Onko eri asia olla tsunamiorpo kuin muilla tavoin orvoksi jäänyt?

Vierailija kirjoitti:

Miksi edes puhutaan tsunamiorvoista, tai sotaorvoista? Mummoni viimeinen elossa oleva vanhempi kuoli sodan aikana tehtyään itsemurhan. Oliko mummon orpous jotenkin vähäpätöisempää kuin sotaorpojen?

Sotaorpo tarkoittaa itseasiassa henkilöä, jonka isä kaatui sodassa. Heistä suurimmalla osalla oli äiti elossa sodan päättyessä.

Tsunamiorpo on rikkaan perheen lapsi. Tippunut korkealta elintasossa 

johtajat ja muut hyväosaiset siellä lomaili 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi edes puhutaan tsunamiorvoista, tai sotaorvoista? Mummoni viimeinen elossa oleva vanhempi kuoli sodan aikana tehtyään itsemurhan. Oliko mummon orpous jotenkin vähäpätöisempää kuin sotaorpojen?

Sotaorpo tarkoittaa itseasiassa henkilöä, jonka isä kaatui sodassa. Heistä suurimmalla osalla oli äiti elossa sodan päättyessä.

Ihan typerää kutsua heitä orvoiksi kun toinen vanhempi on elossa 

Vierailija kirjoitti:

Tsunamiorpo on rikkaan perheen lapsi. Tippunut korkealta elintasossa 

 

johtajat ja muut hyväosaiset siellä lomaili 

Joo ei ollut Thaimaa high seasonina mikään pienituloisten lomakohde vuonna 2004

No tsunamiorvot haluaa olla parempia orpoja 

Vierailija kirjoitti:

Tsunamiorpo on rikkaan perheen lapsi. Tippunut korkealta elintasossa 

 

johtajat ja muut hyväosaiset siellä lomaili 

Meidän perheen vanhemmat ainakin oli ihan tavallisia työssäkäyviä ihmisiä, ja tuo oli varmaan ensimmäinen vastaava matka missä oltiin.

Tsunamiorvoista puhuttaessa ajattelen lähinnä niitä kymmeniätuhansia paikallisia Indonesian, Sri Lankan ja Thaimaan alueella orvoksi jääneitä lapsia. Kuinka monta tsunamiorpoa edes oli suomalaisissa? Muutama?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Orvoksi jääminen on niin henkilökohtainen kokemus,  että jokainen orvoksi jäänyt kokee sen omalla tavallaan.  Riippumatta siitä miten se tapahtui. 

Ei voi lokeroida tämän kaltaisia asioita.

Paitsi ne tietysti lokeroi, jolla ei ole mitään kokemusta eikä kosketuspintaa ko tilanteeseen. 

Meidän koulusta jäi orvoksi yksi tyttö joka itki ettei mikään voi olla pahempaa kuin se.

Juurikin on niin että sille orvoksi jääneelle on se oma tilanne kauhein. Tietysti 

Eiköhän jokaiselle se oma tilanne ole aina kauhein. 

Vierailija kirjoitti:

Tsunamiorpo on rikkaan perheen lapsi. Tippunut korkealta elintasossa 

 

johtajat ja muut hyväosaiset siellä lomaili 

Miksi se elintaso tippunut olisi?

Miten ne pääsi takaisin sieltä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoin lapsena että niin sanottu isä kuolisi 

Miksi?

Koska pelkäsin lapsena joutuvani perhesurman uhriksi.

Vierailija kirjoitti:

Tsunamiorvoista puhuttaessa ajattelen lähinnä niitä kymmeniätuhansia paikallisia Indonesian, Sri Lankan ja Thaimaan alueella orvoksi jääneitä lapsia. Kuinka monta tsunamiorpoa edes oli suomalaisissa? Muutama?

Taisi olla noin 10

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tsunamiorvoista puhuttaessa ajattelen lähinnä niitä kymmeniätuhansia paikallisia Indonesian, Sri Lankan ja Thaimaan alueella orvoksi jääneitä lapsia. Kuinka monta tsunamiorpoa edes oli suomalaisissa? Muutama?

Taisi olla noin 10

Lisäksi joitain toisen vanhempansa menettäneitä, mutta heistä ei taida olla sen kummempaa tilastoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi edes puhutaan tsunamiorvoista, tai sotaorvoista? Mummoni viimeinen elossa oleva vanhempi kuoli sodan aikana tehtyään itsemurhan. Oliko mummon orpous jotenkin vähäpätöisempää kuin sotaorpojen?

Sotaorpo tarkoittaa itseasiassa henkilöä, jonka isä kaatui sodassa. Heistä suurimmalla osalla oli äiti elossa sodan päättyessä.

Tunnen yhden tällaisen joka puhuu itsestään sotaorpona. On ollut jonkun kuukauden isänsä kuollessa, mutta elänyt käytännössä ydinperheessä äitinsä, äitinsä uuden miehen ja sisarustensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Toivoin lapsena että niin sanottu isä kuolisi 

Mieti miltä tämä tuntuu niistä joiden isä on oikeasti kuollut. Ei kannata sanoa noin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoin lapsena että niin sanottu isä kuolisi 

Mieti miltä tämä tuntuu niistä joiden isä on oikeasti kuollut. Ei kannata sanoa noin.

Mieti miltä tuntuu niistä joilla ei ole isää koskaan ollutkaan ja jotka joutuvat pelkäämään kotona.

Siitä on yli 20 vuotta, kaikki selviytyjät ovat jo aikuisia. Mitä mieltä miettiä, ovatko erilaisia orpoja kuin muut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoin lapsena että niin sanottu isä kuolisi 

Mieti miltä tämä tuntuu niistä joiden isä on oikeasti kuollut. Ei kannata sanoa noin.

He saavat sentään olla onnellisia siitä että heillä oli isä, minulla ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoin lapsena että niin sanottu isä kuolisi 

Mieti miltä tämä tuntuu niistä joiden isä on oikeasti kuollut. Ei kannata sanoa noin.

Varmaan olet aina syönyt lautasen tyhjäksi, koska Afrikan lapset näkevät nälkää?

Mikä sinä olet nollaamaan toisen todella traumaattisen kokemuksen? Jos olit tosissasi, mene terapiaan. 

Tajuatko, miten vaarallinen on isä, joka haluaa lapsensa kuolevan? Pelkään häntä vielä aikuisenakin, vaikka emme ole tekemisissä. Onneksi hänelle taitaa riittää, että olen hänelle henkisesti kuollut. 

- Toinen hullun isän lapsi 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Orvoksi jääminen on niin henkilökohtainen kokemus,  että jokainen orvoksi jäänyt kokee sen omalla tavallaan.  Riippumatta siitä miten se tapahtui. 

Ei voi lokeroida tämän kaltaisia asioita.

Paitsi ne tietysti lokeroi, jolla ei ole mitään kokemusta eikä kosketuspintaa ko tilanteeseen. 

Meidän koulusta jäi orvoksi yksi tyttö joka itki ettei mikään voi olla pahempaa kuin se.

Juurikin on niin että sille orvoksi jääneelle on se oma tilanne kauhein. Tietysti 

Eiköhän jokaiselle se oma tilanne ole aina kauhein. 

Ei välttämättä. Voi myös ajatella, että onneksi minulla ei ollut noin, tuota en olisi jaksanut, vaikka ulkopuolisen silmin voisi ajatella toisin. Oma kärsimys on tuttu ja siitä on selvinnyt.