Onko normaalia, että iäkkäät vanhempani eivät ole lainkaan kiinnostuneita minusta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tämä ilmiö on näin yleinen kuin tämä ketju antaa ymmärtää, niin monella tulee olemaan yksinäinen vanhuus. Jos ei onnistu luomaan minkäänlaista tunnesidettä lapseensa, niin ei ihme että jää vanhuudessa yksin. Se että ruokkii ja vaatettaa lapsensa on vanhemman minimivelvollisuus, ei mikään välittämisen ja rakkauden osoitus. Jos ei välitä lapsestaan, niin lapsi aikansa yritettyään ei enää hae yhteyttä vanhempaansa, vaan jättää tämän.

Tänä päivänä on ihan yleistä että ihmisiä jätetään. Puolisoakin vaihdetaan kuin paitaa. Pienet lapsetkin jätetään viuoroviikoksi toiselle vanhemmalle. Tuskin se vanhus kaipaa jos melkein vanhusiässä jo itsekin  oleva lapsensa hänet jättää.

Suurten ikäluokkien isät eivät pitäneet lapsia edes vuoroviikoin, mutta ei mennä nyt siihen. Tämä k

Eiköhän sitä monen lapsen tule juuri äitiä ikävä kun äiti useimmiten on se tärkein. Onhan täälläkin ollut keskusteluja kun lapsi ei haluaisi mennä isälleen. Mutta äiti tarvitsee omaa aikaa ja vaikkapa tindermiehiä sen yhden viikon. 

Vierailija kirjoitti:

On normaalia. Vanhukset usein käpertyvät omaan pikku maailmaansa, eikä heitä enää jaksa kiinnostaa muiden tapahtumat, vaikka olisi oma lapsikin. Ei minunkaan äitini enää jaksa kuunnella jos vähänkään pitemmin yritän jostain kertoa.

Tässä on varmaan taka sekin, että esim nuorten aikuisten elämä on nyt niin tyystin erilaista, kuin näiden vanhempien ihmisten elämä, että se on jo täysin vierasta, eikä siihen oikein osata sanoa mitään. 

Meillä ei esim miehellä ole mitään tajua omien lasten elämästä, luulee, että ne elää samalla tavalla, kuin itse joskus 60-70-luvulla:D

Paheksuisi jos tietäisi, miten usein syövät ulkona. Kyselee näiltä, että tekkeekö ne ruokaa kotoan(vaikka ei itsekään kokkaa koskaan), koska ulkona syöminen ei ole järkevää. Ja on paheksunut sitäkin, jos vävy tekee paljon kotitöitä tai hoitaa omaa lastaan. On miehen mielestä naisten hommaa. 

Joidenkin on vaikea hyväksyä sitä, että ajat ja tavat muuttuu. 

Todella moni ei tunnu ymmärtävän, että ei se ole mitään normaalia tilan antamista aikuiselle lapselle vaan tässä on kyse siitä ettei mikään lapsessa / lapsen elämässä ole kiinnostanut ikinä lainkaan. Omaan lapseen ei ole haluttu tutustua eikä myöskään ole hyväksytty sitä, että jokainen lapsi on oma persoonansa vaan lapsi on nähty ainoastaan minuuden jatkeena jos sinäkään. Eikä oman lapsen ole annettu myöskään tutustua vanhempaansa koska mitään normaalia vuorovaikutusta ei ole ollut. Vanhempi on ollut kuin robotti joka hoitaa ne perustarpeet minimitasolla, mutta mitään muuta ei ole ollut tarjolla eikä varsinkaan mitään tunteita. Ainakaan siis positiivisia tai lämpimiä, noitumista ja raivoamista ainoastaan.

Aikuisena kun yrittää jutella kuin ihminen ihmiselle niin vastassa on just se sellainen "tonnin ilme" eikä toinen ilmeisesti kuule sanaakaan, koska siihen ei vain ole minkäänlaista mielenkiintoa millainen se oma lapsi on tai mitä se ajattelee. Eikä ne vanhemman omat ajatukset kuulu myöskään lapselle vaikka ihan olisi jostain kevyestä jutustelusta kyse eikä mitään salaisuuksien kammiota oltaisi avaamassakaan. Sen sijaan sitten kun pääsee puhumaan vaikka naapurista ja aprikoimaan mihinkä se mahtaa aina aamulla lähteä kun niin reippaasti kulkee niin puheeseen ei tunnu tulevan edes taukoa saati loppua. 

Tätä täydellistä välinpitämättömyyttä / piittaamattomuutta on vaikea selittää sellaiselle joka sitä ei ole kokenut, mutta ketjun perusteella sen tunnistaa todellakin jokainen joka tuollaisen vanhemman lapseksi on syntynyt. 

