Jääkö lapsi jostain pois, jos ei käydä ulkomailla?

Minä en päässyt lapsena matkustamaan. Yläkouluikäisenä pääsin kahdelle ulkomaanmatkalle, joista toinen oli kisamatka (Ruotsiin, Helsingin kaupunki maksoi) ja toinen oli luokkaretki Saksaan (kerättiin osa rahoista itse parin vuoden aikana). Kun lukion jälkeen pääsin ensimmäiselle kunnolliselle lomamatkalle Floridaan kesätöissä tienatuilla rahoilla ja pystyin vielä lainaamaan matkarahat pikkuveljelle, jotta sain itselleni matkaseuraa, niin se oli kyllä parasta ikinä. Siis se, että päästiin reissuun, jota meidän äidillä ei olisi ollut mitään mahdollisuutta maksaa meidän puolesta.

Toki tuota ennen harmitti, etten päässyt matkustelemaan niin kuin parempituloiset kaverit, mutta en ollut siitä mitenkään erityisen katkera. Isä oli sairauseläkkeellä ja äiti sosiaalityöntekijä, joten ei meillä mitään kulutusjuhlaa vietetty muutenkaan, esim. autoa meidän perheessä ei ollut. Kun olin lukioikäinen, niin siinä vaiheessa äidillä oli varaa tehdä joitain ulkomaanmatkoja yksin ja olin hänen puolestaan iloinen.

Oman lapsen kanssa tuli matkustettua noin kerran vuodessa ja siihen mennessä kun hän muutti kotoa pois, hän oli ehtinyt käydä 20 maassa. Lapsen kanssa matkustaminen oli kivaa, lapsen innostus toi siihen oman lisänsä. Lapsella ja meillä oli mukavia hetkiä reissussa ja niistä jäi paljon hyviä muistoja. Mutta jälkeenpäin kun näistä on juteltu, niin yllättävän vähän hän loppujen lopuksi niistä matkoista muistaa. Nyt aikuisena hänellä ei ole vastaavaa matkustusvimmaa kuin itselläni oli nuorena. Häämatka on toistaiseksi jäänyt hänen ainoaksi ulkomaanmatkaksi puolison kanssa.

Sanoisin, että lapselle on tärkeintä vanhempien kanssa yhdessä vietetty aika ja vanhemmilta saatu huomio. Meidän perheessä oli kolme introverttiä, joten nuo matkat olivat meille tapa viettää aikaa yhdessä sen sijaan, että jokainen olisi kököttänyt omalla tietokoneellaan. Se yhdessäolo oli parasta, olipa se sitten telttaretki saaristossa tai patikointi alpeilla.

"Lähinnä mietin, että jos on varaa matkailla kotimaassa, niin silloin on taatusti varaa myös ulkomailla."

Meillä ei ollut varaa matkustaa kotimaassa, koska meillä ei ollut autoa. Kyllä me joskus niitä kotimaanmatkoja mietittiin, mutta auton vuokraus ja hotellit ja paikallinen hintataso... Todettiin että ennemmin mennään samalla rahalla ulkomaille, missä auton vuokrauskin on edullisempaa.

Meillä oikeastaan tuo autottomuus mahdollisti sen, että oli varaa matkustaa ylipäätään. Ostimme auton vasta kun sain pienen perinnön lapsen ollessa jo 10-vuotias. Sen jälkeen oli varaa mennä Kolille.

Me käytiin ulkomailla aika usein, kun olin lapsi. Kuitenkin max kerran vuodessa. Koen, että sain paljon siltä osin, kun vanhemmat halusivat näyttää maailmaa. Ehdottomasti suosittelen matkustelua lapsiperheille, jos siihen on mahdollisuus! Itselleni jäi kaukokaipuu lapsuuden reissuista. 

