Angelina Jolie adoptoi Vietnamista!
Mikähän ihme siinä on, että lasten täytyy olla eri maista?
Kommentit (55)
Siksi että minusta Suomen malli on terveempi kuin Amerikan.
48
toiminnasta, taatusti on Jolie ollut tietoinen asiasta viimeistään Zaharan adoptiossa! Lisäksi venäläisen pojan adoptioyrityksestä Angelina on itse kertonut lehtiin ja myös paikalla olleet ihmiset ovat vahvistaneet, että rouva itse päätti, että tuon pojan otan jne. Yhdysvalloissa monet viralliset, kunnon lain mukaan toimivat adoptiojärjestöt vastustavat Angelinan ja Madonnan tapaista Baby Shoppingia ja ovat todenneet, että nämä babyshoppaajat vaikeuttavat muiden ihmisten adoptiota, ihmisten, jotka haluaisivat adoptoida lakien mukaan eikä vaan ostella lapsia.
Vierailija:
Emme me voi tietää onko Jolie ollut tietoinen adoption järjestäjän touhuista sillä hetkellä. Emme voi oikeasti tietää koko asiasta kuin sen mitä lehdet asiasta kirjoittavat ja tiedämme, että ne jutut eivät välttämättä ole totta ja vain yksi puoli asioista.Jos et ole ollut Jolien mukana siellä orpokodissa niin et millään pysty tietämään mitä oikeasti on tapahtunut. Olihan joku Zaharan mummoksi tekeytynytkin valittanut kuinka tyttö vain vietiin sieltä ja myöhemmin koko homma paljastui huijaukseksi.
Se tarkoittaa RAHAA.
Missä tahansa Angelina liikkuu, vierailee, mitä hyvänsä hän tekee tai kenen kanssa juttelee ympärillä pyörii IHMISIÄ jotka haluavat TIENATA rahaa näkemillään/kuulemillaan asioilla. Jotta asiat oikeasti MYISI ja kiinnostaisi he muuttavat/keksivät asioita. Ja sen jälkeen kun juttu menee lehteen niin toimittajat vielä revittelevät juttua entisestään jotta lehti menisi kaupaksi.
Angelinan tahtomattaan hänellä käydään siis kauppaa, se on miljoonabisnes. Ja kun rahasta on kyse, ihmisten ahneudella ei ole rajaa. Suurin osa Angelinasta kerrotut jutut on suorastaan roskaa.
Jos tätä joku ei ymmärrä niin on realiteettitaju hukassa.
ovat kertoneet, että angelina ei ole toiminut lakien mukaan. Samahan oli Madonnan jutussa, ei ollut kyse jostain yksittäisestä henkilöstä joka muka keksisi valheita madonnasta vaan ihan koko valtiosta ja sen lakien noudattamatta jättämisestä. Minulla on tuttuja mm. kehitysmaissa töissä ja he ovat kertoneet ällöttäviä tarinoita miten rikkaat vain tulevat ja vievät lapsen. Eivät tarkoita tällä esim. tavallisia suomalaisia adoptoijia vaan väähn vielä rikkaampia, joita esim. Amerikasta usein tulee.
Vierailija:
Se tarkoittaa RAHAA.Missä tahansa Angelina liikkuu, vierailee, mitä hyvänsä hän tekee tai kenen kanssa juttelee ympärillä pyörii IHMISIÄ jotka haluavat TIENATA rahaa näkemillään/kuulemillaan asioilla. Jotta asiat oikeasti MYISI ja kiinnostaisi he muuttavat/keksivät asioita. Ja sen jälkeen kun juttu menee lehteen niin toimittajat vielä revittelevät juttua entisestään jotta lehti menisi kaupaksi.
Angelinan tahtomattaan hänellä käydään siis kauppaa, se on miljoonabisnes. Ja kun rahasta on kyse, ihmisten ahneudella ei ole rajaa. Suurin osa Angelinasta kerrotut jutut on suorastaan roskaa.
Jos tätä joku ei ymmärrä niin on realiteettitaju hukassa.
Oli rahaa tai ei, oli supertähti tai ei.
Jotkut oikeasti haluavat lapsia pienellä ikäerolla, jotkut suuremmalla. Kyllä niitä lapsia silti rakastetaan.
on ihan tutkimuksissa todettu fakta. Ei sitä muuten esim. Suomessa sovellettaisi niin tiukasti. Ja adoptiolapsen kanssa ei riitä, että rakastaa. Lapsella on hylkäämiskokemus, josta toipumiseen pitää myös antaa aikaa. Häneltä vaihtuu myös kieli ja kulttuuri, monilla on kehitysviiveitä taustan takia.
