Tuntuuko teistä sinkuista siltä, että nykypäivänä on todella vaikeaa ihastua kunnolla toiseen ihmiseen?
Olen lukenut Threadsista sinkkujen kokemuksia ja tosi moni sanoo tyyliin, että "kävin vuoden aikana sadan miehen/naisen kanssa treffeillä eikä yksikään heistä kolahtanut kunnolla".
Itse olen sinkkunainen ja minä taasen ihastun aika helposti ja olisin valmis alkaa seurustelemaan, mutta mies ei tunne samoin. Mietin vaan, että onko se nykypäivänä tavallista, että ihmisile ei vaan tule sellaista ihastumisen tunnetta kuin äärimmäisen harvoin? Jos näin on, niin mistä se johtuu? Ei kai joskus 20 vuotta sitten ollut tällaista tilannetta, että "kukaan ei kelpaa".
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Jos käy treffeillä sadan naisen kanssa, kuulostaa siltä, että sinne treffeille mennään suunnilleen kenen tahansa "ihan kivan" kanssa. Ei silloin ole mikään ihme, että kukaan ei kolahda, kun onhan tuo enemmän tai vähemmän hakuammuntaa. Kannattaisi mieluummin käydä treffeillä vain muutaman harvan, huolella valitun kanssa. Niin, ja painottaa muitakin asioita kuin esim. kivoja kuvia. En tarkoita, etteikö ulkonäöllä olisi ja saisi olla merkitystä, mutta ei kuka tahansa kivannäköinen kuitenkaan kolahda livenä - seksuaaliseen vetovoimaan henkisestä puhumattakaan tarvitaan paljon enemmän.
Itse olen ollut nyt Tinderissä muutaman päivän, ja olen selannut varmasti parisen tuhatta miesten profiilia. Vain muutama näistä on vaikuttanut niin kiinnostavilta, että lähtisin treffeille tsekkaamaan kemiat livenä.
Naisten liian korkea rima on vain myytti. Naiset EIVÄT ole nirsoja deittimarkkinoilla?
Uskokaa nyt jo!11!!!
"Ja joo joo, tätä vuodatusta odotellessa: "i...ihan ta...tavismiehiä vain olen mätsännyt, sellaisia mikkoleppilampimaisia tietsä, se kun on ihan tavallisen näköinen"
Samaan tapaan, kun täällä joskus esitetty esimerkiksi tavis-naapurintyttö-naisesta takavuosien miss suomi, "meikittömäksi" meikattu elokuvatähti jne?
On siinä varmaan perää. Älylaitteet sun muut sekoittaa aivojen dopamiinijärjestelmän. Sitten kun sitä dopamiini tulee jatkuvalla virralla juuri vaikka siitä älylaitteesta, niin ihminen "turtuu" sille. Eli vaikka saisitkin jostain uudesta tyypistä dopamiinipiikin, niin se ei tunnu miltään, koska niitä piikkejä tulee jatkuvalla syötöllä muutenkin.
Lisäksi mun ainakin pitää ihastuakseni viettää aikaa yhdessä ja saattaa olla niin, että molempien aikataulujen takia tulee yhtäkkiä parin viikon tauko näkemiseen, niin siinä se juttu jo lässähtää.
Ihastuin vähän aikaa sitten työkaveriin, kun vietettiin parhaimmillaan 12h päivässä aikaa yhdessä. Juteltiin kaikesta maan ja taivaan väliltä. Hassuteltiin ja vitsailtiin. Siinä sitten ihastui, kun oltiin niin paljon yhdessä ja oppi tuntemaan toisen tosi hyvin. Onneksi meni ohi, kun projekti oli ohi ja nähdään harvemmin, koska toi työkaveri oli varattu.
