin kommentti täällä.
"Miksi vanhempasi eivät muuta kerrostaloon? On sulaa hulluutta asua talossa, jonka hoitamiseen eivät voimat riitä.
Lunta voi talvella sataa vaikka joka päivä. Ei kerta kaikkiaan voi odottaa, että lapset hoitavat lumityöt. Jos vanhemmillasi ei ole varaa ostaa näitä palveluja, heidän tehtävä on muuttaa asuntoon, jossa taloyhtiö hoitaa ne. Älä ole liian kiltti."
Omasta mielestään heidän voimat riittää talon ja pihan hoitamiseen. Kerrostaloja suorastaan vihaavat, ovat aina vihanneet. Maalta kotoisin molemmat, opiskeluaikana kerrostaloissa ja sitten kun oman talon rakensivat päättivät ettei mene ikinä äitini sanoin "niihin kamaliin kolhooseihin, joissa on yhteistiloja".
Varaa niillä todellakin olisi, isäni eläke on reilusti isompi kuin mun palkka. Mutta eivät siis mielestään tarvi mitään palveluita - vielä. Periaatteessa ovat avoimia ajatukselle, että sitten kun he on vanhoja ja huonokuntoisia, voivat alkaa jotain palveluita käyttää. Mutta ei vielä. Ja esim. nuo lumityöt, kyllä he ne itse tekee jos minä en mene tekemään. Sama vähän kaikki muukin, kyllä tekevät, eikä edes valita, mutta en mä ainakaan halua ajatella esim. pallolaajennuksessa pari vuotta sitten käynyttä isääni kolaamassa 30 metrin pihatietä ja isoa etupihaa jostain raskaasta suojalumesta jota on isot määrät. Tai pientä, hentoista äitiäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Missä on erolapsien isät? Vauvan kaikki yksinhuoltajat tuntuvat olevan sitä totaalisesti, isiltä ei rahaa, vuoroja lasten kanssa.
Aika monilla on varmaan sama tilanne kuin itselläni, että isiltä tulee jokunen satanen kuukaudessa ja he pitävät lapsia 1-2 vkl kuukaudessa. Tämä on se aika tavallinen kuvio. On siitä jotain apua tietysti, mutta aika usein se tuo myös omia haasteitaan. Usein jos on eroperhe, suhteissa saattaa olla jotain vaikeaa ja kukapa näitä sitten selvittelisi ellei se lähivanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Missä on erolapsien isät? Vauvan kaikki yksinhuoltajat tuntuvat olevan sitä totaalisesti, isiltä ei rahaa, vuoroja lasten kanssa.
Voi voi. Vanhanpiian miesviha ei nyt ottanut tulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Miksi vanhempasi eivät muuta kerrostaloon? On sulaa hulluutta asua talossa, jonka hoitamiseen eivät voimat riitä.
Lunta voi talvella sataa vaikka joka päivä. Ei kerta kaikkiaan voi odottaa, että lapset hoitavat lumityöt. Jos vanhemmillasi ei ole varaa ostaa näitä palveluja, heidän tehtävä on muuttaa asuntoon, jossa taloyhtiö hoitaa ne. Älä ole liian kiltti."
Omasta mielestään heidän voimat riittää talon ja pihan hoitamiseen. Kerrostaloja suorastaan vihaavat, ovat aina vihanneet. Maalta kotoisin molemmat, opiskeluaikana kerrostaloissa ja sitten kun oman talon rakensivat päättivät ettei mene ikinä äitini sanoin "niihin kamaliin kolhooseihin, joissa on yhteistiloja".
Varaa niillä todellakin olisi, isäni eläke on reilusti isompi kuin mun palkka. Mutta eivät siis mielestään tarvi mitään palveluita - vielä. Periaatteessa ovat avoimia ajatukselle, että sitten kun he on vanhoja ja huonokuntoisia, voivat alkaa jota
Hei! Sun vanhemmilla on varaa ostaa se kolaaminen! Ylimääräinen stressi lyhentää nyt sinun elinikääsi.
Vierailija kirjoitti:
Opettele tiivistämään, saatanan ap
Me vanhemmat tädit ollaan totuttu tällaiseen pidempään muotoon, ei ole pakko lukea jos ei jaksa eikä sinulla taida olla muutenkaan tähän aiheeseen sanottavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä on erolapsien isät? Vauvan kaikki yksinhuoltajat tuntuvat olevan sitä totaalisesti, isiltä ei rahaa, vuoroja lasten kanssa.
Voi voi. Vanhanpiian miesviha ei nyt ottanut tulta.
Olen kolmen aikuisen lapsen äiti, pitkässä liitossa , lapset kaikki pysyneet aviossa, neljän mummo.
Kritiikki kohdistui eroihin, lasten asemaan niissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sanoa, kun et kertonut missä ja miten vanhempasi asuvat ja missä kunnossa he ovat. Palveluja voi ulkoistaa eikä se välttämättä kauhean kalliiksi tule, mutta jos he siitä jääräpäisesti kieltäytyvät, niin sinun pitää kertoa heille mitä olet valmis tekemään ja mitä et. Ja sitten pitää siitä kiinni.
