Israel torppasi Pekka Haaviston huippuviran
Israel ei hyväksy YK:n pääsihteeri António Guterresin ehdotusta, että Pekka Haavisto (vihr) nimitettäisiin YK:n Lähi-idän huippuvirkaan. Israel hylkäsi Haaviston nimityksen ja pyysi YK:ta lähettämään lisää nimiä.
Israelilaisen Ynet-uutismedian mukaan YK lähestyi kaikessa hiljaisuudessa Israelia ehdottaakseen Haavistoa UNSCO:n erikoiskoordinaattoriksi (United Nations Special Coordinator for the Middle East Peace Process), mutta Israel hylkäsi ehdotuksen.
Ynetin mukaan Israel suhtautuu penseästi Haaviston nimittämiseen, koska hän on läheisissä väleissä Guterresin kanssa ja hän kannattaa kahden valtion ratkaisua Israelin ja Palestiinan välisessä konfliktissa. Israel pitää Guterresia sitä vastustavana johtajana.
Israel pelkää, että Haaviston valinta YK:n huippuvirkaan johtaisi uusiin yhteenottoihin Israelin ja YK:n välillä, koska Haavisto on aiemmin arvostellut Israelin toimintaa.
UNSCO:n erikoiskoordinaattori edustaa YK:n pääsihteeriä Lähi-idässä. Tällä hetkellä erikoiskoordinaattorina toimii norjalainen Tor Wennesland, joka nimitettiin tehtävään joulukuussa 2020.
Yle uutisoi marraskuussa lähteisiinsä viitaten, että Haaviston nimitystä erikoiskoordinaattoriksi pidettiin todennäköisenä.
Viime lokakuussa ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähteet vahvistivat Iltalehdelle, että Suomi esittää Haavistoa EU:n erityisedustajaksi Länsi-Balkanille. Ulkoministeri Elina Valtonen (kok) ja tasavallan presidentti Alexander Stubb ovat puhuneet ja välittäneet eri Euroopan valtioille viestiä, että Haavisto olisi hyvä valinta korkeaan EU-virkaan.
Virkaanastujaisissaan Stubb lupasi edistää Haaviston pääsyä korkeisiin kansainvälisiin tehtäviin.
Pekka Haavisto on yksi meidän kärkinimistämme. Olen ihan varma siitä, että Pekka Haavistolle tulee löytymään hyviä kansainvälisiä tehtäviä, jos hän niitä haluaa vastaanottaa, Stubb sanoi
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d17b8052-20a9-4db9-a015-0947e7f08ad9
Kommentit (300)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Trumpin yhteen hallintonsa tärkeimpään virkaan DNI:ksi nimeämä Tulsi Gabbard vuonna 2019: "Kannatan kahden valtion mallia. Se on ainoa tapa saada rauha Lähi-itään."
Eipä ole Israel onnistunut Tulsin nimitystä blokkaamaan, vaikka varmasti eivät ole tyytyväisiä Trumpin valintaan.
Miksi haluaisivat blokata Gabbardin? Heillähän on sama päämäärä ja tahtotila.
Israel on aina tukenut kahden valtion ratkaisua, jossa sekä Israelilla että Palestiinalla olisi omat itsenäiset valtiot. Tämä on ollut osa Israelin politiikkaa aina, vaikka käytännön toteutus on ollut mahdotonta, koska monilla palestiinalaisilla ryhmillä, kuten Hamasilla, on ollut tavoitteena Israelin tuhoaminen. Israel on kuitenkin toivonut rauhaa, mutta turvallisuusuhkien ja väkivallan jatkuva kiista on estänyt ratkaisun.
Totta. Mutta palestiinalaiset eivät sitä halua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä nyt yritetään keksiä joku suojatyöpaikka Haavistolle.
Hyvä että Israel torppasi.