Ja tutkimuksissa on myös todettu, että adoptiolapselle kombinaatio bio/adolapsia samassa perheessä on kaikkein haastavin. Tutkimusfakta.
60
Sillekään kumihuulelle ei näytä mikään riittävän: pitää saada kaikki-heti-mulle-tässä-nyt.
Sitten se kuitenkin kaiken aikaa tappelee ukkonsa kanssa ja ovat jatkuvasti kuulemma eron partaalla, luulisi, että tuollaisesta se lapsilaumakin vaan kärsii. Mutta mitäs siitä, lisää vaan mukuloita, kun eukon pitää saada keräillä...
Vierailija:
Sillekään kumihuulelle ei näytä mikään riittävän: pitää saada kaikki-heti-mulle-tässä-nyt.Sitten se kuitenkin kaiken aikaa tappelee ukkonsa kanssa ja ovat jatkuvasti kuulemma eron partaalla, luulisi, että tuollaisesta se lapsilaumakin vaan kärsii. Mutta mitäs siitä, lisää vaan mukuloita, kun eukon pitää saada keräillä...
kun itse kokee olevansa niin varman näiden oikeista motiiveista?
tuonhan se on sanonut jo miljoona kertaa lehdissä. Nyt taitaa tulla poika, että pysyy tämän sateenkaariperheen sukupuolisuhdekin kunnossa.
kun haloo onhan isä nyt juuri BRAD PITT. Billy Bobin (lue vanha ja ruma) kanssa vaan adoptoitiin.
Nyt kun on Bradin biologinen lapsi niin voi taas keskittyä adoptointiin, ettei vartalo kärsi jos olisi taas raskaana.
Uuden lapsen adoptointi ei siis yllätä. Vietnam on sinänsä vähän yllättävä, että esikoispoikahan on jo Aasiasta.
Loogisempi valinta tuon joka maanosa-periaatteen pohjalta olisi ollut Eurooppa tai Etelä-Amerikka. Pohjois-Amerikan voi kai katsoa tulleen kuitatuksi jo sillä biolapsella.
Angelina haluaa siis uudeksi Mia Farrowksi.
Angelinan JOKAISESSA ADOPTIOSSA on ongelmia, kun rouva vähät välittää adoptiolaista. Mutta eihän se mitään, rahalla saa ja hevosella pääsee. Tällä tavoin kun toimitaan niin eihän se nyt Angelinaa haittaa, että lapsi- ja ihmiskauppa lisääntyyy, kun köyhiltä vanhemmilta ostetaan lapsia adoptioon. Angelina on siis käyttänyt kaikissa kolmessa adoptiossaan tähän asti huijarifirmoja (yksi johtaja istuu parhaillaan vankilassa). Maddoxin ja Zaharan Angelina adoptoi huijarifirmoilta.
Kuvottavaa on kuinka Angelina meni tapaamaan Beslanin koulukaappaushyväntekeväisyyden yhteydessä venäläiseen orpokotiin orpoja ja hän ihastui yhteen söpöön vaaleaan venäläispoikaan. Rouva vaan päätti, että onpas söpö lapsi, tuon minä haluan. Angelina halusi lapsen jo heti samalla reissulla matkaansa Yhdysvaltoihin. No siihen kun ei lastenkoti ja Venäjän viranomaiset suostuneet, niin muija käänsi mielensä ja lopetti tuon pojan adoptiosta haaveilun, kun ei lasta saanutkaan heti mukaansa, vaikka hän onkin oikein ANGELINA JOLIE.
KUVOTTAVA AKKA!
pitäis ensin huolen jo olemassaolevistaan, nuorin alle vuoden ikäinen! Lapsiparat.
En tiedä miksi, mutta se vaan on!
Musta se toimii erittäin fiksusti ja oikein. Suurin osa filmitähdistä, laulajista ja muista käyttää rahansa ja elämänsä ITSEENSÄ, siihen hienoon elämään ja ulkonäköön, erittäin pinnallisesti, eikä mikään muu kiinnosta pätkääkään, tai ainakaan tarpeeksi. Monet tavikset tiedostavat mitä kaikkea hirveää tällä pallolla on, kuten orpolapsia köyhissä maissa, sotia, nälänhätää, lapsiprostituutioita, pedofiilejä jne. jne. tässä maailmassa on, ja toivovat, että voisivat TEHDÄ jotakin, mutta eivät voi kuin katsella kuvia ja uutisia. Angelina on päässyt asemaan, jossa sillä KAIKKEA, ja itsensä sijaan hän haluaa tehdä jotakin konkreettista, pelastaa ja elättää niin monta lasta huonoista oloista kuin voi, ja musta siinä ei ole mitään pahaa. Ja Angelina voi, hänellä on siihen mahdollisuus.