Mutta tuosta tapauksesta kävi mielestäni ilmi, miksi arjessa on vaikea ihastua. Miltei sula mahdottomuus viettää jonkun kanssa noin paljon aikaa. Mutta teininä ihastuin kaveriporukan hymypoikaan samalla tavalla. Vietettiin tosi paljon aikaa yhdessä. Rakastuttiin korvia myöten ja oli ihanaa aikaa, kunnes se hymypoika petti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos käy treffeillä sadan naisen kanssa, kuulostaa siltä, että sinne treffeille mennään suunnilleen kenen tahansa "ihan kivan" kanssa. Ei silloin ole mikään ihme, että kukaan ei kolahda, kun onhan tuo enemmän tai vähemmän hakuammuntaa. Kannattaisi mieluummin käydä treffeillä vain muutaman harvan, huolella valitun kanssa. Niin, ja painottaa muitakin asioita kuin esim. kivoja kuvia. En tarkoita, etteikö ulkonäöllä olisi ja saisi olla merkitystä, mutta ei kuka tahansa kivannäköinen kuitenkaan kolahda livenä - seksuaaliseen vetovoimaan henkisestä puhumattakaan tarvitaan paljon enemmän.
Itse olen ollut nyt Tinderissä muutaman päivän, ja olen selannut varmasti parisen tuhatta miesten profiilia. Vain muutama näistä on vaikuttanut niin kiinnostavilta, että lähtisin treffeille tsekkaamaan kemiat livenä.
Naiset EIVÄT ole nirsoja deittimarkkinoilla?
Uskokaa nyt jo!11!!!
Ja miksei saisi olla nirso? En ole tuo jota lainasit, mutta yksinolo on itselleni niin käypä vaihtoehto, ettei ole mitään syytä miksi pitäisi lähteä "ihan ok" -suhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Toinen aspekti on se, että naisilla ei ole syytä antaa mitään miehille. Siinä deitillä istuu nuivahko nainen analysoiden miehen perhekelpoisuutta, eikä anna itsestään mitään ennen kuin on tästä vakuuttunut. Ja koska mies ei vakuuta, tai tarjoa muuta kuin pippeliä, nainen ei yksinkertaisesti anna mitään, niinkuin ei pidäkään pelkälle pippelille
Tämä deitillä istuva nuivahko ja miestä perhekelpoisuudesta arvioiva nainen on todennäköisesti about 30v "juoksunsa juossut" tapaus, joka vietti viimeisen vuosikymmenen eläen villiä sinkkuelämää gyllikarusellissa hihkuen ja jännisten kanssa iloitellen. Nyt olisi sitten aika kelpuuttaa se tylsä, tavallisen näköinen, mutta vakavarainen perusjarno mahdollistamaan naiselle jälkikasvu. Tämä perusjarno on kuitenkin sen viimeisen vuosikymmenen verran jäänyt lähes täysin ilman sitä pllua ja katsellut vierestä naisten "juoksuja", mutta silti hänen odotetaan nyt olevan innosta pinkeänä kelpaamassa kodinrakennukseen. Ei, kyllä se perusjarnokin olisi halunnut sitä pildeä ja haluaa edelleen. Enkä ainakaan minä moiti tätä jarnoa muita kaltaisiaan.
Terkuin,
Panoykä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tinder ja muut ovat aiheuttaneet harhan siitä, että laadukasta tarjontaa on loputtomasti ja se on helposti saatavilla. Siksi ajatellaan, että ei tarvitse tyytyä muuhun kuin ihan täydelliseen. Muita voi tsekkailla, mutta samalla pitää sen tinderin auki, koska minä päivänä tahansa voi tulla vastaan Se Oikea (=täydellinen).
Kaiken lisäksi ihmisten profiilit ovat aivan harhaanjohtavia muokkailtune kuvineen ja siloiteltuine teksteineen. Kun ihmisen tapaa oikeasti, tapaaminen on suurella todennäköisyydellä jollain tavoin pettymys, ja samalla ne sadat muut upeanoloiset profiilit (jotka ovat yhtä lailla kukkua) huutavat takaraivossa.
suuri ihme, jos ylipäätään osa pystyy tinderajassa pariutumaan!
Tutut naiset laittoivat minusta ihan huumorimielellä ilmoituksen tinderiin. Kävin sitte kaksilla treffeillä ja kohteliaasti täytyy sanoa, että oli aikalailla siloteltu ku
Olen ikäluokkaasi. Mulla on raatorehellinen profiili, mutta ei kuitenkaan vitsailevalla tavalla, tai sarkastisen kuiva. Kuvia on sekä meikattuna, että ilman, kuvia ei ole muokattu. Olen itse tyytyväinen ulkonäkööni.
Ei tule Matcheja.
Siloteltuja ne on miestenkin profiilit. Monilla kuvat käsitelty, harrastuksia luetellaan pitkä rivi. Totuus monella on, että valtaosa niistä harrastuksista on jo vuosikymmeniä sitten taakse jääneitä nuoruusajan juttuja.
