Minkälainen on "arpi", jonka psykoosi jättää?

en ole ollut psykoosissa, mutta jos esimerkiksi sen aikana olisin nähnyt, kuinka vaikka itse piru lähestyy minua ja meinaa tappaa varsijousella, niin eihän se nyt mikään mukavakaan muisto ole..

Jotkut asiat on todella koettu ja niistä kuuluisi tehdä rikosilmoitus eikä viedä uhria jollekin suljetulle osastolle.

Jotkut asiat on todella koettu ja niistä kuuluisi tehdä rikosilmoitus eikä viedä uhria jollekin suljetulle osastolle.

"Ellei potilas depressiivisen prosessin aikana tuhoa itseään, depressio kuluttaa yleensä itsensä loppuun, kuten suruprosessikin. Se on mielen arkaainen ja varhainen tapa käsitellä menetystä psykologisella tasolla, ennen kuin luopuminen, sureminen ja menetyksen korvaaminen muistonmuodostuksella on mahdollista. Päinvastoin kuin läpikäyty suruprosessi, joka entisestään vahvistaa yksilön kykyä selviytyä menetyksistä, depressiivinen psykoosi jättää yleensä ihmisen uuden menetyksen sattuessa alttiiksi uudelle depressiiviselle ratkaisulle ja lisää hänen taipumustaan toistaa sitä."



Kerran sairastettu psykoosi siis altistaa helpommin ihmisen psyyken turvautumaan samanlaiseen "ratkaisuun".

Turha höpistä mistään suruista! Suruprosessit muuten eivät vahvista ketään ihmistä, vaikka niiden jälkeen voikin elämäänsä jatkaa.



Työttömäksi jääminen, köyhyysloukkuun putoaminen ja rahattomuus = psykoosi = höh, höh...

että jos kokemaansa ei prosessoi, mieli turvautuu helposti aiemmin kokeilemaansa toimintamalliin.



Jos pystyy käsittelemään psykoosijakson vaikkapa terapiassa, voi seuraavan kerran vastaavan tilanteen kohdatessaan käyttää mielekkäämpiä selvitymiskeinoja kuin psykoosiin vajoaminen.

kuten kuolemaa, synnytystä tai monia vastoinkäymisiä, vaan pakenee niitä psykoosiin. Se on hänelle ainoa toimiva käyttäytymismalli, ja siihen hän turvautuu aina vaikkapa surua kohdatessaan.



Jos äitini olisi aikoinaan kyennyt käymään terapiassa läpi esim. oman äitinsä kuoleman, uskon, että hänen ei tarvitsisi paeta kuolemaan liittyviä asioita samalla tavalla. Vastaavia asoita, joita hänen olisi pitänyt aikanaan käsitellä, ovat abortti, traumaattiset synnytykset ja vahinkoraskaudet.

Olisi kiva kuulla jonkin psykoosin kokeen tai sairasteneen omakohtainen kokemus. Mikä laukaisi psykoosin, mitä psykoosin aikana koki ja miten siitä parani ja entäs nyt.



Duodecim voisi kuvannoissaan hyödyntää oikeasti psykoosin kokekeiden ihmisten kokemus- ja ajatusmaailmaa, mutta toisaalta ymmärrän, että halutaan pitää pitkä PITKÄ välimatka hulluihin. Ovathan he jotain eri ihmislajia kuin lääkärit itse. Mieluummin pienen turvalasi-ikkanan kautta, kun heiluvat suljetussa kopissa tai makaavat sidottuina - pakkositeitä käytetään yhä.

Neuvolahenkilökunta aikanaan väitti lastens.ilmoituksessa minun olevan psykoottinen.

Minua ei ole turvallista jättä laseni kanssa kahden.

Kuitenkin neuvolan kanssa keskusteltiin ja lähdin kotiin, yksin kävellen lasteni kanssa.



Kuulin myöhemmin, että psykoosi on tila, jossa todellisuuden taju hämärtyy; ei ole tässä ja nyt, kuulee ja näkee harhoja.

Pystyykö siis psykoottinen ihminen = parhaillaan psykoosissa oleva ihminen pukeutumaan, itselleen ja lapsilleen, kysymään adekvaatteja kysymyksiä ja sopimaan asioista ja toimimaan sovitun mukaisesti, soittamaan puhelimella ja puhumaan puhelimessa ja keskustelmaan ihan järkevästi "tässä ja nyt" asioista?

Minä olen kokenut psykoosin ja toimin silloin ihan normaalisti: kävin töissä, rupattelin muiden kanssa, kävin lounaalla ja vietin illat normaaleja lapsiperheen askareita tehden. Silti todellisuudentajuni oli hämärtynyt ja kyseessä oli (myöhemmin diagnosoitu) psykoottinen tila.



