Kuuluuko kylailijän maksaa ruokakustannuksista?
Siskoni on miehensä ja pienen lapsensa kanssa meillä kylässä. He asuvat Saksassa ja ovat viipyneet meillä nyt 2 viikkoa.
Asia mikä korpeaa, on että ovat olleet meillä kuin täyshoidossa. Me olemme ostaneet kaikki ruoat ja toki puolisoni kanssa myös valmistaneet kaikki yhteiet ateriat. Peni lapsi sitoo ja pidämme ruoanlaitosta, mutta tämä kustannusten lankeaminen yksin meidä harteillemme ottaa päähän. Olemme käyneet sekä ilman heitä että heidän kanssaan kaupassa. Jos ovat halunneet ostaa jotain selkeästi itselleen tai lapselle (vaate, kosteuspyyhkeitä, kakkipussi jne.) niin ovat ostaneet ne erikseen, mutta muutoin me olemme maksaneet ihan kaiken. Eivät ole tehneet elettäkään kustannusten tasaamiseksi.
Lisäksi tulee tietysti kaikki muut kustannukset Ovat mm halunneet sauoa joka päivä, ovat käyttäneet autoa runsasti (tankkasivat kerran kyllä, mikä onkin ainoa rahllinen panostus). Nämä ovat itsestään selviä asioita, mutta huomaan näidenkin ortavan nyt tässä tilanteessa päähän.
He ovat lähdössä huomenna. Mietin otanko asian pheeksi vai annanko asian olla. Taloutemme kestää tämän kyllä, enkä tiedä viitsinkö tästä alkaa tehdä välejämme mahdollisesti hiertävää asiaa. Kuitenkin huomaan olevani aivan kireänä tämän asian kanssa ja mietin jääkö tämä kuitenkin hiertämää, jos ei puhuta asiaa halki.
Ja samanlainen vastaverailu ei onnistu, koska asuvat niin ahtaasti. Joten ei voida lähteä vastapalvluksena täyshoitoon heille.
Ollako hiljaa vai pitääkö nostaa kisu pöydälle?
Kommentit (277)
Vierailija kirjoitti:
Siis miten siskon kanssa ei voi tuosta asiasta puhua? Miksi ette käyneet yhdessä kaupassa?
Miksi ette käyneet yhdessä kauppassa ? ETKÖ LUKENUT ALOITUSTA
Vierailija kirjoitti:
Kutsuitko heidät kylään? Ehkä he tulivat velvollisuuden tunteesta kylään.
Kukaan ei velvollisuudesta ole 2 VIIKKOA 😅
No kyllä noin pitkällä vierailulla kuuluisi osansa maksaa. Toki tilanteita on erilaisia, jos siskolla on rahasta pulaa ja itsellä ei, niin varmaan itse kyllä tarjoaisin ruuat tuossa tilanteessa, onhan hän matkustanut pitkälle teidät tavatakseen.
Mutta jälkeenpäin on vähän epäkohteliasta alkaa rahoja karhuta, varsinkin jos on kuitenkin itse ne ruuat päättänyt ja ostokset tehnyt. Ensi kerralla ottaa asian puheeksi sitten heti alkuunsa, että mitenkäs jaettaisi nämä ruokakustannukset, tai että jos me tarjotaan tänään niin maksatko sinä ensi kerralla tms. Jos asiasta ei ole puhuttu niin siskosi on voinut olettaa että haluat tarjota (jos kerran olette hyvässä taloudellisessa tilanteessa), tai jotain.
Vierailija kirjoitti:
Yli yhden yön vierailuissa on kohteliasta edes tarjoutua maksamaan osa, tai vaikka ehdottaa että tarjoaa ravintolassa yhtenä päivänä ruoat jos kukkaro kestää. Toiko siskosi hyvät tuliaiset Saksasta? Onko tehnyt mitään ns rahanarvoista kuten vahtinut lapsianne tms?
Näin jälkikäteen on vaikea lähteä tietysti rahaa enää pyytämään, mutta jos ovat vielä tulossa uudelleen, pyytäisin osallistumista ruokakuluihin. Erikoista että peräti 2 viikkoa tilannetta sietäneet hiljaa.
