Lue keskustelun säännöt.
Lukioikäisenä mun silloinen tyttöporukka hylkäsi mut ilman mitään selityksiä,
26.01.2025 |
asia vaivaa mua edelleenkin välillä. Meitä oli neljän tytön porukka, juhlittiin ja koettiin ensirakastumiset ja muut nuoruuden seikkailut ja sekoilut yhdessä. Yhden tytöistä tunsin ihan varhaislapsuudesta saakka, muut alakoulusta. Kävi jotain ja mut vyörytettiin tuosta porukasta ulos ilman selityksiä. Nämä ihmiset vain käänsivät mulle selkänsö yhtäkkiä. Monella muullakin varmaan samanlaista kokemuspohjaa, joko hylkääjänä tai hylättynä. Mitä syitä oli taustalla?
Kommentit (40)
En tiedä, mitä sinun kohdallasi kävi, mutta tiedän yhden vähän vastaavan tarinan. Siinä henkilö töksäytteli jatkuvasti muille ikävästi, mutta loukkaantui verisesti, jos hänelle sanoi vastaavalla tavalla. Muut huomauttivat hänelle, mutta hänen kantansa ei muuttunut, hän itse toimi aina oikein ja muut ilkeästi. Ja hän saattoi alkaa inttää vaikka ihan makuasioista, että joku tietty ruoka ei voi olla kenenkään muunkaan mielestä hyvää, kun hänestä se on pahaa. Tai kysyä neuvoa, mutta haukkua kaikki saamansa neuvot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mitä sinun kohdallasi kävi, mutta tiedän yhden vähän vastaavan tarinan. Siinä henkilö töksäytteli jatkuvasti muille ikävästi, mutta loukkaantui verisesti, jos hänelle sanoi vastaavalla tavalla. Muut huomauttivat hänelle, mutta hänen kantansa ei muuttunut, hän itse toimi aina oikein ja muut ilkeästi. Ja hän saattoi alkaa inttää vaikka ihan makuasioista, että joku tietty ruoka ei voi olla kenenkään muunkaan mielestä hyvää, kun hänestä se on pahaa. Tai kysyä neuvoa, mutta haukkua kaikki saamansa neuvot.
Kuulostaa autismin kirjolta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mitä sinun kohdallasi kävi, mutta tiedän yhden vähän vastaavan tarinan. Siinä henkilö töksäytteli jatkuvasti muille ikävästi, mutta loukkaantui verisesti, jos hänelle sanoi vastaavalla tavalla. Muut huomauttivat hänelle, mutta hänen kantansa ei muuttunut, hän itse toimi aina oikein ja muut ilkeästi. Ja hän saattoi alkaa inttää vaikka ihan makuasioista, että joku tietty ruoka ei voi olla kenenkään muunkaan mielestä hyvää, kun hänestä se on pahaa. Tai kysyä neuvoa, mutta haukkua kaikki saamansa neuvot.
Kuulostaa autismin kirjolta?
Ehkä?
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mitä sinun kohdallasi kävi, mutta tiedän yhden vähän vastaavan tarinan. Siinä henkilö töksäytteli jatkuvasti muille ikävästi, mutta loukkaantui verisesti, jos hänelle sanoi vastaavalla tavalla. Muut huomauttivat hänelle, mutta hänen kantansa ei muuttunut, hän itse toimi aina oikein ja muut ilkeästi. Ja hän saattoi alkaa inttää vaikka ihan makuasioista, että joku tietty ruoka ei voi olla kenenkään muunkaan mielestä hyvää, kun hänestä se on pahaa. Tai kysyä neuvoa, mutta haukkua kaikki saamansa neuvot.
Ymmärrän sikäli henkilöä että onhan siinä eroa jos "töksäyttelee" vs loukkaa tahallisesti, kuten ilmeisesti muut kaveriporukan jäsenet sitten tekivät "kostaakseen".