Vierailija kirjoitti:

Et sä pysty opettamaan Suomessa ja noissa mainitsemissasi lähimaissa lapsellesi suvaitsevaisuutta. On hyvä nähdä eri uskontoja, köyhyyttä, erilaisia toimintatapoja ja käsityksiä siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Ei sellaista opi televisiosta. Pitää mennä välillä epämukavuusalueellekin, jotta oppii. Eli kyllä, lapsesi jäävät jostain paitsi ihan jo siksi, että heidän äitinsä ei itse tajua mistä on jäänyt tietämättömäksi.

Tästä voisi todeta, että fiksumpien ei tarvitse oppiakseen kokea kaikkea itse. 

Itse en lapsuudessa ole käynyt kuin muutamalla reissulla muualla kuin Suomessa. Aikuisena olen käynyt jonkin verran, mutta mitään hinkua sen enempää ei ole. Lomailen mieluummin talvella pohjoisessa ja laskettelen. Siitä tykkäävät myös meidän lapset, joten siihen panostetaan. Kesällä käydään sitten huvipuistossa ja siihen samaan reissuun lapset saavat toivoa muutakin aktiviteettia. Koen että lapselle mieleen jää eniten se perheenä vietetty yhteinen aika. Ihan sama missä sen sitten tekee, kunhan se on rentoa ja mukavaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei jää, emme käyneet missään ollessani lapsi.

18-vuotiaana kävin sitten interreilaamassa, sen jälkeen Alpeilla vuosittain, kunnes kyllästyin matkailuun 90-luvun puolivälissä, enkä ole sen jälkeen käynyt. 

Omat lapseni käyvät sitten ulkomailla, kun itse sinne haluavat ja maksavat matkansa.

Tämä. Meidän aikuiset lapset eivät edes halunneet lähteä pieninä muualle kuin mummolaan. Nyt ovat reissanneet jonkin verran ja sanovat, että eivät olisi kyllä mitään saaneet siitä pikkulapsena matkustelusta paitsi ehkä mahataudin😅

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin jää paitsi, niistä ulkomaanmatkoista. Oma lapsi on 10 ja on käynyt vuosittain 2-3:lla ulkomaan matkalla.

Ai siksi, että saa kehuskella koulussa?

Selkeä kateus paistaa. 

Nämä kehuskelijat haluavat nostattaa muissa kateutta siitä, että ovat käyneet ostarilla ja mäkkärissä jossain ulkomaassa. :D

Ja syöneet lihapullia suomea tankkavien ravintoloitsijoiden pikku baarissa.😏🤗

Melko pienituloisessa perheessä lapsuuden viettäneenä ne ainoat ulkomaanmatkat olivat ruotsinristeilyjä ehkä kerran vuodessa. Paitsi sinä vuonna kun menin kouluun -80, olimme kesällä Tanskassa muutaman päivän. Muistan edelleen Tivolin upeine väreineen ja valoineen. Kesälomamatka tehtiin silti joka kesä, tuota yhtä kertaa lukuunottamatta kuljettiin pitkin Suomea vajaa viikko ja asuttiin teltassa. 



Omille lapsille olisin halunnut antaa niin paljon enemmän, kuin mitä voin. Mutta eipä hekään käyneet kuin alle viisi kertaa ulkomailla meidän kanssamme ja ovat nyt jo aikuisia molemmat. Itse haluaisin matkustaa paljon enemmän, mutta itseasiassa siitäkin on jo 8 vuotta aikaa, kun olen viimeksi ollut lentokoneessa. 

Jostain pois? Opettele suomea.

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin jää paitsi, niistä ulkomaanmatkoista. Oma lapsi on 10 ja on käynyt vuosittain 2-3:lla ulkomaan matkalla.

No tuon nyt tajuaa muutenkin.

Mutta mikä on se juttu mikä matkailussa on hyväksi lapselle? Erilaisten kulttuurien näkeminen? Ei niitä kulttuureja ainakaan näe millään all inclusive -lomalla ja Suomessakin alkaa olla niitä erilaisia kulttuureja omasta takaa.

