Lukioikäisenä mun silloinen tyttöporukka hylkäsi mut ilman mitään selityksiä,

Vierailija kirjoitti:

Me teimme vähän samalla tavalla ystävällemme. Hän oli ollut koko yläasteen paras ystäväni. Vieläkin itkettää ja tulee paha mieli kun mietin asiaa. Välimme vähän paranivat jossain kohtaa, mutta ei enää entiselleen. Olisimme varmaan kuitenkin kasvaneet erilleen kun olimme niin erilaisia ja hän valitsi elämässään aivan eri juttuja kuin minä. Mutta pahaa tekee vieläkin kun mietin miten inhottaviksi rupesimme hänelle. No hänellä on onneksi nykyisin täydellinen elämä ja minä olen yksinäinen köyhä luuseripaska.

Pakko sanoa, että nauroin tälle. Sitä saa mitä tilaa. Ilmeisesti tunnet kuitenkin ainakin alkeellisella tasolla empatiaa ja osaat reflektoida käytöstäsi.

Monella suomalaisella on jotain narsismiin viittaavaa tunnepuolen probleemaa. Heillä on vaikea asettua toisen asemaan ja ymmärtää, että jokainen on oma yksilönsä omine ominaisuuksineen. Eikä varsinkaan voida sietää sitä, jos joku on henkisesti vahvempi kuin itse on.

Oli pakko tarkistaa, että olenko kirjoittanut tästä.

Vilkaisin jo kommentteja sen verran etten halua kirjoittaa itsestäni yksityiskohtia. Ties vaikka joku porukasta olisi täällä lukemassa ja tunnistaisi.

Mutta kyllä. Juuri tyttöporukat huvittelevat liittoutumalla ja sulkemalla yhden ulkopuolelle. Se on todella helppoa: ei tarvita muuta kuin pahanilkisyyttä. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että se pääliittoutuja oli yksi tietty sama. Hän liittoutui aina sen kanssa joka kulloinkin tuntui hyödylliseltä ja ulkopuolelle jätettävä vaihteli.

Tämä alkoi jo yläasteella, ja jatkui lukiossa. 

Myöhemmin jätin nämä porukat ja hankin omia ystäviä eri yhteyksistä, sellaisia ihmisiä jotka oli kivoja ja joista mä olin kiva.

Mä toivon, että kaikki jotka kärsivät tämmösen vaiheen, nostavat päänsä pystyyn ja muistavat ja ymmärtävät, että kiusattu ei ole syypää. Kiusaajat ja syrjijät ovat, ja heidän on syytä hävetä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, mitä sinun kohdallasi kävi, mutta tiedän yhden vähän vastaavan tarinan. Siinä henkilö töksäytteli jatkuvasti muille ikävästi, mutta loukkaantui verisesti, jos hänelle sanoi vastaavalla tavalla. Muut huomauttivat hänelle, mutta hänen kantansa ei muuttunut, hän itse toimi aina oikein ja muut ilkeästi. Ja hän saattoi alkaa inttää vaikka ihan makuasioista, että joku tietty ruoka ei voi olla kenenkään muunkaan mielestä hyvää, kun hänestä se on pahaa. Tai kysyä neuvoa, mutta haukkua kaikki saamansa neuvot.

Kuulostaa autismin kirjolta?

Tai ihan vaan huonolta käytökseltä? Kaiken takana ei ole diagnoosi. Ihmiset voivat vain yksinkertaisesti olla tyhmiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me teimme vähän samalla tavalla ystävällemme. Hän oli ollut koko yläasteen paras ystäväni. Vieläkin itkettää ja tulee paha mieli kun mietin asiaa. Välimme vähän paranivat jossain kohtaa, mutta ei enää entiselleen. Olisimme varmaan kuitenkin kasvaneet erilleen kun olimme niin erilaisia ja hän valitsi elämässään aivan eri juttuja kuin minä. Mutta pahaa tekee vieläkin kun mietin miten inhottaviksi rupesimme hänelle. No hänellä on onneksi nykyisin täydellinen elämä ja minä olen yksinäinen köyhä luuseripaska.