Mä uskon, (kuten varmaan moni kehitysmaissa ja kolmannen maailman maissa käynyt) että kun ensimmmäisen kerran näkee miten ihmiset elävät ja kuolevat siellä toisaalla, liassa ja paskassa, kärpästen keskellä, nälkään ja ripuliin, se koskettaa ja järisyttää meistä jokaista. Se totuus on hirvittävä, ja yhtä hirvittävä se oli taatusti Hollywood-tähti Angelinalle, kun hän ensimmäistä kertaa näki, missä helvetissä lapset elävät ja kuolevat samalla pallolla, missä elämme. Telkkari ei sitä kerro, ja se muuttaa omaa maailmaa aika paljon. Kuten telkkarimainoksessakin sanotaan: Lapsi on lapsi kehitysmaassakin, ja sen tajuamisesta on kyse.
Minusta lasten adoptoiminen on erinomainen ja tärkeä elämäntyö, ihan siinä missä joillekin vaikka eläinten pelastaminen. Mulla on paljon ns. rescue eläimiä, huonoista oloista pelastettuja, ja vaikka olen varsin köyhä, mulla on ovi auki kaikille apua tarvitseville. Jos olisin sikarikas kuten Angie, pelastaisin varmaan lapsia, kun olisi resursseja ja kapasiteettia. Mä rakastan eläimiä valtavasti, ja katson, että omien lasten kasvatuksen ohessa voin auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat, täällä kotipaikkakunnallani. Angelinalla on " kotipaikkakuntana" koko maailma, ja totta helvetissä mäkin hakisin eläimiä vaikka Espanjasta, jos mulla olisi mahdollisuus, rahaa ja tilaa. Se ei ole " keräilyä" , se on hyvän asian laajentamista sen mukaan, mihin kykenee. Ja nyt on turha älähtää, että miten vertaat eläimiä ja lapsia, sillä se on vain esimerkki siitä, että yrittäisin pelastaa kaikki maailman kärsivät elukat jos vain voisin.
Musta on myös hyvä, että ko. pariskunnan lapsirakkaus ei loppunut siihen yhtään omaan, vaan toimivat kutsumuksensa mukaan sen jälkeenkin, kun aina vielä yksi hoivattava mahtuu mukaan.
Ja kukaan tuskin voi väittää mediankaan tietojen perusteella, että nämä kaksi palkkaisivat lastenhoitajia olemaan ja kulkemaan lasten kanssa, ja itse vain katselisivat päältä, sillä muksut tuntuvat olevan aina heidän mukanaan, sylissä tai olkapäillä, eli aika tiiviiltä suhteelta lapsiin vaikuttaa, toisin kuin monilla staroilla, joilla yhdenkin lapsen hoitaa nanny.
Kaikkea pahaa voi aina puhua, kuten tämä yksi tapaus tässä ketjussa (joka muuten puhui täyttä paskaa, alkaen vaikka siitä, että Jolie adoptoi kyllä ekan lapsensa ihan yksin;)), mutta tosiasia on, että jokainen kykyjensä mukaan, ja joillain siihen kuuluu sen oman kutsumuksen löytäminen. Angelinalla ja Pittille ne ovat lapset. Mulla uutta kotia tarvitsevat eläimet, joillain joku muu.
Juuri pari viikkoa sitten kertoi julkisuudessa että niille tuli ero kun Angie halusi pelastaa maailman ja hän halusi vaan maata sohvalla ja juoda kaljaa.
Ihan rehellistä:)
Sinä siis haluat että rikkaat vielä enemmän hyväksikäyttävät köyhiä lapsia? Angelina Jolien toiminta varmistaa sen että kuka tahansa (myös PEDOFIILI) voi tuosta vaan adoptoida lapsen. Kun on tarpeeksi rahaa niin kaikki onnistuu.....
Mitä sanot Angelinan toiminnasta? Angelina adoptoi yksin vaikka elää miehen kanssa. Tämä siksi kun avopareille ei sallita adoptiota. Lapsi ollaan valmis adoptoimaan mutta ei olla valmiita menemään naimisiin. Hyvin lapsellista käytöstä.
Onko Angelina täältä kotoisin? Jospa annettaisiin hänen edetä Amerikan malliin..?