Mutta psykooseja on paljon erilaisia. Termi on todella laaja ja usein myös väärin käytetty, kuten edellinen neuvolaesimerkki osoittaa.

kait se arpi on ne vainohararhaiset muistot jotka tietää psykoosin aiheuttamaksi, mutta ne silti tuntuvat siltäet on oikeasti tapahtuneet.



Mun sukulaiseni pystyi kyllä toimimaan normaalin ihmisen tavoin, psykoosin huomas vain keskusteluista, joita se kävi mun luottoihmisen kanssa. Kertoi salaliitoista, puhelimen kuuntelusta, varjostuksesta tms. paranoijaa. Näistä asioista hän ei muille puhunut, koska hehän voisivat olla agentteja.

jos ihminen vaan oivaltaa käyttää hyödyksi tulevaisuudessa siitä saadun kokemansa.

Synnytys siis laukaisi. Olin tuskainen ja ahdistunut, pelkäsin että joku vahingoittaisi lastani, olin vainoharhainen ja mietin, oliko kätilön vauvalle antamassa K-vitamiinipistoksessa myrkkyä, uskoin, että lapsettomuudesta kärsivä sisareni yrittäisi varastaa vauvani ja halusin piilottaa vauvani pahalta maailmalta. Toivuin lääkityksen ja terapian avulla ja nuorempien lasteni vauva-aikoina ei suurempia ongelmia ole ollut. Syynä psykoosiin oli varmaankin tietyt käsittelemättömät lapsuudesta johtuneet ongelmat ja toisaalta pitkään stressaavana jatkunut elämäntilanne ennen eskoisen syntymää, sekä loppuraskauden vaikeus, joka johti siihen, että olin fyysisestikin hyvin väsynyt jo ennen kuin vauva edes syntyi.



Arvella oletan tarkoitettavan sitä, että kerran psykoosiin jouduttaan ihmisen kynnys joutua uudestaan psykoosiin on matalampi. Kerran kokeiltua selviytymiskeinoa käyttää helpommin stressitilanteessa kuin ihan uutta.



Nykyisin kiinnitän paljon huomiota stressin hallintaan. Syön ja nukun hyvin, pidän säännöllisen elämänrytmin ja liikun riittävästi. Nämä keinot tutkitusti vähentävät psykoosin riskiä aika hyvin. ja tietysti myös tarkkailen itseäni ja tarvittaessa juttelen läheisteni kanssa, jos omat ajatuskuviot alkavat epäilyttää. Jos psykoosi uusisi, olisi parempi, mitä varhemmin siihen päästäisiin kiinni ja voitaisiin aloittaa lääkitys, sillä toistuessaanhan psykoosit tuhoavat aivoja ja altistavat aina vain uusille psykooseille.

Pystyykö siis psykoottinen ihminen = parhaillaan psykoosissa oleva ihminen pukeutumaan, itselleen ja lapsilleen, kysymään adekvaatteja kysymyksiä ja sopimaan asioista ja toimimaan sovitun mukaisesti, soittamaan puhelimella ja puhumaan puhelimessa ja keskustelmaan ihan järkevästi "tässä ja nyt" asioista?

etteikö henkilö voisi olla psykoosissa. Hänen käytöksessään voi olla jotain muita epäterveitä piirteitä, joita et kuvaillut tuossa.

valitseeko ihminen itse, että nyt haluan paeta psykoosiin tätä vaikeaa tilannetta?

että jotkut asiat junnaavat päässä päivästä toiseen, jopa vuodesta toiseen?

selviytymiskeino. Ei tietenkään niin, että ihminen itse tietoisesti päättäisi, että vaivunpa tästä psuykoosiin, mutta kun 100 ihmistä altistetaan täsmälleen samalle stressille, heidän selviytymiskeinonsa ovat erilaiset. Osa menee psykoosiin, osa dissosioi, osa masentuu, osa pystyy käsittelemään tilanteen tietoisesti ja toimimaan, osa jähmettyy yms. mieli 'valitsee' itselleen luontaisimman tai tutuimman tavan.