No juurihan sanoin, että nämä palvelut on katsottu läpi. Ne ovat käytössä siinä määrin kuin ne tähän tilanteeseen sopivat. Kyse ei ole siitä, ettenkö osaisi selvittää näitä kunnan tai yksityisten palveluita. Muutenkaan tilanne ei ole se, että hyötyisimme siitä, että joku tulee 1-3 kertaa päivässä laittamassa jonkun eineksen vanhempien nenän eteen. Isäni on siinä kunnossa että voi tehdä nämä asiat ja on invalidisoituneen äitini omaishoitaja. Isä on itsekin masentunut ja monisairas. Jos laitan kovan kovaa vastaan ja kieltäydyn auttamista, niin siellähä
Etsi hyvä hoitokoti. Kyllä niitä on. Älä ole marttyyri. Kukaan ei ole korvaamaton, eikä tarvitsekaan olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivon että jaksat etsiä iloa jostakin elämässäsi ja tulevaisuuttahan ei voi tietää. Itse toivoisin juuri sitä, että olisi jokin apu sellaiseen todellisuuden hyväksymiseen ja siitä nouseva rauha ja iloa. Ehkä jos olisi uskovainen niin rukoilu auttaisi. Olen yrittänyt pitää kiitollisuuspäiväkirjaa, kuntoilla ja hoitaa itseäni minkä voin mutta välillä suru saa vallan.
Tämä oli kiva viesti. Minäkin olen usein toivonut, että pystyisipä uskomaan johonkin Jumalaan tai suurempaan tarkoitukseen, niin olisi helpompi ehkä ottaa oma osa elämässä nöyremmin vastaan. Ehkä jopa tavallaan kokea palvelevansa sitä jumalaansa sillä kun tekee sen mitä on omaksi osaksi annettu. Mutta itse en ole koskaan pystynyt uskomaan, kun en näe todisteita Jumalan olemassaolosta, joten tästä ei ole lohduksi.
Minua kyllä se itse auttaminen useimmiten ilahduttaa, saan siitä hyvää mieltä kun voin olla avuksi. Näitä masentavia ajatuksia joita listasin on vain ajoittain, pääosin silloin jos töissä ja lasten kanssa on sen verran raskasta, että voimat on vähissä. Tai jos joskus yön synkkinä tunteina mieli alkaa pyörittää jotain ihme keski-iän kriisiä, että mitä mä voisin vielä tehdä mun omassa elämässä, mitä vielä kokea. Mutta sitten taas kun olen hyvissä voimissa, hoidan vaan kaiken ja saan iloa siitä että saan antaa hyville vanhemmille takaisinpäinkin.
Kuten kirjoitit ekassa viestissäsi, myös mulle useimmiten ne henkiset asiat on vaikeampia kuin varsinainen konkreettinen jaksaminen. Se, kun näkee miten vanhemmat vanhenee ja heikkenee koko ajan, ja esim. äitini tapauksessa se että vanheneminen ei ole tuonut seesteistä viisautta vaan rajun kuolemanpelon ja tietynlaisen ilkeyden (esim. alkanut haukkua kovasti esim. julkkisten ja naapurien ulkonäköjä, kuka on rupsahtanut tai lihonut). Tiedän, että nuo liittyy luonnollisiin aivomuutoksiin nuo asiat, enkä ota niitä henkilökohtaisesti mitenkään. Isä taas vetäytyy omaan maailmaansa yhtä enemmän, sellainen hiljainen introvertti aina oli ennenkin. Nykyään lähinnä tekee ristikoita tai jotain puutöitä omissa oloissaan, eikä kauheasti juttele kuin ehkä säästä. Ei hän onneton ole mitenkään, hyvinkin onnellisen oloinen, mutta se on jotenkin surullista nähdä se muutos. Ja tietää, että itsekin on menossa tuollaista kuihtumista ja elämän supistumista kohti kovaa vauhtia.
- 7
Meillä vastaava rumba alkaa olemaan jo tiensä päässä. Toinen vanhemmista kuoli muutamassa kuukaudessa ns seisovilta jaloiltaan 86 vuoden iässä ja toinen on yli 90 hoivakodissa nuppi sekaisin lääkkeistä sekä sairauksista. T
Olen lapseton leski, joten voisin sanoa päässeeni ap:ta helpommalla. Minulla on myös kaksi veljeä, jotka eivät olleet ihan tilanteen tasalla ja minulla oli vetovastuu vanhempiani koskien.
Tunnistan tunteesi sekä sen vaiheen, jolloin vanhemmat eivät ole riittävän huonossa kunnossa saadakseen apua ja kuitenkin niin huonossa kunnossa, että omaisten on oltava apuna.
Se ein sanominen on helppo neuvo, jonka muokkaisin siihen suuntaan että tekee sen minkä jaksaa ja kykenee. Syyllisyys ei ole syy lähteä avuksi. Joskus on jopa hyväkin, ettei auta liikaa. Se on signaali viranomaisille, että selvitään yksinkin.
