Kuuluuko kylailijän maksaa ruokakustannuksista?
Siskoni on miehensä ja pienen lapsensa kanssa meillä kylässä. He asuvat Saksassa ja ovat viipyneet meillä nyt 2 viikkoa.
Asia mikä korpeaa, on että ovat olleet meillä kuin täyshoidossa. Me olemme ostaneet kaikki ruoat ja toki puolisoni kanssa myös valmistaneet kaikki yhteiet ateriat. Peni lapsi sitoo ja pidämme ruoanlaitosta, mutta tämä kustannusten lankeaminen yksin meidä harteillemme ottaa päähän. Olemme käyneet sekä ilman heitä että heidän kanssaan kaupassa. Jos ovat halunneet ostaa jotain selkeästi itselleen tai lapselle (vaate, kosteuspyyhkeitä, kakkipussi jne.) niin ovat ostaneet ne erikseen, mutta muutoin me olemme maksaneet ihan kaiken. Eivät ole tehneet elettäkään kustannusten tasaamiseksi.
Lisäksi tulee tietysti kaikki muut kustannukset Ovat mm halunneet sauoa joka päivä, ovat käyttäneet autoa runsasti (tankkasivat kerran kyllä, mikä onkin ainoa rahllinen panostus). Nämä ovat itsestään selviä asioita, mutta huomaan näidenkin ortavan nyt tässä tilanteessa päähän.
He ovat lähdössä huomenna. Mietin otanko asian pheeksi vai annanko asian olla. Taloutemme kestää tämän kyllä, enkä tiedä viitsinkö tästä alkaa tehdä välejämme mahdollisesti hiertävää asiaa. Kuitenkin huomaan olevani aivan kireänä tämän asian kanssa ja mietin jääkö tämä kuitenkin hiertämää, jos ei puhuta asiaa halki.
Ja samanlainen vastaverailu ei onnistu, koska asuvat niin ahtaasti. Joten ei voida lähteä vastapalvluksena täyshoitoon heille.
Ollako hiljaa vai pitääkö nostaa kisu pöydälle?
Kommentit (277)
Heillä on mennyt rahaa matkoihin. Voisitko ajatella, että tämä on kompromissi, että ylipäätänsä tapaatte joskus. Hän tulee ulkomailta Suomeen ja sinä tarjoa ruoat ja yösijan?
Vierailija kirjoitti:
Heillä on mennyt rahat matkakuluihin eikä enää rahaa ruokaan.
Säästivät kuitenkin hotellikuluissa. Ja siinä ettei tarvitse syödä ulkona. Kyllä tässä on vähän hyväksikäytön meininkiä.
Vierailija kirjoitti:
Miten kukaan edes viitsii majailla toisen nurkissa pari viikkoa? Pitkä aika. Ruuat, vedet, sähkö kaikki maksaa ja muutenkin on äärimmäisen raskasta pitää nurkissa vierasta ihmistä vaikka on oma siskokin
Jos kutsutaan ja vähän jopa vaaditaan kylään, niin en todellakaan mene hotelliin ja maksa siitä vielä ekstraa. Nämä on niitä pakollisia sukulaisvierailuja.
Olisi ollut hyvä mainita asiasta jo ensimmäisellä kauppareissulla. Todella noloa pyytää rahaa jälkikäteen.
Minun siskoni luo ei voi mennä vastavierailulle, mutta he ovat kyllä auliisti kustantaneet majoituksen muualla ja ruokaakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heillä on mennyt rahat matkakuluihin eikä enää rahaa ruokaan.
Säästivät kuitenkin hotellikuluissa. Ja siinä ettei tarvitse syödä ulkona. Kyllä tässä on vähän hyväksikäytön meininkiä.
Tämä vierailu voi olla ns. pakollinen sukulaisvierailu, jos ei mielellään vielä hotellia maksa.
Pyysitkö heidät kylään vai pyysivätkö itse päästä? Jos et itse kutsunut heitä, niin todellakin heidän tulisi kustantaa ne ylimääräiset kulut, joita vierailusta teille syntyy. En kyllä todellakaan kehtaisi lokkeilla kenenkään luona kahta viikkoa.