Aivan yhtälailla molemmat sukupuolet "huijaavat". Kuitenkaan rehellisellä ilmoituksella ei pääse treffeille.
Ja miksei saisi olla nirso? En ole tuo jota lainasit, mutta yksinolo on itselleni niin käypä vaihtoehto, ettei ole mitään syytä miksi pitäisi lähteä "ihan ok" -suhteeseen.
Kirjoitinko ettei saisi olla nirso?
Istu torspoon.
Olen ikäluokkaasi. Mulla on raatorehellinen profiili, mutta ei kuitenkaan vitsailevalla tavalla, tai sarkastisen kuiva. Kuvia on sekä meikattuna, että ilman, kuvia ei ole muokattu. Olen itse tyytyväinen ulkonäkööni.
Ei tule Matcheja.
Siloteltuja ne on miestenkin profiilit. Monilla kuvat käsitelty, harrastuksia luetellaan pitkä rivi. Totuus monella on, että valtaosa niistä harrastuksista on jo vuosikymmeniä sitten taakse jääneitä nuoruusajan juttuja.
Aivan yhtälailla molemmat sukupuolet "huijaavat". Kuitenkaan rehellisellä ilmoituksella ei pääse treffeille.
Nainen joka ei saa Tinderissä matcheja tai pääse treffeille on lähes yksisarviseen verrattavissa oleva taruolento. ELLEI tämä nainen sitten tavoittele itselleen aivan liian tasokkaita miehiä ja TÄSTÄ SYYSTÄ jää ilman niitä matcheja.
Kumpi olet, taruolento vai liian korkealle tähtäävä tavistiina?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos käy treffeillä sadan naisen kanssa, kuulostaa siltä, että sinne treffeille mennään suunnilleen kenen tahansa "ihan kivan" kanssa. Ei silloin ole mikään ihme, että kukaan ei kolahda, kun onhan tuo enemmän tai vähemmän hakuammuntaa. Kannattaisi mieluummin käydä treffeillä vain muutaman harvan, huolella valitun kanssa. Niin, ja painottaa muitakin asioita kuin esim. kivoja kuvia. En tarkoita, etteikö ulkonäöllä olisi ja saisi olla merkitystä, mutta ei kuka tahansa kivannäköinen kuitenkaan kolahda livenä - seksuaaliseen vetovoimaan henkisestä puhumattakaan tarvitaan paljon enemmän.
Itse olen ollut nyt Tinderissä muutaman päivän, ja olen selannut varmasti parisen tuhatta miesten profiilia. Vain muutama näistä on vaikuttanut niin kiinnostavilta, että lähtisin treffeille tsekkaamaan kemiat livenä.
Naisten liian korkea rima on vain myytti. Naiset EIVÄT ole nirsoja deit
Olen tuo, jolle vastasit, ja itse ainakin olen todella valikoiva. Se on ollut myös hyvä menetelmä, ja sinkkuajat ovat jääneet lyhyiksi, kun olen hakenut täsmälleen sopivaa ihmistä, enkä ole yrittänyt saada epäsopivia tuntumaan sopivilta. Sana "nirso" ei kuitenkaan sovi parinvalintaan, koska on täysin ok olla vaikka sinkku, eli pakko ei ole valita ketään.
Vierailija kirjoitti:
"Ja joo joo, tätä vuodatusta odotellessa: "i...ihan ta...tavismiehiä vain olen mätsännyt, sellaisia mikkoleppilampimaisia tietsä, se kun on ihan tavallisen näköinen"
Samaan tapaan, kun täällä joskus esitetty esimerkiksi tavis-naapurintyttö-naisesta takavuosien miss suomi, "meikittömäksi" meikattu elokuvatähti jne?
Kummin päin se nyt menee naisten mielestä: a) miehet painaa sydäntä KAIKILLE naisille vai b) miehet painaa sydäntä VAIN liian tasokkaille naisille?
