Israel torppasi Pekka Haaviston huippuviran
Israel ei hyväksy YK:n pääsihteeri António Guterresin ehdotusta, että Pekka Haavisto (vihr) nimitettäisiin YK:n Lähi-idän huippuvirkaan. Israel hylkäsi Haaviston nimityksen ja pyysi YK:ta lähettämään lisää nimiä.
Israelilaisen Ynet-uutismedian mukaan YK lähestyi kaikessa hiljaisuudessa Israelia ehdottaakseen Haavistoa UNSCO:n erikoiskoordinaattoriksi (United Nations Special Coordinator for the Middle East Peace Process), mutta Israel hylkäsi ehdotuksen.
Ynetin mukaan Israel suhtautuu penseästi Haaviston nimittämiseen, koska hän on läheisissä väleissä Guterresin kanssa ja hän kannattaa kahden valtion ratkaisua Israelin ja Palestiinan välisessä konfliktissa. Israel pitää Guterresia sitä vastustavana johtajana.
Israel pelkää, että Haaviston valinta YK:n huippuvirkaan johtaisi uusiin yhteenottoihin Israelin ja YK:n välillä, koska Haavisto on aiemmin arvostellut Israelin toimintaa.
UNSCO:n erikoiskoordinaattori edustaa YK:n pääsihteeriä Lähi-idässä. Tällä hetkellä erikoiskoordinaattorina toimii norjalainen Tor Wennesland, joka nimitettiin tehtävään joulukuussa 2020.
Yle uutisoi marraskuussa lähteisiinsä viitaten, että Haaviston nimitystä erikoiskoordinaattoriksi pidettiin todennäköisenä.
Viime lokakuussa ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähteet vahvistivat Iltalehdelle, että Suomi esittää Haavistoa EU:n erityisedustajaksi Länsi-Balkanille. Ulkoministeri Elina Valtonen (kok) ja tasavallan presidentti Alexander Stubb ovat puhuneet ja välittäneet eri Euroopan valtioille viestiä, että Haavisto olisi hyvä valinta korkeaan EU-virkaan.
Virkaanastujaisissaan Stubb lupasi edistää Haaviston pääsyä korkeisiin kansainvälisiin tehtäviin.
Pekka Haavisto on yksi meidän kärkinimistämme. Olen ihan varma siitä, että Pekka Haavistolle tulee löytymään hyviä kansainvälisiä tehtäviä, jos hän niitä haluaa vastaanottaa, Stubb sanoi
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d17b8052-20a9-4db9-a015-0947e7f08ad9
Kommentit (300)
Haaviston mukaan Hitler oli ihan jees.
Ehdottomasti nimettövä vaikkapa Pensa-Mauri hän tietää miten nämä asiat hoidetaan!
Olisin minä ollut hyvä tässä...
Pekka
Vierailija kirjoitti:
Hyvä! Pekka on homo, ei homoja mihinkään!
Ei edes mepiksi tai kansanedustajaksi?
Ihan sama kuka tuohonkin virkaan nimetään kun noiden osapuolten välinen riitely ja pahanteko ei lopu koskaan. Tapelkoot vain keskenään kun se homma on siellä niin verissä että mitä siihen kannattaa puuttua kun ei mikään taho pysty lopettamaan kertaheitolla tuhansien vuosien aikaisia vihoja. Pekka voisi alkaa tekemään vaikka DJ-keikkoja lähiöbaareissa tai mennä taas Interrailaamaan jonkun parikymppisen poitsun kanssa.
Suomessa on jo vuosikymmenet vallinnut käytäntö, että ilman asianmukaista koulutusta ei voi kiertää vaadittuja pätevyysvaatimuksia, eikä asiantuntijaksi voi edetä oikoteitä.
Eiköhän tuohonkin virkaan löydy joku tohtoritasoinen ja puolueeton henkilö.

Lol, ei tuo koske broilereita. Samoin osaamisvaatimukset ja tasapuolisuusvaatimukset ja ylipäänsä kaikenlainen vastuu siitä mitä asemassa sattuu tekemään katoaa kun hommaan nimitetään joku broileri.
Sanokaas öyhöt, kuka nykyisestä eduskunnasta hallitsee ulkopolitiikan kiemurat, lakipykälät ja diplomatian paremmin kuin Haavisto? Unohtakaa hetkeksi puolue ja henk.koht.elämä. Aivan - ei kukaan. Um-kausi ja Natoprosessi oli oikeasti timanttinen työnäyte. Siellä on oikeasti todella vaatimaton taso, kun vanhakoulukunta eläköityy - Dj Peksikään ei ole ihan junnu.
Voisko eläkkeelle jäämimen olla vaihtoehto?
Justin Trudeau voisi ottaa tuon tehtävän.
🇺🇦🇮🇱
Haavisto 66 v mene jo eläkkeelle
Haavisto ei kestä sitä ettei saa poliittisena nimityksenä ilman ohi kaikkien tohtorien kirkasta kruunua uransa päätteeksi, vaan viimeiseski muistoksi jää häviäminen presidentinvaaleissa.
Vierailija kirjoitti:
Kornia nimittää homo perustamaan islamistien valtiota.
Se on ihan sitä samaa öyhöttämistä jota propalet pitävät uskaltamatta kertaakaan astua Palestiinan maaperälle.
Pekka voisi mennä Herculekseen DJ:ksi.
Vierailija kirjoitti:
Sanokaas öyhöt, kuka nykyisestä eduskunnasta hallitsee ulkopolitiikan kiemurat, lakipykälät ja diplomatian paremmin kuin Haavisto? Unohtakaa hetkeksi puolue ja henk.koht.elämä. Aivan - ei kukaan. Um-kausi ja Natoprosessi oli oikeasti timanttinen työnäyte. Siellä on oikeasti todella vaatimaton taso, kun vanhakoulukunta eläköityy - Dj Peksikään ei ole ihan junnu.
Jos sinäkin unohdat puolueen ja henk.koht.elämän, niin kerropa yksikin, joka on päässyt ylioppilastodistuksella vastaavaan virkaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanokaas öyhöt, kuka nykyisestä eduskunnasta hallitsee ulkopolitiikan kiemurat, lakipykälät ja diplomatian paremmin kuin Haavisto? Unohtakaa hetkeksi puolue ja henk.koht.elämä. Aivan - ei kukaan. Um-kausi ja Natoprosessi oli oikeasti timanttinen työnäyte. Siellä on oikeasti todella vaatimaton taso, kun vanhakoulukunta eläköityy - Dj Peksikään ei ole ihan junnu.
Se sama haavisto joka sai liki syytteet kun unohti lainnoudattamisen teroleiri-tilauslentoprojektinsa kanssa sekoiltuaan? Todellista asiantuntemusta tosiaan.
Minkä lain? Hallituksen ja eduskunnan parlamentaarinen päätös. Kaikki Eu-maat ja länsimaat toimivat samoin.
Israel joutui taas tekemään likaisen työn.
Aha. 142/193 Yk:n jäsenvaltioista tunnustaa Palestiinan ja loput kannattavat kahden valtion mallia - eli koko länsi, paitsi Usa. Heille ei kelpaa Pekka, koska kannattaa tätä läntistä konsensusta?
Eiköhän laiteta linkokaupat jäihin,odoteta ICC:n ja ICJ:n tuomioita ja pakotteet päälle. Israel on viimeinen maa maailmassa kukkoilemaan Yk:lle. Heidän itsenäisyytensäkin tuli kansainyhteisöltä.