Jo aikoinaan hevosella kulkeneet seurueet ja varsinkin pitemmän aikaa talossa viipyneet ovat msksaneet lähtiessään.
On siskolta todella moukkamaista jos ei tarjoa rahaa lähtiessään. Pelkässä majoituksessa ovat säästäneet 14 x maltillinen 100€.
Jos olisivat olleet max 2 yötä, vaan sittenkin, luulisi että olisi edes kukkakimpun laittaneet.
Ap, ymmrrän kyllä hyvin tilanteesi. Olen siskojeni kanssa tavallaan läheinen, mutta juuri tämän kaltaisen asian esiin nostaminen tuntuisi kiusalliselta. Kai se on lapsuudessa opittua, että asiat pitäisi vaan hoksata, vaikka kukaan ei sano ääneen.
Jos yhtään lohduttaa, niin voisin kuvitella, että siskosi on myös pohtinut, että kehtaako tarjota rahaa, voiko käydä kaupassa ja ehkä tuntee huonoa omaatuntoa, kun kaikki meni teidän piikkiin.
Vierailija kirjoitti:
Itse en varmaankaan(jos en olisi saanut suutani auki kahden viikon aikana,kuten aikuisen kuuluu) sanoisi enää mitään,mutta se olisi todellakin viimeinen vierailu,jonka he luonani tekisivät. Taitavat kyllä ymmärtää tämän itsekin, ovat vain sikoja.
Joo, aina on paras pitää suu kiinni ja ilman selityksiä kieltäytyä tapaamasta. Se on tosi kypsää ja aikuista ja auttaa pitämään suhteen perheeseen hyvinä.
Anna olla. Jos tulevat seuraavana vuonna, ota silloin puheeksi.
Kyllä yks ateria kuuluu vieraanvaraisuuteen. Tietysti jos esim. majoittuu esim.viikko/kaks pitää osallistua ruokamenoihin ja hiukan majoituksesta. Ahtaat tilat ongelma usein, joten ei helppoo oo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et ole siskosi kanssa puhunut tästä jo siinä vaiheessa, kun sovitte heidän tulostaan teille? Tai viimeistään ensimmäisenä (tai toisena) päivänä olisitte voineet pyytää, että seuraavan kauppareissun (ja ruoanlaitot tai noutoruoat) hoitaa siskosi perhe.
Eipä tullut pieneen mieleen että näin voisi käydä. Eka yhteinen kauppareissu meni niin, että ottivat kaupassa korin, johon ottivat omat pienet ostoksensa ja erottivat kassalla ne selkeästi erikseen.
Minä ajattelin tuolloin, että ehkä maksavat seuraavat, mutta ei siinä niin käynyt.
Tästäpä sitten opit vihdoinkin ettei koskaan pidä olettaa mitään. Etenkään kun on toisista ihmisistä ja rahasta!! kyse. Ensi kerralla osaat avata suusi etukäteen ja jos et silloin niin viimeistään kun kauppareissusta aletaan puhua. Minä muuten en omaa autoani antaisi kenenkään käyttöön, olis oma sisko tai miehen sisko. Tai veli. Auton saa vuokrattua niin ei jää kenellekään mitään hampaankoloon eikä tartte toisten ajeluita maksaa. Tai käyttäkööt taksia.
Eniten hämmästyttää millainen perhedynamiikka teillä on ja millasista oloista sun siskon mies tulee. Jos viettää kaksi viikkoa jonkun kotona, oli sukua tai ei, ymmärtää normaali ihminen tarjota rahaa ja apuaan ruoanlaitossa yms. kehottamattakin.
Oma vika jos ei saa suutansa auki. Näillä nykyajan elintasokustannuksilla en ota sellaisia vieraita jotka siivelle tulisi, ihan periaatteesta vaikka varaakin olisi. Jos siihen alkaa, saa alkaa loputtomiin kestitsemään sellaista sakkia. Ilmaista hotellia aletaan pitämään itsestäänselvyytenä ja on monilla hyviä esimerkkejä kuten aloittajallakin. Tosi paha maku jää täysin siivellä elävistä vieraista jotka eivät lähtiessäkään jätä mitään korvausta isäntäväelle.