Naiset, kakkua ei voi syödä ja säästää samaan aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos käy treffeillä sadan naisen kanssa, kuulostaa siltä, että sinne treffeille mennään suunnilleen kenen tahansa "ihan kivan" kanssa. Ei silloin ole mikään ihme, että kukaan ei kolahda, kun onhan tuo enemmän tai vähemmän hakuammuntaa. Kannattaisi mieluummin käydä treffeillä vain muutaman harvan, huolella valitun kanssa. Niin, ja painottaa muitakin asioita kuin esim. kivoja kuvia. En tarkoita, etteikö ulkonäöllä olisi ja saisi olla merkitystä, mutta ei kuka tahansa kivannäköinen kuitenkaan kolahda livenä - seksuaaliseen vetovoimaan henkisestä puhumattakaan tarvitaan paljon enemmän.
Itse olen ollut nyt Tinderissä muutaman päivän, ja olen selannut varmasti parisen tuhatta miesten profiilia. Vain muutama näistä on vaikuttanut niin kiinnostavilta, että lähtisin treffeille tsekkaamaan kemiat livenä.
2000 miehestä vain muutama on sinun silmiisi edes alustavasti kiinnosta
Näin on. Etsin samanhenkistä ihmistä, joka on myös ulkonäöllisesti sen tyyppinen, että voisin tuntea vetoa. Lisäksi karsiutuvat kaikki polyt, lemmikinomistajat, lyhyttä juttua hakevat ja tupakoivat. Moni kivan ja fiksun oloinen sekä hyvännäköinen menee vasemmalle siksi, että ei joko ole yhtään samanhenkisen oloinen tai sitten esim. elämäntyyli on liian erilainen.
Mutta päinvastoin kuin oletat, minun ei ole koskaan ollut vaikea löytää seuraa. Väittäisin, että se jopa helpottaa asioita, kun tiedän, mitä haen.
Vierailija kirjoitti:
Olen ikäluokkaasi. Mulla on raatorehellinen profiili, mutta ei kuitenkaan vitsailevalla tavalla, tai sarkastisen kuiva. Kuvia on sekä meikattuna, että ilman, kuvia ei ole muokattu. Olen itse tyytyväinen ulkonäkööni.
Ei tule Matcheja.
Siloteltuja ne on miestenkin profiilit. Monilla kuvat käsitelty, harrastuksia luetellaan pitkä rivi. Totuus monella on, että valtaosa niistä harrastuksista on jo vuosikymmeniä sitten taakse jääneitä nuoruusajan juttuja.
Aivan yhtälailla molemmat sukupuolet "huijaavat". Kuitenkaan rehellisellä ilmoituksella ei pääse treffeille.
Nainen joka ei saa Tinderissä matcheja tai pääse treffeille on lähes yksisarviseen verrattavissa oleva taruolento. ELLEI tämä nainen sitten tavoittele itselleen aivan liian tasokkaita miehiä ja TÄSTÄ SYYSTÄ jää ilman niitä matcheja.
Kumpi olet, taruolento vai liian korkealle tähtäävä tavistiina?
<
Saan Matcheja vain Sseuraa etsiviltä. Myös ulkomaalaistaustaiset yleensä tykkäävät minusta, mutta heille en paina sydäntä. Järjestelmä usein näyttää, kuka on tykännyt minusta, vaikka minulla ei ole maksullista versiota.
Olen esim. laittanut deittisaitilla viestiä 150kg painavalle duunarimiehelle. Ei ollut kiinnostunut minusta 😀
Vierailija kirjoitti:
Olen ikäluokkaasi. Mulla on raatorehellinen profiili, mutta ei kuitenkaan vitsailevalla tavalla, tai sarkastisen kuiva. Kuvia on sekä meikattuna, että ilman, kuvia ei ole muokattu. Olen itse tyytyväinen ulkonäkööni.
Ei tule Matcheja.
Siloteltuja ne on miestenkin profiilit. Monilla kuvat käsitelty, harrastuksia luetellaan pitkä rivi. Totuus monella on, että valtaosa niistä harrastuksista on jo vuosikymmeniä sitten taakse jääneitä nuoruusajan juttuja.
Aivan yhtälailla molemmat sukupuolet "huijaavat". Kuitenkaan rehellisellä ilmoituksella ei pääse treffeille.
Nainen joka ei saa Tinderissä matcheja tai pääse treffeille on lähes yksisarviseen verrattavissa oleva taruolento. ELLEI tämä nainen sitten tavoittele itselleen aivan liian tasokkaita miehiä ja TÄSTÄ SYYSTÄ jää ilman niitä matcheja.
