Lue keskustelun säännöt.
Mitä ajattelet ensimmäiseksi, jos kuulet ihmisen jättäneen yliopiston kesken?
Kommentit (121)
Vierailija kirjoitti:
Tietämiäni syitä:
-Koti paloi, elämä meni uusiksi
-Lapsi kuoli
-Kivulias ja pitkä avioero raha- ja lapsiriitoineen
-Syöpä
-Mielenterveys järkkyi
Itsellä jäi kesken ihan vaan siksi, että jatkuva tutkintouudistussekoilu (yliopiston puolelta)söi motivaatiota, kun tuli aina vaan uusia pakollisia joka toisen parittoman vuoden syksyllä järjestettäviä 10 hengen jonotettavia kursseja, että tajusin, ettei sieltä ollut tarkoituskaan saada ihmisiä valmistumaan, koska jos et mahtunut tuohon, sait jännittää pääsetkö seuraavalle 2 vuoden päästä järjestettävälle kurssille. Hakeuduin muualle, valmistuin tavoiteajassa hyvin arvosanoin ja pääsin työelämän syrjään kiinni.
Minulla syyt 3. ja 5. Ja yötyöt ja tuo tutkintorakenneuudistus -> burnout. Tajusin myös, että uran tekeminen ei ole se, mitä haluan. Sain mä kandin kumminkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on päätynyt jo töihin, motivaati jonkun lopputyön väsäämiseksi voi olla heikko - varsinkin näin, jos laitoksen byrokraattiset rattaat on hitaat.
Koko tutkinto on muuttunut, nyt ne ovat yhteiskuntatieteiden maistereita jotka valmistuvat... Tutkinnossa ei ole montaakaan hyväksiluettavaa juttua enää, jos hakisi...
18
Minä sairastuin, etenevästi ja pysyvästi. Voi tosin olla että jossakin vaiheessa viimeisten tutkintoni jos voimia riittää. Motivaatio ja tavoitteellisuus loppututkintoon kuitenkin katosi, koska se ei minua mitenkään tulevaisuudessa hyödyttäisi tai työllistäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelen, että ehkä jokin käsityöammatti sopii hänelle paremmin.
Että on mäntti niin kuin lindmanne
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos keskeyttäjä on opiskellut humanistiseksi käsienheiluttajaksi, onnittelen häntä
Niinku aineopettajaksi tai puheterapeutiksi tms.
Että todennäköisesti tätä ei kiinnostanut opintonsa tarpeeksi. Mitä muutakaan voisi ajatella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eväät eivät riittäneet. Älystä ei jää kiinni, koska opiskelupaikan saaminen jo osoittaa, että sitä on riittävästi. Sisu on useimmiten se, jota ei ole tarpeeksi.
Ihan opiskelun alkuvaiheissa lopettaneesta voi vielä uskoa selityksiä siitä, että ei ollut oma ala, mutta "gradua vailla maisteri" tarkoittaa aina opiskelijaa, joka vain ei ollut tarpeeksi hyvä selvitäkseen isoimmasta tehtävästä.
Taloudelliset seikat eivät tule mieleen ensimmäisenä, jos ollenkaan.
Isäni oli gradua vaille maisteri ja se jäi hänellä kesken kun sai esikoisensa ja piti tehdä töitä täysipäiväisesti jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos keskeyttäjä on opiskellut humanistiseksi käsienheiluttajaksi, onnittelen häntä
Niinku aineopettajaksi tai puheterapeutiksi tms.
Logopedia (peheterapeutit) ovat Helsingissä lääkiksen alla. Sote-alan tutkinto - erittäin vaativa. Käsienheiluttelua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus se voi olla fiksu päätös. Itse sinnittelin päätä seinään hakaten yhden yliopistotutkinnon, vaikka opinnot meni suurelta osin huonosti: tenteistä tuli hylättyjä ja uusinnat meni läpi rimaa hipoen. Kaikki vaan tsemppasivat jatkamaan. Voin henkisesti huonosti opintojen takia, tuskin kuitenkaan masennusta oli kun kuitenkin harrastukset yms. kiinnostivat. Vaikka yliopisto-opinnot ovat opiskelijan omalla vastuulla, olisin opettajan asemassa kysynyt itseni kaltaiselta opiskelijalta, että tunnetko aidosti opiskelevasi oikeaa alaa.
Myöhemmin vaihdoin alaa ja pärjäsin opinnoissa sopivammalla alalla. Vaikka tuon nuoruuden virhetutkinnon olisin voinut jättää opiskelematta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutaman tunnen. Toinen ei tarvinnut tutkintoa. Sai yritysidean ja rikastui työnteolla ja myöhemmin yrityskaupalla. Toinen ponnisti duunaritaustasta eikä sopeutunut yliopistoon. Palasi kotikylille ja toimii duunariammatissa.
Duuni todennäköisesti on tärkeä. Moni tuttu jättänyt kesken, parilla käytännössä vain gradu ollut jäljellä. Kaikki yliopisto-opinnot sitten menny alta, kun opinnot vanhentuneet tutkintouudistuksissa. Hirveätä tuhlausta, mutta tyypit ovat olleet itse ihan että 'no jaa, se olis vaatinu vähän työtä'. Gradun tekeminenhän ei loppupeleissä ole iso homma, mutta joillekin se tuntuu kai jotenkin mammuttimaiselta projektilta.
Hämmästyttävin on tämä kaveri, jolla oli jo gradu aika pitkällä ja mielessä, mitä hän siihen tekisi jatkossa, muttei saanut aikaiseksi olla yhteydessä laitokseen, koska olisi pitänyt hankkia uudestaan ohjaaja gradulle ja toisaalta vuorotyöt kiinnostivat. Ei ole sitten hänellä mitään asiaa töihin, joissa vaaditaan ylempää korkeakoulututkintoa.
Onhan se vähän typerää ja outoa. Olishan voinut vaikka vuosien saatossa suorittaa loppuun.
Väärä koulutus. Ei ollut sellanen kun kuvitteli.
Elämä tapahtuu.
Mutta useasti myös neurodiagnoosit vaikeuttaa opiskelua. Monesti diagnoosin saa aikuisiällä, kun alkaa ongelmat vaikuttaa monella saraa.
Minusta se on sääli. Moni yrittää monta kertaa päästä yliopistoon ja sitten sellainen, joka on päässyt, jättää sen kesken.
Tietysti emässä tulee monia sellaisia tilanteita, joissa ei voi jatkaa elämää entiseen tapaan, joten sikäli ymmärrän. Eikä yliopistotutkinto sinänsä tuo mitään onnea, jos ei itse arvosta sitä. Mutta silti, ensimmäinen ajatukseni on, että kuulostaapa ikävältä.
No enpä ajattele mitään. Olen itsekin jättänyt kesken yhden korkeakoulututkinnon huomattuani, ettei ole yhtään oma ala ja myöhemmin valmistunut toisesta koulutusohjelmasta.
Tiedän muutaman. Suurimmalla osalla kävi niin, että saivat töitä eikä enää ollut aikaa ja viitsimistä tehdä opintoja loppuun. Yksi ei saanut kursseja läpi, vaihtoi ammattikorkeaan, valmistui nopeasti ja on ollut sen jälkeen töissä.