Pakko sanoa, että nauroin tälle. Sitä saa mitä tilaa. Ilmeisesti tunnet kuitenkin ainakin alkeellisella tasolla empatiaa ja osaat reflektoida käytöstäsi.

Monella suomalaisella on jotain narsismiin viittaavaa tunnepuolen probleemaa. Heillä on vaikea asettua toisen asemaan ja ymmärtää, että jokainen on oma yksilönsä omi

Kyllä, olen sitä mieltä että ansaitsen tämän ja olen pahoillani, mitä hänelle tein. Lähdin liikaa muiden mukaan ja olin typerä. Kyllä minua jo silloin harmitti.

Voisitko vielä kysyä niiltä että mikä homma?

Vierailija kirjoitti:

Minulle kävi samoin ja kun vuosia myöhemmin reflektoin omaa käytöstäni, niin sieltähän ne syyt löytyivät.

Sinulla oli ehlä noin mutta kaikilla muilla ei välttämättä ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, mitä sinun kohdallasi kävi, mutta tiedän yhden vähän vastaavan tarinan. Siinä henkilö töksäytteli jatkuvasti muille ikävästi, mutta loukkaantui verisesti, jos hänelle sanoi vastaavalla tavalla. Muut huomauttivat hänelle, mutta hänen kantansa ei muuttunut, hän itse toimi aina oikein ja muut ilkeästi. Ja hän saattoi alkaa inttää vaikka ihan makuasioista, että joku tietty ruoka ei voi olla kenenkään muunkaan mielestä hyvää, kun hänestä se on pahaa. Tai kysyä neuvoa, mutta haukkua kaikki saamansa neuvot.

Ymmärrän sikäli henkilöä että onhan siinä eroa jos "töksäyttelee" vs loukkaa tahallisesti, kuten ilmeisesti muut kaveriporukan jäsenet sitten tekivät "kostaakseen". 

Eivät varmaan kostaakseen, vaan eivät halua olla tekemisissä loukkaavasti käyttäytyvän ihmisen kanssa ja ovat asettaneet rajansa. Ainakaan menneiden vuosikymmenien teini-ikäiset eivät tienneet hölkäsen pöläystä jostain neuroepätyypillisyyksistä, eivät aikuisetkaan. Joten tuossa on todennäköisesti vain käännytty kannoillaan kun yksi on ollut toistuvasti inhottava.  

Tuttavalleni kävi niin että tiiviin pikkukoulun tyttöporukan siirtyessä yläasteelle "isoon" kouluun, yksi hylkäsi vanhan porukan kun sai hienommat kaverit.

Tosin hän teki paskamaisen tempun tälle uudelle kaveriporukalle ja jäi siitä kiinni ja aika yksin oli senjälkeen. 

Olen aina uskonut karmaan ja tämä tapaus vahvisti käsitystäni. O

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, mitä sinun kohdallasi kävi, mutta tiedän yhden vähän vastaavan tarinan. Siinä henkilö töksäytteli jatkuvasti muille ikävästi, mutta loukkaantui verisesti, jos hänelle sanoi vastaavalla tavalla. Muut huomauttivat hänelle, mutta hänen kantansa ei muuttunut, hän itse toimi aina oikein ja muut ilkeästi. Ja hän saattoi alkaa inttää vaikka ihan makuasioista, että joku tietty ruoka ei voi olla kenenkään muunkaan mielestä hyvää, kun hänestä se on pahaa. Tai kysyä neuvoa, mutta haukkua kaikki saamansa neuvot.

Kuulostaa autismin kirjolta?

Tai ihan vaan huonolta käytökseltä? Kaiken takana ei ole diagnoosi. Ihmiset voivat vain yksinkertaisesti olla tyhmiä. 

Tai ilkeitä. Tai voida huonosti ja purkaa sitä kavereihin. Ei kuitenkaan ole kavereiden tehtävä toimia nyrkkeilysäkkinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, mitä sinun kohdallasi kävi, mutta tiedän yhden vähän vastaavan tarinan. Siinä henkilö töksäytteli jatkuvasti muille ikävästi, mutta loukkaantui verisesti, jos hänelle sanoi vastaavalla tavalla. Muut huomauttivat hänelle, mutta hänen kantansa ei muuttunut, hän itse toimi aina oikein ja muut ilkeästi. Ja hän saattoi alkaa inttää vaikka ihan makuasioista, että joku tietty ruoka ei voi olla kenenkään muunkaan mielestä hyvää, kun hänestä se on pahaa. Tai kysyä neuvoa, mutta haukkua kaikki saamansa neuvot.

