Lue keskustelun säännöt.
Epäonnistuin elämässä totaalisesti
12.01.2025 |
Kaikki näyttää papreilla ihan hyvältä. Asun vuokralla kun opiskelen ensimmäsitä vuotta hyvintyöllistävää alaa, ansioluettelo näyttää hyvältä, kun olen päässyt tekemään kesätöitä ja mulla on muutama läheinen ystävä.
Kuitenkin tiedän, että elän ihan turhaan. En tykkää arjestani, enkä lomistakaan. Mulla ei oo opiskelemaani alaan sellasta paloa ja intohimoa, jota monella luokkakaverilla on. Viikonloppuina itken yksinäisyyttäni, koska pienen kaverimäärän takia joudun välillä oikeesti olemaan yksin enkä näe ketään koko viikonlopun aikana. Viikonloppuisin herään ahdistuneena ja ajattelen että voi miten suuri pettymys että heräsin ja joudun tsemppaamaan itseäni et jaksan elää tuonkin päivän.
Mua stressaa, että saanko kesätöitä, kun laitoin muutamat hakemukset VÄÄRÄLLÄ puhelinnumerolla. Että niistä ei sitten ainakaan kuulu mitään. Voi luoja jos mä joudun olemaan kesän lomalla enkä pääse töihin niin varmaan ajaudun hulluksi.
Yksinasuminen ahdistaa. En seurustele enkä halua seurustella, joten vakavasti harkitsen soluasuntoon muuttoa.
Sitten vielä tämä: jatkuvasti muistuu mieleen ne ajat yläasteella ja lukiossa, kun muut luokan tytöt ei ottaneet mukaan ja hengasin luuserikavereitten kanssa. Mulla on edelleen jonkinasteista katkeruutta tuota kohtaan, koska mä niin paljon oisin halunnu päästä niitten mukaan. Niillä oli kaikkia omia keskusteluryhmiä, joissa oli muistakin kouluista poikia ja tyttöjä ja niissä sumplittiin että mistä saadaan aIkoholia että pääsee ensikertaa kokeilemaan. Pahimmalta tuntui kun tiesi että oma ihastus ja sen kaverit ja kaikki keiden kans olisin halunnu olla kaveri jutteli siellä keskenään ja näki vapaa-ajalla vaikka missä merkeissä ja järkkäili kotibileitä.
Sitten musta tuli tosi ruma ja vaikka voin näin aikuisiällä mennä baariin vaikka yksinkin, niin ei kukaan mua siellä katso eikä mua kiinnosta kuunnella itseäni +5 vuotta vanhempien humalanhuuruisia horinoita.
Olen siis aivan täys luuseri, eikä mulla ole edes sitä kultaista nuoruutta, jota muistella. Nuoruusvuosina peitin yksinäisyydenahdistustani panostamalla kouluun ja harrastamalla liikuntaa.
Kommentit (44)
Ei elämässä voi epäonnistua. Senkun hengittelee vaan, niin kauan kuin henki kulkee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on ollut paljon paremmat ajaviettotavat kuin niillä bilettäjillä. Ei sun tarttis olla yhtään katkera.
Mitä alaa sinä opiskelet?
Ei sun ole pakko mennä töihin sille alalle jolle kouluttauduit. Paitsi Suomessa. Taannoin baarissa juttelin naisen kanssa, joka katsoi missä filmataan elokuvia ja pääsee aina sinne roudariksi, nyt kun on vähän kokemustakin. Sua vaivaa lähinnä näköalattomuus, kuten aika monia nuoria.
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu. Jouduin 44 vuotiaana työttömäksi ja olen 49 v ja yhtä työtön. Tunnen että olen epäonnistunut täydellisesti.
Eihän se ole vielä kuin 10 % elämästäsi epäonnistumista.
Elämä ei ole helppoa. Me emme kehity siellä mukavuusalueella pötkötellessä vaan niissä hetkissä joissa elämä lyö lattiaan. Sinä voit jäädä sinne lattiaan tihrustamaan elämän epäoikeudenmukaisuutta ja antaa periksi kuten ne todelliset luuserit tekevät kun vähän paskaa osuu tuulettimeen tai sitten voit päättää, että tämäkään vastoinkäyminen ei nujerra sinua. Jos luulet, että tuo itkeskely ja itsesääli tuo sinulle suhteita niin voi lyödä vetoa, että noilla keinoilla et taatusti saa ketään. Kukaan ei halua elämäänsä mustaa aukkoa joka imee kaiken ilon elämästä ja vie ja kuormittaa enemmän kuin antaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen todennut, että 5 vuoden ikäero on juuri sopiva. Löysin oman puolison aivan etsimättä. Olin ollut yksinasuva pitkään. Jonain päivänä sinäkin löydät sopivan kumppanin.