Mun sisko valittaa, kun en säännöllisesti käy kylässä. Olen käynyt, mutta nykyään harvemmin, ja kyllä se lentokone lentää tännekin suuntaan. Miksi se on minun velvollisuus tulla kylään, että edes joskus nähdään. Tosin en viivy kahta viikkoa vaan max neljä yötä. Välillä ottaa päähän, ettei toinen halua nähdä mitään vaivaa tulla vastavuoroiselle kyläreissulle.
Kaksi yötä voi vieraat asua isäntäperheen kustannuksella, ja sitten pidemmästä asumisesta jokainen maksaa omat kulunsa.
Olisi kohteliasta osallistua. Mutta jos tuloeronne ovat kovin suuret eli sinulla hyvät tulot eikä huolta huomisesta, mutta sisarus kituuttaa pienillä tuloilla, niin sitten isompituloinen maksaa.
Ja jälleen kaksi tavattoman yksinkertaista ja huonotapaista perhettä ovat kohdanneet.
Jokainen maalaisjärjen omaava vieras tajuaa, edes malliksi, tarjota osallistumista kustannuksiin viikonloppua pidemmillä kyläilyillä.
Ja jokainen maalaisjärjellä toimiva kutsuja tajuaa olla kitisemättä kustannuksista, vaan maksaa kiltisti ja jos ottaa oikein pattiin, niin ei kutsu enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten kukaan edes viitsii majailla toisen nurkissa pari viikkoa? Pitkä aika. Ruuat, vedet, sähkö kaikki maksaa ja muutenkin on äärimmäisen raskasta pitää nurkissa vierasta ihmistä vaikka on oma siskokin
Jos kutsutaan ja vähän jopa vaaditaan kylään, niin en todellakaan mene hotelliin ja maksa siitä vielä ekstraa. Nämä on niitä pakollisia sukulaisvierailuja.
Näinpä juuri. Ja symmetriaa ajatellen, onhan näin toimien myös sisaruksella perheineen paikka Saksassa missä lomailla ilman hotellirumbaa. Tosin puolin ja toisin, ruoissa ja ruuanlaitossa kannattaa tulla vastaan, ettei asia jää vain toisen harteille.
Itsellä sama tilanne, tosin niin päin että asumme toisessa maassa ja Suomesta tulee silloin tällöin sisko perheineen meille noin viikoksi. Mekin käymme Suomessa kerran vuodessa. On aina ollut ihan itsestäänselvyys, että ruokakulut jaetaan sen mukaan, montako syöjää kussakin porukassa on. Esim. kun siskoni oli kahdestaan lapsensa kanssa meillä ja omassa perheessäni on kaksi lasta, niin ruokalaskut jaettiin 2/6 hänelle ja 4/6 meille. Helppoa.
Mutta jos et ap saa sanottua asiasta eikä siskosi tule ajatelleeksi, niin asia ei kyllä itsestään ratkea.
Tee ostoslista ja lähetä kauppaan. Katso ilkeävätkö pyytää rahaa.
Kyllä tuommoiset pitää puhua etukäteen. Jälkikäteen en enää kehtaisi, se menisi nolaamisen puolelle.
Vaikka tykkään emännöidä ja huushollata, niin silti eniten tuossa ketuttais tuo passuuttaminen. Sisko miehineen olisi aivan päteviä tekemään ruokia ja siivoamaan.
Lähetät hänelle linkin tähän keskusteluun. 😆
Kuinka usein he käyvät kylässä? Mulla käy joskus harvinaisia vieraita ja mielelläni tarjoan kaikki ruokaostokset, kun ei talous siihen kaadu. Se on lopulta pieni summa tässä elämässä.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miksi minun on niin vaikea sanoa asiasta. Koko keskustelun avaaminen tuntuu ihan mahdottoman hankalalta.
-ap
Olet lapanen.
on se vähän huono ajoitus ottaa tuo puheeksi lähtöpäivänä. viikko sitten olisi ollut parempi. nyt menee melkein teidän piikkiin. oppirahoja. älä kutsu niitä enää uudelleen
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miksi minun on niin vaikea sanoa asiasta. Koko keskustelun avaaminen tuntuu ihan mahdottoman hankalalta.
-ap
Koska lykkäsit ja lykkäsit sitä siihen asti, kun on jo käytännössä liian myöhäistä rikkomatta välejä.
Olisit ottanut asian puheeksi heti alkuun, niin mitään ongelmaa ei olisi.
Oletko pyytänyt hänet kylään? Ehkä hän ei haluaisi tulla, mutta näin yrittää miellyttää sinua?