Kuulostaa autismin kirjolta?

Kuulostaa? Kuulet siis tekstin. Oletko kauankin ollut narkomaani?

Usein tämä ratkaisee sen kun ihmettelee miksi ei olla kavereita enää. Otitko koskaan ensimmäisenä yhteyttä? Vai menitkö paikalle vain kun toiset kutsui?   Vinkki nuoremmille.Älä ihmettele miksei kutsuta mukaan vaan pyydä muita mukaasi aina välillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, mitä sinun kohdallasi kävi, mutta tiedän yhden vähän vastaavan tarinan. Siinä henkilö töksäytteli jatkuvasti muille ikävästi, mutta loukkaantui verisesti, jos hänelle sanoi vastaavalla tavalla. Muut huomauttivat hänelle, mutta hänen kantansa ei muuttunut, hän itse toimi aina oikein ja muut ilkeästi. Ja hän saattoi alkaa inttää vaikka ihan makuasioista, että joku tietty ruoka ei voi olla kenenkään muunkaan mielestä hyvää, kun hänestä se on pahaa. Tai kysyä neuvoa, mutta haukkua kaikki saamansa neuvot.

Tämmöisen takia ihan yhtäkkiä käänsivät selkänsä? Ilman että asiasta keskusteltiin ensin tämän hylätyn kanssa? Ihmiset on julmia. Tytöt on julmia. Toivottavasti olet pärjännyt elämässä ilman näitä ystäviä. 

Sinähän vedit sitten todella pitkälle meneviä johtopäätöksiä muutaman lauseen perusteella. Teille joillekin pitäisi kaikki vääntää rautalangasta ja jokainen seikka pitäisi selittää pienimpiä yksityiskohtia myöten. Muuten ette tajua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, mitä sinun kohdallasi kävi, mutta tiedän yhden vähän vastaavan tarinan. Siinä henkilö töksäytteli jatkuvasti muille ikävästi, mutta loukkaantui verisesti, jos hänelle sanoi vastaavalla tavalla. Muut huomauttivat hänelle, mutta hänen kantansa ei muuttunut, hän itse toimi aina oikein ja muut ilkeästi. Ja hän saattoi alkaa inttää vaikka ihan makuasioista, että joku tietty ruoka ei voi olla kenenkään muunkaan mielestä hyvää, kun hänestä se on pahaa. Tai kysyä neuvoa, mutta haukkua kaikki saamansa neuvot.

Kuulostaa autismin kirjolta?

Tai ihan vaan huonolta käytökseltä? Kaiken takana ei ole diagnoosi. Ihmiset voivat vain yksinkertaisesti olla tyhmiä. 

Tai ilkeitä. Tai voida huonosti ja purkaa sitä kavereihin. 

Nimenomaan näin. Kyseessä on silkka ilkeys. Se että nauttii siitä, kun letkauttaa jotain ilkeää jostakusta porukassa, ja muut nauraa.

Tiedän tämän ihan varmasti, koska kyseinen ilkeilijä itse kertoi, miten suunnitteli mitä ja miten laukaisee, ja harkitsi sanavalintaa, että mikä on paras. Niistä ajoista asti aloin inhota häntä yksiselitteisesti. Lisäksi tämän letkautuksen kohteena oli tyttö, joka oli tuolloin mun läheinen ystävä. Mutta elettiin jo hyvän matkaa aikaa lukion jälkeen, jolloin porukka oli hajaantunut omille suunnilleen, eikä letkauttaja nähtävästi tajunnut että en enää erityisemmin pitänyt hänestä, muutenhan hän ei olisi mulle varmaan aivoituksiaan tunnistanut.