Minulla oli niin, että en halunnut seurustella sellaisten kanssa, jotka eivät vaan olleet mun makuun. Tämä nyksä oli heti mieleeni, ja teinkin hyvin pian alustavan varauksen hänestä ilmoittamalla hänelle, että menen sun kanssa naimisiin.
Ja hän oli samaa mieltä.
Saisit sisältöä yksinäisyyttä vähentämään vapaaehtoistyöstä viikonloppuisin. Siellä vois kohdata mukavia tyyppejä.
Voisit tehdä myös muutaman tunnin palkallista työtä hk-avustajana viikonloppuina. Tulisi sitä ajankulua. Sun ajatukset siirtyisi siitä yksinolemisesta ja itsesi mollaamisesta käytännön tekemiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitääkö paikkansa, että aloittajalla vaikuttaa olevan tekemisen puutetta?
Tekemistä kyllä löytyy kun vaan aloitat jostain. Aloita vaikka kotisi järjestelyllä. Siivoot kaapit. Hankkiudut turhasta eroon. Hanki uutta piristävää sisustukseen. Kierrä kirpparit. Saat halvalla sisustettua huushollisi uudenlaiseksi.
Sitten jo innostutkin hankkimaan puuhaa muista aktiviteeteistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö aloittaja halua kommentoida?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mitäs jos ensiksi laittaisit viestin perään että puhnro on väärin. Tai vaikka soitat
Näin tein, mutta hävettäähän tuo. Varmaan työnantaja aattelee että vitsi miten sotkuinen työhakemus kun hakemuksen perässä korjausviestejä :D
Ei ole noloa.
Voi ensi kerralla sanoa, että numero on VAIHTINUT, jos nolottaa korjata numeroa.
Nuorena helposti tuntuu moni, pienikin, asia nololta vaikka todellisuudessa se ei ole sitä! Se kuuluu nuoruuteen. Ei maailma kaadu pienistä, kun ei kaadu isoistakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mitäs jos ensiksi laittaisit viestin perään että puhnro on väärin. Tai vaikka soitat
Näin tein, mutta hävettäähän tuo. Varmaan työnantaja aattelee että vitsi miten sotkuinen työhakemus kun hakemuksen perässä korjausviestejä :D
Ei ole noloa.
Voit ensi kerralla sanoa, että numero on VAIHTIUNUT, jos nolottaa korjata numeroa.
Nuorena helposti tuntuu moni, pienikin, asia nololta vaikka todellisuudessa se ei ole sitä! Se kuuluu nuoruuteen. Ei maailma kaadu pienistä, kun ei kaadu isoistakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mitäs jos ensiksi laittaisit viestin perään että puhnro on väärin. Tai vaikka soitat
Näin tein, mutta hävettäähän tuo. Varmaan työnantaja aattelee että vitsi miten sotkuinen työhakemus kun hakemuksen perässä korjausviestejä :D
Ei ole noloa.
Voit ensi kerralla sanoa, että numero on VAIHTUNUT, jos nolottaa korjata numeroa.
Nuorena helposti tuntuu moni, pienikin, asia nololta vaikka todellisuudessa se ei ole sitä! Se kuuluu nuoruuteen. Ei maailma kaadu pienistä, kun ei kaadu isoistakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Klassinen yliajattelija. Kaiken pitäisi olla näin, kaikki onkin näin. Itsellä oli vastaava kolmenkympin kriisissä.
Elämä ohi, hah. Ajattele niitä mummoja, joilla ikää yli 80 ja odottaa taivasmatkaa. Heihin nähden olet vasta untuvikko.
Korjaa jälkikäteen ne muutamat hakemukset, lähetä oikea puhelinnumerosi.
Kun muistelen minkälainen mä olin 22-27 ikävuodet, niin samaistun paljon sun tekstiin. Sitä sanotaan että nuoruus on ihmisen parasta aikaa, mutta mä olen merkittävästi onnellisempi nyt 40-vuotiaana, kuin mitä olin 25 vuotiaana.
Jotkut vaan osasivat ottaa kaiken irti siitä parikymppisen elämästä, mä sen sijaan olin aika masentunut ja synkässä pilvessä elävä ihminen tuon ikäisenä.
T. Suhteellisen onnellinen, 40v ikisinkku
Vierailija kirjoitti:
Ap?
Joo. En tiedä minne soittaa kun hakemusilmoituksessa oli vain yhtiön tiedot, eikä ketään kelle soittaa että mulla on vaihtunut numero.
Minustakin todella tylyä haukkua kavereitaan noin. Kertoo paljon aloittajan arvostuksista. Mut hei, päihdeongelmaisen elämän voi aloittaa milloin vain ja kavereita löytyy varmasti. 🤭