Epäonnistuin elämässä totaalisesti

Kaikki näyttää papreilla ihan hyvältä. Asun vuokralla kun opiskelen ensimmäsitä vuotta hyvintyöllistävää alaa, ansioluettelo näyttää hyvältä, kun olen päässyt tekemään kesätöitä ja mulla on muutama läheinen ystävä. 

Kuitenkin tiedän, että elän ihan turhaan. En tykkää arjestani, enkä lomistakaan. Mulla ei oo opiskelemaani alaan sellasta paloa ja intohimoa, jota monella luokkakaverilla on. Viikonloppuina itken yksinäisyyttäni, koska pienen kaverimäärän takia joudun välillä oikeesti olemaan yksin enkä näe ketään koko viikonlopun aikana. Viikonloppuisin herään ahdistuneena ja ajattelen että voi miten suuri pettymys että heräsin ja joudun tsemppaamaan itseäni et jaksan elää tuonkin päivän.

Mua stressaa, että saanko kesätöitä, kun laitoin muutamat hakemukset VÄÄRÄLLÄ puhelinnumerolla. Että niistä ei sitten ainakaan kuulu mitään. Voi luoja jos mä joudun olemaan kesän lomalla enkä pääse töihin niin varmaan ajaudun hulluksi. 

Yksinasuminen ahdistaa. En seurustele enkä halua seurustella, joten vakavasti harkitsen soluasuntoon muuttoa. 

Sitten vielä tämä: jatkuvasti muistuu mieleen ne ajat yläasteella ja lukiossa, kun muut luokan tytöt ei ottaneet mukaan ja hengasin luuserikavereitten kanssa. Mulla on edelleen jonkinasteista katkeruutta tuota kohtaan, koska mä niin paljon oisin halunnu päästä niitten mukaan. Niillä oli kaikkia omia keskusteluryhmiä, joissa oli muistakin kouluista poikia ja tyttöjä ja niissä sumplittiin että mistä saadaan aIkoholia että pääsee ensikertaa kokeilemaan. Pahimmalta tuntui kun tiesi että oma ihastus ja sen kaverit ja kaikki keiden kans olisin halunnu olla kaveri jutteli siellä keskenään ja näki vapaa-ajalla vaikka missä merkeissä ja järkkäili kotibileitä.

Sitten musta tuli tosi ruma ja vaikka voin näin aikuisiällä mennä baariin vaikka yksinkin, niin ei kukaan mua siellä katso eikä mua kiinnosta kuunnella itseäni +5 vuotta vanhempien humalanhuuruisia horinoita.

Olen siis aivan täys luuseri, eikä mulla ole edes sitä kultaista nuoruutta, jota muistella. Nuoruusvuosina peitin yksinäisyydenahdistustani panostamalla kouluun ja harrastamalla liikuntaa.