Muistan lapsuuteni ulkomaanreissut hyvin. Erityisesti mieleen ovat jääneet uintiaktiviteetit ja tunnelmalliset lämpimät ja pimeät illat kun mentiin koko perheen kanssa illalliselle. Teininä olin usein serkkujeni kanssa Lapin mökillä. Tehtiin päivät niin paljon kaikkea, että illalla oli erityisen mukavaa saunoa ja lokoilla yhdessä. Uni maittoi hyvin. 

Nuorena aikuisena puolison kanssa matkustettiin jonkin verran Euroopassa. Ilmasto, maisemat, ruoka ja yleistunnelma ovat jääneet mieleen.

Nyt meillä on pieni lapsi ja vauva, haaveilen jo perhelomasta. Lapsemme on tosi innokas näkemään ja kokemaan kaikkea. Uskon että ulkomaanreissu olisi hänelle ikimuistoinen, sillä muistelee usein jo pelkästään kotimaan kylpyläviikonloppureissua, joka tehtiin melkein vuosi sitten.

Riippuu paljon siitä mikä on teidän perheenne juttu. Meillä se on uudet kokemukset, ruoka ja aktiviteetit. Itse tykkään myös taiteesta.

Pari kaveriani eivät ole koskaan käyneet ulkomailla (ikää 30+) eivätkä suunnittele vievänsä lapsiaankaan ulkomaanreissulle ainakaan lähitulevaisuudessa. Molemmat kategorisoin neuroottisiksi luonteiksi ja perhereissu aiheuttaisi heille varmaan enemmän stressiä kuin iloa. Eli heille on varmaan ihan hyvä jättää reissaamiset sikseen.

Puolisoni lapsuudenperhe on mallia sohvamato. Hekään eivät saa reissaamisesta paljoa irti, sillä eivät innostu tekemisestä vaan heidän juttunsa on sisällä loikoilu jokainen omissa oloissaan.

Me matkusteltiin omassa lapsuudessa kotimaassa ja Ruotsi-Norja-akselilla. Vasta teinivuosina lähdettiin kauemmas ja nuorena aikuisena tuli omatoimimatkailtua yli 20 maassa. Sen verran paljon, että tietää mitä se on.

Niinpä omien lasten kanssa päätin jo alusta asti, että noudatetaan oman lapsuuden mallia. Minusta on tärkeää, että lapsi oppii asioita, kaupunkeja, tuntureita, nähtävyyksiä ja kokemuksia kotimaastaan sekä lähinaapureista. On melko tutut ruoat, lyhyet etäisyydet ja lapsille suunnattua toimintaa. Kyllä sinne maailmalle ehtii myöhemminkin, jos haluaa.

Lapsille riittä elämyksiä ihan kotimaassakin. Lapsenlapseni olivat 4v,5v ja 6v, kun näkivät mökillä ikunasta läheisessä puussa torkkuvan viirupöllön. Se torkkui siinä kolme tuntia ja vintiöt vahtivat koko ajan ja olivat melkoisen hiljaa, ettei se pöllö herää, vaikka vakuutin, että paksut turvalasit eivät ääntä läpäise pöllön häiriöksi.

Seur. päivänä alkoivat ruokkia pihassa vierailevia metsäjäniksiä.

Ovat jo sen jälkeen reissannet aika paljon vanhempiensa kanssa, mutta parhain muisto on kuulema se pöllö ja nänikset 😅

Vierailija kirjoitti:

Ulkomaanmatkailu on yliarvostettua. On hyvä voida matkustaa jossain iässä ennen vanhuutta, mutta sen voi hyvin tehdä vaikka vasta nuorena aikuisena.

Kannattaa muuten harrastaa asioita jotka avartavat, kuten opiskella kieliä.

Ei ne kielet sinänsä juuri mitään avarra, jos et keskustele eri kielten kieliopeista, sanajärjestyksestä jne. 

Ihmettelen kommentteja, joissa sanotaan ettei lapset mitään muista. 4-vuotias muistaa muumiot Lontoosta. Samoin leikkiminen lämpimässä lastenaltaassa on asia, jota hän muistelee.