Yksi asia, jota en ole koskaan käsittänyt, että miksi teini-ikäisiä ja vähän nuorempiakin lapsia ei voi pyytää avuksi? Minä opin ymmärtämään omien isovanhempieni tilanteen juuri sillä auttamisella. Tehtävät olivat helppoja niin kuin käydä tervehtimässä heitä silloin kun kukaan muu ei päässyt, juosta pienillä asioilla, viedä roskat, auttaa lampun vaihdossa, pyyhkiä pöytä eli ei edes mitään orjatyötä, vaan pientä oppia siitä mitä vanhuksen elämä on. Yhtä lailla kuin sinä joskus tarvitset lapsiasi ja oppivat arvioimaan tilannettasi.
Varsin kehno tekoälyn tuottama teksti
0/5
Vierailija kirjoitti:
"Miksi vanhempasi eivät muuta kerrostaloon? On sulaa hulluutta asua talossa, jonka hoitamiseen eivät voimat riitä.
Lunta voi talvella sataa vaikka joka päivä. Ei kerta kaikkiaan voi odottaa, että lapset hoitavat lumityöt. Jos vanhemmillasi ei ole varaa ostaa näitä palveluja, heidän tehtävä on muuttaa asuntoon, jossa taloyhtiö hoitaa ne. Älä ole liian kiltti."
Omasta mielestään heidän voimat riittää talon ja pihan hoitamiseen. Kerrostaloja suorastaan vihaavat, ovat aina vihanneet. Maalta kotoisin molemmat, opiskeluaikana kerrostaloissa ja sitten kun oman talon rakensivat päättivät ettei mene ikinä äitini sanoin "niihin kamaliin kolhooseihin, joissa on yhteistiloja".
Varaa niillä todellakin olisi, isäni eläke on reilusti isompi kuin mun palkka. Mutta eivät siis mielestään tarvi mitään palveluita - vielä. Periaatteessa ovat avoimia ajatukselle, että sitten kun he on vanhoja ja huonokuntoisia, voivat alkaa jota
He ovat aikuisia ihmisiä, jos ei muistisairautta, oikeustoimikelpoisia hoitamaan itse asiansa. Älä sotkeennu asioihin silloin. Terv yks itsenäinen vanhus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laki ei tule vastaan vanhempiesi kohdalla; sen edessä olet vastuussa ihan tasan alaikäisistä lapsistasi. Teet huoli-ilmoituksen, ja ilmoitat ettet jaksa vanhempiesi hoitamista enää.
Kyllä minä jaksan, mutta tämä tuntuu kurjalta. Vielä kurjemmalta tuntuisi hylätä vanhemmat. Tämä on se suruni ja olen varma että monet muutkin ovat saman tapaisessa tilanteessa. Halusin kysyä heiltä vertaistukea ja neuvoja, että miten he jaksavat.
Joudut luopumaan heistä. Se pitää tehdä ihmisarvoisesti. Tämä taas ei onnistu, jos tilanne päästetään eskaloitumaan ja kaadutte kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Miksi vanhempasi eivät muuta kerrostaloon? On sulaa hulluutta asua talossa, jonka hoitamiseen eivät voimat riitä.
Lunta voi talvella sataa vaikka joka päivä. Ei kerta kaikkiaan voi odottaa, että lapset hoitavat lumityöt. Jos vanhemmillasi ei ole varaa ostaa näitä palveluja, heidän tehtävä on muuttaa asuntoon, jossa taloyhtiö hoitaa ne. Älä ole liian kiltti."
Omasta mielestään heidän voimat riittää talon ja pihan hoitamiseen. Kerrostaloja suorastaan vihaavat, ovat aina vihanneet. Maalta kotoisin molemmat, opiskeluaikana kerrostaloissa ja sitten kun oman talon rakensivat päättivät ettei mene ikinä äitini sanoin "niihin kamaliin kolhooseihin, joissa on yhteistiloja".
Varaa niillä todellakin olisi, isäni eläke on reilusti isompi kuin mun palkka. Mutta eivät siis mielestään tarvi mitään palveluita - vielä. Periaatteessa ovat avoimia ajatukselle, että sitten ku
No sitten ei myöskään saa yhtään ainoaa kertaa marista/valittaa/pyytää apua.
No sentään hyvä jos vanhempasi ovat vielä yhdessä. Mun vanhemmat eronneet 30 vuotta sitten ja asuvat kaukana toisistaan. Itsellä työ ja nuoret lapset,niin jotenkin ei tulis kyllä mieleenkään hoidella heitä siinä sivussa vaikka kuinka rakkaita ovat. Pitää mun omaa jaksamistakin miettiä. Ja veikkaan et minun loppuunpalamisella olis isommat vaikutukset yhteiskuntaan. Heijastuu omaan suhteeseen,lapsiin,työkykyyn, omaan henkiseen vointiin. Eli jos mulla burn out,näkyy se lapsissakin,varmasti heijastuisi käytös myös koulussa, omassa työyhteisössä, puolison jaksamiseen omassa työssään jne jne.