Saattaisi ne rajanaapuritkin vähän karsastaa, Sudanista tultiin vähin äänin pois kun yhteistyö ei onnistunutkaan, tietyista syistä.
Siellä ollaan kuin Venäjä, vain voima ja aseet tehoaisi. Arabit jänkkää viimeiseen naiseen ja lapseen ja niitähän riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liian puolueellinen eli Palestiina-myönteinen ehdokas ko. pestiin. Oikein toimittu, Israel!
Yk n Guterres on epäilty olevan puolueellinen ja ilmeisesti korruptoitunut. Ja ääneen sanomatta on vihervassujen ei vain palestiinamyönteisyys, vaan suora Israel-vastaisuus.
Linkki tuohon epäilyyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei päästetty puppelia lähi-itään.
Se on turvallisempaa Haaviston kannalta. Esimerkiksi Gazassa homot roikkuvat katulampuista ja heitä vedetään autolla köyden perässä.
Mistähän tämmöinenkin väite on keksitty? Israelin propagandaa vai oletko sekoittanut asioita?
Älä viitsi teeskennellä tietämätöntä. Amerikkalainen yritys antaa kenelke hyvänsä miljoona dollaria joka pystyy järjestämäön Pridekulkueen Gazassa ja on hengissä vielä sen jälkeen rahat vastaanottaakseen. Sinustakin voisi tulla miljonääri. *eri
Joku vihervassari öyhötti, että ei Israel Haaviston nimityksestä päätä. Mutta kun nimenomaan se yksin päättää. Ja on nyt torjunut ehdotuksen Haavistosta, asiasta ei edes keskusteltu.
Yle: "Ynetin mukaan YK esitti vaivihkaa Israelille Haaviston nimittämistä tehtävään. Myönteisen vastauksen sijaan Israel pyysi YK:lta lisää ehdokkaita tehtävään."
Vierailija kirjoitti:
Ei kai juutalainen homoa halua
Kukapa niitä haluaa vaikka muuta uskotellaan.
Vierailija kirjoitti:
Joku vihervassari öyhötti, että ei Israel Haaviston nimityksestä päätä. Mutta kun nimenomaan se yksin päättää. Ja on nyt torjunut ehdotuksen Haavistosta, asiasta ei edes keskusteltu.
Yle: "Ynetin mukaan YK esitti vaivihkaa Israelille Haaviston nimittämistä tehtävään. Myönteisen vastauksen sijaan Israel pyysi YK:lta lisää ehdokkaita tehtävään."
Kenelle tuli edes mieleen, ja miten Haavisto saattoi olla niin hölmö että suostui, että ehdotetaan Israel-vastaista henkilöä tehtävään josta Israel päättää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liian puolueellinen eli Palestiina-myönteinen ehdokas ko. pestiin. Oikein toimittu, Israel!
Yk n Guterres on epäilty olevan puolueellinen ja ilmeisesti korruptoitunut. Ja ääneen sanomatta on vihervassujen ei vain palestiinamyönteisyys, vaan suora Israel-vastaisuus.
Vain apinantasoiset puolustavat fassupaskavaltio Pissraelia :)
Olet niin väärässä. Ja intohimoisen tyhmä. Se tässä onkin villakoiran ydin, miten kukaan voi kaataa järkeä palen päähän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyinen lännen tukema Syyrian johtaja Ahmed al-Sharaa (tunnetaan myös nimellä Abu Muhammad al-Jolani) perusti Isilin Syyrian haaran vuonna 2021 Isilin silloisen johtajan Abu Bakr al-Baghdadin toimeksiannosta.
Al-Sharaa toimi välillä myös Al_Qaedan riveissä Syyriassa. Hän toimi Syyriassa jo vuonna 2012.