Ruuan lisäksi vesi on kallista eikä pesukoneetkaan pyöritä ilmatteeksi tiskejä ja pyykkejä. Määrää seuraavaksi hinta vierailulle tai sitten kehoitat menemään hotelliin.
Jos kaksi viikkoa viipyy, niin kyllä normaalin aikuisen ihmisen pitäisi tajuta ja osallistua kuluihin, ruoanlaittoon, siivoukseen jne. ihan automaattisesti. Viikonloppuvierailut eri juttu. Sen verran pitää vieraanvaraisuutta löytyä että jos pyytää pariksi päiväksi yökyläilemään, silloin pitää olla valmis tarjoamaan vähän enemmän kuin pelkät kahvit.
Itsellä menis kyllä hermot, jos joku perhe tulisi lomailemaan "täyshoidolla" pariksi viikokoksi.
Todellakin kuuluu maksaa ruoista ja muista jos on kaksi viikkoa kylässä!
Kuuluu maksaa. Kaksi vk täysihoidossa. Miksi annoit mennä noin pitkälle. Tulee mieleen, että meillekin tuli aikoinaan lomillaan puolison sisarus perheineen kyseisestä maasta omin kutsuin ja täysihoitoon. Ei pohdittu maksuja, eivät olleet kahta viikkoa kerrallaan. Ruokaa arvostelivat ja toiveita esittivät.
Asia olisi pitänyt ottaa puheeksi jo vierailun alkuvaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Puhelin kauniiseen käteen ja näytät kirjoituksesi heille, jos et puhua uskalla.
Nou nou, tuu late. Muistat tehdä asian selkeeksi ensi kerralla. Miksi ihmeessä et ottanut asiaa puheeksi kun lupasit heidän majoittua? Helpoi tapa hoitaa asia on et sovitte kaupassa et joka toisen reissun maksaa toinen? Ja kyllähän nainen nyt osaa huutaa toisenkin keittiöön avuksi?
Mies on saksalainen? He ovat niin pihiä kansaa että ottaa kaikki ilmaiseksi mitä vaan irti lähtee. Mies on varmaan ohjeistanut siskosi lokkeilemaan. Saksalainen tekee hotellissakin aamupalalla päivän eväät mukaan jotta ei tarvitse ostaa mitään ruokaa päivällä.
Mutta joo, seuraavan kerran kun tulevat niin maksata ruokansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miksi minun on niin vaikea sanoa asiasta. Koko keskustelun avaaminen tuntuu ihan mahdottoman hankalalta.
-ap
Se on sun sisko. Osaatteko siskosi kanssa puhua muuten avoimesti?
Ei siskot ole aina läheisiä. Mun siskon kans ollaan kuin vieraita ihmisiä.
No te ette ole. Luulisi silti, että jos antaa vieraan perheen räkänokan kanssa budjata himassaan 2 viikkoa putkeen, olisi edes jotenkin väleissä.
Ap, annatko osoitteesi? Sinun luonasi näköjään voi asustella ilmaiseksi ja käyttää autoakin maksutta. Kenkiä en pyyhi tullessani, olet melkoinen kynnysmatto.
Jos joku kutsuu itsensä meille kyläilemään,niin sanon kyllä jo siinä vaiheessa tuovatko vaikka omat lakanat,jaetaanko ruokakulut jne jne. Jos se minusta on kiinni, että minä tarjoan 2 viikon ruuat vieraille,niin aamulla on tarjolla sitten vain laihaa kahvia ja yksi lämmin ateria päivässä,joka on sitten vain makaroonimössöä. Eikä mitään muuta.Ehkä sillä saa vieraat osallistumaan ruokakuluihin tai lähtemään aikaisemmin. Minä en tarjoa täyspalvelua omasta lompakosta. Koska ei meille ole pakko tulla.
On meille tullut sukulaisia matkan varrella illalla yösijaa vailla ja aamulla jatkavat lentokentälle. Se on asia erikseen,tarjoan illalla joko lämpimän ruuan tai iltapalan ja aamulla aamupalan. Ja oli miten oli,jokainen avatkoon suunsa ja puhukoot asioista. Aivan sama vaikka joku mielensä pahoittaa.