Nuo herkkyydet erilaisille toimintamalleille tulevat osittain jo geeneistä, samoin se kynnys, missä joku selviytysmalli tulee päälle, vaihtelee kovasti. Joillekin se psykoosiin vaipumisen aiheuttava stressiaste on hyvinkin pieni, jollekin valtava. Viime kädessä, jos stressiä kasvatetaan riittävästi, joko psykoosi tai dissosiointi saataisiin esiin lähes jokaisesta. Lievää dissosiaatiotahan itse asiassa lähes kaikki ihmiset välillä kokevat (siis esim. se, kun ajaa autolla ja yhtäkkiä huomaa, että ei muista ajomatkasta mitään, tai se, kun on kaatumaisillaan pyörällä ja 'aika pitenee' ja havaintomaailma muuttuu tai kun ei pysty muistamaan järkyttävää tapahtumaa tai sen jälkeisiä hetkiä selkeästi, on lievää dissosiaatiota.)

valitseeko ihminen itse, että nyt haluan paeta psykoosiin tätä vaikeaa tilannetta?

Pystyykö siis psykoottinen ihminen = parhaillaan psykoosissa oleva ihminen pukeutumaan, itselleen ja lapsilleen, kysymään adekvaatteja kysymyksiä ja sopimaan asioista ja toimimaan sovitun mukaisesti, soittamaan puhelimella ja puhumaan puhelimessa ja keskustelmaan ihan järkevästi "tässä ja nyt" asioista?

etteikö henkilö voisi olla psykoosissa. Hänen käytöksessään voi olla jotain muita epäterveitä piirteitä, joita et kuvaillut tuossa.

Minkälaisia piirteitä ? Eli ihminen toimii normaalisti, on tässä ajassa ja paikassa ja tilanteessa ja puhuu normaalisti, mutta on psykoosi-tilassa. Mistä sen voi tietää? Mitä epätervettä? esimerkkejä?

Minun väitettiin olevan neuvolassa psykoosissa, mutta olen psykoosin sijaan "vajonnut" hetkelliseen dissosio-tilaan.

On itsensä keskellä.

Siltä tullaan tähän hetkeen ikään kuin havahtumalla kun joku "puhaltaa pilliin" tai näpsäyttää sormia: mitä minä tässä puhunkaan, nyt takaisin tähän hetkeen.

selviytymiskeino. Ei tietenkään niin, että ihminen itse tietoisesti päättäisi, että vaivunpa tästä psuykoosiin, mutta kun 100 ihmistä altistetaan täsmälleen samalle stressille, heidän selviytymiskeinonsa ovat erilaiset. Osa menee psykoosiin, osa dissosioi, osa masentuu, osa pystyy käsittelemään tilanteen tietoisesti ja toimimaan, osa jähmettyy yms. mieli 'valitsee' itselleen luontaisimman tai tutuimman tavan. Nuo herkkyydet erilaisille toimintamalleille tulevat osittain jo geeneistä, samoin se kynnys, missä joku selviytysmalli tulee päälle, vaihtelee kovasti. Joillekin se psykoosiin vaipumisen aiheuttava stressiaste on hyvinkin pieni, jollekin valtava. Viime kädessä, jos stressiä kasvatetaan riittävästi, joko psykoosi tai dissosiointi saataisiin esiin lähes jokaisesta. Lievää dissosiaatiotahan itse asiassa lähes kaikki ihmiset välillä kokevat (siis esim. se, kun ajaa autolla ja yhtäkkiä huomaa, että ei muista ajomatkasta mitään, tai se, kun on kaatumaisillaan pyörällä ja 'aika pitenee' ja havaintomaailma muuttuu tai kun ei pysty muistamaan järkyttävää tapahtumaa tai sen jälkeisiä hetkiä selkeästi, on lievää dissosiaatiota.)

valitseeko ihminen itse, että nyt haluan paeta psykoosiin tätä vaikeaa tilannetta?

Sairaalahoidossa sitten yleensä erottuvat, kun tarkemmin tutkitaan. Ja viimeistään kun huomataan, että psykoosilääkkeet eivät auta. Dissosiaatiossa ihminen tunnistaa harhansa harhoiksi tai vähintään pystyy ne harhoiksi uskomaan, kun hänelle kerrotaan, että ne ovat harhoja, psykoosissa (varsinkaan syvässä tai ensimmäisellä kerralla) ei.

Dissosiaatioon auttaa yleensä lyhyt sairaalajakso ja sitten terapia, lääkityksestä ei itse dissosiaatioon ole apua, mutta siihen usein liittyvään masennukseen, ahdistukseen yms. sitten tietysti kyllä.

Minun väitettiin olevan neuvolassa psykoosissa, mutta olen psykoosin sijaan "vajonnut" hetkelliseen dissosio-tilaan.

On itsensä keskellä.

Siltä tullaan tähän hetkeen ikään kuin havahtumalla kun joku "puhaltaa pilliin" tai näpsäyttää sormia: mitä minä tässä puhunkaan, nyt takaisin tähän hetkeen.