Lue keskustelun säännöt.
Puoliso väheksyy liikuntaharrastuksia
16.01.2025 |
Itse harrastan liikuntaa n. neljästi viikossa, eri lajeja mutta suhteellisen säännöllisesti ja kovalla intensiteetillä. Ollaan jo yli nelikymppisiä ja itse olen ikäisekseni tosi hyvässä kunnossa. Puolisoni sitten taas ei, on kertynyt ylipainoa ja lähes aina se sohva ja tv kiinnostaa enemmän kuin lenkkipolku tai kuntosali. Kotityöt jakautuvat tasan ja molemmat ovat työssäkäyviä, eli siitä ei ole kyse. Ja lapset ovat sen verran isoja, että ei tarvitse olla niitä koko aikaa hoitamassa. Joka päivä on molemmilla mahdollisuus mennä ja tehdä. Itse olen ehkä aina ollut energisempi, eli en koe niin pahaa väsymystä työpäivän jälkeen. Tai jos koen, niin tiedän liikunnan auttavan siihen kun saan vaan itseni liikkeelle.
Mutta mikä ärsyttää on se, että puoliso väheksyy liikuntaharrastuksiani. Ei nyt ihan suoraan päin naamaa kiellä menemästä tai kommentoi ivallisesti, mutta huomaan sen ilmeistä ja eleistä, että häntä selkeästi ärsyttää kun menen harrastuksiini. Ja joskus saattaa epäsuorilla kommenteilla antaa ymmärtää, että ei arvosta näitä harrastuksia.
Onko muilla vastaavaa tilannetta?
Kommentit (113)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten muuten sukupuoleni vaikuttaa tilanteeseen?
-ApSen, että miehet eivät oikein hahmota sitä kokonaisuutta, mitä lapsihuushollin pyöritys oikeasti tarkoittaa. Olisi mielenkiintoista kuulla sen toisen osapuolen mielipide, jakautuvatko ne kotityöt hänenkin mielestä puoliksi.
Mä olen melko samassa tilanteessa kuin ap, tosin mun mies ei ilmaise mitään paheksuntaa mun harrastuksille. Ja olen siis nainen. Jos ap on luonnostaankin menevämpi ja energisempi kuin puolisonsa, voi se näkyä myös siinä kotitöiden tekemisessä. Mun mies ainakin ihan rehellisesti tunnustaa, että meistä minä teen enemmän kotitöitäkin, vaikka menen enemmän harrastuksissa. Mulle vaan se liikkuminen on rakennettu sisään mun olemukseen. Sillä välin kun lapsi katsoo Pikku kakkosta, mä mieluummin siivoan tai teen ruokaa. Mies istuu mieluummin kännykällä sen lapsen kanssa sohvalla.
Tai musta se on ihan loogista, että sillä energisemmällä ja aktiivisella ihmisellä on myös enemmän energiaa niihin kotitöihin kuin sillä laiskanpulskealla puolisolla. Ja sanon tuon laiskanpulskean kaikella rakkaudella, koska mulla on ihana mies. En vaan tajua, miten joku jaksaa istua niin paljon. Tosin se varmaan ihmettelee, miten kukaan jaksaa touhottaa niin paljon. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun eksä ei oikein ymmärtänyt mun tanssiharrastusta. Tai "ymmärsi" mutta jotenkin väheksyi sitä puhumalla että "menet tansseihin" kuin halveksisi lavatansseissa käymistä (en harrasta lavatanssia vaan jazz- ja show-tanssia tavoitteellisesti). Oli jotenkin sellainen "siellä vaan vähän pyörähdellään" -asenne...
Noh, tässä suhteessa oli vähän kaikkea muutakin, mistä kävi ilmi, ettei ex oikein arvostanut minua ja tekemisiäni.
Tanssiahan harrastaa enimmäkseen naiset. Jos mies on sitä lajia, joka halveksii naisia, niin tottakai tanssi on mitätöntä heilumista. Kuten "naisten työtkin" (kotityöt mukaan lukien) ovat helppoa ja kevyttä pikku puuhastelua.
Vierailija kirjoitti:
Puolisio kritisoi harrastuksia ja syyllisti minua niistä. Tein kotona paljon kotityötä ja muuta, että olen varmasti ansainnut sen tunnon lenkin 3-4 kertaa viikossa. Lopulta vuosien jälkeen puolisoni olikin narsisti. Ero tuli, minä osaan kaikki, koska olen ottanut vastuuta kaikesta. Puoliso itkee, kun joutuu opettelemaan asioita.
Liikuntaharrastuksessa ei pitäisi olla mitään väärää, kun kotityöt ja muu kuorma jaetaan.