Kumpi olet, taruolento vai liian korkealle tähtäävä tavistiina?
<
Olen eri, ja minulla on vain vähän matcheja. En voisi edes saada niitä paljon, koska itsekin swaippaan vain vähän miehiä oikealle.
Olen tuo, jolle vastasit, ja itse ainakin olen todella valikoiva. Se on ollut myös hyvä menetelmä, ja sinkkuajat ovat jääneet lyhyiksi, kun olen hakenut täsmälleen sopivaa ihmistä, enkä ole yrittänyt saada epäsopivia tuntumaan sopivilta. Sana "nirso" ei kuitenkaan sovi parinvalintaan, koska on täysin ok olla vaikka sinkku, eli pakko ei ole valita ketään.
No joo, nirso on ehkä vähän väärä termi tähän. Minusta siitä vain pitäisi mediassakin (ja miksei vaikka ala-koulussa jo pojille) puhua enemmän kuinka nykyään nuorten naisten mielestä noin 90% miehistä on silkkaa geenijätettä, jos mietitään naisten preferenssejä parisuhteiden osalta. Olisi miehillekin ja pojille hyvä tiedostaa tämä naisten "valikoivuus" ja miten he arvottavat vastakkaista sukupuolta romanttisen/seksuaalisen kiinnostuksen pohjalta.
Toki sitten samaiset naiset ovat sitä mieltä, että nämä 90% miehistä kelpaavat mainiosti (mahdollisen sodan syttyessä) kuolemaan ja silpoutumaan rintamalla naisten puolesta. Se vain voi olla tulevaisuudessa näille miehille "hieman" vaikeampi löytää sitä motivaatiota kysymykseen "miksi minä kuolisin sukupuoleni takia näiden naisten puolesta?".
Olen eri, ja minulla on vain vähän matcheja. En voisi edes saada niitä paljon, koska itsekin swaippaan vain vähän miehiä oikealle.
Eli saat matcheja itsellesi kiinnostavilta miehiltä. Mikä tässä nyt oli uutisen arvoista? Sinulla on pllu, sillä saa miesseuraa. What a shock!!
Varmasti on näin. Itse epäilen että en enää edes pysty ihastumaan. Se on tietysti vain hyvä asia, sillä minuun ei kyllä voi ihastua myöskään.
Vierailija kirjoitti:
Olen eri, ja minulla on vain vähän matcheja. En voisi edes saada niitä paljon, koska itsekin swaippaan vain vähän miehiä oikealle.
Eli saat matcheja itsellesi kiinnostavilta miehiltä. Mikä tässä nyt oli uutisen arvoista? Sinulla on pllu, sillä saa miesseuraa. What a shock!!
Joo saan matcheja kiinnostavilta miehiltä. Pointti oli lähinnä se, että eivät kaikki naiset edes keräile turhia matcheja.
Kyllä tuntuu. Itsekin katsonut jonkin verran niitä threadsin juttuja. Moni ihan mukavan oloinen ja näköinen nainen siellä tarinoi, kuinka haluaisi löytää jonkun ja rakastua jne. Itselleni alkanut tulla olo, että miksi? Ehkä se johtuu siitä, että olen jo elänyt pitkän suhteen, eikä ole näköjään mitään tarvetta enää suhteelle. Tuntuu, että se vaan veisi aikaa ja voimia turhaan.
Ei sitä ennenkään kehenkä vaan ihastuttava mutta koska ensimmäiset kontaktit oli jo livenä niin huteja tuli paljon vähemmän..
Se synkkaako toisen kanssa tuntee aikalailla heti kun näkee. Eli kun ennen tutustuttiin wbemmän baareissa, harrastuksissa ja työpaikoissa niin sen kemian tunsi heti. Kun tutustuu etänä niin kemiaa ei tunne, vaan pitää ensin nähdä. Ja siksi niitä huteja tulee niin paljon.
Niin, Tinderissä naiselta katoaa se romanttisten elokuvien "Pretty Woman" hetki, jolloin he saavat kokea kuinka komea statusmies tulee yllättäen, tekee aloitteen ja viettelee passiivisen naisen. Tinderissä tätä ei oikein pääse kokemaan samalla full hd tasolla vaikka sielläkin naiset melko lahnoja tuppaavat olemaan.