Viinit kaupoissa. Miten kävi? Mielipiteitä, kokemuksia.
Aloitan. Minusta on periaatteessa kiva, kun viiniä saa nyt kaupasta. Se halvinkin lasipullossa (hanapakkauksia en oo koskaan harrastanu ja pahvitölkeissä olevat sangriat ja apinaviinit maistuu taasen kyllä ihan kiljulta) myytävä on nimittäin oikeasti hyvän makuista, toisin kuin halvimmat oluet, lonkerot ja siiderit.
Sepä onkin tässä juuri se huono puoli, hyvä maku! Viini solahtaa kurkustani alas tuosta vain. Maksuhäiriömerkintäolutta, oikeastaan mitä tahansa muutakin mietoa olutta, siideriä tai lonkeroa ei pysty juomaan samaa tahtia, koska ne eivät oikeasti maistu hyvältä. Niitä juon rauhoittuakseni tai humaltuakseni. Viini maistuu hyvältä, mutta on melkein kaksi kertaa vahvempaa, kuin mieto olut tai sidukka!
Yritin katsella yksi kerta, että eikö olisi 4-5 volttista viiiniä? Ei ole. On vain joko täysin alkoholitonta tai kasivolttista viiniä. Eikö sitä pysty tekemään miedompana, vai eikö ne mene kaupaksi muille kuin minulle? Olen yrittänyt säätää semmoista että lantraan viinin vaikka mehukivennäisveteen tai vichyyn, mutta ei se sitten taas maistu niin hyvälle.
Tuntuis, että aika moni nyt alkoholisoituu nopeampaa, kun vahvemmat alkoholit on helpommin saatavissa. Täällä maalla. Kaupungeissahan nyt on alkot joka kulmalla muutenkin. Minun kohdalla ei sitä vaaraa, koska olen ollut jo kovasti alkoholiriippuvainen ennen tätä uudistusta. Se vaan välillä kauhistuttaa, mitä tahtia pulloja kertyy.
Juopoimmat kaverini ja tuttuni näyttävät yhä pysyneen niissä vanhoissa miedoissa ja halvoissa juomissa, vanhoissa vakioissaan. Näyttää kuin eivät olisi mitenkään noteeranneet, että kaupasta saa viiniä. Ehkä eivät pidä viinistä, tai ovat minua fiksumpia..?
Kommentit (85)
Ihan kiva kun viiniä saa kaupasta, ostin pari pulloa ja nautiskeltiin kaverin kanssa, kivassa hiprakassa oltiin.
Me juomme viiniä vähän liikaakin, mutta kaupasta en ole kokeillut. Joku sanoi, ettei ole hyviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tullut mieleenkään maistaa vedellä pilattuja viinejä.
Jo muinaiset roomalaiset laimensivat viinin vedellä. Laimentamatonta viiniä juovia pidettiin alkoholisteina.
Pitävät myös orjia ja orgioita että mitä roomalaisten tapoja sinä haluat?
En ole ostanut kun joulun jälkeen oli noita 8% glögejä ja viinejä -60% niin silloin pari kaappiin.
Koska minulle maistuu kaikki alkoholi yhtä lailla, ei käynyt mitenkään. Nyt on vain enemmän valikoimaa mitä ostaa. Kulutukseni on pysynyt samana, mutta ehkä jakaantuu vähän toisin kuin ennen.
Suhtauduin noihin laimennettuihin viineihin vähän epäluuloisesti kyllä, mutta luin testejä ja valitsin niissä hyvin pärjänneitä, ja ihanhan nuo ovat olleet juomakelpoisia. Petollisia kyllä kun alkoholipitoisuutta ei niin huomaa. Tuli alkuun juotua liian nopeaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tullut mieleenkään maistaa vedellä pilattuja viinejä.
Enintään kastikkeeseen.
Vierailija kirjoitti:
Eikö noita 4,5-prossaisia Ofelioita ole aina ollut?
No niitä ne oli ennen, nyt varmaan 8% ei olla ostettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tullut mieleenkään maistaa vedellä pilattuja viinejä.
Jo muinaiset roomalaiset laimensivat viinin vedellä. Laimentamatonta viiniä juovia pidettiin alkoholisteina.
Ehkä silloin ei ollut käymisenpysäyttäjäaineita olemassa ja viinit väkevöityivät aina pariinkymmeneen prosenttiin saakka. Nythän käyminen pysäytetään koska vahvempaa viiniä koskee erilaiset myyntiehdot ja koska halutaa säilyttää jäännössokeria maun vuoksi.
Tuo laimennetut viinit kauppaan oli niin uskomatonta näpertelyä että se kuvaa hyvin kuinka huonoja meidän poliitikot on kun kyse on päihteistä. Sillä on vähän merkitystä saako viinejä kaupoista vai alkosta. Nehän ei ole ainoat vaihtoehdot alkoholin ostamiselle. Eu ja tavaran vapaa liikkuvuus.
Sen sijaan että näpertelevät alkoholin myynnin kanssa voisivat tehdä jotain huumepolitiikalle. Suomi on ykkönen huumekuolemissa ja toisena suonensisäisten huumeiden käytössä. Joka viides aikuinen viihdekäyttää maikkarin uutisen mukaan. Toisilla tavoilla on saatu pienempi huumeongelma. Asiantuntijat neuvoo kyllä ja poliitikot tekee päinvastoin kuin neuvotaan jos tekevät mitään.