Meidän porukasta taas yksi vaan katosi. Ilmeisesti hänellä ja yhdellä toisella oli jotain draamaa, mutta en koskaan oikein päässyt kärryille että mitä. Tää kadonnut ei vastannut kenenkään viesteihin ja melko pian kuulin muuta kautta hänen muuttaneen muualle. Vieläkin, lähes 20v myöhemmin, mietin mitä tapahtui ja mitä hänelle kuuluu nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seurasin sivusta/kaukaa tämäntyyppistä tilannetta. Se tapahtui ystävälleni, joka asui toisella paikkakunnalla. Se oli todella järkyttävä tilanne, jossa ulkopuolisena en pystynyt tekemään mitään muuta kuin sanomaan ystävälleni, että tuohan on kamalaa. Oli ollut juuri sama tilanne kuin ap:lla: tyttöporukka, joka oli hitsautunut kiinni. Sitten yhtäkkiä "pam", tälle yhdelle ei enää soiteltu, ei kutsuttu mukaan, ei mitään selityksiä. Muuta kautta sai tietää muiden tehneen kivoja juttuja yhdessä, mutta tätä yhtä ei ollut kutsuttu. Myös koulussa tämä näkyi, kun kaikki olivat samalla luokalla. Ilmeisesti koko luokka alkoi hylkiä enemmän tai vähemmän tätä ystäviensä hylkäämää. Oli aika kamalaa kuulla ja lukea viesteistä tämän ystävän kokemusta. Itsekin nuori silloin, en varmasti osannut tukea oikealla tavalla. Ja jätti jäljet ystävääni. Aivan tarpeetonta (minun ulkopuolisen mielestä) arkuutta ja huonoa itsetuntoa.
Olen kuullut myös, että pienemmällä paikkakunnalla asuneelle tuttavalleni olisi käynyt samoin. Ja niin, että koko luokka päätti ryhtyä olemaan puhumatta tälle tuttavalleni. Koko luokka. Ja mukaan menivät tämän tuttavani aiemmin läheiset ystävät. Ei selityksiä. Eikä ilmeisesti myöhemminkään selityksiä, kun tuttava päätyi uudelleen tekemisiin näiden entisten luokkakaveriensa (ystäviensä) kanssa. Olivat vain kuulemma päättäneet. Tuttava on myöhemmin kärsinyt ihmissuhteissaan, myös ystävyyssuhteissaan, ja yhteiset tutut ovat arvelleet, että hän kärsii jonkunlaisesta persoonallisuushäiriöstä. En osaa siitä sanoa, mutta tuttavan käytös monissa tilanteissa sekä puhetapa ja tietynlainen ehdottomuus ovat olleet (havaintojeni pohjalta tekemieni omien johtopäätösten mukaan) tekijöitä, jotka todennäköisesti ovat vaikeuttaneet hänen kanssakäymistään ihmisten kanssa. Toisaalta on pärjännyt työelämässä erittäin hyvin ja hän ilmeisesti osaa toimia oikein ns. oikeiden ihmisten kanssa niin, että uralla eteneminen on sujunut; ongelmat ovat olleet henkilökohtaisemmissa suhteissa, ja ongelmat ovatkin olleet pahoja (sen verran paljon niistä saanut kuulla). Joskus olen miettinyt, mikä vaikutus tuolla faktisella koulukiusaamisella on ollut ko. ihmisen käytökseen ja toimintaan ja sitä, onko se mahdollisesti laukaissut jonkinlaisen häiriön (mt-ongelmista ihminen on tietojeni mukaan kärsinyt pitkään). Kaikki on tietenkin spekulaatiota, mutta surulliselta on aina kuulostanut.
Parasta on mennä vain eteenpäin ja todeta, että tiet erkani. Löydät varmasti itsellesi uusia kavereita. Toiset vaihtaa kavereita ihan vaan tilanteen mukaan. Lukiokaverit jää taakse. Opiskeluista tulee uudet. Sitten onkin jo aika perustaa perhe ja käydä välillä lasillisella työkavereiden tai lapsuudenystävien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mitä sinun kohdallasi kävi, mutta tiedän yhden vähän vastaavan tarinan. Siinä henkilö töksäytteli jatkuvasti muille ikävästi, mutta loukkaantui verisesti, jos hänelle sanoi vastaavalla tavalla. Muut huomauttivat hänelle, mutta hänen kantansa ei muuttunut, hän itse toimi aina oikein ja muut ilkeästi. Ja hän saattoi alkaa inttää vaikka ihan makuasioista, että joku tietty ruoka ei voi olla kenenkään muunkaan mielestä hyvää, kun hänestä se on pahaa. Tai kysyä neuvoa, mutta haukkua kaikki saamansa neuvot.
