Vaikea rakastaa mieheni tytärtä :-(

voi vaatia rakastamaan lasta. Tunne ei synny käskemällä. Mutta olemaan kiltti ja reilu voi vaatia...



Voin vain kuvitella tilanteenne. Ei varmasti ole helppoa sinulla! Millaista apua ja terapiaa tyttö saa nyt?

Mun mielestä on typerää edes ajatella että lapsi laitetaan laitokseen sen takia että on ilkeä. Kyllä varmaan joku muukin keino löytyy!?

Miehelläsi oli sen asian kanssa tekemistä



ja ei hän sitä pyytänyt että menettäisi oman äitinsä ja voisi tulla teille asumaan

ja ei hän omaa pahuuttaan siellä sinun asunnossasi asu.



muuta sinä pois

Ei ole siis kauhean hoitomyönteinen, vai miten se nyt sanotaankaan.



Lisäksi käy toimintaterapiassa ja nuorempana kävi myös puheterapiassa aina välillä. Nyt kai alkaa käymään myös jossain psykologilla äitinsä kuoleman takia osittain. Lisäksi tytär on siis erityiskoulussa.



Yritän olla reilu ja tasapuolinen ja lämmin ja plaaplaa, mutta se on välillä NIIN VAIKEAA. Mun tekis mieli välillä kuristaa koko tyttö (ikinä en sanoisi kellekään tätä), kun näen hänen "tekevän pahojaan". Pelkään myös, että nuoremmat lapset kärsivät, kun sekopää isosisko muutti kotiin.



Anteeksi, etä puhun näin rumasti. Välillä meinaan pakahtua tähän epätoivoon...



ap

Jos se on omalle itselleen tai jonkun muun terveydelle vaaraksi, niin sitten otat yhteyttä sosiaaliviranomaisiin.

Ehkä sitä kautta löydätte jonkin keinon miten voisitte kaikki asua yhdessä kitkattomasti. Myös te tarviitte tukea.

Taidat vain olla katkera, että miehesi haluaa olla kunnon vanhempi ja huolehtia lapsestaan. Sinä vain et halua, että tyttö tulee häiritsemään perheidylliäsi. Naurettava akka.

samaa mieltä, muuta itse pois, jos et jaksa, idioottimaista edes ajatella laitoshoitoa miehesi lapselle

Taidat vain olla katkera, että miehesi haluaa olla kunnon vanhempi ja huolehtia lapsestaan. Sinä vain et halua, että tyttö tulee häiritsemään perheidylliäsi. Naurettava akka.

Lapsi on siis SAIRAS, joka on vielä ahdistunut äitinsä kuolemasta. Tiedän, että hän oireilee sen takia. Hän viiltelee itseään, pelottelee pikkusisaruksiaan, on yrittänyt sytyttää useita tulipaloja, tuhonnut hirvittävästi omaisuutta raivareiden aikana, jättää lääkkeensä syömättä ja on yrittänyt saada pikkusiskonsa syömään niitä...

KUINKA PALJON MEIDÄN KAIKKIEN PITÄÄ KÄRSIÄ YHDEN IHMISEN SAIRAUDEN TAKIA?

Minä siis tiedän, ettei tyttö tee pahuuttaan kaikkea tuota. Mä en vain tiedän, kuinka kauan me muut jaksetaan!!!

HALUAISIN rakastaa, mutta se on helvetin vaikeaa tässä tilanteessa.

Mulla ei ole mitään sitä vastaan, että mieheni huolehtii jälkikasvustaan, sehän on sen velvollisuus. Vaikkka lapsi olisi minun omani, olisin silti aivan todella poikki.

ap

Ei se ole omien lastenkaan kanssa helppoa aina. Pointti on, että sinua rasittaa siinä lisämausteena Huono Omatunto. Koet, että sinun pitäisi sympata ja rakastaa, mutten kykene -> huono omatunto lisää sitä kitkaa. Jos opit antamaan itsellesi anteeksi tunteesi, homma alkaa luistaa ainakin pikkuisen helpommin (näin olen huomannut itsestäsi muunlaisissa asioissa ja veikkaan, että pitkälti pätee tähänkin).