En suosittele petteriä menemään kaljoille vaan jäämään kaljoittelemaan. Siitä on vähemmän haittaa valtiolle. Nukkeministerit tekee mitä ek haluaa. Nehän saivat kirjoittaa hallitusohjelman. Hallituksen pitää pyytää pomoiltaan ohjeet mitä saa tehdä huume ja päihdepolitiikassa.
Kun on juhlan aihetta haluan lasilliset pari kuohuvaa. Siihen tarkoitukseen marketin olisiko ollut "Olo" oli aivan kelvollista. Eli ennen ostin muutaman kerran vuodessa jotain Cavaa, ja nyt ostan miedompaa kuohuvaa marketista. Alkoholin haitat siis pienenivät.
Punaviinin ostan edelleen alkosta, kun käyn kaupungissa ostan parikin pulloa jemmaan.
Ei kaikkia alkoholijuomia voi poistaa kaupoista sillä perusteella ettö niistä jokainen menee jollekulle liian liukkaasti alas. Keskioluella taidetaan kuitenkin alkoholisoitua täällä useimmin.
Huooooooh. Noi viinit ei ole laimennettu vaan niistä on poistettu sitä alkoholia.
Ostin yhden pullon testiksi ja se oli virhe. Vedellä jatkettua pahanmakuista litkua jota ei kannata kenenkään ostaa.
Vierailija kirjoitti:
Ostin yhden pullon testiksi ja se oli virhe. Vedellä jatkettua pahanmakuista litkua jota ei kannata kenenkään ostaa.
Sitä ei ole laimennettu vaan sieltä on poistettu alkoholia.
Mitään ei käynyt
Lähikaupassa tehtiin kauan kaivattu remontti, että pullot saatiin mahtumaan. Samalla uusiutuivat jo vanhentuneet kylmäkoneet
Näin pääsi käymään.
En osta enkä tule ostamaan kokoomuksen ja persupaskojen kansantyhmennysviinejä! Itse asiassa ryhdyin vihdoinkin raittiiksi ja jos siitä joskus poikkean niin Alkosta hommaan skumpat ja punkut kuten aina ennenkin.
Vierailija kirjoitti:
En edelleenkään osta viinit yms. suomesta. Tulevat ulkomailta
Pakkohan ne viinit on ulkomailta tilata kotiovelle edullisesti. Täällä on Alko joka toinen pv kiinni milloin milläkin tekosyyllä, lasten litkuviinit kaupoissa ja kalliit hinnat. Saksan tuonti jatkukoon, kunnes järki voittaa tässäkin asiassa.
Naurettavaa pelleilyä. Oikeat viinit olisivat voineet tulla suoraan ruokakauppaan.
Olen ollut absolutisti lähes 20 vuotta.
Mutta vastaan silti. Silloin kun vielä join, niin join oikeastaan vaan kaljaa. No joskus jotain siideriä tai limuviinaa tai Alkon kirkkaita tuotteita harvakseltaan.
Mutta en koskaan viinejä. Kyllä ne kaverit on ne noteeranneet, mutta ei niille maistu. Vaikka tulis tiukempia viinejä, niin ei ne silti niitä ostais. Ne joille viinit maistuu, niin juovat niitä. Ei niihin muut koske.
Ainoa missä olisin voinut juoda jotain 8 prossasta viiniä, olis ollut että olis hirveä kanuuna ja saatava vähän tasottavaa, että päivä lähtis käyntiin.
Onneksi en ole enää tuossa kunnossa. Se kävi meinaan työstä.
Jos haluan alkoholia, käyn edelleenkin Alkosta ostamassa kunnon viiniä. Valkoviinissä alhainen prosentti (tai jopa holiton) menee, mutta punaviini kaipaa kyllä niitä prosentteja, ainakin omaan makuuni.
Olen muistaakseni kerran ostanut ruokakaupasta viiniä, ja siihen kertaan se saa jäädäkin.
Omaan alkoholin nauttimiseeni mietojen viinien saatavuus ruokakaupoissa ei ole siis vaikuttanut mitenkään.
Kerran ostin kokeeksi pullon ruokakaupan lantrattua viiniä ja kaadoin puolen lasin jälkeen viemäriin.
Jotenkin tästä pelleilystä tulee mieleen se kun takavuosina lopulta löysättiin lakia niin että pakettiautoon sai asentaa takapenkin, mutta sitten lakiin kirjattiin että penkin pitää olla epämukava (90 asteen selkänojakulma, ei kunnon pehmustetta, takaosaa ei saa verhoilla jne). Ettei vaan kukaan pääsisi tekemään itselleen mitään kivaa tai hyödyllistä!
Ihan niinkuin tähän maahan olisi tarvittu enempää halpoja ja huonolaatuisia litkuja alkoholistien ryypättäväksi. Tai jotain supervahvoja oluita. Jos tarkoitus oli luotsata meitä kohti sivistyneempiä juomatapoja niin olisi mielummin sallittu vain hyvien laatuviinien myynti. Nyt tehtiin just päinvastoin.
ja älkää edes mainittu taksiuudistusta. Tai ampuma-aselakia
Luulisi ettei se lakien säätäminen olisi niin vaikeaa.