Tämmöisen takia ihan yhtäkkiä käänsivät selkänsä? Ilman että asiasta keskusteltiin ensin tämän hylätyn kanssa? Ihmiset on julmia. Tytöt on julmia. Toivottavasti olet pärjännyt elämässä ilman näitä ystäviä.
Minulle kävi samoin ja kun vuosia myöhemmin reflektoin omaa käytöstäni, niin sieltähän ne syyt löytyivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Parasta on mennä vain eteenpäin ja todeta, että tiet erkani. Löydät varmasti itsellesi uusia kavereita. Toiset vaihtaa kavereita ihan vaan tilanteen mukaan. Lukiokaverit jää taakse. Opiskeluista tulee uudet. Sitten onkin jo aika perustaa perhe ja käydä välillä lasillisella työkavereiden tai lapsuudenystävien kanssa.
Olen mennyt eteenpäin. Välillä asia tulee edelleen mieleen, kuten tänään. Ehkä siksi. että en saanut keneltäkään mitään selitystä. Tästä on aikaa jo yli 20 vuotta. Ap
Voi olla ollut kateus esimerkiksi ulkonäöstäsi. Olen huomannut, että juuri lukioiässä lapsuuden pitkät kaverisuhteet loppuvat, jos ovat loppuakseen. Siinä iässä mieli myllertää niin lujaa, että toisen paremmuus jossain voi olla erittäin kova pala.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pieneltä paikkakunnalta ja vaikka olin koulukiusattu, minulla oli kolme eri kaveriporukkaa yläasteella. Peruskoulun jälkeen muutin muualle opiskelemaan, suurin osa jäi paikkakunnan lukioon ja näin ollen kaverini rupesivat seurustelemaan ja kaveeraamaan kiusaajien kanssa. En voinut luottaa enää kavereihini. Ja kyse oli oikeasti väk i val lasta, ei vain pienestä "kuuluu lapsuuteen/nuoruuteen".
Peruskoulun jälkeen sain yksittäisiä kavereita, mutta kaikilla oli omat ongelmansa, ja monet puhuivat selän takana pahaa (ja taas pieni paikkakunta). Enpä ole sen jälkeen päästänyt ihmisiä niin lähelle, että he oikeasti tuntisivat minua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parasta on mennä vain eteenpäin ja todeta, että tiet erkani. Löydät varmasti itsellesi uusia kavereita. Toiset vaihtaa kavereita ihan vaan tilanteen mukaan. Lukiokaverit jää taakse. Opiskeluista tulee uudet. Sitten onkin jo aika perustaa perhe ja käydä välillä lasillisella työkavereiden tai lapsuudenystävien kanssa.
Olen mennyt eteenpäin. Välillä asia tulee edelleen mieleen, kuten tänään. Ehkä siksi. että en saanut keneltäkään mitään selitystä. Tästä on aikaa jo yli 20 vuotta. Ap
Minun kokemuksen mukaan ystävyydet loppuu yleensä aina ilman selityksiä. Toinen vaihtoehto on hiipuminen ajan myötä. Selityksethän todennäköisesti vain pahentaisi asiaa.
Eikö sinulla ole myöhempiä ihmissuhteita juurikaan vai miksi tuo noin vaivaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle kävi samoin. Silloinen paras ystävä ihastui poikakaveriini ja teki kaiken, että sai hänet. Sen jälkeen toki hän näytti ikävältä ja petturilta, mutta käänsi kaiken päinvastoin, väitti minun pettäneen, valehtelevan, yleensäkin mustamaalasi ja muut uskoivat. Yli kymmenen vuoden jälkeen yksi tuli pyytämään anteeksi, kun oli selvinnyt millainen tämä mustamaalaaja oli, ja miten oli koko kaveriporukalle valehdellut.
Itseä suretti pitkään lapsuudesta tuntemani ystävän menetys, enkä ihan ymmärtänyt mitä tapahtui. Lopetin lukionkin tuon vuoksi, koska jäin ihan yksin ja muut supisivat ja osoittelivat :(
Edelleen on vaikea luottaa ihmisiin. Myöhemmin onneksi ymmärsin, että parempi, että se tapahtui silloin, kävin lukion loppuun myöhemmin, opinnoista löytyi ystäviä ja puoliso, ja tästä kaikesta viisastuneena en usko mitään juoruja, vaan muodostan mielipiteen ihmisistä itse.
Lisäksi yritän kertoa tätä mahdollisimman monelle, koska tällainen on varsinkin tytöillä yleistä, ja yleensä se ulossuljettu häpeää tilannetta, vaikka "vika" on muissa.