Julman ilkeilijän (joka siis nauttii uhrin henkisestä kärsimyksestä) tunnistaa siitä, että ilkeys on aluksi kokeilevaa ja nälväisyt voi sekoittaa tyhmyyteen tai ajattelemattomuuteen. Mutta ilmeisesti kiusaaja saa tyydytystä, ja koventaa ilkeytensä sellaiseksi ettei tahallisuudesta voi erehtyä. Nälväisyt liittyvät uhrin kipupisteisiin, koska kiusaajaa ei empatia rajoita. Päinvastoin! Mitä kipeämpi aihe, sitä mieluisampi kiusaajalle. Ja nälväisyn jälkeen hän vahtii miltä uhri näyttää: punastuminen, kalpeneminen, sanattomaksi meneminen, ah kaikki tämä on kiusaajalle herkkua. 

Vierailija kirjoitti:

Usein tämä ratkaisee sen kun ihmettelee miksi ei olla kavereita enää. Otitko koskaan ensimmäisenä yhteyttä? Vai menitkö paikalle vain kun toiset kutsui?   Vinkki nuoremmille.Älä ihmettele miksei kutsuta mukaan vaan pyydä muita mukaasi aina välillä.

Ei, et ehkä ymmärrä mistä ilmiöstä ketjussa puhutaan. Kuvaamasi sopii aikuisten maailmaan.

Ap:nkin tarinassa on kyse siitä, että keskenkasvuiset tytöt nauttivat sosiaalisista peleistä, draamasta ja vallasta. Joskus se ilmenee yhden kaverin äkillisellä luokittelulla "toiseksi" eli ei yhdeksi meistä.

Tuntuu järkyttävältä kun sattuu omalle kohdalle, ja voi jättää jälkensä vuorovaikutukseen ja jopa mielenterveyteen.

Vierailija kirjoitti:

Oli pakko tarkistaa, että olenko kirjoittanut tästä.

Vilkaisin jo kommentteja sen verran etten halua kirjoittaa itsestäni yksityiskohtia. Ties vaikka joku porukasta olisi täällä lukemassa ja tunnistaisi.

Mutta kyllä. Juuri tyttöporukat huvittelevat liittoutumalla ja sulkemalla yhden ulkopuolelle. Se on todella helppoa: ei tarvita muuta kuin pahanilkisyyttä. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että se pääliittoutuja oli yksi tietty sama. Hän liittoutui aina sen kanssa joka kulloinkin tuntui hyödylliseltä ja ulkopuolelle jätettävä vaihteli.

Tämä alkoi jo yläasteella, ja jatkui lukiossa. 

Myöhemmin jätin nämä porukat ja hankin omia ystäviä eri yhteyksistä, sellaisia ihmisiä jotka oli kivoja ja joista mä olin kiva.

Mä toivon, että kaikki jotka kärsivät tämmösen vaiheen, nostavat päänsä pystyyn ja muistavat ja ymmärtävät, että kiusattu ei ole syypää. Kiusaajat ja syrjijät ovat, ja heidän on syytä hävetä.

Toinen mummoni joskus kertoi, että jo hänen kouluaikoinaan joskus 1930-luvulla tytöt suuttuivat toisilleen ties mistä syystä ja saattoivat lopettaa kaveruuden kokonaan. Jonkinlainen piilovittuilu-kausi tuntuu selvästikin kuuluvan tyttöjen kehitykseen. Joillekin se jää päälle.

Meidän kaveriporukasta putosi nainen joka oli tullut pitkään kaltoinkohdelluksi ja hyväksikäytetyksi suhteessaan. Oli hirmu kyyninen ja pelkäsi suurinpiirtein kaikkia miehiä. Epäili meidän muiden suhteita ja maalaili kokoajan piruja seinille, että miten voi käydä. Ymmärrän että hänen kokemuksensa ovat varmasti traumatisoivia, mutta joku raja nyt kuitenkin. Ei sellaista jaksa pidemmänpäälle kun toinen pitää meidänkin miehiä ihan hirviöinä. Se on loukkaus  niin meille muille kuin miehillemmekin. Lisäksi kun me vielä varoiteltiin häntä menemästä yhteen sen tyypin kanssa, muttei ihastuksissaan halunnut uskoa.