Al-Sharaa teki yhteistyötä myös Turkin tiedustelupalvelun kanssa ja Al_Qaeda toimi myös yhteistyössä amerikkalaisten tiedustelun kanssa. Tästä on olemassa Jake Sullivanin viestikin. Jake Sullivan nykyisin Bidenin turvallisuusneuvonantaja ja oli aikoinaan ulkoministeri Hillary Clintonin neuvonantaja. Sullivanilla oli iso rooli Syyriassa ihan käytännön operaatioiden suunnittelussa ja valvonnassa.
al-Sharaa on muuttanut kantaansa ISISiin ja ajaa nyt maltillista Syyriaa. Haavisto antaa ISIS-taistelijoille t-paikkoja ja ykkösluokan privaattilentoja. Kyseessä on avoin
Antaa? Ei hän ole niistä päättämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liian puolueellinen eli Palestiina-myönteinen ehdokas ko. pestiin. Oikein toimittu, Israel!
Yk n Guterres on epäilty olevan puolueellinen ja ilmeisesti korruptoitunut. Ja ääneen sanomatta on vihervassujen ei vain palestiinamyönteisyys, vaan suora Israel-vastaisuus.
Vain apinantasoiset puolustavat fassupaskavaltio Pissraelia :)
Olet niin väärässä. Ja intohimoisen tyhmä. Se tässä onkin villakoiran ydin, miten kukaan voi kaataa järkeä palen päähän?
Palestiina ei olekaan aiheuttanut yli 40 000 ihmisen kuolemaa, toisin kuin jenkkien puudeli israel
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanokaas öyhöt, kuka nykyisestä eduskunnasta hallitsee ulkopolitiikan kiemurat, lakipykälät ja diplomatian paremmin kuin Haavisto? Unohtakaa hetkeksi puolue ja henk.koht.elämä. Aivan - ei kukaan. Um-kausi ja Natoprosessi oli oikeasti timanttinen työnäyte. Siellä on oikeasti todella vaatimaton taso, kun vanhakoulukunta eläköityy - Dj Peksikään ei ole ihan junnu.
Haavistolla on myös tapana tehdä myyrän työtä toisten selän takana kaikessa hijaisuudessa.
Esim. isis naisten tuonti Al-holin leiriltä.
En unohda, miten Haavisto ja Antonio yhdessä myhäillen maalailivat presidentinvaalikampanjaa käydessään, ihastuttavia kuvia perheenlisäystoiveista. Mammat ihastuivat ja
Miksi suollat paskaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku vihervassari öyhötti, että ei Israel Haaviston nimityksestä päätä. Mutta kun nimenomaan se yksin päättää. Ja on nyt torjunut ehdotuksen Haavistosta, asiasta ei edes keskusteltu.
Yle: "Ynetin mukaan YK esitti vaivihkaa Israelille Haaviston nimittämistä tehtävään. Myönteisen vastauksen sijaan Israel pyysi YK:lta lisää ehdokkaita tehtävään."
Kenelle tuli edes mieleen, ja miten Haavisto saattoi olla niin hölmö että suostui, että ehdotetaan Israel-vastaista henkilöä tehtävään josta Israel päättää?
Ulkoministeriö se on etsinyt aktiivisesti Haavistolle tehtäviä:
"IS:n tietojen mukaan ulkoministeriön virkakunnalla on ollut iso rooli lobbaamisessa ja sopivien tehtävien kartoittamisessa. Myös poliittinen johto on tehnyt työtä nimityksen eteen. Viestiä on viety YK:n pääsihteeri Guterresille asti."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liian puolueellinen eli Palestiina-myönteinen ehdokas ko. pestiin. Oikein toimittu, Israel!
Yk n Guterres on epäilty olevan puolueellinen ja ilmeisesti korruptoitunut. Ja ääneen sanomatta on vihervassujen ei vain palestiinamyönteisyys, vaan suora Israel-vastaisuus.
Linkki tuohon epäilyyn.