Niin urheilija ajattelee treenien ulkopuolisen ajankin suorituksena. Että jos kotityöt (ainakin omasta mielestä) menee tasan, niin suoritus on yhtäläinen, joten ei saa valittaa treeneistä. Ei se noin mene varsinkaan jos on lapsia. Ihan vain läsnäolo on tärkeää ja ei pelkkä fyysinen läsnäolokaan, vaan että on henkisesti paikalla. Sitä ei voi ajatella suoritteena ollenkaan. Sitä urheilijat ei usein tajua.
Vierailija kirjoitti:
Oletko mies? Jos olet, niin kyllä ärsyttäisi itseäkin, että toinen ottaa sellaiset vapaudet, kun talouden pyörityksessä (meillä lapset 8-16 ikähaarukalla) on kuitenkin erittäin paljon hommaa. Meiliä ei ainakaan miehellä olisi aikaa harrastaa noin monena päivänä töiden lisäksi. Voiko olla, ettet nyt ihan näe sitä kaikkea metatyötä, joka kaatuu sen myötä toisen hoidettavaksi?
Ja taas tätä saakelin lässytystä.
Paljon tulee kommentteja, en ehdi kaikkiin vastaamaan. Mutta en siis halveksu tai väheksy puolisoani, vaikka sain sen siltä tässä kuulostamaankin. Päinvastoin rakastan ja toivon kaikkea hyvää.
Miten ehdin? Nukun vähemmän, tarvitsen siis fyysisesti vähemmän unta. Monesti myös aloitan työt aikaisin, harrastan pitkällä lounastauolla (liukuva työaika) tai sitten heti aamusta ennen töitä (aika harvoin). Ehkä tuollaisia ilta-harrastuksia on alle puolet, eli yksi, kaksi kertaa viikossa.
Joskus otan lapsetkin mukaan ja kyllä me koko perheenkin voimin tehdään asioita.
Eikä ne kotityöt minusta niin paljoa energiaa vie. Tiskaan, pesen pyykkiä, teen osan ruoista. Imuroin. Ei noihin tosipuheissa kauaa aikaa mene. Vauva-aikana koin sen samoin, silloinhan raskainta oli se yöheräily, muuten kotityöt ovat oikeasti aika vähäkuormittavia, ainakin itse koen niin.
En myöskään koe olevani mikään himoliikkuja ja työnnä mitään xxl-katalogia toisen naamaan tai harrasta mitään optimidieettejä. Punttisalia, sählyä ja jotain hiihtoa, lenkkeilyä yms. kauden mukaan. Ajattelen kuitenkin, että säännöllinen liikkuminen kohtuullisen kovalla intensiteetillä on paras sairasvakuutus ja turva vanhuuden varalle, mitä itse voi aktiivisesti tehdä. Tämän vuoksi olen hieman surullinen, että toinen ei halua liikkua.
Ollaan kuitenkin molemmat samalla aaltopituudella muiden asioiden suhteen, on samoja kiinnostuksen kohteita (matkustelu, kulttuuri jne.).
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällä palstalla on kyllä ihan ihme ajatuksia. Enemmän itseäni häiritsi, että ex-vaimo käytti energiansa sslilla eikä esimerkiksi minun kanssa painimiseen.
Mutta ajankäyttö ei muuten ollut ongelma.
Taas ketju täynnä esimerkkejä, kuinka keksitään tekosyitä olla liikkumatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos kotitöiden määrä lapsiperheessä on 40-45h, kyllä ne pitää osata jakaa. Siinä jää aikaa vielä liikkua yksin ja lasten kanssa.
No ei meidän perheessä tehdä näin paljoa kotitöitä (viikossa?). Toki lapset jo aika isoja.
-Ap
Miten muuten suhde voi? Huomaa ettei ole samat arvot enää.Tuollainen väheksyminenkin kertoo jotain jo. Onko puoliso enää viehättäväkään kun vaan sohvalla lihoo? Vai onko masentunut tai jotain?Silloin voisi kaivata apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolisio kritisoi harrastuksia ja syyllisti minua niistä. Tein kotona paljon kotityötä ja muuta, että olen varmasti ansainnut sen tunnon lenkin 3-4 kertaa viikossa. Lopulta vuosien jälkeen puolisoni olikin narsisti. Ero tuli, minä osaan kaikki, koska olen ottanut vastuuta kaikesta. Puoliso itkee, kun joutuu opettelemaan asioita.
Liikuntaharrastuksessa ei pitäisi olla mitään väärää, kun kotityöt ja muu kuorma jaetaan.