Olin lapsena/nuorena tällaisen ulkopuolelle jättämisen uhri, eikä asiaa auttanut ollenkaan se että mulla oli tuohon aikaan todella huonot sosiaaliset taidot. Kiusaajani oli sosiaalisesti älykkäämpi pelaamaan pelejä, ja minä taas naiivi ja tyhmä. Nuori epävarma yläasteikäinen saa mistä tahansa vedettyä syyn sille, että jotain henkilöä porukasta pitää alkaa syrjimään, jotta itselle tulee parempi olo.

Aika nopeasti opin, että parempi olla tuhlaamatta aikaa ihmissuhteissa, jossa pitää olla varpaillaan tai joissa pitää miettiä että mistä toinen nyt pitää mykkäkoulua. Nostaa pulssia juuri tuo muisto kokemuksesta, että sinua ei kutsuta mukaan kuten aikaisemmin, ja sosiaalisesta mediasta huomaat että ilman sinua on pidetty hauskaa. Tai haukkuviestit mitä saat myöhään illalla.

Siskolleni aikoinaan kävi vähän vastaavaa. Yksissä bileissä törmäsin sattumalta näihin siskon ex-kavereihin, ja siinä sitten yksi heistä avautui, etteivät vaan enää jaksaneet siskoni pomottelevaa ja päsmäröivää tapaa puhua ja olla.

Vierailija kirjoitti:

Seurasin sivusta/kaukaa tämäntyyppistä tilannetta. Se tapahtui ystävälleni, joka asui toisella paikkakunnalla. Se oli todella järkyttävä tilanne, jossa ulkopuolisena en pystynyt tekemään mitään muuta kuin sanomaan ystävälleni, että tuohan on kamalaa. Oli ollut juuri sama tilanne kuin ap:lla: tyttöporukka, joka oli hitsautunut kiinni. Sitten yhtäkkiä "pam", tälle yhdelle ei enää soiteltu, ei kutsuttu mukaan, ei mitään selityksiä. Muuta kautta sai tietää muiden tehneen kivoja juttuja yhdessä, mutta tätä yhtä ei ollut kutsuttu. Myös koulussa tämä näkyi, kun kaikki olivat samalla luokalla. Ilmeisesti koko luokka alkoi hylkiä enemmän tai vähemmän tätä ystäviensä hylkäämää. Oli aika kamalaa kuulla ja lukea viesteistä tämän ystävän kokemusta. Itsekin nuori silloin, en varmasti osannut tukea oikealla tavalla. Ja jätti jäljet ystävääni. Aivan tarpeetonta (minun ulkopuolisen mielestä) arkuutta ja huonoa itsetuntoa.

Olen kuullu

Voisiko tämä toisena mainitsemasi tuttava olla perfektionisti? Olen nimittäin itse perfektionisti (persoonallisuus, eli sille ei voi mitään) ja aika harva pitää minusta, koska ihmiset pitävät minua jäykkänä ja nuorempana kyllä huomauttelin ihmisten virheistä, jolloin minusta pidettiin vielä vähemmän. Yritän olla armollisempi muille ja itselleni, mutta kärsin joka päivä, koska virheitä tapahtuu koko ajan ja se kuormittaa minua. Olen tietyissä asioissa ehdoton ja näen asiat mustavalkoisina, harmaata ei ole. Ystäviä ei ole tällä hetkellä kuin yksi, koska helposti myös lopetan kaveeraamisen, jos olen liian erilainen kaverin kanssa, moraali tai elämänkatsomus ei kohtaa.

Itsellä yläasteaikainen paras kaveri liittyi lukiossa toiseen porukkaan, joita piti ilmeisesti parempana väkenä ja katsoi minua nenän vartta pitkin, hyvä jos sanaa vaihtoi joskus.  No ehkä hän löysi sieltä elinikäiset snobiystävät, hekin kun katsoivat ohi halveksien. Kaikkia ei ole kasvatettu oikein. Että ei siinä sen kummempaa syytä tarvita.  Vieläkin puistattaa, kun tämän porukan yksi henkilö tuli vastaan joskus samassa bussissa opiskelukaupungissa sellainen bitch ilme kasvoillaan. No seura tekee kaltaisekseen usein.