Isompi lapsi muistaa matkat myös. Kotona lomailusta ei jää koskaan mieleen muuta kuin jotkut poikkeusjutut, esim. kauempana asuvat kaverit kävi kylässä. Eihän se tarkoita, etteikö kotona vietetty loma voisi olla hyvää, mutta en lähtisi vähättelemään lasten lomamatkakokemuksia.

Lapsilla on vieläpä se hieno tapa innostua niin täysin, kun näkevät jotain sykähdyttävää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin jää paitsi, niistä ulkomaanmatkoista. Oma lapsi on 10 ja on käynyt vuosittain 2-3:lla ulkomaan matkalla.

No tuon nyt tajuaa muutenkin.

Mutta mikä on se juttu mikä matkailussa on hyväksi lapselle? Erilaisten kulttuurien näkeminen? Ei niitä kulttuureja ainakaan näe millään all inclusive -lomalla ja Suomessakin alkaa olla niitä erilaisia kulttuureja omasta takaa.

 

Me olemme käyneet monenlaisilla matkoilla. Ihan rantalomilla, kotimaassa siihen on hyvin pieni aika kesällä, ja sitten kaupunkilomilla. Ollaan käyty New Yorkit, Disney Worldit, Lontoot ja Pietarit. Tai sitten vaan ajeltu läpi Baltian pikkukylien. Siihen mahtuu monenlaista näkemistä ja kokemista. t: se, jota lainasit

Kyllä vähintään avaruudessa pitää lapsen käydä.

Kuun käynti normi.

Marsissa vierailu on extraa.

Siis näin paljonko ihmiset vielä matkustelee? Olen ajatellut, että matkustamista pidetään nykyään hyvin epäekologisena tekona, koska omassa tuttavapiirissä on näin. Lastenkin hyvä oppia, että lentäminen ei ole ok. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kommentteja, joissa sanotaan ettei lapset mitään muista. 4-vuotias muistaa muumiot Lontoosta. Samoin leikkiminen lämpimässä lastenaltaassa on asia, jota hän muistelee.

Isompi lapsi muistaa matkat myös. Kotona lomailusta ei jää koskaan mieleen muuta kuin jotkut poikkeusjutut, esim. kauempana asuvat kaverit kävi kylässä. Eihän se tarkoita, etteikö kotona vietetty loma voisi olla hyvää, mutta en lähtisi vähättelemään lasten lomamatkakokemuksia.

Lapsilla on vieläpä se hieno tapa innostua niin täysin, kun näkevät jotain sykähdyttävää

Minäkin ihmettelen, miten lapset eivät matkoista muista mitään. Olen itse matkustanut lapsena paljon, ja muistan alle kouluikäisenä tehdyistä reissuista kaikenlaista vielä viidenkymmenen vuoden jälkeenkin. Samoin omat lapset muistavat nyt aikuisina samassa iässä tehdyistä matkoista. 

Meillä matkustettiin kesäisin jonnekin lomakohteeseen useina vuosina, kun lapset olivat kouluikäisiä. Meillä ei ollut autoa, mökkiä eikä sukulaisia, joille oltaisiin menty, joten lomamatkat oli kaikille mukavaa vaihtelua. Lapset myös oppivat kaikki melkoisiksi uimareiksi matkoilla, ja oli ihanaa, kun ei itsekään tarvinut viikkoon tai kahteen tehdä kotitöitä. Mutta oltaisiin me ilmankin pärjätty, ei se mikään välttämättömyys ole. 

Vauvat ja taaperot pilaa aikuisten matkan, kun pitää kökkiä hotellihuoneessa päiväunilla, syömässä ja syöttämässä. Yhtä työläitä ovat ulkomailla kun kotonakin. Säälittää kun niitä väkisin pidetään tuntitolkulla auringossa hiekkarannoilla ja altailla ja sitten ne heitteille jätetyt - aikuiset baarissa tai paahtamassa ihoaan, nenä kiinni kännykässä.