Häiritseekö teitä, jos ihmiset eivät pidä teistä?

Mitäpä siinä kohtaa, jos ei pidä heistä, jotka pitäisisvät sinusta?

Nuorempana häiritsi liikaakin. Vei ajatukset siihen (työkaveriin), josta ajatteli, että hän ei pidä minusta. Usein se tunne oli varmasti molemminpuolinen.

Nykyään olen keskittynyt enemmän omaan vastuuseeni eli siihen, etten itse olisi se tyyppi, joka kantaa kätkettyä inhoa jotain henkilöä kohtaan. Viha ja rakkaus ovat vaikeasti kätkettäviä tunteita, ja ihmisten kanssa käy usein kuten metsän kanssa: se vastaa niin kuin sinne huudetaan.

Huvittavinta on mielestäni sellainen "vihanpito", jossa työpaikalla kaksi henkilöä on jostain pikkuasiasta päättäneet olla pitämättä toisistaan. He eivät edes tunne toisiaan, koska eivät juurikaan ole kanssakäymisissä, vaan ylläpitävät sitä negatiivista käsitystä toisistaan ja ruokkivat sitä omissa mielissään. Silloin pitäisi ottaa uusi alku ja kohdata toinen ilman ennakkoluulojen painolastia. Kenellä on riittävää rohkeutta, nöyryyttä ja rehellisyyttä tähän?

Ei häiritse. Ei vaikuta muhun millään tavalla.

Häiritsee, mutta enhän minä sille mitään mahda. Minulle on aina sanottu päin näköä että olen outo, en saa istua viereen, on tehty selväksi etten saa olla olemassa.

Enää en yritä saada ihmissuhteita, töissä välttelen muita ihmisiä.

Nuorena jaksoin teeskennellä jonkin aikaa idiootti jolloin sitten olin hyväksytty, sitten tietenkin masennuin kun tajusin ettei kukaan edelleenkään pidä minusta, he pitävät vain feikkipersoonastani.

On tosi raskasta olla aina yksin, mutta en jaksa enää esittää mitään. 

Häiritsee ja tiedän ettei minusta pidetä. Siksi katkon ihmissuhteita mitkä eivät ole täydellisellä pohjalla.

Kukaan ei pidä minusta perättömien huhujen vuoksi. Olen jo tottunut siihen.