Niin urheilija ajattelee treenien ulkopuolisen ajankin suorituksena. Että jos kotityöt (ainakin omasta mielestä) menee tasan, niin suoritus on yhtäläinen, joten ei saa valittaa treeneistä. Ei se noin mene varsinkaan jos on lapsia. Ihan vain läsnäolo on tärkeää ja ei pelkkä fyysinen läsnäolokaan, vaan että on henkisesti paikalla. Sitä ei voi ajatella suoritteena ollenkaan. Sitä urheilijat ei usein tajua.
Lapsi mukaan lenkille tai joku muun yhteinen liikuntaharrastus. Onko sen puoliso sitten sen enempää läsnä jos sohvalla makaa ja räplää omaa kännykkää?Kyllä ulkoilu ja urheilu on ihan jokaisen oman hyvinvoinnin takia tärkeää.
Täällä aktiivisesti urheileva mies. Perheellinen sellainen. Mä itse treenaan 4-6 kertaa viikossa, riippuen treenisyklistä. Ennen se meni niin, että treenasin aina töiden jälkeen ja kyllähän siihen aikaa meni säätämisineen. Puoliso naputti asiasta, mutta oikeastaan vasta siinä vaiheessa heräsin tilanteeseen kun lapset kysyivät monena kertana, että "miksi sä iskä aina vaan meet treeneihin?". Se oli jollain tavalla wake up call, kun lapset alkoivat perheen yhteisiä menoja suunnitellessa jo sanoa, että "iskä ei varmaan tule, kun se menee treenaamaan". Onneksi mulla on joustava työ. Vaihdoin syklitystä niin, että menen tekemään treenin keskellä työpäivää, kun lapset on koulussa. Vähensin treenejä kyllä muutenkin, mutta nyt olen 1-2 iltaa viikossa treeneissä. Muut treenit teen työpäivän aikana, tai sitten jätän ne väliin. Läsnäolo on tärkeää. Ei se tarkoita että mun tarvii kouluikäisiä lapsia leikittää. Voin aivan hyvin tehdä projektia läppärillä siinä kotisohvalla samaan aikaan kun lapset katsovat piirrettyjä. Sitten jos tulee kysymys, että onko meillä vielä porkkanoita ja saako sellaisen ottaa, niin mä olen siinä paikalla sanomassa. Se luo lapsille turvaa. Ja aika harvoin töitä loppujen lopuksi joutuu tekemään mitenkään öytä myöten sen takia, että on päivällä käynyt treenin tekemässä. Ei se ihan niin kuitenkaan mene. Tässä on se onni, että mulla sattuu tosiaan olemaan joustava työ. Kaikilla niin ei tietenkään ole. Tällöin on sitten vain pakko priorisoida, että onko se läsnäoloa perheen kanssa, vai treenaamista.
Mä olen kans 40v ja näitä asioita pohtiessani olen onneksi löytänyt myös sen oikean perspektiivin. En mä enää ole mikään kilpaurheilija. Ei musta tule maailmanmestaria. Ei mun tarvitse koittaa näyttää Mr.Finlandialta. Salitreeni toki vapauttaa endorfiineja, mutta niin tekee myös perheen kanssa oleminen. Kyse on valinnoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen yh kahdelle lapselle, 10v ja 13v ja minulla on aikaa harrastaa 6xvko. Ja pyöritän koko taloutta yksin ilman tukiverkkoa, ja käyn kokopäivätöissä. Ap sanoo, että osallistuu kotihommiin ainakin puolet kuormasta, ja silloin asia pitää olla ok. Jos minä yksin saan lapset, talous ja harrastukset hoidettu, aivan varmasti heillä kahdestaan onnistuu hommat, kun ap harrastaa ainoastaan 4xvko.
Sinulla on todella paljon energiaa. Jos ei ole yhtä paljon energiaa, niin ei vaan jaksa tuota kaikkea. Voi myös olla, että puolisosi kuormittuu jostain esim. töistä. Ihan jo sosiaalisesta kanssakäymisestä voi kuormittua paljon, jos on introvertti. Tai sitten hänellä on jokin sairaus, kuten uniapnea (varsinkin, jos on aiemmin ollut huomattavasti energisempi). Juttele kuitenkin puolisosi kanssa, kuten täällä on jo neuvottu. Tuo saattaa johtua ihan jostain muustakin kuin luulet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taas ketju täynnä esimerkkejä, kuinka keksitään tekosyitä olla liikkumatta.
Mitä sinua toisten liikkumiset tai liikkumattomuus kiinnostaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo 4 kertaa viikossa aika paljon perheelliseltä
t. Urheilutanssija
No ei todellakaan ole🤣 itsellä 7 kertaa viikossa ja lisäksi suurin osa kotitöistä ja fyysinen työ. Lapsille paljon harrastuksia niin siinä samaan aikaan hyvä vanhemmankin käydä liikkumassa.