Alkoivat myydä itseään ja toisiaan kylänmiehille ja eivät pitäneet sinua riittävän rikollisena ja businessorioituneena.
Me teimme vähän samalla tavalla ystävällemme. Hän oli ollut koko yläasteen paras ystäväni. Vieläkin itkettää ja tulee paha mieli kun mietin asiaa. Välimme vähän paranivat jossain kohtaa, mutta ei enää entiselleen. Olisimme varmaan kuitenkin kasvaneet erilleen kun olimme niin erilaisia ja hän valitsi elämässään aivan eri juttuja kuin minä. Mutta pahaa tekee vieläkin kun mietin miten inhottaviksi rupesimme hänelle. No hänellä on onneksi nykyisin täydellinen elämä ja minä olen yksinäinen köyhä luuseripaska.
Minä itse jättäydyin porukasta, kun yksi porukasta toi oman kaverinsa siihen joka oli hirveän ilkeä, olevinaan mukava ja ystävällinen mutta piilo v*ttuilija, tämä yksi oli ( se joka toi) vähän hitaammalla käyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parasta on mennä vain eteenpäin ja todeta, että tiet erkani. Löydät varmasti itsellesi uusia kavereita. Toiset vaihtaa kavereita ihan vaan tilanteen mukaan. Lukiokaverit jää taakse. Opiskeluista tulee uudet. Sitten onkin jo aika perustaa perhe ja käydä välillä lasillisella työkavereiden tai lapsuudenystävien kanssa.
Olen mennyt eteenpäin. Välillä asia tulee edelleen mieleen, kuten tänään. Ehkä siksi. että en saanut keneltäkään mitään selitystä. Tästä on aikaa jo yli 20 vuotta. Ap
Minun kokemuksen mukaan ystävyydet loppuu yleensä aina ilman selityksiä. Toinen vaihtoehto on hiipuminen ajan myötä. Selityksethän todennäköisesti vain pahentaisi asiaa.
Eikö sinulla ole myöhempiä ihmissuhteita juurikaan vai miksi tuo noin vaivaa?
Kyse ei ollut mistään hiipumisesta vaan siitä, että minut poistettiin äkisti tiiviistä kaveriporukasta. Ei pyydetty enää mukaan, muualta kuulin että tekivät asioita ilman minua. Myöhempiä ihmissuhteita on ja vanhoja, lapsuudesta saakka säilyneitä ihmissuhteita myös. Tässä vaivaa varmaan juuri se, ettei hylkäämiselle ollut mitään näkyvää syytä, ainakaan sellaista minkä itse olisin tavoittanut. Totaalinen hylkääminen ilman selitystä jätti jäljet pitkälle nuoruusvuosiin ja aina aikuisikään saakka. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mitä sinun kohdallasi kävi, mutta tiedän yhden vähän vastaavan tarinan. Siinä henkilö töksäytteli jatkuvasti muille ikävästi, mutta loukkaantui verisesti, jos hänelle sanoi vastaavalla tavalla. Muut huomauttivat hänelle, mutta hänen kantansa ei muuttunut, hän itse toimi aina oikein ja muut ilkeästi. Ja hän saattoi alkaa inttää vaikka ihan makuasioista, että joku tietty ruoka ei voi olla kenenkään muunkaan mielestä hyvää, kun hänestä se on pahaa. Tai kysyä neuvoa, mutta haukkua kaikki saamansa neuvot.
Tämmöisen takia ihan yhtäkkiä käänsivät selkänsä? Ilman että asiasta keskusteltiin ensin tämän hylätyn kanssa? Ihmiset on julmia. Tytöt on julmia. Toivottavasti olet pärjännyt elämässä ilman näitä ystäviä.
Keskusteltiin. Itsekin näin useamman keskustelun, vaikka en ollut tämän porukan ns.sisäpiiriä. Keskustelu ei muuttanut mitään, joskus vain pahensi asiaa ja tämä yksi alkoi kommentoida muita entistä inhottavammin.
Minä itse lähdin omin nokkineni yläasteen kaveriporukasta.
Pidin yllä vain kulisseja. En oikeasti välittänyt. En vain halunnut tulla kiusatuksi/asioiden olevan kiusallisia kolme pitkää vuotta, koska luokalla sentään vain muutama tyttö.