Puheet ja teot puhuu puolestaan. Ne ei ole olleet neutreja. Ja ihan arkijärjellä, ei arabit tai Venäjä jätä kokeilematta painostustaan eivätkä ole jättäneet. Kahtiajako tässä kysymyksessä on niin selvä. Arabit haluaa tuhota Israelin, se on ääneen sanottu ja kirjattu tavoite.
Vierailija kirjoitti:
Haavisto on antisemiitti ja sodomiitti
Ja sinä olet idiootti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku vihervassari öyhötti, että ei Israel Haaviston nimityksestä päätä. Mutta kun nimenomaan se yksin päättää. Ja on nyt torjunut ehdotuksen Haavistosta, asiasta ei edes keskusteltu.
Yle: "Ynetin mukaan YK esitti vaivihkaa Israelille Haaviston nimittämistä tehtävään. Myönteisen vastauksen sijaan Israel pyysi YK:lta lisää ehdokkaita tehtävään."
Kenelle tuli edes mieleen, ja miten Haavisto saattoi olla niin hölmö että suostui, että ehdotetaan Israel-vastaista henkilöä tehtävään josta Israel päättää?
Ulkoministeriö se on etsinyt aktiivisesti Haavistolle tehtäviä:
"IS:n tietojen mukaan ulkoministeriön virkakunnalla on ollut iso rooli lobbaamisessa ja sopivien tehtävien kartoittamisessa. Myös poliittinen johto on tehnyt työtä nimityksen eteen. Viestiä on viety YK:n pääsih
Näppärää. Kun pääsee poliittisen hyvä veli -verkoston jäseneksi niin kokonaisen ministeriön virkamieskunta valjastetaan hakemaan hepulle duunia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liian puolueellinen eli Palestiina-myönteinen ehdokas ko. pestiin. Oikein toimittu, Israel!
Yk n Guterres on epäilty olevan puolueellinen ja ilmeisesti korruptoitunut. Ja ääneen sanomatta on vihervassujen ei vain palestiinamyönteisyys, vaan suora Israel-vastaisuus.
Vain apinantasoiset puolustavat fassupaskavaltio Pissraelia :)
Olet niin väärässä. Ja intohimoisen tyhmä. Se tässä onkin villakoiran ydin, miten kukaan voi kaataa järkeä palen päähän?
Palestiina ei olekaan aiheuttanut yli 40 000 ihmisen kuolemaa, toisin kuin jenkkien puudeli israel
Juuri itse palestiina aloitti ja piti yllä terroria, ja omaa sotataktiikkaansa siviilikilpien suojassa. Israel on täysin syytön tässä. Se ei vänkäämisellä muuksi muutu.
Vierailija kirjoitti:
Haavisto on antisemiitti ja sodomiitti
Vain selvä Israel-vastaisuus merkitsee tuossa virassa. Muuten olisi ollut niin oikein noille mussuille hänen asemansa.
Netanjahu näyttää h0m0lle kaapin paikan. Netanjahu on maailman karismaattisin mies, mies joka seisoo sanojensa takana 💪.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liian puolueellinen eli Palestiina-myönteinen ehdokas ko. pestiin. Oikein toimittu, Israel!
Yk n Guterres on epäilty olevan puolueellinen ja ilmeisesti korruptoitunut. Ja ääneen sanomatta on vihervassujen ei vain palestiinamyönteisyys, vaan suora Israel-vastaisuus.
Linkki tuohon epäilyyn.
Puheet ja teot puhuu puolestaan. Ne ei ole olleet neutreja. Ja ihan arkijärjellä, ei arabit tai Venäjä jätä kokeilematta painostustaan eivätkä ole jättäneet. Kahtiajako tässä kysymyksessä on niin selvä. Arabit haluaa tuhota Israelin, se on ääneen sanottu ja kirjattu tavoite.
Ja Israel haluaa tuhota Palestiinan, Libanonin, Iranin ym.
Vain apinantasoiset puolustavat fassupaskavaltio Pissraelia :)