Tietenkään tuo ei merkitse, että antaisi luvan käyttäytyä huonosti ja sortaa lasta tms. Mutta jos annat itsellesi luvan suuttua ja purkaa pahaa mieltä, se helpottaa paineita. Ole kuitenkin tarkkana, miten purat sitä pahaa mieltä - lapselle ei kannata koskaan julistaa yleistyksiä tyyliin "sinä olet paha/sinä aina.../sinä et koskaan...". (Tämän varmaan tiedätkin hyvin, mutta varmuuden varoiksi sanon).



Täällä voit purkaa mieltäsi vapaasti. Siitä ei tytärpuolesi kärsi.



Hyvä asia, että hän on menossa psykologille, tarvitsee nyt apua lisää.

Helppo arvostella kun ei itse ole tilanteessa! Asiatonta kommentointia kun ei tunne tapausta! Apuahan tuohon tarvitaan,onko siitä kenellekkään hyötyä jos tämäkin perhe hajoaa? Nämä on tosi kiperiä tilanteita ja ymmärrän täysin miten aloittajaa pelottaa tämä.Järkyttäviä asioita tapahtuu oikeasti, kun mieleltään sairas ei saa apua. Mieti sitä ennenkuin alat ketään tuohon malliin haukkumaan!

Se, että perheeseen tulee äkkiä uusi jäsen on iso asia kaikille. Ei varmaan tekisi pahaa miettiä jotain perheterapiaa ihan oman mielenterveytesikin kannalta. Tai saisitko tarpeeksi tukea mieheltäsi, jos puhuisit hänelle asiasta rauhassa? Nuo tunteet ovat aivan normaaleja, koita nyt kuitenkin olla tytölle reilu. Rakkautta tuskin voi vaatia.



Ihan yhtä tyhmiä on noin muuta pois -kommentit kuin laitosjututkin. Ensin kokeilette muita keinoja, puhumista, puhumista ja puhumista ja ehkä sitä perheneuvolaa. Perheen hajotus lienee se viimeinen keino.

Erityislapsen kanssa voi olla vaikeaa. En osaa (vielä) edes kuvitella mitä se on erityisteinin kanssa. Ja jos se teini ei edes ole oma lapsi, niin tilanne pahenee. Juttele miehesi kanssa, jotta hän ottaisi enemmän vastuuta tyttärensä hoidossa. Hakekaa apua aluksi vaikka perheneuvolasta. Toivottavasti paikkakunnallanne on ammattitaitoisia ihmisiä siellä.



Muut lapset eivät saa joutua kärsimään yhden lapsen takia. Yritä jaksaa olla aikuinen. Ja todellakin, hae apua, että saat puhua jollekulle. Jo se puhuminen voi auttaa. Puhumattakaan siitä, että joku antaisi ihan oikeita ohjeita miten tuollaisen teinin kanssa olisi hyvä toimia. Voimia.

voin vain kuvitella kuinka raskasta tuo on. Olisko jonkinlainen apu koko perheelle mahdollista, varsinkin jos perhe muuten on hajoamisvaarassa? (MItä muuten en yhtään ihmettele, vähemmästäkin on perheet hajonneet.) Tuo teidän tilanteene on kamalan vaikea ja vaikea se olisi vaikka lapsi olisi omasikin, juuri niin kuin sanot. Olisko jonkinlainen ajoittainen tukiasuminen mahdollista että saisitte hengähtää? Tarkoitan että tyttö viettäisi pari päivää silloin tällöin jossain muualla, sitten kun on aikaa kulunut enemmän hänen äitinvä kuolemasta. - Äläkä välitä näistä loanheittäjistä täällä, kypsymättömiä hölmöjä joilla ilmeisesti liikaa vapaa-aikaa.

muuta hakea! Niitä haetaan ymmärtääkseni sosiaaliviraston lastensuojeluosaston kautta, tai Pelastakaa Lapset -järjestön kautta.

Idis on, että lapsi voi olla vaikkapa yhden viikonlopun kuukaudessa ko. perheen luona ja/tai saa sieltä lisäverkoston aikuisia, joiden kanssa voi toimia ja touhuta itseään kiinnostavia juttuja.