Tämä, mulla 7-9 kertaa viikossa treeniä. Ruuat tehdään puoliksi, kaupassa käyn pääasissa minä, lapset jo isoja ja yllätten liikunnallisia (ovat mukana jos omilla harrasteiltaan kerkeävät).
Puoliso käy varmaan 1 viikossa salilla (ainakin maksaa kk-maksua) en ole kysynyt käyntien perään ettei ahdistu, eri sali.
Minun käyntejä lasketaan jatkuvasti.. vaikka osa viikkokerroistani on sellaiseen aikaan ettei ne ole mistään pois (aamulla aikaisin).
Itse olisin vain tyytyväinen jos puoliso liikkuisi enemmän, saa liikkua niin paljon kun haluaa.
Kaikki liikunta lisää jaksamista arjessa ja ennustaa aktiivisempaa vanhuutta.
Minä harrastan liikuntaa kolmesti viikossa. Lapset on isoja, mutta silti kyllä se niin on, että niinä iltoina miehellä on päävastuu kotihommista. Niitä kuitenkin on, vaikka toki jää miehelle aikaa omia juttujaankin tehdä. Minä en kauheasti kerkiä harrastusiltoinani kotitöihin tarttua ja treenien jälkeen yleensä on jo sen verran paljon kello, että suihkun ja ruokailun jälkeen ei kauhean isoihin hommiin enää voi alkaa. Yksi mikä myös kuormittaa se on se tunne, että olet ainoana aikuisena kattomassa asioiden perään kun toinen harrastaa.
Puolisoa ärsyttää kun on itse sohvaperuna. Ja sinun aktiivisuutesi saa hänet kokemaan syyllisyyttä. Mikään ei varmaankaan estäisi häntäkin liikkumasta ja/tai tekemästä jotain itselle mieluista sillä välin kun oot liikkumassa. Jotenkin surullista miten täällä monessa kommentissa sinua on arvosteltu liikuntaharrastuksestasi ja vihjattu tyyliin pous lapsilta, pois parisuhteelta. Näin yleensä puhuu uupuvat uhrautujat, jotka eivät osaa pitää omia tarpeitaan tärkeinä ja sitten kiukuttelevat niille jotka osaa. Lapsille on oikein terveellistä nähdä, että vanhempi huolehtii omasta fyysisestä kunnostaan tai muuten omista tarpeistaan. Saavat mallin, että tämä tärkeää, etkä tule kasvattaneeksi tulevaisuuden uhrautujia ja työssä uupujia. Lapset, varsinkaan isommat, eivät tarvi jatkuvaa vierihoitoa, se voi olla jopa haitallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko mies? Jos olet, niin kyllä ärsyttäisi itseäkin, että toinen ottaa sellaiset vapaudet, kun talouden pyörityksessä (meillä lapset 8-16 ikähaarukalla) on kuitenkin erittäin paljon hommaa. Meiliä ei ainakaan miehellä olisi aikaa harrastaa noin monena päivänä töiden lisäksi. Voiko olla, ettet nyt ihan näe sitä kaikkea metatyötä, joka kaatuu sen myötä toisen hoidettavaksi?
Meillä lapset isompia. Hoidan valehtelematta arjessa yli puolet kotitöistä. Kummasti puolisolla on kuitenkin aikaa siellä telkkarissa, netflixissä ja somessa olla vähintään sen saman ajan kuin minun harrastuksiini menee. Ero on vain siinä, että en itse ole kotona sisällä tuota aikaa. Kyllä ne isot lapset pärjää sen pari tuntia yksin kotona.
-ApKuulostaa ennemminkin siltä, että sinä väheksyt puolisoasi.
Nimenomaan näinpäin
Ap ei kyllä mitenkään ole väheksynyt ketään.
Minä mietin myös samaa, että aloittajalla tuntuu myös olevan aika väheksyvä suhtautuminen puolisoonsa ja tämän tekemisiin. Puoliso ehkä kaipaisi enemmän yhteistä aikaa ja läsnäolevaa kumppania? Ja kyllähän ne lapset tulee juttelemaan ja kyselemään asioita siltä kotona olevalta enemmän kuin aina poissa olevalta, joten hän ei saa samaan tapaan omaa rauhaa koskaan.
Toki on mahdollista että puoliso kokee huonommuutta kun vieressä on energinen sporttinen kumppani ja itse ei jaksa juuri mitään, ja se purkautuu noin.
Onko sitä yhteistä aikaa, yhteisiä mielenkiinnonkohteita? Kun kerran lapset on jo isoja niin varmaan pärjäisivät jos kävisitte kahdestaan vaikka kävelyllä? Saako puoliso olla ihan yksin omassa rauhassaan koskaan?