 

Olisi ihan kiva, jos saisi sen elämänsä ekan halauksen vaikka sitten vanhukselta.

No, mene ja halaa!  💓  Vaikka joka kerta kun tapaatte.

Tässä se tuli koko ketjun pointti. Odotetaan siltä äidiltä sitä halausta vaikka miten kauan kun itsekin voisi mennä ja halata. Odotetaan siltä äidiltä kiinnistusta, empatiaa, tunnetaitoja, kykyä keskustella tunteista ja henkevästi.

 

Muutu äiti, muutu tai saat jäädä loppuelämäksesi yksin. Itse sen lapsen ei tarvitse ottaa toista yhtään huomioon, ei tarvitse ajatella, että ehkä se äiti ei vaan osaa paremmin eikä osaa puhua tunteistaan. Tai ei halua puhua niistä lapsilleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti on aina äiti. Äidin on vastattava lapsen tarpeisiin vaikka lapsi olisi 60. Kaikki äidit eivöt siihen pysty vaan puhuvat polvikivuistaan.

🙄😏🤔🤒😁😂   Kyllä kyllä, tottahan toki. Kyllähän 60 vuotias kaipaa vielä äidin hoivaa.  Riivatun tervaskannot kun eivät vaan ota syliin!

Olisi ihan kiva, jos saisi sen elämänsä ekan halauksen vaikka sitten vanhukselta.

Ymmärrätkö, että sinä voit katkaista tuon halaamattomuuden ketjun. Menet ja halaat äitiäsi aina, kun menet hänen luokees ja aina, kun lähdet pois. Ja jokupäivä voi olla , että äiti tulee halamaan sinua. 

Yhtä vaikeaa, kun sinulle on mennä halaamaan äitiäsi(jos et ole sitä koskaan tehnyt ja hän on  jo vanhus, niin et ole sinäkään innokas halailija)niin yhtä vakea on äitisi halata sinua. Jos äitisi elämässä kukaan ei ole koskaan hänta halannut, niin ei ehkä tule hänelle edes mieleen alkaa halaamaan.

Suomessa on niin pitkään ollut tuo perinne, että hellyyttä ei jukisesti näytetä, ei edes halata, niin vanhan ihmisen on vaikea oppia uusia tapoja. Nuorempi voi omalla käytöksellään muttaa tätä käytöstä. Ei pidä vaatia toiselta sellaista, mitä ei ole itsekään koskaan tehnyt.

Mene ja halaa siis äitiäsi ensikerralla, kun hänet näät. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On normaalia. Vanhukset usein käpertyvät omaan pikku maailmaansa, eikä heitä enää jaksa kiinnostaa muiden tapahtumat, vaikka olisi oma lapsikin. Ei minunkaan äitini enää jaksa kuunnella jos vähänkään pitemmin yritän jostain kertoa.

 

 

Tässä on varmaan taka sekin, että esim nuorten aikuisten elämä on nyt niin tyystin erilaista, kuin näiden vanhempien ihmisten elämä, että se on jo täysin vierasta, eikä siihen oikein osata sanoa mitään. 

Meillä ei esim miehellä ole mitään tajua omien lasten elämästä, luulee, että ne elää samalla tavalla, kuin itse joskus 60-70-luvulla:D

Paheksuisi jos tietäisi, miten usein syövät ulkona. Kyselee näiltä, että tekkeekö ne ruokaa kotoan(vaikka ei itsekään kokkaa koskaan), koska ulkona syöminen ei ole järkevää. Ja on paheksunut sitäkin, jos vävy tekee paljon kotitöitä tai

 

No eipä ole tästäkään kyse monella tämän ketjun kirjoittajista. Vaan kun ei kiinnosta yhtään mikään!!!

Ei monetkaan asiat joita esim. itse yritän ja haluaisin kertoa omille vanhemmille ole mitään "nykyajan hömpötyksiä" vaan ihan normaaleja arkisia asioita. Esimerkkinä vaikka, että käytiin lasten kanssa hiihtämässä tai että leivoin pullaa tai että mä tykkään katsoa ohjelmaa x telkkarista.

Mikään ei heitä kiinnosta, vaikka yritän valita puheenaiheet siten että niistä olisi helppo keskustella. Mutta ei, ei mitään kommenttia, ei mitään reaktiota. 