Tuli mieleen sekin, että jos ja kun lapsella on ilmeisimmin neurologisia ongelmia psykologisten lisäksi, niin voisi kysellä neuropsykologista kuntoutusta. Sitä annetaan lastenpsykiatrisilla osastoilla keskussairaalassa ja täällä Helsingissä mm. yksityisellä Neuromentalilla. Lapsi saisi välineitä aggression hallintaan ja surun purkamiseen.

Ja nyt sitten harmittaa, kun lastesi sisarpuoli ei pysykään poissa teidän perheidyllistänne. Joo - joskus elämä on niin äärimmäisen hankalaa ja epäreilua.

Eiköhän kuka tahansa meistä olisi puhki, jos mainitsemiasi asioita sattuisi omalle kohdalle. Esimerkiksi lääkkeiden tarjoaminen pikkusisaruksille on jotain aivan järkyttävää, joka mielestäni olisi hyvä raportoida eteenpäin. Jos tilanne vielä pahenee, niin voi tulla se päivä että lapsi otetaan teiltä huostaan joka tapauksessa. On hyvä, jos ongelmat olisi tiedossa ennen 'viimeistä sinettiä'.



Ota yhteyttä sosiaalitoimeen, ja käy läpi tilanteenne. Tukiperheen saaminen on vähintä mitä te tarvitsette.

toisella pojalla on vaikea adhd ja sitten on vielä vilkas taapero. Meilläkin sattuu ja tapahtuu ja olen välillä ihan poikki tämän hulabaloon kanssa. On vaan inhottava ajatella,että jos tästä kupsahtaisin niin miehen uusi vaimoke olisi valmis laittamaan lapsemme laitokseen! Hakekaa apua,lapselta on juuri kuollut äiti ja muutto uuteen "perheeseen" on iso asia varsinkin kun on jo entuudestaan ongelmia.

[

Lapsi on siis SAIRAS, joka on vielä ahdistunut äitinsä kuolemasta. Tiedän, että hän oireilee sen takia. Hän viiltelee itseään, pelottelee pikkusisaruksiaan, on yrittänyt sytyttää useita tulipaloja, tuhonnut hirvittävästi omaisuutta raivareiden aikana, jättää lääkkeensä syömättä ja on yrittänyt saada pikkusiskonsa syömään niitä...

KUINKA PALJON MEIDÄN KAIKKIEN PITÄÄ KÄRSIÄ YHDEN IHMISEN SAIRAUDEN TAKIA?

Minä siis tiedän, ettei tyttö tee pahuuttaan kaikkea tuota. Mä en vain tiedän, kuinka kauan me muut jaksetaan!!!

HALUAISIN rakastaa, mutta se on helvetin vaikeaa tässä tilanteessa.

Mulla ei ole mitään sitä vastaan, että mieheni huolehtii jälkikasvustaan, sehän on sen velvollisuus. Vaikkka lapsi olisi minun omani, olisin silti aivan todella poikki.

ap

Mureniko perheidylli noin totaalisesti? Luulisi nyt aikuisen ihmisen tajuavan, että miehesi tytär on nyt kaikkein tärkein. Hän on se, joka on joutunut ja joutuu edelleen kärsimään. HÄNELTÄ ON ÄITI KUOLLUT!! MIETI!! Jos et ole tarpeeksi aikuinen sitä tajuamaan, niin muuta pois. Ihailen miestäsi, ettei ole akkansa pomputeltavana, vaan kantaa vastuunsa isänä ja vanhempana, ja hoitaa lapsensa kotona, niin kuin pitääkin. Ja niin se vain on, että kun menet yhteen sellaisen ihmisen kanssa, jolla on lapsia, niin ne lapset tulevat kaupan päälle.

kotona viimeistään 16-vuotiaana, ei sitä kauan tarvi kattella, älä huoli!

Sinäkin tarvitset apua ja tukea tuossa raskaassa tilanteessa jaksaaksesi. Vaadi sitä! Helppoa ei varmasti ole teistä kellään, ei nyt eikä tulevaisuudessa, mutta toivottavasti saatte jostain apua koko jengi!