IL : Nainen harrasti seksiä 1000 miehen kanssa 12 tunnin sisällä - uusi maailmanennätys
Englantilainen Onlyfans-vaikuttaja Bonnie Blue, 25, väittää tehneensä maailmanennätyksen harrastamalla seksiä 1000 miehen kanssa 12 tunnin sisällä. Nykyinen seksiennätys on tehty Puolan Varsovassa vuonna 2004, kun Lisa Sparks harrasti seksiä 919 miehen kanssa yhden päivän aikana.
Onlyfans-vaikuttaja on julkaissut aiheesta myös Instagram-videon, jossa hän kertoo tarkemmin kokemuksestaan. Hänen mukaansa suoritus tuntuu eniten hänen genitaalialueellaan.
En tarvitse pyörätuolia, olen kunnossa. Tuntuu vain siltä kuin minulla olisi ollut rankka päivä makuuhuoneessa, kuten minulla olikin, Blue kuvailee videolla.
Minulla olisi ollut vaikeuksia, jos se [suoritus] olisi jatkunut samalla tavalla kuin ensimmäisten 34 tunnin aikana, hän lisää.
Blue kertoo tarkemmin Tiktok-julkaisussaan hänen suorituksensa kulkua.
Iso 1000 -haaste oli täysin typerää. Se oli alkuun ryhmäseksistä toiseen. Huone oli täynnä ihmisiä. Sitten aloimme tekemään suoritusta viiden hengen ryhmissä. Halusin antaa ihmisille enemmän aikaa, joten silloin siirryimme sessioihin, joissa yksi katseli, kun olin toisen kanssa, hän kertoo.
Bluen paljastus tuli pian sen jälkeen, kun Onlyfans-tähti Lily Phillips, 23, julkaisi lyhytdokumentin suorituksestaan, jossa hän harrasti seksiä 100 miehen kanssa 24 tunnin sisällä.
Vaikka Phillips murtui kyyneliin suorituksensa jälkeen, hän vannoi myöhemmin X-julkaisussaan aikovansa harrastaa seksiä 1000 miehen kanssa vuorokauden sisällä. Phillips kertoi TMZ:lle, että hänen tavoitteensa on tehdä uusi maailmanennätys.
Phillips on tykännyt ainakin Bluen Instagram-julkaisusta, jossa hän kiittää miehiä haasteeseensa osallistumisesta.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/7cc93bb3-7317-4217-b690-4c1e36…
Kommentit (208)
43,2 sekuntia per mies ja vaihto, eipä siinä paljoa ehdi.
Vierailija kirjoitti:
43,2 sekuntia per mies ja vaihto, eipä siinä paljoa ehdi.
Taudit tarttuu.
Vierailija kirjoitti:
43,2 sekuntia per mies ja vaihto, eipä siinä paljoa ehdi.
Onhan naisella kolme reikää, eli tuon laskemasi luvun voi kertoa kolmella
Vierailija kirjoitti:
43,2 sekuntia per mies ja vaihto, eipä siinä paljoa ehdi.
Sen nimi on avioliitto
Vierailija kirjoitti:
43,2 sekuntia per mies ja vaihto, eipä siinä paljoa ehdi.
Miehille se on tarpeeksi
Mainetta ja mammonaa haluaa, kauhee konsti.
Entäs mies, joka naisi 1000 naista vuorokaudessa?
Jotkut tekee rahasta mitä vaan.
Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.
näyttää hullulta
hullun silmät ja katse
Enpä haluaisi ottaa miestä joka on tuossa jonossa seissyt.
Huo*uus on nainen. Muistakaa miehet, älkää koskaan luottako naisiin, koska tuo on naisen luonto.
Vierailija kirjoitti:
43 s miestä kohden.
Surullista, että noidenkaan miesten vaimot ei edes sitä 43 s voi miehelle viikossa suoda. Ei ole oikeasti pitkä aika.
Ja sitten ihmetellään kun menee tuonne 🤷
Vierailija kirjoitti:
Entäs mies, joka naisi 1000 naista vuorokaudessa?
Yksikään nainen ei saisi orkkua 😂.
Miksei myös ne mihet ole tulleet ylpeänä julkisuuteen?
Vierailija kirjoitti:
Enpä haluaisi ottaa miestä joka on tuossa jonossa seissyt.
Olisit atanut miehellesi, edes sen 40 sekuntia, niin ei olisi tuonne mennyt.
Vierailija kirjoitti:
Huo*uus on nainen. Muistakaa miehet, älkää koskaan luottako naisiin, koska tuo on naisen luonto.
Mikäs noiden miesten luonto on? Kuvaa ihan omin sanoin.
Vierailija kirjoitti:
Miten, jos jollain on sukupuolitauteja?
Kondomi ei suojaa herpekseltä ja tartunta tulee myös oireettomana.
Haluaako naiset olla enää noiden miesten kanssa?
Jos miehellä on genitaaliherpes niin sitä on muullakin intiimialueella kuin kalussa mihin ei saa kondomia. Herpes tarttuu myös oireettomana, eikä kukaan edes nussi kalulla mikä on täynnä kipeitä rakkuloita.
Eiks näitä juttuja vois kirjoittaa vaikka jonnekin Hymy-lehteen? lltapäivälehtienntaso laskee vaan kaiken aikaa.
Tämä oli taas sen Mind Geekin (ent. PornHub), tuottamaa pornosisältöä aivopesemään lukijoita. Mainostetaan holtionta seksin harrastamista, jotta ydinperhe hajoaa lopullisesti.
Upeaa. Hyvä me naiset. Voimaannutaan kaikki. 💪