Nämä 1940-luvulla syntyneet ovat sodassa traumatisoituneiden vanhempien lapsia. Eivät ole saaneet rakkautta ja turvallisuutta lapsena. Ovat olleet varsin tunnekylmiä vanhempia omille lapsilleen sitten. Ja nyt vanhoina keskittyvät itseensä. Itsekkyys on mielestäni yhdistävä piirre. Mutta tokikaan kaikki tässä ikäluokassa eivät tällaisia ole, mutta monet ovat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On normaalia. Vanhukset usein käpertyvät omaan pikku maailmaansa, eikä heitä enää jaksa kiinnostaa muiden tapahtumat, vaikka olisi oma lapsikin. Ei minunkaan äitini enää jaksa kuunnella jos vähänkään pitemmin yritän jostain kertoa.

 

 

Tässä on varmaan taka sekin, että esim nuorten aikuisten elämä on nyt niin tyystin erilaista, kuin näiden vanhempien ihmisten elämä, että se on jo täysin vierasta, eikä siihen oikein osata sanoa mitään. 

Meillä ei esim miehellä ole mitään tajua omien lasten elämästä, luulee, että ne elää samalla tavalla, kuin itse joskus 60-70-luvulla:D

Paheksuisi jos tietäisi, miten usein syövät ulkona. Kyselee näiltä, että tekkeekö ne ruokaa kotoan(vaikka ei itsekään kokkaa koskaan), koska ulkona syöminen ei ole järkevää. Ja on paheksun

1940-luvulla syntynyt anoppi on juuri tällainen. Ei kommentoi mitään, jos kerron jotain kuulumisia tai asiaa. Tai alkaa puhua itsestään. Tai kolmannesta henkilöstä.

Miksi hienoa kommenttia 445 on alapeukutettu??

Kiitos kommentoija 445, sanoit hienosti .

Vierailija kirjoitti:

Nämä 1940-luvulla syntyneet ovat sodassa traumatisoituneiden vanhempien lapsia. Eivät ole saaneet rakkautta ja turvallisuutta lapsena. Ovat olleet varsin tunnekylmiä vanhempia omille lapsilleen sitten. Ja nyt vanhoina keskittyvät itseensä. Itsekkyys on mielestäni yhdistävä piirre. Mutta tokikaan kaikki tässä ikäluokassa eivät tällaisia ole, mutta monet ovat. 

Ja kyllä tätä itsekkyyttä on vielä 1950-luvullakin syntyneissä.

Olen sitä mieltä, että jos vanhusta ei yhtään mikään kiinnosta niin silloin on kysymys masennuksesta. Masennustakin voi hoitaa. Se on sitten eri asia myönnetäänkö masennusta ja halutaanko hoitoa. Itsemääräämisoikeus.

Olen huomannut, että itsekkyyttä on myös nuorissa ihmisissä. Jääräpäisyyttä ehkä enemmän vanhoissa.

Vierailija kirjoitti:

Olen sitä mieltä, että jos vanhusta ei yhtään mikään kiinnosta niin silloin on kysymys masennuksesta. Masennustakin voi hoitaa. Se on sitten eri asia myönnetäänkö masennusta ja halutaanko hoitoa. Itsemääräämisoikeus.

No ei ole masennusta se, että ei oman lapsen asiat kiinnosta. Kun kuitenkin naapurien ja kaiken maailman puolituttujen asiat kiinnostaa liiankin kanssa. Niin ja ne omat asiat ja jutut.

Tuo vieraiden ihmisten / naapurien tekemisten puiminen ei johdu edes siitä, että ikääntyneenä se elämä käpertyisi kodin seinien sisälle vaan samanlaista se oli näillä jo kolmi-nelikymppisenäkin. Pohdittiin, paheksuttiin ja kummasteltiin toisten ihmisten tekemisiä / tekemättä jättämisiä mutta kaikesta muusta vaiettiin eli vaikka sinällään kotona kyllä vanhemmat jutteli niin mistään ei ikinä ole puhuttu. Tai siis joo on, ja ISOILLA KIRJAIMILLA koska säännöllisestihän ne menetti hermonsa kun muut ei olleetkaan ajatustenlukijoita saati osanneet toimia just sillä yhdellä oikealla tavalla jota koskaan ei oltu vaivauduttu kertomaankaan.

Vierailija kirjoitti:

Niin monessa viestissä on ollut tuttua tekstiä, etten lainaa mutta utelen onko muilla tätä että olen saanut syyllistystä niin lapsena kuin vielä aikuisenakin siitä kuinka niin on parhaamme yritetty ja aina ajateltu ekana että muilla olisi hyvä ja uliulivalivali. Todellisuudessa esim kipeänä ollessa ei todellakaan tullut hellää huolenpitoa vaan äyskimistä ja lääkäriin vieminen oli todella vastentahtoista eikä onnistunut ilman julmettua noitumista ja syyllistämistä siitä, että on kipeä. Eikä siis ollut siitä kiinni, että siihen ei olisi ollut varaa vaan mikään "ylimääräinen" ei vain olisi huvittanut vaan kaikki tuollainen nähtiin lapsen temppuiluna.

Jep, elossa pitivät juuri ja juuri, ja sekin vaivannäkö pilasi heidän elämänsä mikä tuotiin selkeästi esille. Mitään en saanut harrastaa, kaikki kiinnostuksen kohteeni olivat typeriä ja vääriä (tietysti opin aika pian piilottamaan ne), mitään en saanut olla vailla, kaikki ikävä oli aina minun syytäni, ja sairastamisen jouduin  huolehtimaan itse. 10-vuotiaana meinasin kuolla umpilisäkkeen tulehdukseen kun eivät vieneet lääkäriin kun vasta viikon päästä, kun en enää kyennyt kävelemään vessaan. Valehtelivat sairaalassa että kipu alkoi vasta edellisenä päivänä, mutta suoli oli jo osittain kuoliossa. Muutenkaan en saanut lääkitystä kuin pakon edessä, ja yksin kävin lääkärissä ekaluokalta alkaen (silloin onneksi oli vielä koululääkäri).

Ylipäätään ihan kaikki valittaminen, oli se sitten kipua tai koulukiusaamista tai mitä tahansa, oli vain höpöhöpöä ja hullua (isän lempihaukkumasana oli s44t4n4n hullu). 

Vierailija kirjoitti:

Äiti on aina äiti. Äidin on vastattava lapsen tarpeisiin vaikka lapsi olisi 60. Kaikki äidit eivöt siihen pysty vaan puhuvat polvikivuistaan.

Apua!😄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä 1940-luvulla syntyneet ovat sodassa traumatisoituneiden vanhempien lapsia. Eivät ole saaneet rakkautta ja turvallisuutta lapsena. Ovat olleet varsin tunnekylmiä vanhempia omille lapsilleen sitten. Ja nyt vanhoina keskittyvät itseensä. Itsekkyys on mielestäni yhdistävä piirre. Mutta tokikaan kaikki tässä ikäluokassa eivät tällaisia ole, mutta monet ovat. 

Ja kyllä tätä itsekkyyttä on vielä 1950-luvullakin syntyneissä.

Onneksi kaikki tätä nuoremmat ovat epäitsekkäitä, hyviä ihmisiä!😇

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä 1940-luvulla syntyneet ovat sodassa traumatisoituneiden vanhempien lapsia. Eivät ole saaneet rakkautta ja turvallisuutta lapsena. Ovat olleet varsin tunnekylmiä vanhempia omille lapsilleen sitten. Ja nyt vanhoina keskittyvät itseensä. Itsekkyys on mielestäni yhdistävä piirre. Mutta tokikaan kaikki tässä ikäluokassa eivät tällaisia ole, mutta monet ovat. 

Ja kyllä tätä itsekkyyttä on vielä 1950-luvullakin syntyneissä.

Kyllä niidenkin vanhemmat ovat monet sodassa olleet.

Maailma on hyvä kun 40 ja 50 - luvuilla syntyneet kuolevat. Jäljelle jää epäitsekkäitä, halaavia, rakastavia ihmisiä. Elämä on kuin pumpulia vaan.  Hus, pois työt ja ikävät asiat, rakkaus, haliminen, kukka tukkaan ja pitsimekot ovat ikuista. 

Vierailija kirjoitti:

Tuo vieraiden ihmisten / naapurien tekemisten puiminen ei johdu edes siitä, että ikääntyneenä se elämä käpertyisi kodin seinien sisälle vaan samanlaista se oli näillä jo kolmi-nelikymppisenäkin. Pohdittiin, paheksuttiin ja kummasteltiin toisten ihmisten tekemisiä / tekemättä jättämisiä mutta kaikesta muusta vaiettiin eli vaikka sinällään kotona kyllä vanhemmat jutteli niin mistään ei ikinä ole puhuttu. Tai siis joo on, ja ISOILLA KIRJAIMILLA koska säännöllisestihän ne menetti hermonsa kun muut ei olleetkaan ajatustenlukijoita saati osanneet toimia just sillä yhdellä oikealla tavalla jota koskaan ei oltu vaivauduttu kertomaankaan.

En osaa uskoa, että täällä kirjoittelevat pilvin pimein kummmasteluja 40-.uvulla syntyneet. Kyllä  varmaan nämä : miksi kukaann tekee...... ja ei kai kukaan enää... ja minkälainen ihminen sitä tai tätä yms. ovat nuorempia muiden asioista kiinnostuneita.

Tuskin tällä foorumilla sellaista vanhojen kummastelijoiden määrää on.😅